Kategoria: Leirinuotio | 29 viestiä | 367 lukukertaa
Vastannut: kirill potemkin, 29.04.2026
Tunnista pohjoismaiset biisit!
13.04.2020
[img ]http://iki.fi/ech/sekal/tunnista_pohjoismaiset_biisit.png[/img]
Näitä on nyt Facebookissa askarreltu, joten tein nyt toisenkin. Tällä kertaa arvuutellaan (muista) Pohjoismaista olevia kappaleita, eli ruotsalaisten, norjalaistan ja tanskalaisten tekeleitä – Björk jäi jotenkin välistä ja kaikki muut islantilaiset tuntuvat laulavan islanniksi tai keksityllä kielellä tai jotain. Nämä kappaleet ovat enimmäkseen englanninkielisiä, ihan kaikki ei.
Genret saattavat olla ihan mitä tahansa asteikolla "mitä olen kuunnellut tai joutunut kuulemaan", osa on hyvinkin yleismaalmallisestikin suosittua tavaraa, osa rajatumman yleisön suosiossa, mutta jotta ei oltaisi ihan epäurheilijamaisen vaikeita, kaikki ovat ko. artistien kappaleista sitä kokoelmalevylle päätyvää osastoa eikä mitään singlen B-puolia (en tiedä ovatko kaikki tehneet kokoelmia, mutta tiedätte mitä meinaan), Niin ja ihan kaikissa ihan kaikki vihjeen asiat eivät kirjaimellisesti ole siinä biisin nimessä mutta vähintään kertosäkeessä.
edit: näiden saaminen isossa koossa Facebookista on hirveää askartelua, kuten asettelustakin näkee.
[Spoileri - klikkaa]

1. Volbeat – Sad Man's Tongue
2. Ebba Grön – Staten och Kapitalet
3. Covenant – Call Our Ships to Port
4. Nekromantix – Demons Are a Girl's Best Friend
5. Entombed – To Ride, Shoot Straight and Speak the Truth
6. Bathory – A Fine Day to Die
7. Army of Lovers – Crucified
8. Abba – Gimme Gimme Gimme (A Man After Midnight)
9. Mustasch – I Hunt Alone
10. D-A-D – Sleeping My Day Away
11. Röyksopp – The Girl And The Robot
12. Mayhem – Freezing Moon
13. A-Ha – Hunting High and Low
14. The Knife – Silent Shout
15. Hellacopters – By the Grace of God
16. Roxette – Sleeping in My Car
17. Turbonegro – All My Friends Are Dead
18. Ulver – Eos (joka on kreikkalainen jumalatar)
19. Apoptygma Berzerk – Suffer in Silence
20. Europe – Final Countdown
21. HammerFall – Last Man Standing
22. Ghost – Square Hammer
23. Gyllene Tider – Sommertiden (Hej Hej)
24. Darkthrone – Too Old Too Cold

[spoiler]1. Volbeat – Sad Man's Tongue

24. Darkthrone – Too Old Too Cold[/spoiler]
Muokannut Echramath (24.04.2020)
13.04.2020
Pisania16. Roxette: Sleeping in my carRoxette toki, mutta Kent on niitä bändejä, mitä nyt yritin sulloa tuonne, mutta en keksinyt mitään nokkelaa vihjetta, eli ei.
Tästä olen varma, mutta heitetään messiin vielä villi veikkauskin, eli
21. Kent: Dom andra
[quote="Pisania" post=61574]16. Roxette: Sleeping in my car
Tästä olen varma, mutta heitetään messiin vielä villi veikkauskin, eli
21. Kent: Dom andra[/quote]
 
Roxette toki, mutta Kent on niitä bändejä, mitä nyt yritin sulloa tuonne, mutta en keksinyt mitään nokkelaa vihjetta, eli ei.
13.04.2020
LordStenhammar
24 kirjaa, 5 kirja-arviota, 1033 viestiä
12. Mayhem - Freezing Moon.
Onhan tuo ainakin Norjasta.
Onhan tuo ainakin Norjasta.
12. Mayhem - Freezing Moon.
 
Onhan tuo ainakin Norjasta.
13.04.2020
Mustelmann
64 kirjaa, 7 kirja-arviota, 1275 viestiä
22. Ghost - Square Hammer
Ruotsistahan tuo.
Ruotsistahan tuo.
22. Ghost - Square Hammer
 
Ruotsistahan tuo.
13.04.2020
LordStenhammar
24 kirjaa, 5 kirja-arviota, 1033 viestiä
23. Tomas Ledin - Sommaren är kort
23. Tomas Ledin - Sommaren är kort
24.04.2020
Tämä taisi olla vaikeampi, oikeat vastaukset lisätty. Vähän sellaista vaikeusasteen kalibrointiahan tämä on, onneksi näitä ei ole missään lehdessä julkaistu.