Spekulatiivisen fiktion kuukausikatsaus uutuuksiin ja tuleviin kirjoihin

(Kepler62: Uusi maailma #4)
Elämä Kepler 62 e -planeetalla ei ole turvallista ennen kuin lapset ovat selvittäneet asetehtailija Vallvikin kohtalon ja estäneet hänen pelottavat suunnitelmansa. Tehtävä lankeaa Marielle, joka tietää isänsä majailevan tulivuoren alle muodostuneessa pohjattomassa luolastossa. Marie laskeutuu yksin pimeyden sydämeen ja kohtaa maan alla lukuisia vaaroja. Samalla hän tekee matkaa sisimpäänsä: Mariella on ollut isän lisäksi myös äiti, ja hän alkaa muistaa lapsuudestaan onnellisiakin hetkiä. Voittaako hyvä sittenkin pahan? [lue lisää]
ScifiNuortenkirjallisuus

(Hussilaistrilogia #2)
»Arvon herrat, maailma on viime aikoina ottanut ja suurentunut. Ja samalla kertaa myös pienentynyt.» Eletään vuotta 1427. Nuori lääkäri Reynevan tovereineen on päätynyt Prahaan ja liittynyt paavin valtaa vastustaviin hussilaisiin Herran sotureihin. Alkemisteilta Reynevan ja Scharley saavat kuulla velhosta, joka osaisi murtaa Mesi-Simsonin kirouksen. Samaan aikaan hussilaiset värväävät Reynevanin vakoojaksi suorittamaan salaista tehtävää Sleesiaan. Vaarojen keskellä ... [lue lisää]
FantasiaHistoriallinen fantasia

Tanssijattaren urasta haaveileva Larissa Morei saapuu piiaksi Hollingsin kartanoon. Isäntä Valdemar on ankara ja muodollinen, mutta muut osoittautuvat miellyttäviksi, erityisesti kartanon isännän nuorempi poika, taiteellinen Henrik. Vähitellen pihlajainen Larissa saa huomata, miten kipeästi roihuavat tunteet ja kielletty rakkaus voivat polttaa. Larissan sisarpuoli Tiziana työskentelee Kurjenkylän kukkakaupassa ja haaveilee itsenäisestä elämästä sievässä mökissä. Koivuisen ... [lue lisää]
FantasiaKotimainenRomantiikka

Satujen ja myyttien maailmasta ammentava romaani kertoo aarneista, jotka suojelevat maailmaa sytyttämillään pyhillä tulilla. Romaanin upea kieli kannattelee sen lukuisia sisäkkäisiä, päähenkilö Astraean kuulemia tarinoita, jotka sijoittuvat milloin pohjoisiin, milloin taas välimerellisiin maisemiin. Fantasiagenren perinpohjin tunteva kirjailija sekä tekee kunniaa suurille edeltäjilleen että luo uutta tyyliä, jolle on ominaista filosofissävytteinen pohdinta. Teoksen aikatasot ... [lue lisää]
FantasiaKotimainenNuortenkirjallisuusMytologiaSadut

(Valtakunta #2)
Haltioita uhannut vaara on voitettu, mutta hintana oli Feyren ihmisyys. Kuolemattomuus ei ole lievittänyt Feyren tuskaa. Hän joutui uhraamaan liian paljon pelastaakseen Tamlinin, sydämensä valitun. Tatuointi Feyren kädessä muistuttaa sopimuksesta, jonka hän teki pelätyn Yön ylivaltiaan kanssa. Hänen on pidettävä lupauksensa, vaikka se repisi hänen sydämensä kahtia. Haltioiden ja ihmisten maailma on kuitenkin tuhon partaalla. Jos Feyre haluaa pelastaa kaikki rakkaansa, hänen on ... [lue lisää]
FantasiaNuortenkirjallisuusRomantiikkaRomantasia

"Tajuatko? Me kaikki toivomme sisimmissämme, että elämä antaisi meille tiettyjä asioita, meillä on tavoitteita ja haluja. Ja sitten kun ne kaikki toteutuvat kerralla, tuloksena on jotain hyvin outoa ja mutkikasta." Helsinki on jäänyt veden alle, Tampereesta on tullut Suomen pääkaupunki ja Antarktis on asutetettu. Kadunkulmissa näkyy Seisoskelijoita, ja kasvava joukko ihmisiä herää aamuisin varmana sisäisestä intiaaniudestaan. Syyskuun 14. päivänä Joonas huomaa, että toinen ... [lue lisää]
KotimainenScifi

(Soturikissat-novellit #2)
Toinen kissamainen novellikokoelma on täällä! Kertomuksia klaaneista on toinen Soturikissat-novellikokoelma, joka sisältää kolme kiehtovaa, itsenäistä seikkailua klaanikissojen maailmasta: Tiikerikynnen raivo: Tiikerikynsi on häädetty petturina Myrskyklaanista, ja hän janoaa kostoa entisille klaanitovereilleen. Ensin hänestä on kuitenkin tultava päällikkö, Varjoklaanin Tiikeritähti. Lehtilammen toive: Lehtilampi on aina tiennyt, että rakkaus ei kuulu parantajien elämään. ... [lue lisää]
FantasiaNuortenkirjallisuusNovellikokoelmaEläinfantasiaKissat

(Praedor)
Jaconia, muinaisten velhojen luoma maailma keskellä Borvarian kirottua jättiläiskaupunkia, on täynnä mysteereitä, vaaroja ja yllätyksiä. Parhaiten siellä pärjäävät Jaconian kuuluisimmat asukkaat, praedorit, mutta seikkailijoiden ja sotureiden varjossa elää paljon arkisempaakin väkeä. Tässä antologiassa pääsevät esiin tavalliset jaconialaiset, jotka yrittävät vältellä seikkailuita elämässään. Se on kuitenkin vaikeaa maailmassa, jossa demonit ovat todellisuutta, ... [lue lisää]
FantasiaKotimainenAntologiaMiekka ja magia

Suurikokoinen ja hengeltään väkivahva Peija elää 1940-luvun Keski-Pohjanmaalla pienessä Palonkylässä, jota ei löydy kaupunkilaisten kartoista. Kyläläiset tukeutuvat Peijaan kaikissa ongelmissaan, ja kun tulee aika lähteä rintamalle, he ajattelevat Peijan ratkaisevan myös sodan. Vuosia myöhemmin Peija palaa muistinsa menettäneenä kotiinsa ja löytää hautausmaalta oman hautakivensä. Hänen aiemmasta mahdistaan on jäljellä rippeet. Ulkomaailma tunkeutuu Palonkylän rauhaan, ... [lue lisää]
KotimainenKauhu

(Virus #4)
Edellisellä kaudella Ursula selvitti totuuden pandemiasta, mutta Tukholman eloonjääneiden keskuudessa vallitsee nyt dramaattisten vaiheiden jälkeen rauha. Immuunien leirissä Amanda, Iris, Sigrid ja Dano yrittävät rakentaa uutta alkua. Rauha ei kuitenkaan kestä kauan. Ursula on kadonnut, ja jäljet päättyvät Bromman lentokentälle. Kiitotieltä löytyy vain Gustav, heitä vastaan taistelleen sotilasryhmän johtaja, joka on pahoinpidelty kuoliaaksi. Seuraa Amandan, Iriksen, Danon, ... [lue lisää]
ScifiDystopiaPost-apokalyptinen

(Virus #5)
Virus 5 on aikaisemmin ilmestynyt nimellä Tartunta 1. On kulunut kolme kuukautta siitä, kun mutatoitunut, ilmateitse tarttuva Marburg-virus tuhosi sivilisaation muutaman kuuman kesäpäivän aikana. Tukholman alueella Iris, Amanda ja Ursula yrittävät rakentaa kahta leiriä eloon jääneille. Toinen on niille, jotka eivät ole saaneet tartuntaa, ja toinen niille harvoille, jotka ovat immuuneja ja kantavat virusta veressään. Epidemian alussa sotilasryhmä Suojeluskaartin eristämässä ... [lue lisää]
ScifiDystopiaPost-apokalyptinen

6600-luku eKr. Kalastaja Manno Ann kohtaa salaperäisen, mereltä tulleen naisen, juuri ennen kuin koko hänen maailmansa mullistuu. Alkaa seikkailu, joka johtaa Manno Annin unohtumattomille tutkimusretkille. Oma lähitulevaisuutemme, Grönlanti. Ilmaston muutoksesta johtuva tapahtumien vyöry uhkaa tuhota kaiken sen, minkä varaan ihmiskunta on elämänsä rakentanut. Ihmiskunnan kohtalo on jäätutkija Susan Chengin, toimittaja Pierre Chamberlainin ja muiden jäänmurta ja Polar ... [lue lisää]
KotimainenScifiJännitysHistoriaEkokatastrofit

Kauhun mestari 130 vuotta elokuussa H. P. Lovecraftin parhaat kokoaa valikoiman kauhun mestarin parhaimpina pidettyjä novelleja. Keskeistä niissä on silmitön pelko toiseutta ja tuntematonta kohtaan, hulluus ja järjettömyys. Teos sisältää kuusi tarinaa: Väri avaruudesta, Varjo Innsmouthin yllä, Herbert West – elvyttäjä, Hulluuden vuorilla, Charles Dexter Wardin tapaus ja Hautakummun salaisuus. Novellit on valikoinut Kustannus Jalavan perustaja ja pitkäaikainen kustantaja ... [lue lisää]
KauhuNovellikokoelmaCthulhuTieteiskauhu

Romaani kiihtyvän ilmastonmuutoksen maailmasta ja perheestä, jonka vauraus ja suvun salaisuudet ajoivat erilleen. Vaaterin teollisuussuvun patriarkka Jukka Vaateri on ollut kadoksissa yli viisi vuotta. Perheyhtiötä johtava tytär Sandra haluaa julistaa isänsä kuolleeksi käytännön syistä. Katoamista alkaa selvittää perheen esikoinen Niklas, ilmastotutkimuksen asiantuntija, jonka isä on ohittanut perheyrityksen sukupolvenvaihdoksessa. Kaksinkertaisen Finlandia-ehdokkaan trillerimäisesti etenevä romaani muistojen pettävyydestä on hätkähdyttävä lukukokemus. [lue lisää]
KotimainenJännitysDystopia

(Värikkäät #1)
Uusi lasten fantasiasarja alkaa! Tiukun perheellä on salaisuus: heillä on ihmeellisiä värivoimia. Värikkäät pystyvät hallitsemaan oman värisiään asioita ja tavaroita, eli käsittelemään ja liikuttamaan niitä tahdon voimalla. Tiukun väri on punainen ja isosisko Merin sininen, pikkuveli Tapio vielä etsii omaa väriään ja harjoittelee kovasti. Kun salaisia taitojaan piilottelevat Värikkäät muuttavat Ruskarinteen taloyhtiöön, jokin on toisin: Tiuku ei aio enää olla ikuinen ... [lue lisää]
FantasiaKotimainenLastenkirjallisuus

(Grishaversumi #2)
Hengästyttävä fantasiaseikkailu ystävyydestä, lojaaliudesta, vallasta ja rakkaudesta Alina Starkov on Ravkan ainoa auringonkutsuja, ja kaikki haluavat valjastaa hänen voimansa omaan käyttöönsä. Erityisesti Ravkan voimakkain grisha, Varjo, joka on palannut Sysikuilusta entistä voittamattomampana. Alina ja Mal ovat paenneet Tosimeren toiselle puolelle. Siellä piilottelu ei kuitenkaan onnistu pitkään, ja Alina huomaa, että hänen ainoa vaihtoehtonsa on oppia hyväksymään ... [lue lisää]
FantasiaNuortenkirjallisuusKorkea fantasiaTV-sarja

(Taikuuden talo #1)
SISUKKAIDEN SISARUSTEN TAIANOMAINEN SEIKKAILU ”Taskulamppu kädessään Hedy kumartui katsomaan lähempää. Valokuvakehys oli paksussa pölyssä, mutta Hedy erotti kuvassa Johnin, Rosen ja pienen lapsen – äitinsä, arveli Hedy. Juhlahatut päässään he puhalsivat kynttilöitä syntymäpäiväkakusta. Hedyn katsellessa kuvaa, sanat ilmestyivat pölyyn kuin näkymättömän sormen kirjoittamana: 'Etsi minut.'” Hedy ja Spencer lähetetään jouluksi isoisänsä hoiviin taloon, joka on ... [lue lisää]
FantasiaSeikkailuLastenkirjallisuus

(Orïshan perintö #2)
Henkeäsalpaava taistelu magiasta. Jatkoa kansainvälistä ylistystä keränneelle Veren ja luun lapset -romaanille. Zélie ja Amari ovat onnistuneet mahdottomassa: tuomaan magian takaisin Orïshan valtakuntaan. Aateliston ja kansan välit kiristyvät sodan partaalle. Magia voi olla pelastus tai tuho. Zélien on yhdistettävä Orïsha tai maa repeytyy kappaleiksi. Huikeassa fantasiasarjassa länsiafrikkalainen mytologia kietoutuu elämää suuremmaksi tarinaksi vihasta ja ... [lue lisää]
FantasiaNuortenkirjallisuusKorkea fantasia

Millainen on arvokas elämä?Millainen on hyvä elämäntarina? Tilanne on tämä: Maaseutu on muutettu Virkistysalueeksi, kaikki asuvat Kaupungissa. Ammatit ja työnkuvat ovat muuttuneet tai kadonneet kokonaan, kukaan ei löydä paikkaansa, asiat ovat karanneet käsistä, Päättäjät ovat pulassa. Kun kaikille ei riitä asuntoja, alkaa raaka pudotuspeli. Asunnon saavat parhaiden tarinoiden kertojat, muut joutuvat Parakkiin tai tyhjiin Kauppakeskuksiin rakennettuihin ... [lue lisää]
KotimainenMaaginen realismiDystopiaSatiiri