Hiraeth

Hiraeth on kielellisesti kaunis romaani, mutta turhan raskas lukea. Varsinkin ensimmäinen puolisko oli suorastaan väkisin rämpimistä eteenpäin. Kieli oli todella huolella mietittyä ja koristeellista, mikä saattoi vaikuttaa asiaan, kuten myös kirjan jalo pyrkimys eeppisyyteen (joka ei ihan aina onnistunut). Toinen puolisko oli helpompaa luettavaa ja kirjan tyyli oli muutenkin muuttunut. Se hieman kummeksutti, varsinkin koska tarina ei kiinnostanut enää niin paljoa, mutta toisaalta helpotti lukemista suunnattomasti. Kirjan luontokuvaukset olivat kertakaikkisen upeita. Näin sieluni silmin kaikki jylhät, karut vuorimaisemat kuin myös vehreät, hedelmälliset laaksot ja veden eri muodoissaan. Mytologia-osuudet kiehtoivat ja kutittelivat kivasti aivojeni sopukoita, erityisesti Aleiahin ja Ossianin tarinat, mutta kehyskertomus Astraeasta ei jaksanut oikein kiinnostaa, joskin lopetus oli kaunis. Pidin tämän arvoituksellisuudesta, kaikkea ei tarvitse todellakaan kertoa. En ole tottunut lukemaan ylevää tyyliä, mutta ei se huonoa ollut. Vain turhan jäyhää, kaipaisi hieman elävöittämistä. Hiraeth on hyvä kertomus ihmisyydestä, muistista, tarinoiden kertomisesta ja oman paikkansa löytämisestä maailmassa. Ei erinomainen kirja, mutta debyytiksi kyllä sellainen.