Äänestys lukupiirikirjasta
10.10.2013
Äänestys seuraavasta Lukupiirissä luettavasta kirjasta. Tarkoitettu henkilöille, jotka ovat halukkaita osallistumaan lukupiiriin, ainakin mikäli jokin heidän äänestämistään kirjoista voittaa eli valitaan lukupiiriin.
Ohjeet:
- Äänestys päättyy keskiviikkona 16.10.2013 klo. 23:59.
- Äänestysvaihtoehdot näkyvät alla.
- Lähetä tähän ketjuun viesti, jossa on lista kaikista niistä vaihtoehtona olevista kirjoista, jotka olisit valmis lukemaan lukupiirissä. Joko mainitsemalla kirjojen nimet tai listassa näkyvät numerot. Voit äänestää siis esimerkiksi yhtä kirjaa tai vaikkapa niitä kaikkia.
- Älä kirjoita viestiisi mitään muuta. Lukupiiriin liittyvää keskustelua käydään toisessa ketjussa: Linkki.
- Tarkista ennen äänestämistä, että saisit äänestämäsi kirjat jostain käsiisi. Eli esim. tarkista kirjastosi valikoimasta, onko kyseisiä kirjoja siellä.
- Viestiään eli antamiaan ääniä saa muokata äänestyksen loppuun asti. Äänestysajan päätyttyä muokatut viestit eli äänet mitätöidään.
- Valittavan kirjan osalta on toivottu muun muassa, ettei se tällä kertaa olisi kovin kevyttä luettavaa. Muita toivomuksia ja kommentteja kirjoista luettavissa keskustelusta.
Äänestysvaihtoehdot:
(Nimet toimivat linkkeinä kirjatietokantaan.)
Äänestyksen jälkeen:
Eniten ääniä saanut kirja luetaan seuraavaksi tällä foorumilla lukupiirissä. Lukupiiri alkaa maanantaina 21.10.2013. Kirja jaetaan todennäköisesti 4-8 osaan ja kunkin osan lukemiseen ja siitä keskustelemiseen varataan viikko.
Lukupiiriin saa osallistua, vaikkei äänestäisikään.

- Richard Adams: Ruohometsän kansa
- Ransom Riggs: Neiti Peregrinen koti eriskummallisille lapsille
- Erin Morgenstern: Yösirkus
- J.R.R.Tolkien: Hurinin lasten tarina
- Joanne Harris: Riimut
- Flavia Bujor: Ennuskivien mahti
- Terry Pratchett: Valtio
- Charmian Hussey: Salaisuuksien laakso
- Patricia McKillip: Serren metsissä
- Neil Gaiman: Tähtisumua
- Pratchett & Gaiman: Hyviä enteitä
- Susanna Clarke: Jonathan Strange ja herra Norrell
- Jenny Kangasvuo: Sudenveri
- Guy Gavriel Kay: Tigana, Sieluun isketty tikari ja Verenperinnön hinta (suomennettu kahdessa osassa)
- Michael Swanwick: Rautalohikäärmeen tytär
- Ursula K. Le Guin: Lavinia
- Siiri Enoranta: Nokkosvallankumous
- Cornelia Funke: Lohikäärmeellä ratsastaja
- Cornelia Funke: Rosvoruhtinas
- Markku Turunen: Vaeltaja
(Nimet toimivat linkkeinä kirjatietokantaan.)
Äänestyksen jälkeen:
Eniten ääniä saanut kirja luetaan seuraavaksi tällä foorumilla lukupiirissä. Lukupiiri alkaa maanantaina 21.10.2013. Kirja jaetaan todennäköisesti 4-8 osaan ja kunkin osan lukemiseen ja siitä keskustelemiseen varataan viikko.
Lukupiiriin saa osallistua, vaikkei äänestäisikään.
Äänestys seuraavasta Lukupiirissä luettavasta kirjasta. Tarkoitettu henkilöille, jotka ovat halukkaita osallistumaan lukupiiriin, ainakin mikäli jokin heidän äänestämistään kirjoista voittaa eli valitaan lukupiiriin.
 
[b]Ohjeet:[/b]
 
- Äänestys päättyy [i]keskiviikkona 16.10.2013 klo. 23:59[/i].
 
- Äänestysvaihtoehdot näkyvät alla.
 
- [i]Lähetä tähän ketjuun viesti, jossa on lista kaikista niistä vaihtoehtona olevista kirjoista, jotka olisit valmis lukemaan lukupiirissä.[/i] Joko mainitsemalla kirjojen nimet tai listassa näkyvät numerot. Voit äänestää siis esimerkiksi yhtä kirjaa tai vaikkapa niitä kaikkia.
 
- Älä kirjoita viestiisi mitään muuta. Lukupiiriin liittyvää keskustelua käydään toisessa ketjussa: [url=http://www.risingshadow.fi/forum/lukupiiri/670-lukupiiri-loppuvuodeksi-aanestys-kaynnissa]Linkki.[/url]
 
- Tarkista ennen äänestämistä, että saisit äänestämäsi kirjat jostain käsiisi. Eli esim. tarkista kirjastosi valikoimasta, onko kyseisiä kirjoja siellä.
 
- Viestiään eli antamiaan ääniä [i]saa muokata[/i] äänestyksen loppuun asti. Äänestysajan päätyttyä muokatut viestit eli äänet mitätöidään.
 
- Valittavan kirjan osalta on toivottu muun muassa, ettei se tällä kertaa olisi kovin kevyttä luettavaa. Muita toivomuksia ja kommentteja kirjoista luettavissa [url=http://www.risingshadow.fi/forum/lukupiiri/670-lukupiiri-loppuvuodeksi-aanestys-kaynnissa]keskustelusta[/url].
 
[b]Äänestysvaihtoehdot:[/b]
 
[ol]
[li][url=http://www.risingshadow.fi/library?action=book&book_id=345]Richard Adams: Ruohometsän kansa[/url][/li]
 
[li][url=http://www.risingshadow.fi/library?action=book&book_id=6559]Ransom Riggs: Neiti Peregrinen koti eriskummallisille lapsille[/url][/li]
 
[li][url=http://www.risingshadow.fi/library?action=book&book_id=6560]Erin Morgenstern: Yösirkus [/url][/li]
 
[li][url=http://www.risingshadow.fi/library?action=book&book_id=4761]J.R.R.Tolkien: Hurinin lasten tarina[/url][/li]
 
[li][url=http://www.risingshadow.fi/library?action=book&book_id=5437]Joanne Harris: Riimut[/url][/li]
 
[li][url=http://www.risingshadow.fi/library?action=book&book_id=1522]Flavia Bujor: Ennuskivien mahti[/url][/li]
 
[li][url=http://www.risingshadow.fi/library?action=book&book_id=5685]Terry Pratchett: Valtio[/url][/li]
 
[li][url=http://www.risingshadow.fi/library?action=book&book_id=3481]Charmian Hussey: Salaisuuksien laakso[/url][/li]
 
[li][url=http://www.risingshadow.fi/library?action=book&book_id=5683]Patricia McKillip: Serren metsissä[/url][/li]
 
[li][url=http://www.risingshadow.fi/library?action=book&book_id=230]Neil Gaiman: Tähtisumua[/url][/li]
 
[li][url=http://www.risingshadow.fi/library?action=book&book_id=231]Pratchett & Gaiman: Hyviä enteitä[/url][/li]
 
[li][url=http://www.risingshadow.fi/library?action=book&book_id=3013]Susanna Clarke: Jonathan Strange ja herra Norrell[/url][/li]
 
[li][url=http://www.risingshadow.fi/library?action=book&book_id=6447]Jenny Kangasvuo: Sudenveri[/url][/li]
 
[li][url=http://www.risingshadow.fi/library?action=book&book_id=296]Guy Gavriel Kay: Tigana, Sieluun isketty tikari[/url] ja [url=http://www.risingshadow.fi/library?action=book&book_id=458]Verenperinnön hinta[/url] (suomennettu kahdessa osassa)[/li]
 
[li][url= http://www.risingshadow.fi/library?action=book&book_id=761]Michael Swanwick: Rautalohikäärmeen tytär[/url][/li]
 
[li][url=http://www.risingshadow.fi/library?action=book&book_id=5510]Ursula K. Le Guin: Lavinia[/url][/li]
 
[li][url=http://www.risingshadow.fi/library?action=book&book_id=6789]Siiri Enoranta: Nokkosvallankumous[/url][/li]
 
[li][url=http://www.risingshadow.fi/library?action=book&book_id=3336]Cornelia Funke: Lohikäärmeellä ratsastaja[/url][/li]
 
[li][url=http://www.risingshadow.fi/library?action=book&book_id=1532]Cornelia Funke: Rosvoruhtinas[/url][/li]
 
[li][url=http://www.risingshadow.fi/library?action=book&book_id=6634]Markku Turunen: Vaeltaja[/url][/li]
[/ol]
 
(Nimet toimivat linkkeinä kirjatietokantaan.)
 
[b]Äänestyksen jälkeen: [/b]
 
Eniten ääniä saanut kirja luetaan seuraavaksi tällä foorumilla lukupiirissä. Lukupiiri alkaa maanantaina 21.10.2013. Kirja jaetaan todennäköisesti 4-8 osaan ja kunkin osan lukemiseen ja siitä keskustelemiseen varataan viikko.
 
Lukupiiriin saa osallistua, vaikkei äänestäisikään.
Muokannut Hiistu (11.10.2013)
10.10.2013
Dyn
542 kirjaa, 51 kirja-arviota, 3978 viestiä
Nämä lukisin nyt ainakin, eli äänestän:
J.R.R.Tolkien: Hurinin lasten tarina
Joanne Harris: Riimut
Patricia McKillip: Serren metsissä
Susanna Clarke: Jonathan Strange ja herra Norrell
Jenny Kangasvuo: Sudenveri
Guy Gavriel Kay: Tigana
Michael Swanwick: Rautalohikäärmeen tytär
Ursula K. Le Guin: Lavinia
Funkeihin saatan osallistua, jos jompi kumpi valitaan, samoin muutama listalla olevaa jo lukemaani kirjaa saatan kommentoida. Mielelläni kuitenkin lukisin jotain uutta, joten ei ääniä erikseen niille. :)

Emelie
729 kirjaa, 100 kirja-arviota, 2743 viestiä
Minun ääneni menevät:
3. Erin Morgenstern: Yösirkus
5. Joanne Harris: Riimut
15. Michael Swanwick: Rautalohikäärmeen tytär

max
1488 kirjaa, 16 kirja-arviota, 627 viestiä
Suuri osa vaihtoehdoista on joko sellaisia mitä olen lukenut tai niin vanhoja etten ole kuullutkaan, mutta nämä on sellaisia mitkä tunnistan ja lukisin mielellään:
4. J.R.R.Tolkien: Hurinin lasten tarina
7. Terry Pratchett: Valtio
11. Pratchett & Gaiman: Hyviä enteitä
14. Guy Gavriel Kay: Tigana
edit: 1. Richard Adams: Ruohometsän kansa vielä, viime lukukerrasta on varmaan 15 vuotta

Iivari
624 kirjaa, 1 kirja-arvio, 985 viestiä
Richard Adams: Ruohometsän kansa
Joanne Harris: Riimut
Ransom Riggs: Neiti Peregrinen koti eriskummallisille lapsille
J.R.R.Tolkien: Hurinin lasten tarina
Patricia McKillip: Serren metsissä
Susanna Clarke: Jonathan Strange ja herra Norrell
Ursula K. Le Guin: Lavinia
Siiri Enoranta: Nokkosvallankumous
Cornelia Funke: Lohikäärmeellä ratsastaja
Cornelia Funke: Rosvoruhtinas
Markku Turunen: Vaeltaja

Vanamo
156 kirjaa, 5 kirja-arviota, 306 viestiä
J.R.R.Tolkien: Hurinin lasten tarina
Jenny Kangasvuo: Sudenveri
Michael Swanwick: Rautalohikäärmeen tytär
Ursula K. Le Guin: Lavinia
Siiri Enoranta: Nokkosvallankumous
Markku Turunen: Vaeltaja
Annanpa ääneni näille. Lisäksi listassa on useampi kiinnostava kirja, jotka olen lukenut hyvän aikaa sitten ja saattaisin lukea uudelleenkin. En kuitenkaan halua äänestää niitä itse.

Swilf
47 kirjaa, 8 kirja-arviota, 12 viestiä
Tässä minun ääneni:
Cornelia Funke: Rosvoruhtinas
Cornelia Funke: Lohikäärmeellä ratsastaja
Richard adams: Ruohometsänkansa
Joanne Harris: Riimut
Terry Practhett: Valtio

Kirjaneito
402 kirjaa, 87 kirja-arviota, 567 viestiä
Äänestän sueraavia:
1. Richard Adams: Ruohometsän kansa
2. Ransom Riggs: Neiti Peregrinen koti eriskummallisille lapsille
5. Joanne Harris: Riimut
7. Terry Paratchett: Valtio
8. Charmian Hussey: Salaisuuksien laakso
14. Guy Gavriel Kay: Tigana
16. Ursula K. Le Guin: Lavinia
17. Siiri Enoranta: Nokkosvallankumous

Vierailija
1 viesti
Pistetään pakkaan ääni Clarken Jonathan Strange ja herra Norrellille.
Pistetään pakkaan ääni Clarken [i]Jonathan Strange ja herra Norrellille[/i].
10.10.2013
noreen
195 kirjaa, 255 viestiä
Erin Morgenstern: Yösirkus
J.R.R.Tolkien: Hurinin lasten tarina
Terry Pratchett: Valtio
Neil Gaiman: Tähtisumua
Pratchett & Gaiman: Hyviä enteitä
Cornelia Funke: Lohikäärmeellä ratsastaja
Cornelia Funke: Rosvoruhtinas
J.R.R.Tolkien: Hurinin lasten tarina
Terry Pratchett: Valtio
Neil Gaiman: Tähtisumua
Pratchett & Gaiman: Hyviä enteitä
Cornelia Funke: Lohikäärmeellä ratsastaja
Cornelia Funke: Rosvoruhtinas
Erin Morgenstern: Yösirkus
J.R.R.Tolkien: Hurinin lasten tarina
Terry Pratchett: Valtio
Neil Gaiman: Tähtisumua
Pratchett & Gaiman: Hyviä enteitä
Cornelia Funke: Lohikäärmeellä ratsastaja
Cornelia Funke: Rosvoruhtinas
10.10.2013
Boogahbo
221 kirjaa, 5 viestiä
Ransom Riggs: Neiti Peregrinen koti eriskummallisille lapsille
J.R.R.Tolkien: Hurinin lasten tarina
Terry Pratchett: Valtio
Charmian Hussey: Salaisuuksien laakso
Patricia McKillip: Serren metsissä
Jenny Kangasvuo: Sudenveri
Michael Swanwick: Rautalohikäärmeen tytär
Ursula K. Le Guin: Lavinia
Siiri Enoranta: Nokkosvallankumous
Markku Turunen: Vaeltaja
J.R.R.Tolkien: Hurinin lasten tarina
Terry Pratchett: Valtio
Charmian Hussey: Salaisuuksien laakso
Patricia McKillip: Serren metsissä
Jenny Kangasvuo: Sudenveri
Michael Swanwick: Rautalohikäärmeen tytär
Ursula K. Le Guin: Lavinia
Siiri Enoranta: Nokkosvallankumous
Markku Turunen: Vaeltaja
Ransom Riggs: Neiti Peregrinen koti eriskummallisille lapsille
J.R.R.Tolkien: Hurinin lasten tarina
Terry Pratchett: Valtio
Charmian Hussey: Salaisuuksien laakso
Patricia McKillip: Serren metsissä
Jenny Kangasvuo: Sudenveri
Michael Swanwick: Rautalohikäärmeen tytär
Ursula K. Le Guin: Lavinia
Siiri Enoranta: Nokkosvallankumous
Markku Turunen: Vaeltaja
11.10.2013
Pjst
178 kirjaa, 29 viestiä
Richard Adams: Ruohometsän kansa
Ransom Riggs: Neiti Peregrinen koti eriskummallisille lapsille
Erin Morgenstern: Yösirkus
Susanna Clarke: Jonathan Strange ja herra Norrell
Ransom Riggs: Neiti Peregrinen koti eriskummallisille lapsille
Erin Morgenstern: Yösirkus
Susanna Clarke: Jonathan Strange ja herra Norrell
Richard Adams: Ruohometsän kansa
Ransom Riggs: Neiti Peregrinen koti eriskummallisille lapsille
Erin Morgenstern: Yösirkus
Susanna Clarke: Jonathan Strange ja herra Norrell
11.10.2013
Lis
1236 kirjaa, 1 kirja-arvio, 38 viestiä
Erin Morgenstern: Yösirkus
Ransom Riggs: Neiti Peregrinen koti eriskummallisille lapsille
Patricia McKillip: Serren metsissä
Susanna Clarke: Jonathan Strange ja herra Norrell
Siiri Enoranta: Nokkosvallankumous
Jenny Kangasvuo: Sudenveri
Ransom Riggs: Neiti Peregrinen koti eriskummallisille lapsille
Patricia McKillip: Serren metsissä
Susanna Clarke: Jonathan Strange ja herra Norrell
Siiri Enoranta: Nokkosvallankumous
Jenny Kangasvuo: Sudenveri
Erin Morgenstern: Yösirkus
Ransom Riggs: Neiti Peregrinen koti eriskummallisille lapsille
Patricia McKillip: Serren metsissä
Susanna Clarke: Jonathan Strange ja herra Norrell
Siiri Enoranta: Nokkosvallankumous
Jenny Kangasvuo: Sudenveri
11.10.2013
The Big Bad Wolf
484 kirjaa, 79 kirja-arviota, 690 viestiä
Richard Adams: Ruohometsän kansa
Erin Morgenstern: Yösirkus
Terry Pratchett: Valtio
Charmian Hussey: Salaisuuksien laakso
Patricia McKillip: Serren metsissä
Neil Gaiman: Tähtisumua
Pratchett & Gaiman: Hyviä enteitä
Jenny Kangasvuo: Sudenveri
Michael Swanwick: Rautalohikäärmeen tytär
(seuraavia en äänestä, mutta osallistun varmasti lukupiiriin, jos joku valitaan:
Siiri Enoranta: Nokkosvallankumous
Cornelia Funke: Lohikäärmeellä ratsastaja
Cornelia Funke: Rosvoruhtinas)

16.10.2013
Mab
616 viestiä
Vielä näemmä kerkiää äänestämään :)
Ransom Riggs: Neiti Peregrinen koti eriskummallisille lapsille
Erin Morgenstern: Yösirkus
Terry Pratchett: Valtio
Susanna Clarke: Jonathan Strange ja herra Norrell
Michael Swanwick: Rautalohikäärmeen tytär
Ransom Riggs: Neiti Peregrinen koti eriskummallisille lapsille
Erin Morgenstern: Yösirkus
Terry Pratchett: Valtio
Susanna Clarke: Jonathan Strange ja herra Norrell
Michael Swanwick: Rautalohikäärmeen tytär
Vielä näemmä kerkiää äänestämään :)
 
Ransom Riggs: Neiti Peregrinen koti eriskummallisille lapsille
 
Erin Morgenstern: Yösirkus
 
Terry Pratchett: Valtio
 
Susanna Clarke: Jonathan Strange ja herra Norrell
 
Michael Swanwick: Rautalohikäärmeen tytär
16.10.2013
Diara
239 kirjaa, 1 kirja-arvio, 518 viestiä
Aika monet noista kirjoista olen jo ehtinyt lukemaan, mutta näihin voisin osallistua: