Lukupiiri: Erin Morgenstern: Yösirkus, s. 381 - loppu (7)

[b]Tämän osan käsittely alkaa maanantaina 2.12.2013.[/b]   Sivut 381 - 400. Kirja luettu loppuun.   Ohjeet lukupiiriin: [url=http://www.risingshadow.fi/forum/lukupiiri/670-lukupiirissa-21-10-alkaen-erin-morgenstern-yosirkus#1072]Linkki.[/url]

Apua, mä olen pudonnut ihan kelkasta tämän lukemisen kanssa. Ensin se lähti viivästymään loppuviikkoa kohti sen vuoksi, etten halunnut vastata ketjuun ihan ekana, ja nyt olenkin jo sata sivua ja kaksi viestiketjua jäljessä! En uskaltanut mennä puhumaan tästä edellisiin ketjuihin, koska en halua spoilaantua. Nyt kun tunnustin tämän ääneen, otan pyhäksi tavoitteekseni päästä kirjan loppuun viimeistään tämän viikon aikana, jotta pääsen puimaan lukukokemustani yhdessä teidän kanssanne.

Noniin, nyt on luettu koko kirja loppuun.   Viimeinen pätkä olikin tosi lyhyt luettava, mutta oikeastaan tämä toimi ihan hyvin tällaisena. Tässä oli kuitenkin vielä paljon kaikenlaista.   Tykkäsin Widgetin ja "harmaapukuisen" keskustelusta, varsinkin kohdasta, jossa saatiin taustaa koko pelille. Mukava saada tämä yksittäinen tarina asettumaan isomman kokonaisuuden osaksi.   Loppu oli myös kiva, sirkus tuotiin nykypäivään :smile: (En ihan heti edes tajunnut lukemaani, vaan meni hetki, kun aivot prosessoivat käyntikortin tekstin merkityksen) Ilmeisesti siis omistajanvaihdos on sujunut hyvin ja sirkus on pystynyt jatkamaan olemassaoloaan ja toimintaansa.   Kokonaisuudessaan tykkäsin kirjasta, oli kiva lukea ja pohtia lukemaansa täällä.

Loppu Hmm... Widget lämpimissä väleissä harmaa pukuisen miehen kanssa, en tiedä pidänkö siitä vai en...   Yhteenvetona: Hyvä tarina. Mielestäni sopivasti hahmoja, jos olisi lukenut nopeammin. Nyt vähän tuppasi unohtumaan mitä kenellekin oli tapahtunut. Ihana unenomainen tunnelma säilyi koko kirjan läpi. Herra Thiessenin lehtijutut (oletan) olivat jälkikäteen hyvä lisä, vaikkakin se ensimmäinen on mielestäni vieläkin liian lapsekkaasti kirjoitettu. Aikakautena 1800-1900 luvun vaihde sopi mielestäni miljööseen hienosti, antaen sille oman vivahteensa. Uneksijat: ensimmäiset tosifanit :) Onkohan sata vuotta sitten ollut oikeasti noin vahvaa fanitusta?

Eipä tässä viimeisessä pätkässä kauheasti tapahtunut mitään mullistavaa, en sitä odottanutkaan.   Widgetin ja Harmaapukuisen herran keskustelu oli mukava yhteenveto koko tarinalle, samalla saatiin selvyys Harmaapukuisen ja Prosperon väliselle suhteelle. Siitä olin pettynyt, ettei Hectorin reaktiota Celian tekemiseen kerrottu. Huvitin itseni sillä, että kuvittelin tämän puhisevan ja pihisevän räjähdyspisteessä siitä, että Celia onnistui jossain sellaisessa missä hän itse ei onnistunut ja siitä, että Celian tunteet Marcoon ylittivät pelin voittamisen haluamisen.     Yhteenvetona koko kirjasta:   Pidin tarinasta tavattomasti, se oli ihastuttavan synkkä loppua lukuunottamatta. Vaikka pidin kyllä lopustakin, sillä olin koko kirjan ajan varautunut "huonoon" loppuun, eli siihen, että Sirkus tuhoutuu ja/tai Celialle ja Marcolle käy huonosti. Näin ei tapahtunutkaan, joten olin tyytyväinen, että tarina yllätti.   Hahmot olivat mielenkiintoiset, vaikkakin jonkin verran ne jäivät etäisiksi (kaikki). Toisaalta, ei tämä tarina siitä kärsinyt, oikeastaan päinvastoin. Lämpenin hahmoille ja tarinalle pikkuhiljaa, mutta kirja kyllä vei mennessään melko nopeasti. Oli vaikeuksia pysyä osien rajoissa. Pitkät tauot hiukan haittasivat, mutta ainakin ehti kunnolla pureksimaan tapahtumia ja niiden merkityksiä enemmän.

No niin, pidin ylempänä antamani lupaukseni!   Tämä viimeinen pätkä olikin lähinnä epilogi, mutta mielestäni varsin hyödyllinen sellainen. Erityisen mukavaa minustakin oli Widgetin ja Alexanderin kertomus. Minulle Celia ja Marco tuntuivat melko läheisiltä ja olin tyytyväinen onnelliseen loppuun, vaikka ehdinkin jo odottaa jonkinlaista kaksoisitsemurhaa. Ehkä sen sainkin, en ole varma. Pidin siitä ajatuksesta, että he ovat sirkuksen sisällä ja samoin siitä, miten sirkus tuotiin nykypäivään.   Kokonaisuutena nautin kirjan mystisestä ja omaperäisestä tunnelmasta sekä kerronnasta. Aivan muutama pikkuseikka häiritsi minua loppuun saakka, mutta muutoin lukeminen oli oikein nautittavaa. Häiritsevää oli erityisesti se, että sanoja [i]mies[/i] ja [i]nainen[/i] käytettiin aivan suunnattoman paljon Marcoon ja Celiaan viitattaessa erityisesti siten, että aina kun kerrottiin Celian näkökulmasta, Marcoon viitattiin lähinnä vain [i]miehenä[/i]. Liekö tuo suomentajan tapa kiertää suomen sukupuolineutraali [i]hän[/i]-pronomini.   Luin lopuksi myös takakansitekstin, jossa kivasti tiivistettiinkin koko juoni loppuratkaisua myöten. Mitäköhän kustantaja oikein on ajatellut?!

Vähän lipsahti nyt kommentointi myöhäiseksi, mutta laitanpa vielä loppupätkästä ja kokonaisuudesta ajatuksia.   Kirjan viimeinen osa on mielestäni onnistunut ”mitä sitten tapahtui” -kuvaus. Pidän siitä ratkaisusta, ettei Celiaa ja Marcoa enää tavata, vaan tarina siirtyy konkreettisesti kokonaan uudelle sukupolvelle. Sirkus siirtyy uusiin käsiin virallisesti, ja on mukava saada tietää, että myös Chandresh pääsee siirtymään eteenpäin jättäessään sirkuksen muille.   Widgetin ja Alexanderin keskustelu kokoaa viimeisiäkin irtonaisia langanpätkiä yhteen. Ja vaikka Alexander lupautuu saattamaan tämän kilpailun päätökseen, siihen ei viitata jatkuuko kahden taikojan suurempi kilpailu vielä tämän jälkeen. En näe mitään syytä, miksei jatkuisi. Tsukikon tapauksesta jo huomasi, että suuret rakkaustarinat ja usean elämän tuhoutuminen ei heitä oikeastaan liikuta.   Edellisen osan lopussa ehdin pettyä liian helpon onnelliseen ratkaisuun. Viimeistä pätkää lukiessa aloin kuitenkin tykästyä tai ainakin tottua Celian ja Marcon tarinan loppuun. Ehkä siihen vaikuttaa se, että heidän osittainen selviämisensä mahdollisti sirkuksen säilymisen.     Kirjan alussa päätin yrittää etsiä Shakespeare-viittauksia, mutta en niitä onneksi liikaa huomannut. Ei yritetty toisintaa mitään Shakespearen juonta, mutta kumarrettiin kyllä monessa kohtaa peittelemättä hänen suuntaansa. Lopetuskappaleen alussakin lainataan Myrsky-näytelmästä juuri Prosperon päätöspuhetta ja kootaan siihen samalla kirjan henkeä.   [quote]We are such stuff/ As dreams are made on.[/quote]   Todella hieno kirjahan tämä on, sekä tunnelmaltaan, kieleltään että kerronnaltaan. Pidän siitä, ettei hahmojen tuntemuksissa ja päiden sisällä ryvetä liikaa, mutta heihin kiintyy silti aivan tarpeeksi. ”Lempihahmokseni” tarinassa nousee oikeastaan itse sirkus.