Mitkä/millaiset kirjat ovat niitä "parhaita kääntää"?
Jaakko: Parhaita käännettäviä ovat minusta kirjat, joissa kirjailijan äänen tavoittaa helposti, ponnistelematta. Minulle sellainen kirjailija on ollut Eoin Colfer. Varsinkin Artemis Fowlien (ja Toivomuslistan) kohdalla on monta kertaa tullut sellainen tunne, että Eoinin teksti vain virtaa minun sormenpäistäni.
J. Pekka: Tietenkin hyvät kirjat! Jos kirjailija kertoo mielenkiintoista tarinaa (oli se sitten tosi tai kaunokirjallinen) ja osaa ilmaista itseään luistavasti, rikkaasti ja vivahteikkaasti, niin käännöstä on ilo tehdä. Ja silloin jälkikin on parempaa.
Satu: Parhaita kääntää ovat sellaiset kirjat, joista pitää niin paljon, että on valmis viettämään kuukausimääriä lukien samaa teosta yhä uudelleen ja uudelleen ja hiomaan sen yksityiskohtia saadakseen käännöksen sujuvaksi. Itse pidän haasteellisista käännöksistä, mutta harkitsisin kahdesti ottaisinko käännettäväkseni kirjan, joka on silkkaa kielivitsien, keksittyjen sanojen, murteiden ja kielellisen kikkailun tulitusta alusta loppuun.
Minkä kirjan käännös on saanut sinut toivomaan, että olisit itse sen kääntänyt?
Jaakko: Suomalaisista kääntäjistä olen pitkään ihaillut etenkin Kersti Juvaa. TSH-käännöksen ansioita täällä tuskin tarvitsee ryhtyä perustelemaan, mutta esimerkiksi Kerstin kääntämä Laurence Sternen Tristram Shandy -- elämä ja mielipiteet on sellainen mestarisuoritus, että siitä voisi kuka vain suomentaja olla ylpeä. Ja hyvä kirjakin muuten, pähkähullu ja aivan uskomattoman hauska epäromaani 1700-luvulta.
J. Pekka: Olisin halunnut kääntää mielikirjailijoihini kuuluvan Tony Hillermanin dekkareita. Käännökset ovat olleet hyviä, mutta jotenkin kaipaisin kieleen vähän vähemmän kaupunkilaista otetta. Tapahtumapaikkana on nimittäin navajoreservaatti, suunnilleen Suomen kokoinen alue jossa asuu vajaat satatuhatta ihmistä.
On tietysti pitkä lista kirjoja, jotka toivon vielä pääseväni kääntämään, mutta aika näyttää...
Satu: En pysty erottamaan tarinaa ja käännöstä toisistaan, koska käännän mieluiten ja parhaiten sellaisia kirjoja, joista itse pidän. Olisin voinut haluta kääntää mm. seuraavat kirjat: Diana Wynne Jones: ’Noidan veli’, Garth Nix: ’Sabriel’ ja Kiril Bulytšev: Alissa avaruudessa.
Susanna: Olen lukenut valitettavan harvoja suomennoksia viime aikoina, mutta scifin/fantasian alalta omiin suosikkeihini kuuluvat Jaakon (Kankaanpää) suomentamat Orson Scott Cardin Alvinit, Laila Järvisen suomentamat muumit ja Kristiina Rikmanin suomentamat Ursula K. Le Guinin Maameren-tarinat. Niin hassulta kuin se ehkä kuulostaakin, minusta paras käännettävä ei ole se, mikä on kaikkein nautinnollisinta luettavaa. Suomentaminen on minulle työtä, ja vaikka se onkin mieluista työtä, haluan pitää tietyt teokset puhtaasti nautintona. Silti tekstin pitäisi puhutella minua jotenkin, ei liikaa mutta hiukan. Lisäksi kaipaan teksteiltä selkeyttä. Päämäärätön kiertely ja kaartelu ympäriinsä niin kielellisesti kuin juonellisestikin on pitkän päälle hyvin ärsyttävää ja saa minut kaipaamaan seuraavaa keittokirjaa, ne muodostavat hyvän vastapainon liialliselle "koristeellisuudelle".
Miten saat palautetta käännöksistäsi ja miten siihen suhtaudut? Oletko seurannut netissä (esim. Risingshadow) käytävää keskustelua kääntämistäsi kirjoista?
Jaakko: Palautetta saa hyvin vähän, joskus tuntuu että ei lainkaan. Kustantamossa kustannustoimittaja tietenkin lukee käsikirjoituksen ja ehdottaa korjauksia, joista sitten keskustellaan. Sitten saattaa kuitenkin käydä niin, että kirja, jonka parissa on väkertänyt monta kuukautta, katoaa jonnekin kauppojen ja kirjastojen avaruuteen, eikä siitä enää koskaan kuule mitään. Arvattavasti sillä on lukijoita, eikä voi kuin toivoa, että he ovat tyytyväisiä.
Juuri siksi Risingshadow on ollut hyvin miellyttävä tuttavuus -- on hauska nähdä koolla näin paljon innokkaita, kriittisiä ja asiantuntevia lukijoita. Tavallaan se ei tietenkään ole yllättävää, sillä onhan scifi- ja fantasiafandom muutenkin paljon aktiivisempaa kuin ns. tavallisten kirjojen lukijakunta, ja alan kirjoista saa enemmän palautetta ylipäätään.
Muusta verkkokeskustelusta en tiedä, sitä en ole tavannut.
J. Pekka: Yritän seurata, aina kun sitä kohdalle tulee. Suhtautuminen riippuu mielialasta - nykyään pystyn kyllä sulattamaan rankemmankin kritiikin masentumatta. Tosin oman ammattitaidon kasvaessa kommentitkin ovat muuttuneet myönteisemmiksi. Monesti kääntäjän osa on kovin samanlainen kuin basistin osa: hänet huomataan vain, jos homma ei toimi.
(Kyllä, soitan itse bassoa.)
Satu: Palautetta saan ensimmäisenä oikolukijoiltani (mm. oma mieheni), seuraavaksi kustantajalta/kustannustoimittajalta, ja vasta myöhemmin varsinaisilta lukijoilta - enimmäkseen nettikeskusteluista, joskus sähköpostitse, tapaamiltani lukijoilta joskus myös suoraan.
Minusta on mukava saada palautetta, ja keskustelen mielelläni käännösvaihtoehdoista mahdollisten tulevien lukijoiden kanssa - esim. Risingshadown palstoilla. Asialliset parannusehdotukset otan tarkkaan harkintaan, mutta pidän useimmiten oman pääni. Muiden keksimistä käännöksistä voin käyttää ainoastaan niitä, jotka sopivat suuhuni eli tuntuvat siltä, että olisin voinut itsekin päätyä samaan ratkaisuun.
Susanna: Saan palautetta lehtiarvosteluista ja netistä, joskus myös kustantajille lähetetyistä kirjeistä. Itse en osallistu aktiivisesti netin keskusteluihin, mutta tuttavani toimittavat kommentteja luettavakseni. Palaute on tärkeää ja useimmiten sillä on myös vaikutusta.
Kuinka suuri osa kääntämisestä on tulkintaa ja kuinka suuri osa mahdollisimman tarkan kielellisen vastaavuuden hakua? Eli dominoiko kieli käännöstä, vai onko pyrkimys tarinan hengen ja tunnelman mahdollisimman tarkkaan toistoon, jopa silloin jos tämä vaatisi kielellisen tarkkuuden sivuuttamista?
Jaakko: Hmm... vaikea kysymys. Henki ja tunnelmahan syntyvät omalta osaltaan kielestä -- tavallaan kieli on aina osa kirjan sisältöä. Kääntämisen vaikeus onkin juuri siinä, että kummastakaan ei saa tinkiä, vaan sekä kirjailijan ääni että hänen kertomuksensa sisältö täytyy tavoittaa. Muuten kirjallisuuden kääntäjän työ olisikin aika lailla helpompaa...
J. Pekka: Tämä on pitkälti kirjakohtaista. Useimmiten kirjan on tarkoitus kertoa tarina, ja se on kerrottava luontevasti. Itselläni on tapana tehdä jonkinlaisia mielikuvaharjoituksia kirjan kertojasta persoonana - silloinkin kun teksti on kolmannessa persoonassa: ”Millainen ihminen tämä kertoja on, ja jos hän puhuisi/kirjoittaisi suomea, miten hän puhuisi/kirjoittaisi?”
Monet kääntäjät ovat sitä mieltä, että alkuperäisen kirjailijan virkettä pitää kunnioittaa - toisin sanoen piste laitetaan vasta silloin kuin se alkutekstissäkin on. Itse olen noudattanut joustavampaa politiikkaa, ja jos monimutkainen ja -polvinen sivulauseiden suma vaikeuttaisi lukemista tarkoituksettomasti, saatan surutta selkeyttää rakennetta. Siis jos se sopii hyvin tekstin kerrontaan.
Satu: Olen itse varsin uskollinen lähdetekstille, mutta olen tarpeen vaatiessa valmis kirjoittamaan osia tekstistä uudelleen, jotta tarina toimisi. Esimerkiksi Mustamiekka-sarjassa Simkinin sutkaukset ja tarinat eivät läheskään aina olleet käännettävissä suoraan vaan vaativat paljonkin muokkausta; alkuteksti ja käännös eivät ole yhteismitalliset, joskus kielivitsien toimivuuden takia joutuu muuttelemaan muitakin yksityiskohtia.
Susanna: Kun saan aikaa tehdä käännöksen huolella, punnitsen jokaisessa vaikeassa kohdassa tarkkaan onko kielellinen vai sisällöllinen puoli tärkeämpi. Yleensä scifin ja fantasian alalla sisältö ja tunnelma voittavat mennen tullen, mutta joidenkin kirjailijoiden (ja teosten) kielenkäyttö on niin omalaatuista, että kielellisen puolen hylkääminen olisi teoksen kokonaisuuden runtelemista. Osa alkuperäisen teoksen lukijoiden kokemuksesta jäisi luomatta käännöksen lukijoille, jos kielelliset seikat unohdettaisiin.
Onko kääntäjällä oikeus "parannella" alkuperäistä, edes pikkuisissa yksityiskohdissa? Esimerkiksi jos alkuperäisessä on harmillinen anakronismi, esimerkiksi puhutaan teräksisistä sankareista maailmassa, jossa huidotaan pronssimiekoilla?
Jaakko: Ainakin minä suhtaudun tekstien "parantelemiseen" hyvin kriittisesti. Kirjailijan virheitä voi ehkä korjata, jos on aivan varma, että kysymyksessä tosiaan on huolimattomuusvirhe tai muu lapsus -- vaikkapa vuosiluku, jossa numerot ovat vaihtaneet paikkaa, selvästi väärä puhuja johtolauseessa tms. Siis sellainen juttu, jonka kirjailija olisi vuorenvarmasti muuttanut, jos hänelle olisi siitä vienosti huomautettu -- ja lisäksi muuttanut täysin ennustettavalla tavalla.
Sen sijaan vähänkin monimutkaisempia ajatuskokonaisuuksia on turha mennä omin päin sorkkimaan, jo siksi, että on mahdotonta sanoa, millaiseen korjaukseen kirjailija olisi niiden kohdalla mahdollisesti päätynyt. Eli sankarien materiaalien muuttaminen olisi jo vähän kyseenalainen juttu. Kirjailija kuitenkin on se, joka seisoo sanojensa takana.
Toisaalta, siis juuri tätä tapausta ajatellen, vertauskuvallisille ja faktuaalisesti löysille ilmauksille harvoin jos koskaan on yhtä ainoaa oikeaa käännöstä, eikä suomentaja kuitenkaan tee töitä sana sanalta vaan ajatus ajatukselta. Niinpä tältä pohjalta sankarista ei ehkä ole ihan pakko tehdä käännöksessä teräksistä.
Kokonaan oma problematiikkansa on tietysti siinä, onko kaikkien asioiden ylipäätään tarkoitus olla kirjassa oikein, vai voivatko "virheet" olla tarkoituksellisia. Tällekään mahdollisuudelle ei saa olla sokea. Ylipäätään olen sitä mieltä, että kääntäjän on varottava luulemasta itseään liian viisaaksi, ettei ala mestaroida toisen teosta väärään suuntaan.
Sivumennen sanoen varmaankin useimmissa kirjoissa, jotka olen kääntänyt, on ollut jonkinlaisia loogisia kömmähdyksiä tai klaffivirheitä. Niitä ei varmaankaan huomaa kuin todella tarkkaan lukemalla, mutta kääntäjä lukeekin kirjan tarkemmin kuin kukaan muu.
J. Pekka: Tämäkin on pitkälti tapauskohtaista, ja sf- ja fantasiakirjallisuudessa tällaisten asioiden kanssa täytyy olla hyvin varovainen. Monet kirjailijat viljelevät anakronismeja aivan tarkoituksellakin (väkipyssy Tolkienin Maamiehessä ja lohikäärmeessä on klassinen esimerkki), joten ensin pitäisi saada selville, onko moka todella moka vai vain ”moka”.
Eräs kollega kertoi teoksesta, jossa kirjan mittaan samasta henkilöstä käytetään kahta eri nimeä ilman mitään selityksiä. Vasta aivan lopussa, ja silloinkin tarkkaan lukemalla selviää, että kyse on tarkoituksellisesta virheestä: kirjan kertojaminä muistaa henkilön nimen väärin.
Satu: Ei omin päin, kirjoitusvirheitä lukuunottamatta. Muutoksista pitäisi periaatteessa sopia tekstin oikeuksien haltijan (kirjailijan) kanssa. Pikku korjailuun olen kyllä silloin tällöin syyllistynyt, jos esim. hahmojen nimet vaihtuvat/muuttuvat kesken kirjan tai sarjan.
Susanna: Tiettyjä asioita voi ja saa parannella, mutta mitä suurempi muutos on, sitä suositeltavampaa on ottaa yhteyttä kirjailijaan. Esimerkiksi käy luku 8 Patricia C. Wreden Lohikäärmeen prinsessasta. Englanninkielisessä Cimorene laskeutuu kaksi kertaa Kazulin selästä maahan kapuamatta välillä ylös. Huomautin tästä Wredelle ja sain ohjeet toisen kohdan poistamisesta. Silloin tällöin olen ryhtynyt toimeen aivan omin nokkineni, mutta nämä kerrat ovat harvemmassa ja asiat pienempiä. Ajan pyörän lukijat ovat varmasti huomanneet Jordanin tavan toistaa tiettyjä adjektiiveja kunkin henkilöhahmonsa lähes jokaisella esiintymiskerralla. Parin kirjan kääntämisen jälkeen täsmälleen samojen sanojen toistuminen alkoi kiusata liikaa ja pengoin synonyymisanakirjan esiin, vielä muutama kirja ja totesin ettei se auttanut ja aloin jättää muutaman toistuman kustakin kirjasta pois. Siitä huolimatta niitä on jäljellä melkoisesti.
Nimien kääntäminen. Nimien käännös on se runsainta keskustelua herättävä seikka, mikä on linjanne nimien kääntämiseen? Milloin nimiä kannattaa kääntää ja milloin ei?
Jaakko: Se riippuu niin tapauksesta. Silloin, kun nimessä on alkukieliselle lukijalle tunnistettavia elementtejä, kääntäjän on mietittävä, onko pääasia välittää sama informaatio myös käännöksen lukijalle -- kuten usein on -- vai onko mahdollisesti muita syitä, jotka puoltavat nimen pitämistä alkuperäisessä asussa. Tässä voi tehdä monenlaisia linjanvetoja, ja raja on aina vedettävä johonkin. Minulle se aktualisoitui Orson Scott Cardin Alvin-kirjoissa, joissa on paljon epätavallisia, merkityksekkäitä etunimiä (Measure, Vigor) ja sitten taas tavallisia englannin sukunimiä, jotka kuitenkin toisaalta ovat ammattiniminä merkittäviä (Smith, Miller). Aikani mietittyäni päädyin kääntämään eriskummallisimmat etunimistä, sillä perusteella, että ne pomppaavat varmaankin myös englanninkielisen lukijan silmään, mutta jätin sukunimet kääntämättä -- koska ne kuitenkin viittaavat niin selvästi tapahtumapaikkaan, Lännen rajaseudulle, ja sitovat tarinan sinne. Koko Amerikan vaihtoehtohistoria olisi mennyt ihan hobittimeiningiksi, jos ihmisillä olisi ollut sellaisia nimiä kuin Riuska Mylläri.
J. Pekka: Tätä ongelmaa en ole itse joutunut hirveästi pohtimaan, onneksi. Tuntuisi kuitenkin hassulta, että täysin ei-englanninkielisessä miljöössä tai maailmassa vilisisi englanninkielisiä nimiä. Tai englannin kielen sääntöjen mukaan translitteroidulta näyttäviä nimiä. Mutta rajanveto on joskus vaikeaa.
Aikanaan kääntäessäni Timothy Archerin sielunvaellusta mietin pitkään, mitä tekisin kirjan alussa vilahtavalle sufilaispappi Edgar Barefootille: kaveri asuu San Franciscossa, joten nimen jättäminen englanninkieliseksi olisi ollut siltä osin perusteltua. Toisaalta sukunimi tuskin on oikea sukunimi, ja viittaa ehkä nimenomaan askeettiseen elämäntapaan. Joten lopulta käänsin nimen Edgar Paljasjalaksi ja kustannustoimittaja oli tyytyväinen ratkaisuun.
Satu: Monien mielestä nimet tulisi kääntää vain lastenkirjallisuudessa. Nimet kuitenkin luovat mielikuvan ympäristöstä, joten etenkin fantasiassa myös nimikäännökset ovat tärkeitä.
Oma kantani on, että jos nimellä on merkitys, erityisesti sellainen, jolla on merkitystä tarinan kannalta, nimi käännetään.
Susanna: Oma periaatteeni on että nimet käännetään, jos ne kääntämättöminä saattavat rajoittaa lukijan kokemusta. Eli hyvä ratkaisu on Maameren Sparrowhawk/Varpushaukka ja Gedin säilyttäminen Gedinä. Lisään vielä, että periaatteet, samoin kuin säännöt, on tehty rikottaviksi tarpeen vaatiessa.
Pahin mokanne? Muistelkaa hivenen menneitä ja kertokaa hivenen jostain jälkeenpäin paljastuneesta nolosta/hauskasta mokastanne. Entä onko joku käännös/käännöksen kohta, josta olet erityisen ylpeä?
Jaakko: Krhöm... ainakin mainitussa Alvin-sarjassa, kirjassa Seitsemännen pojan seitsemäs poika, on kohta, jossa eläin muuttuu yhden tekstikappaleen kuluessa kauriista hirveksi. En ole siitä erityisen ylpeä, varsinkin kun tunnen hyvin Kauriinmetsästäjä-elokuvan nimeen liittyvän pulman.
Samaten muuan kollega oli löytänyt äskettäisestä käännöksestäni -- Alexander McCall Smithin kirjasta Kirahvin kyyneleet -- kohdan, jossa kuvaillaan käärmeentappajakoiraa näin: "Parin viikon sisällä se oli osoittanut hyödyllisyytensä tappamalla kolme käärmettä pihalla ja yhden naapurin melonimaalla." Voi naapuri parkaa... Hah.
Erityisiä ylpeyden aiheita... On muutama kirja, joita ajattelen muita suuremmalla lämmöllä, esimerkiksi Kim Stanley Robinsonin Antarktika (Antarktiksen historiaa scifiksi naamioituna) ja Robert Harrisin Enigma (jännäri koodinmurtajista toisen maailmansodan ajalta).
J. Pekka: Hmmm. Suurin osa silmiin sattuneista mokistani on ollut perin tylsiä lyöntivirheitä tai kömpelöitä lauseita, joista harvoin saa irti hupia. Niiden löytyminen vasta painetusta kirjasta on puolestaan yksinomaan masentavaa. No, itseäni ja oikolukijoitani kyllä huvittivat Maailmankaikkeuden elämäkerta -kirjan käsikirjoitukseen livahtaneet ”houkkaset” ja ”mustat ukot”.
Suurimmat ylpeyden hetket ovat myös hankalasti selitettäviä: monta kertaa kyseessä on monimutkaisen ja hankalan lauseen taivutteleminen ymmärrettäväksi. Joskus taas hyvän suomennoksen keksiminen hankalasti käännettävälle sanonnalle tai sanaleikille (tyyliin Tukehtumisen ”melaa mekkoon, tunteet tukkoon”).
Satu: Joskus on käynyt niin, että olen lukenut jonkin nimen tai sanan joka kerta systemaattisesti samalla tavalla väärin, mutta valpas kustannustoimittajani on huomannut mokani ja se on tullut korjatuksi ennen kirjan painoon menoa.
Omia käännöksiä ei tule pahemmin luettua sen jälkeen, kun ne ovat tulleet painosta, joten en tiedä löytyisikö niistä jokin hauska käännöskukkanenkin.
Mieleen ei nyt nouse mitään erityistä ylpeydenaihetta ylitse muiden, mutta kokonaisuutena olen melko ylpeä Valtaistuinpelistä.
Susanna: Suurin osa mokista syntyy liiasta kiireestä, aniharvoin on vastaani tullut sellaista virhettä, jota en olisi huomannut ja korjannut, jos olisin ehtinyt lukea käännöksen rauhassa vielä kerran. Näitä kiireen tuottamia mokia ovat mm. kömpelöt kielelliset rakenteet, lähtökielestä suoraan siirtyneet ilmaisut, painovirheet (taittajat saavat muuten joskus aikaan aivan omat mokansa) ja aivan pahimmillaan minulla on käynyt niin että henkilöhahmojen nimet ovat vaihtuneet.
Eniten olen tuntenut ylpeyttä keksiessäni jonkin sukkelan sanaleikin korvaamaan originaalia, jota ei voi kääntää sanasta sanaan suomeen. Kokonaisuutena omista käännöksistäni olen tyytyväisin Robin Jarvisin Kuolontuoksuun. Sen kanssa kului paljon aikaa pikkuseikkoihin ja sanojen alkuperien tarkastamiseen, mutta lopputulos tuntuu minusta edelleen hyvältä.
Jatkuu osassa 3/3
Jaakko: Parhaita käännettäviä ovat minusta kirjat, joissa kirjailijan äänen tavoittaa helposti, ponnistelematta. Minulle sellainen kirjailija on ollut Eoin Colfer. Varsinkin Artemis Fowlien (ja Toivomuslistan) kohdalla on monta kertaa tullut sellainen tunne, että Eoinin teksti vain virtaa minun sormenpäistäni.
J. Pekka: Tietenkin hyvät kirjat! Jos kirjailija kertoo mielenkiintoista tarinaa (oli se sitten tosi tai kaunokirjallinen) ja osaa ilmaista itseään luistavasti, rikkaasti ja vivahteikkaasti, niin käännöstä on ilo tehdä. Ja silloin jälkikin on parempaa.
Satu: Parhaita kääntää ovat sellaiset kirjat, joista pitää niin paljon, että on valmis viettämään kuukausimääriä lukien samaa teosta yhä uudelleen ja uudelleen ja hiomaan sen yksityiskohtia saadakseen käännöksen sujuvaksi. Itse pidän haasteellisista käännöksistä, mutta harkitsisin kahdesti ottaisinko käännettäväkseni kirjan, joka on silkkaa kielivitsien, keksittyjen sanojen, murteiden ja kielellisen kikkailun tulitusta alusta loppuun.
Minkä kirjan käännös on saanut sinut toivomaan, että olisit itse sen kääntänyt?
Jaakko: Suomalaisista kääntäjistä olen pitkään ihaillut etenkin Kersti Juvaa. TSH-käännöksen ansioita täällä tuskin tarvitsee ryhtyä perustelemaan, mutta esimerkiksi Kerstin kääntämä Laurence Sternen Tristram Shandy -- elämä ja mielipiteet on sellainen mestarisuoritus, että siitä voisi kuka vain suomentaja olla ylpeä. Ja hyvä kirjakin muuten, pähkähullu ja aivan uskomattoman hauska epäromaani 1700-luvulta.
J. Pekka: Olisin halunnut kääntää mielikirjailijoihini kuuluvan Tony Hillermanin dekkareita. Käännökset ovat olleet hyviä, mutta jotenkin kaipaisin kieleen vähän vähemmän kaupunkilaista otetta. Tapahtumapaikkana on nimittäin navajoreservaatti, suunnilleen Suomen kokoinen alue jossa asuu vajaat satatuhatta ihmistä.
On tietysti pitkä lista kirjoja, jotka toivon vielä pääseväni kääntämään, mutta aika näyttää...
Satu: En pysty erottamaan tarinaa ja käännöstä toisistaan, koska käännän mieluiten ja parhaiten sellaisia kirjoja, joista itse pidän. Olisin voinut haluta kääntää mm. seuraavat kirjat: Diana Wynne Jones: ’Noidan veli’, Garth Nix: ’Sabriel’ ja Kiril Bulytšev: Alissa avaruudessa.
Susanna: Olen lukenut valitettavan harvoja suomennoksia viime aikoina, mutta scifin/fantasian alalta omiin suosikkeihini kuuluvat Jaakon (Kankaanpää) suomentamat Orson Scott Cardin Alvinit, Laila Järvisen suomentamat muumit ja Kristiina Rikmanin suomentamat Ursula K. Le Guinin Maameren-tarinat. Niin hassulta kuin se ehkä kuulostaakin, minusta paras käännettävä ei ole se, mikä on kaikkein nautinnollisinta luettavaa. Suomentaminen on minulle työtä, ja vaikka se onkin mieluista työtä, haluan pitää tietyt teokset puhtaasti nautintona. Silti tekstin pitäisi puhutella minua jotenkin, ei liikaa mutta hiukan. Lisäksi kaipaan teksteiltä selkeyttä. Päämäärätön kiertely ja kaartelu ympäriinsä niin kielellisesti kuin juonellisestikin on pitkän päälle hyvin ärsyttävää ja saa minut kaipaamaan seuraavaa keittokirjaa, ne muodostavat hyvän vastapainon liialliselle "koristeellisuudelle".
Miten saat palautetta käännöksistäsi ja miten siihen suhtaudut? Oletko seurannut netissä (esim. Risingshadow) käytävää keskustelua kääntämistäsi kirjoista?
Jaakko: Palautetta saa hyvin vähän, joskus tuntuu että ei lainkaan. Kustantamossa kustannustoimittaja tietenkin lukee käsikirjoituksen ja ehdottaa korjauksia, joista sitten keskustellaan. Sitten saattaa kuitenkin käydä niin, että kirja, jonka parissa on väkertänyt monta kuukautta, katoaa jonnekin kauppojen ja kirjastojen avaruuteen, eikä siitä enää koskaan kuule mitään. Arvattavasti sillä on lukijoita, eikä voi kuin toivoa, että he ovat tyytyväisiä.
Juuri siksi Risingshadow on ollut hyvin miellyttävä tuttavuus -- on hauska nähdä koolla näin paljon innokkaita, kriittisiä ja asiantuntevia lukijoita. Tavallaan se ei tietenkään ole yllättävää, sillä onhan scifi- ja fantasiafandom muutenkin paljon aktiivisempaa kuin ns. tavallisten kirjojen lukijakunta, ja alan kirjoista saa enemmän palautetta ylipäätään.
Muusta verkkokeskustelusta en tiedä, sitä en ole tavannut.
J. Pekka: Yritän seurata, aina kun sitä kohdalle tulee. Suhtautuminen riippuu mielialasta - nykyään pystyn kyllä sulattamaan rankemmankin kritiikin masentumatta. Tosin oman ammattitaidon kasvaessa kommentitkin ovat muuttuneet myönteisemmiksi. Monesti kääntäjän osa on kovin samanlainen kuin basistin osa: hänet huomataan vain, jos homma ei toimi.
(Kyllä, soitan itse bassoa.)
Satu: Palautetta saan ensimmäisenä oikolukijoiltani (mm. oma mieheni), seuraavaksi kustantajalta/kustannustoimittajalta, ja vasta myöhemmin varsinaisilta lukijoilta - enimmäkseen nettikeskusteluista, joskus sähköpostitse, tapaamiltani lukijoilta joskus myös suoraan.
Minusta on mukava saada palautetta, ja keskustelen mielelläni käännösvaihtoehdoista mahdollisten tulevien lukijoiden kanssa - esim. Risingshadown palstoilla. Asialliset parannusehdotukset otan tarkkaan harkintaan, mutta pidän useimmiten oman pääni. Muiden keksimistä käännöksistä voin käyttää ainoastaan niitä, jotka sopivat suuhuni eli tuntuvat siltä, että olisin voinut itsekin päätyä samaan ratkaisuun.
Susanna: Saan palautetta lehtiarvosteluista ja netistä, joskus myös kustantajille lähetetyistä kirjeistä. Itse en osallistu aktiivisesti netin keskusteluihin, mutta tuttavani toimittavat kommentteja luettavakseni. Palaute on tärkeää ja useimmiten sillä on myös vaikutusta.
Kuinka suuri osa kääntämisestä on tulkintaa ja kuinka suuri osa mahdollisimman tarkan kielellisen vastaavuuden hakua? Eli dominoiko kieli käännöstä, vai onko pyrkimys tarinan hengen ja tunnelman mahdollisimman tarkkaan toistoon, jopa silloin jos tämä vaatisi kielellisen tarkkuuden sivuuttamista?
Jaakko: Hmm... vaikea kysymys. Henki ja tunnelmahan syntyvät omalta osaltaan kielestä -- tavallaan kieli on aina osa kirjan sisältöä. Kääntämisen vaikeus onkin juuri siinä, että kummastakaan ei saa tinkiä, vaan sekä kirjailijan ääni että hänen kertomuksensa sisältö täytyy tavoittaa. Muuten kirjallisuuden kääntäjän työ olisikin aika lailla helpompaa...
J. Pekka: Tämä on pitkälti kirjakohtaista. Useimmiten kirjan on tarkoitus kertoa tarina, ja se on kerrottava luontevasti. Itselläni on tapana tehdä jonkinlaisia mielikuvaharjoituksia kirjan kertojasta persoonana - silloinkin kun teksti on kolmannessa persoonassa: ”Millainen ihminen tämä kertoja on, ja jos hän puhuisi/kirjoittaisi suomea, miten hän puhuisi/kirjoittaisi?”
Monet kääntäjät ovat sitä mieltä, että alkuperäisen kirjailijan virkettä pitää kunnioittaa - toisin sanoen piste laitetaan vasta silloin kuin se alkutekstissäkin on. Itse olen noudattanut joustavampaa politiikkaa, ja jos monimutkainen ja -polvinen sivulauseiden suma vaikeuttaisi lukemista tarkoituksettomasti, saatan surutta selkeyttää rakennetta. Siis jos se sopii hyvin tekstin kerrontaan.
Satu: Olen itse varsin uskollinen lähdetekstille, mutta olen tarpeen vaatiessa valmis kirjoittamaan osia tekstistä uudelleen, jotta tarina toimisi. Esimerkiksi Mustamiekka-sarjassa Simkinin sutkaukset ja tarinat eivät läheskään aina olleet käännettävissä suoraan vaan vaativat paljonkin muokkausta; alkuteksti ja käännös eivät ole yhteismitalliset, joskus kielivitsien toimivuuden takia joutuu muuttelemaan muitakin yksityiskohtia.
Susanna: Kun saan aikaa tehdä käännöksen huolella, punnitsen jokaisessa vaikeassa kohdassa tarkkaan onko kielellinen vai sisällöllinen puoli tärkeämpi. Yleensä scifin ja fantasian alalla sisältö ja tunnelma voittavat mennen tullen, mutta joidenkin kirjailijoiden (ja teosten) kielenkäyttö on niin omalaatuista, että kielellisen puolen hylkääminen olisi teoksen kokonaisuuden runtelemista. Osa alkuperäisen teoksen lukijoiden kokemuksesta jäisi luomatta käännöksen lukijoille, jos kielelliset seikat unohdettaisiin.
Onko kääntäjällä oikeus "parannella" alkuperäistä, edes pikkuisissa yksityiskohdissa? Esimerkiksi jos alkuperäisessä on harmillinen anakronismi, esimerkiksi puhutaan teräksisistä sankareista maailmassa, jossa huidotaan pronssimiekoilla?
Jaakko: Ainakin minä suhtaudun tekstien "parantelemiseen" hyvin kriittisesti. Kirjailijan virheitä voi ehkä korjata, jos on aivan varma, että kysymyksessä tosiaan on huolimattomuusvirhe tai muu lapsus -- vaikkapa vuosiluku, jossa numerot ovat vaihtaneet paikkaa, selvästi väärä puhuja johtolauseessa tms. Siis sellainen juttu, jonka kirjailija olisi vuorenvarmasti muuttanut, jos hänelle olisi siitä vienosti huomautettu -- ja lisäksi muuttanut täysin ennustettavalla tavalla.
Sen sijaan vähänkin monimutkaisempia ajatuskokonaisuuksia on turha mennä omin päin sorkkimaan, jo siksi, että on mahdotonta sanoa, millaiseen korjaukseen kirjailija olisi niiden kohdalla mahdollisesti päätynyt. Eli sankarien materiaalien muuttaminen olisi jo vähän kyseenalainen juttu. Kirjailija kuitenkin on se, joka seisoo sanojensa takana.
Toisaalta, siis juuri tätä tapausta ajatellen, vertauskuvallisille ja faktuaalisesti löysille ilmauksille harvoin jos koskaan on yhtä ainoaa oikeaa käännöstä, eikä suomentaja kuitenkaan tee töitä sana sanalta vaan ajatus ajatukselta. Niinpä tältä pohjalta sankarista ei ehkä ole ihan pakko tehdä käännöksessä teräksistä.
Kokonaan oma problematiikkansa on tietysti siinä, onko kaikkien asioiden ylipäätään tarkoitus olla kirjassa oikein, vai voivatko "virheet" olla tarkoituksellisia. Tällekään mahdollisuudelle ei saa olla sokea. Ylipäätään olen sitä mieltä, että kääntäjän on varottava luulemasta itseään liian viisaaksi, ettei ala mestaroida toisen teosta väärään suuntaan.
Sivumennen sanoen varmaankin useimmissa kirjoissa, jotka olen kääntänyt, on ollut jonkinlaisia loogisia kömmähdyksiä tai klaffivirheitä. Niitä ei varmaankaan huomaa kuin todella tarkkaan lukemalla, mutta kääntäjä lukeekin kirjan tarkemmin kuin kukaan muu.
J. Pekka: Tämäkin on pitkälti tapauskohtaista, ja sf- ja fantasiakirjallisuudessa tällaisten asioiden kanssa täytyy olla hyvin varovainen. Monet kirjailijat viljelevät anakronismeja aivan tarkoituksellakin (väkipyssy Tolkienin Maamiehessä ja lohikäärmeessä on klassinen esimerkki), joten ensin pitäisi saada selville, onko moka todella moka vai vain ”moka”.
Eräs kollega kertoi teoksesta, jossa kirjan mittaan samasta henkilöstä käytetään kahta eri nimeä ilman mitään selityksiä. Vasta aivan lopussa, ja silloinkin tarkkaan lukemalla selviää, että kyse on tarkoituksellisesta virheestä: kirjan kertojaminä muistaa henkilön nimen väärin.
Satu: Ei omin päin, kirjoitusvirheitä lukuunottamatta. Muutoksista pitäisi periaatteessa sopia tekstin oikeuksien haltijan (kirjailijan) kanssa. Pikku korjailuun olen kyllä silloin tällöin syyllistynyt, jos esim. hahmojen nimet vaihtuvat/muuttuvat kesken kirjan tai sarjan.
Susanna: Tiettyjä asioita voi ja saa parannella, mutta mitä suurempi muutos on, sitä suositeltavampaa on ottaa yhteyttä kirjailijaan. Esimerkiksi käy luku 8 Patricia C. Wreden Lohikäärmeen prinsessasta. Englanninkielisessä Cimorene laskeutuu kaksi kertaa Kazulin selästä maahan kapuamatta välillä ylös. Huomautin tästä Wredelle ja sain ohjeet toisen kohdan poistamisesta. Silloin tällöin olen ryhtynyt toimeen aivan omin nokkineni, mutta nämä kerrat ovat harvemmassa ja asiat pienempiä. Ajan pyörän lukijat ovat varmasti huomanneet Jordanin tavan toistaa tiettyjä adjektiiveja kunkin henkilöhahmonsa lähes jokaisella esiintymiskerralla. Parin kirjan kääntämisen jälkeen täsmälleen samojen sanojen toistuminen alkoi kiusata liikaa ja pengoin synonyymisanakirjan esiin, vielä muutama kirja ja totesin ettei se auttanut ja aloin jättää muutaman toistuman kustakin kirjasta pois. Siitä huolimatta niitä on jäljellä melkoisesti.
Nimien kääntäminen. Nimien käännös on se runsainta keskustelua herättävä seikka, mikä on linjanne nimien kääntämiseen? Milloin nimiä kannattaa kääntää ja milloin ei?
Jaakko: Se riippuu niin tapauksesta. Silloin, kun nimessä on alkukieliselle lukijalle tunnistettavia elementtejä, kääntäjän on mietittävä, onko pääasia välittää sama informaatio myös käännöksen lukijalle -- kuten usein on -- vai onko mahdollisesti muita syitä, jotka puoltavat nimen pitämistä alkuperäisessä asussa. Tässä voi tehdä monenlaisia linjanvetoja, ja raja on aina vedettävä johonkin. Minulle se aktualisoitui Orson Scott Cardin Alvin-kirjoissa, joissa on paljon epätavallisia, merkityksekkäitä etunimiä (Measure, Vigor) ja sitten taas tavallisia englannin sukunimiä, jotka kuitenkin toisaalta ovat ammattiniminä merkittäviä (Smith, Miller). Aikani mietittyäni päädyin kääntämään eriskummallisimmat etunimistä, sillä perusteella, että ne pomppaavat varmaankin myös englanninkielisen lukijan silmään, mutta jätin sukunimet kääntämättä -- koska ne kuitenkin viittaavat niin selvästi tapahtumapaikkaan, Lännen rajaseudulle, ja sitovat tarinan sinne. Koko Amerikan vaihtoehtohistoria olisi mennyt ihan hobittimeiningiksi, jos ihmisillä olisi ollut sellaisia nimiä kuin Riuska Mylläri.
J. Pekka: Tätä ongelmaa en ole itse joutunut hirveästi pohtimaan, onneksi. Tuntuisi kuitenkin hassulta, että täysin ei-englanninkielisessä miljöössä tai maailmassa vilisisi englanninkielisiä nimiä. Tai englannin kielen sääntöjen mukaan translitteroidulta näyttäviä nimiä. Mutta rajanveto on joskus vaikeaa.
Aikanaan kääntäessäni Timothy Archerin sielunvaellusta mietin pitkään, mitä tekisin kirjan alussa vilahtavalle sufilaispappi Edgar Barefootille: kaveri asuu San Franciscossa, joten nimen jättäminen englanninkieliseksi olisi ollut siltä osin perusteltua. Toisaalta sukunimi tuskin on oikea sukunimi, ja viittaa ehkä nimenomaan askeettiseen elämäntapaan. Joten lopulta käänsin nimen Edgar Paljasjalaksi ja kustannustoimittaja oli tyytyväinen ratkaisuun.
Satu: Monien mielestä nimet tulisi kääntää vain lastenkirjallisuudessa. Nimet kuitenkin luovat mielikuvan ympäristöstä, joten etenkin fantasiassa myös nimikäännökset ovat tärkeitä.
Oma kantani on, että jos nimellä on merkitys, erityisesti sellainen, jolla on merkitystä tarinan kannalta, nimi käännetään.
Susanna: Oma periaatteeni on että nimet käännetään, jos ne kääntämättöminä saattavat rajoittaa lukijan kokemusta. Eli hyvä ratkaisu on Maameren Sparrowhawk/Varpushaukka ja Gedin säilyttäminen Gedinä. Lisään vielä, että periaatteet, samoin kuin säännöt, on tehty rikottaviksi tarpeen vaatiessa.
Pahin mokanne? Muistelkaa hivenen menneitä ja kertokaa hivenen jostain jälkeenpäin paljastuneesta nolosta/hauskasta mokastanne. Entä onko joku käännös/käännöksen kohta, josta olet erityisen ylpeä?
Jaakko: Krhöm... ainakin mainitussa Alvin-sarjassa, kirjassa Seitsemännen pojan seitsemäs poika, on kohta, jossa eläin muuttuu yhden tekstikappaleen kuluessa kauriista hirveksi. En ole siitä erityisen ylpeä, varsinkin kun tunnen hyvin Kauriinmetsästäjä-elokuvan nimeen liittyvän pulman.
Samaten muuan kollega oli löytänyt äskettäisestä käännöksestäni -- Alexander McCall Smithin kirjasta Kirahvin kyyneleet -- kohdan, jossa kuvaillaan käärmeentappajakoiraa näin: "Parin viikon sisällä se oli osoittanut hyödyllisyytensä tappamalla kolme käärmettä pihalla ja yhden naapurin melonimaalla." Voi naapuri parkaa... Hah.
Erityisiä ylpeyden aiheita... On muutama kirja, joita ajattelen muita suuremmalla lämmöllä, esimerkiksi Kim Stanley Robinsonin Antarktika (Antarktiksen historiaa scifiksi naamioituna) ja Robert Harrisin Enigma (jännäri koodinmurtajista toisen maailmansodan ajalta).
J. Pekka: Hmmm. Suurin osa silmiin sattuneista mokistani on ollut perin tylsiä lyöntivirheitä tai kömpelöitä lauseita, joista harvoin saa irti hupia. Niiden löytyminen vasta painetusta kirjasta on puolestaan yksinomaan masentavaa. No, itseäni ja oikolukijoitani kyllä huvittivat Maailmankaikkeuden elämäkerta -kirjan käsikirjoitukseen livahtaneet ”houkkaset” ja ”mustat ukot”.
Suurimmat ylpeyden hetket ovat myös hankalasti selitettäviä: monta kertaa kyseessä on monimutkaisen ja hankalan lauseen taivutteleminen ymmärrettäväksi. Joskus taas hyvän suomennoksen keksiminen hankalasti käännettävälle sanonnalle tai sanaleikille (tyyliin Tukehtumisen ”melaa mekkoon, tunteet tukkoon”).
Satu: Joskus on käynyt niin, että olen lukenut jonkin nimen tai sanan joka kerta systemaattisesti samalla tavalla väärin, mutta valpas kustannustoimittajani on huomannut mokani ja se on tullut korjatuksi ennen kirjan painoon menoa.
Omia käännöksiä ei tule pahemmin luettua sen jälkeen, kun ne ovat tulleet painosta, joten en tiedä löytyisikö niistä jokin hauska käännöskukkanenkin.
Mieleen ei nyt nouse mitään erityistä ylpeydenaihetta ylitse muiden, mutta kokonaisuutena olen melko ylpeä Valtaistuinpelistä.
Susanna: Suurin osa mokista syntyy liiasta kiireestä, aniharvoin on vastaani tullut sellaista virhettä, jota en olisi huomannut ja korjannut, jos olisin ehtinyt lukea käännöksen rauhassa vielä kerran. Näitä kiireen tuottamia mokia ovat mm. kömpelöt kielelliset rakenteet, lähtökielestä suoraan siirtyneet ilmaisut, painovirheet (taittajat saavat muuten joskus aikaan aivan omat mokansa) ja aivan pahimmillaan minulla on käynyt niin että henkilöhahmojen nimet ovat vaihtuneet.
Eniten olen tuntenut ylpeyttä keksiessäni jonkin sukkelan sanaleikin korvaamaan originaalia, jota ei voi kääntää sanasta sanaan suomeen. Kokonaisuutena omista käännöksistäni olen tyytyväisin Robin Jarvisin Kuolontuoksuun. Sen kanssa kului paljon aikaa pikkuseikkoihin ja sanojen alkuperien tarkastamiseen, mutta lopputulos tuntuu minusta edelleen hyvältä.
Jatkuu osassa 3/3