Viimeinen osa, silvuplee. Miten käännökseen vaikuttaa, jos alkuperäistekstissä on murteella tai puhekielellä lausuttuja repliikkejä (tai jopa narratiivia)? Käännetäänkö puhekieli/murre käännöksessä kirjakieliseksi, vai valitaanko jokin suomen murre tilalle? Jos valitaan tilalle jokin murre, niin millä perusteella se valitaan (historiallinen analogia, samankuuloisuus, muu)?
Jaakko: Vaikea juttu tämäkin. Jonkun tunnistettavan murteen käyttöä vierastan, koska murteilla kuitenkin on assosiaationsa Suomeen. Sellaiset ratkaisut ovat tietoisen erikoisia, ja ne on sitten hoidettava suvereenisti kotiin, kuten Jarkko Laine teki Mark Twain -suomennoksissaan. Toisaalta jos kirjailija on murteella osoittanut, että joku henkilö puhuu maalaisesti, oppimattomasti, huolimattomasti tms., on sama vire toki yritettävä saada käännökseenkin. Suomessa vain puhekieli eroaa kirjakielestä niin paljon, että sellaisenaan kirjan sivuille siirretty murre näyttää todella oudolta. Murrepakinoihin se ehkä sopii, mutta romaani on vähän toinen juttu. Onneksi on muitakin keinoja -- esimerkiksi sanavalinnoilla, sanajärjestyksellä, rytmillä ja pienillä epäsäännönmukaisuuksilla saa tekstiin jo aika paljon puhekielen ja murteiden tuntua. Eli maalla ei sanota "juuri sellainen" vaan "semmoinen justiinsa". Yleensä kääntäessä pärjää, jos käytössä on jonkinlainen summittainen viritelmä "maalaismurteesta" ja "suurkaupungin slangista".
J. Pekka: Riippuu kokonaisuudesta: joskus murre tai puhekielisyys toimii, joskus taas vie tekstin tunnelmaa aivan väärään suuntaan.
On minulla tietysti päähänpinttymä siitä, että USA:n etelävaltioiden murretta pitäisi kääntää pohjanmaaksi ja Bronxin mustaa murretta vanhaksi stadiksi - lähinnä yhteiskunnallisten samankaltaisuuksien vuoksi - mutta jälleen kerran: tilanne ja kokonaisuus ratkaisee.
Satu: Riippuu tapauksesta. Jos kirjan hahmoista yksi puhuu murretta ja muut kirjakieltä, saattaisin päätyä kääntämään murteen puhekieleksi, (lähinnä koska on vaikea perustella itselleen tietyn suomen murteen valinta, enkä sitä paitsi itse hallitse täydellisesti ainuttakaan suomen murretta). Erottavana piirteenä voisi toimia myös sanavalinnat, esimerkiksi vanhat, arkaistiset sanat ja sanonnat.
Susanna: Kielelliset erikoisuudet pitää pyrkiä säilyttämään. Tämä kuuluu periaatteisiini, mutta kuten kaikista periaatteista tästäkin joudun lipsumaan kun aika ei kertakaikkiaan anna myöten. Puhekielisyys siirtyy minulla puhekieleksi siinä määrin kuin oma silmäni antaa periksi. Todennäköisesti suomennos on lähempänä yleiskieltä kuin originaali, mutta kustantajien parissa yleisen uskomuksen mukaan suomalaiset odottavat saavansa lukea yleiskieltä. Laajin oma kokemukseni erilaisesta puhetavasta on Jarvisin Kuolontuoksu. Kirja on alkujaan kirjoitettu kauttaaltaan vanhahtavalla englannilla, kustantajan ja minun ratkaisu oli luoda menneen ajan tunnelma lähinnä repliikeillä ja kerronnassa sanastolla.
Miten käännetään sanat, joille ei ole olemassa suoraa suomenkielistä vastinetta (ts. sanan joutuu selittämään useammalla sanalla), mutta alkukielellä on?
Jaakko: Hmm... Tämäkin riippuu niin monesta asiasta. Kääntäessähän ei käännetä sanoja vaan ajatuksia, tai hienommin sanottuna ilmaistaan uudelleen niitä merkityksiä, joita alkutekstiin sisältyy. Joskus vastaan tulee käsitteitä, joita joutuu hiukan selittelemään, ja silloin selitellään. Sanatasoon takertuminen tietää yleensäkin kääntäessä vaikeuksia ja johtaa huonoon lopputulokseen. Jos termit ovat kovin keskeisiä, ja nimenomaan termejä, niille täytyy luultavasti löytää jonkinlainen vastine, asiantuntijoilta kyselemällä ja vaikka itse keksimällä, jos on tarpeen. Sitten on tullut luoneeksi kieleen uuden sanan. Aika harvinaista sellainen kyllä on.
J. Pekka: Vaihtelee mm. sen mukaan, miten keskeisellä sijalla sana tekstissä on. Satunnaisesiintymät voi kuitata selityksellä, mutta taajaan toistettuun sanaan olisi hyvä löytää kompaktimpi termi. Usein sellainen löytyykin. Suomen kieli on tavattoman taipuisa elin.
Susanna: Kysymys siitä miten käännetään kun sanalle ei löydy suoraan vastinetta vastasi itse itseensä. Tilanteesta riippuen sana selitetään tai joskus jopa jätetään kokonaan pois, jos rinnalla on jo muuten selitys ("Tässä tilanteessa tehdään xxx, eli siirretään tuo tuohon ja tämä tuonne.")
Täysin keksityn sanan ollessa kyseessä, kannattaako yleensä jäljittää, onko pohjana ollut todellinen sana, vai jättääkö ilmaisu sikseen tai korkeintaan suomalaistaa kirjoitusasua?
Jaakko: Sekin riippuu... Jos keksityssä sanassa on tuttuja merkityksiä, ne pitäisi pyrkiä välittämään myös käännöksessä.. Niiden selvittäminen tietysti saattaa vaatia jäljittämistä. Muuten voinee sanan jättää entiselleen, ehkä kirjoitusasua muuttaen. Nämä ovat monasti tulkinnan- ja harkinnanvaraisia asioita. Käännös kuitenkin on vain yksi lukutapa, kääntäjän tulkinta, eikä välttämättä suinkaan se ainoa oikea.
J. Pekka: Yritän yleensä ensin jäljittää. Jos ei löydy, sitten mietitään taas tapauskohtaisesti.
Muuan esimerkki on Haudasta kohtuun -teoksessa esiintynyt ”sogum”. Nettihakujen perusteella sana liittyy korealaiseen buddhalaisuuteen (vastaa suunnilleen maailmallisten turhuuksien taakkaa ihmisen elämässä), mutta PKD käytti sitä vähän toisessa merkityksessä, joka kyllä liittyi tuohon uskontomerkitykseen: kirjassahan ihmisten elämänrytmi on kääntynyt takaperin, ihmiset heräävät haudoista ja nuortuvat sitten koko ikänsä, ja myös aineenvaihdunta toimii takaperin. Ruokaa pullautetaan suusta lautaselle, sogum on sitä mitä laitetaan toisesta päästä sisään. Päädyin jättämään termin alkuperäiseen muotoonsa.
Satu: Jos jollekin sanalle ei ole vastinetta, sellaisen joutuu usein tekemään. Silloin sanan voi ensimmäisellä kerralla selittää, ja käyttää siitä lähtien keksimäänsä vastinetta. Jos sana taas on täysin keksitty, joutuu päättelemään sanan historian (minkä pohjalta kirjailija sanan loi) ja muodostamaan sanan uudelleen mahdollisimman samaan tapaan suomen kielen pohjalta. Jos keksityn sanan tai merkityksellisen nimen voi tulkita monella eri tavalla, tiedustelen asiasta kirjailijalta itseltään, mikäli se on mahdollista. Ellei, on pakko luottaa omaan päättelykykyynsä ja valita jokin merkityksistä.
Susanna: Keksittyjen sanojen kanssa teen aina ainakin pienen tarkastuksen mahdollisiin lähteisiin tai kysyn kirjailijalta, jos kyseessä on hyvin keskeinen termi, joka ei muuten selviä. Näihin pätee minulla sama periaate kuin nimiin: käännetään jos kääntäminen antaa jotain lukijalle. Muutoin kohderyhmästä riippuen sana joko jää silleen tai sitä muokataan suomalaisempaan asuun.
Ovatko kääntäjät yhteydessä kirjojen kirjoittajiin? Jos ovat, niin miten paljon ja kuinka? (Eli siis jos jokin asia kummastuttaa niin lähteekö mailia kirjoittajalle vai pyritäänkö nämä asiat selvittämään itse?) Miten paljon kääntäjät yleensä kysyvät neuvoa muilta ihmisiltä? Onko siis olemassa jotain "sisäpiirejä", joiden puoleen kääntäjä kääntyy, kun vaikeita kohtia ilmenee?
Jaakko: Ovat yhteydessä, enemmän tai vähemmän. Sähköposti on helpottanut yhteydenpitoa tavattomasti viime aikoina. Yleensä kirjailijat ovat mukavaa väkeä ja kommentoivat auliisti teoksiaan, vaikka poikkeuksiakin on. Esimerkiksi Artemis Fowlin kirjoittajan Eoin Colferin kanssa olen ollut paljonkin kirjeenvaihdossa, ja joskus jopa huomautellut käsikirjoituksissa ja oikovedoksissa olevista virheistä.
Muita ihmisiä tulee vaivattua kyselyillä koko ajan. Käännöksissä tarvitaan paljon eri alojen erikoistermejä ja muita tietoja. Silloin on käytävä puhelimen kampeen kiinni ja ryhdyttävä soittelemaan. Uteluilla tulee vaivattua niin lähipiiriä, kollegoja, tutun tuttuja kuin uppo-outojakin, vaikka urheiluliikkeen myyjiä ja kasvitieteellisen puutarhan henkilökuntaa. Myös tässä suhteessa sähköposti on helpottanut kääntäjän elämää suuresti.
J. Pekka: Jotkut kirjailijat ovat hyvinkin mielellään yhteydessä kääntäjiinsä; Günther Grass on tietääkseni järjestänyt jopa seminaareja kääntäjilleen aina uuden kirjan ollessa ajankohtainen. Toisiin saa sähköpostiyhteyden. Toisten kanssa keskusteluun tarvittaisiin meedio...
Virkasisaret ja -veljet ovat korvaamaton arvokas tieto- ja ideapankki. Kääntäjien postituslistat ovat vilkkaassa käytössä. Myös Suomen Kääntäjien ja Tulkkien Liiton kirjallisuuden kääntäjien jaoston kokouksissa pohditaan asioita.
Satu: Se vaihtelee. Valtaistuinpeliä kääntäessäni tapasin Martinin kahdesti eri coneissa ulkomailla (tapaamisia ei ollut sovittu etukäteen), ja lisäksi vaihdoimme pari sähköpostiviestiä. Kaikki kirjailijat eivät kuitenkaan ole yhtä innokkaita keskusteleman faniensa ja kääntäjiensä kanssa, joten monen kirjan kanssa kääntäjä on aika yksin. Scifiä ja fantasiaa harrastavilta tuttavilta tulee toisinaan kyseltyä mielipiteitä esim. nimien kääntämisestä tai jonkin hankalan kohdan tulkitsemisesta, sekä pyydettyä asiantuntija-apua vaikkapa sepän ammattisanaston kanssa. Eri alojen asiantuntijoiden tunteminen on kääntäjän ammatissa elintärkeää.
Susanna: Pidän yhteyttä kirjailijoihin tarpeen mukaan. Joidenkin kanssa tämä on helppoa (suora yhteys sähköpostitse), joidenkin kanssa hankalaa (yhteys vain agentin välityksellä) ja joidenkin kanssa hyvin hidasta (paperiposti). Jos yhteyden saaminen on helppoa, sitä tulee kysyttyä sellaistakin, mikä ei muutoin välttämättä olisi tarpeen kysyä. Esimerkiksi Patricia Wreden kanssa kävin monta hauskaa keskustelua Morwenin yhdeksän kissan nimien synnystä.
Varsinkin tietokirjojen puolella vastaan tulee usein asioita ja esineitä, joiden suomalaisista nimityksistä ei minulla eikä sanakirjoillani ole hajuakaan. Kun kyseessä kuitenkin on oikea, olemassa oleva esine, sen nimitys täytyy selvittää. Silloin suurin apu on kääntäjien postituslistat, joilta yleensä löytyy joku, joka tietää ainakin mistä asiaa kannattaisi kysellä. Myös ystävät ja sukulaiset ovat saaneet tuta, millaista on tuntea kääntäjä. Monet ovat joutuneet toimimaan alansa asiantuntijoina milloin missäkin tilanteessa.
Lukija huomaa helposti käsitteiden muuttuvat käännökset. Jos olet aloittanut suomentamista keskeltä sarjaa / toinen kääntäjä on kääntänyt aiemmin saman kirjailijan kirjoja, miten selvitit käsitteiden aiemmat käännökset? Otitko yhteyttä edelliseen kääntäjään, vai luitko hänen käännöksensä? Voiko mielestäsi aiempien suomentajien "tyhmät" käännökset vaihtaa parempiin jatkuvuuden kärsimättä? Miltä yleensäkin tuntuu jatkaa toisen kääntäjän aloittamaa työtä?
Jaakko: En osaa sanoa, kun ei ole kokemusta. Voisi tosin ajatella, että lukijalla on oikeus odottaa tuttuja käsitteitä, joihin sarjan aikana on tottunut. Muodostaahan kirjasarja sentään kokonaisuuden, ja kokonaisuus ajaa minusta tärkeydessä jonkun yksittäisen kääntäjän mieltymysten ohi.
J. Pekka: Ainoa oma kokemukseni tästä on Miles Davis -elämäkerrasta, jonka varhaisemman version oli kääntänyt Jukka Jääskeläinen. Tämän jälkeen Ian Carr oli kirjoittanut kirjaa miltei puolet paksummaksi, täydentänyt Davisin uran merkittävät loppuvaiheet ja täydentänyt myös alkupuolta. Koska alkuperäinen käännös oli erinomaista työtä, sen tyyliin oli helppoa sujahtaa mukaan. Korjailtavaa ei ollut paljonkaan, vain pari pientä musiikkiterminologista väärinymmärrystä.
Satu: Cunninghamin ’Hopeavarjot’-kirjan (Miekat ja laulut -sarjan kolmatta osaa) kääntämistä aloittaessani olin tuskallisen tietoinen siitä, että edellisillä kahdella osalla oli kummallakin ollut eri kääntäjä. He eivät valitettavasti olleet aivan johdonmukaisesti käyttäneet samoja nimikäännöksiä, joten sarjan jatkaminen loogisesti ei ollut helppoa.
Ennen käännöstyön aloittamista luin molemmat aiemmin ilmestyneet osat sekä suomeksi että englanniksi vertaillen ja tehden muistiinpanoja. Yhteneviltä osin käytin samaa sanastoa edellisten kanssa, mutta ensimmäisen ja toisen osan nimistön poiketessa toisistaan valitsin sen, joka kuulosti omemmalta, johon noista vaihtoehdoista olisin itse todennäköisemmin päätynyt.
Toisen aloittamaa työtä jatkaessaan kääntäjän kädet ovat jossakin määrin sidotut. Hahmojen ja paikkojen nimet eivät oikein voi muuttua kesken kaiken, eivät edes omasta mielestä typerät sellaiset. Mutta nimikäännösten hyvyys ja huonous ovat pitkälti makuasioita. Käännös, jota itse pidän loistavana saattaa jonkun toisen mielestä olla aivan typerä ja paikkaansa sopimaton.
Susanna: Huokaus. En suosittele kenellekään keskeneräisen sarjan ottamista vastaan toiselta kääntäjältä. En ole koskaan tehnyt niin paljon paperinpenkomista kuin aloittaessani Ajan pyörää Marja Sinkkosen jälkeen. Otin tietysti yhteyttä Marjaan, koska tunsin hänet jo entuudestaan, mutta hänellä ei ollut minkäänlaisia sanalistoja käännöksistään. Käytin pari ensimmäistä kuukautta siihen, että kahlasin läpi rinta rinnan originaalia ja suomennosta ja poimin edes keskeiset termit ja nimet molemmilla kielillä. Sen jälkeen aloitin kääntämisen ja keräsin edetessäni uuden luettelon termejä ja kävin ne läpi siltä varalta että Marja olisi jo joskus kääntänyt ne. Työlästä.
Ensimmäisten parin käännöksen kanssa oli sen verran kiire, että en ehtinyt ollenkaan pohtia, olivatko Marjan ratkaisut minusta hyviä. Hiljalleen olen todennut olevani tyytymätön joihinkin niistä ja muutamia olen muuttanut sovittuani asiasta kustantajan kanssa. Aivan keskeisimpiin en katso voivani puuttua, ne ovat kuitenkin ehtineet vakiintua käyttöön.
Toisen saappaisiin astuminen on aina hankalaa. Onneksi Marja helpotti asiaa kuuntelemalla vuodatuksiani. Eli minulla oli tukenani myötätuntoinen ystävä, vaikka edelleenkin aina joskus murputan hänelle siitä että voisi pitää kirjaa termeistä, kun kääntää loppumattomalta tuntuvaa sarjaa.
Ja jos saisimme hieman vertailla tyylejänne:
J. V. Jones: A Fortress of Grey Ice, Sword of Shadows : book two
“Nay, Ash March,“ cautioned the Naysayer, the first time he had spoken to her since entering the glade. “Some things are best not said. To speak of the Endlords draws their attention, and that I would not wish upon any here this night.“
“Are we not safe here in the Racklands?“ Although Ash had asked almost the same question earlier of Ark Veinsplitter, she couldn’t help herself. But straightaway, she regretted it, for Mal Naysayer only ever gave one answer to any question ever asked.
“Nay.“
She waited, but he said no more.
(Tähän kommentoisin, että Ash on lyhennys Asarhiasta - ja Ark ja Mal uhraavat jumalilleen verta “splitting a vein”.)
Jaakko:
"Ei, Ash March", Eittäjä varoitti, ensimmäisiksi sanoikseen sen jälkeen, kun he olivat astuneet aukiolle. "On sellaista, mikä on parasta jättää sanomatta. Lopun herroista puhuminen herättää heidän huomionsa, ja sellaista en toivo kenenkään osaksi täällä tänä iltana."
"Eikö Raastomailla olekaan turvallista?" Ash oli aiemmin kysynyt lähes samaa Ark Suonenavaajalta, mutta ei malttanut pitää suutaan kiinni. Hän kuitenkin katui sanojaan heti, sillä Mal Eittäjällä oli vain yksi vastaus kaikkeen, mitä häneltä koskaan kysyttiin.
"Ei."
Ash odotti, mutta Mal ei sanonut enää muuta.
Huh huh, aika lailla arvaamalla meni tuossa monikin juttu, nimet etenkin. Jonesin tyyli tuntuu aika erikoiselta, mutta näin lyhyestä katkelmasta on vaikea sanoa, mitä se on syönyt -- pitäisikö vetää tästä vielä ylätyylisemmäksi.
J. Pekka:
”Ei, Ash March”, varoitti Kieltäjä, joka puhui Ashille ensimmäistä kertaa aukiolle saapumisen jälkeen. ”Joitakin asioita ei pidä mennä lausumaan ääneen. Lopunherrat huomaavat, jos heistä puhutaan, enkä haluaisi heidän huomiotaan tänä yönä kenellekään täällä.”
”Eikö täällä Turmiolassa olekaan turvallista?” Ash oli jo aikaisemmin kysynyt Suonenviiltäjä-Arkilta miltei saman asian, mutta hän ei voinut sille mitään. Hän kuitenkin katui saman tien, sillä Kieltäjä-Mal vastasi jokaiseen kysymykseen samalla tavoin.
”Ei.”
Ash jäi odottamaan, mutta Mal ei sanonut muuta.
(Nimien osaltahan tämä on hankala pätkä. Ash vaikuttaa kuitenkin olevan eri porukkaa kuin Mal ja Ark, joten jätin alkuperäisen nimen siitäkin syystä. Ja nimen muuttamiseen tarvitsisi tyypistä lisää taustaa.)
Lois McMaster Bujold: Shards of Honor
“Commander Venne, the Escobarans have a new weapons system. It’s called a plasma mirror field. It’s a new Betan development. It turns the attacker’s burst back on itself. Our ships are shooting themselves down with their own firepower.“
“My God! What can we do?“
“Not a damn thing, unless we want to start boarding their ships and strangling the bastards by hand, one at a time. Attractive, but impractical. Transmit those orders! And order the Commander of Engineers and the Chief Pilot Officer to the Tactics room. And get the guard commander down here to relieve his men. I don’t care to be stunned on the way out the door.“
Jaakko:
"Komentaja Venne, escobarilaisilla on uusi asejärjestelmä. Sitä kutsutaan plasmapeilikentäksi. Se on uusi betalainen keksintö. Se heijastaa hyökkäävät purkaukset takaisin niiden lähteeseen. Aluksemme tuhoavat itsensä omalla tulivoimallaan."
"Voi luoja! Mitä voimme tehdä?"
"Emme niin mitään, paitsi ehkä rynnäköidä heidän aluksiinsa ja kuristaa heidät piru vieköön yksitellen. Houkuttelevaa mutta epäkäytännöllistä. Lähettäkää ne käskyt! Ja käskekää konemestarien päällikkö ja ylinavigaattori taktiikkahuoneeseen. Ja kutsukaa vartiopäällikkö tänne lähettämään miehensä pois. He vielä tyrmäävät minut, kun yritän lähteä."
Samat kommentit kuin yllä -- tilanne jää tuosta katkelmasta aika epäselväksi, joten käännös voi mennä pahastikin metsään. Oletin sellaiset nimet kuin Escobar ja Beta, mitä ne sitten lienevätkin.
Molemmissa tapauksissa yllä olen säilyttänyt nimet puhutteluissa, vaikka suomessa ne on usein luontevinta jättää pois, jos tiedetään ketkä keskustelevat.
J. Pekka:
“Komentaja Venne, eskobaareilla on uudenlainen ase, plasmapeilikenttä. Betalaisten vastikään kehittämä. Se kääntää hyökkääjän laukauksen takaisin tätä itseään kohti. Meidän aluksemme tuhoavat itsensä omilla asellaan.”
”Voi hyvä jumala! Mitä me voimme tehdä?”
”Emme yhtään mitään. Voimme tietysti entrata heidän aluksiaan ja kuristaa heidät sitten yksitellen paljain käsin. Viehättävä ajatus, mutta ei kovin käytännöllistä. Välittäkää käskynne! Ja pyytäkää konepäällikkö ja pääluotsi taktiikkahuoneeseen. Niin, ja komentakaa vartiopäällikkö paikalle päästämään miehensä vapaalle. En haluaisi tulla tyrmätyksi ovella.”
Satu:
“Komentaja Venne, escobarilaisilla on uusi asejärjestelmä, jota kutsutaan plasmapeilikentäksi. Se on beetalainen uutuus, joka kääntää hyökkääjän tulituksen takaisin häntä kohden. Aluksemme ovat ampumassa itsensä alas omalla tulivoimallaan.”
”Hyvä jumala! Mitä me voimme tehdä?”
”Emme hittojakaan, ellemme sitten ala vallata heidän aluksiaan ja kuristaa niitä pirulaisia käsin yksi kerrallaan. Houkuttelevaa, mutta epäkäytännöllistä. Lähettäkää nuo käskyt! Ja komentakaa ylikonemestari ja ensimmäinen lentoperämies taktiikkahuoneeseen. Ja hankkikaa vartiokapteeni paikalle vapauttamaan miehensä tehtävistään. En halua tulla tainnutetuksi mennessäni ovesta ulos.”
Susanna: Olen pahoillani, mutta en aio tehdä käännösnäytteitä. Kumpikin pätkä sisältää termistöä, jonka kääntäminen hyväksyttävästi vaatii perusteellista pohtimista ja kirjan maailman tuntemista. En ole lukenut J.V. Jonesin kirjaa, joten sen maailma on minulle aivan tuntematon. Bujoldin Shards of Honorin lukemisesta taas on kulunut melkoisesti aikaa ja oma kirjani on ollut pitkään lainassa, joten en pääse juuri nyt tunnustelemaan senkään maailmaa.
Loppuun vielä, mitä teillä on näköpiirissä lähiaikoina? Tulevista suomennoksista tai muuten.
Jaakko: Eoin Colferin Artemis Fowl -- Salaiset kansiot (WSOY) on käännöksen puolesta valmis ja ilmestyy tänä syksynä. Lian Hearnin Satakielilattian jatko-osa Nurmi vuoteenaan (Otava) on niin ikään ollut pitkään valmis ja ilmestyy pahasti viivästyneenä ensi keväänä. Parhaillaan minulla on työn alla Alexander McCall Smithin dekkari, botswanalaisesta naisetsivästä Mma Ramotswesta kertovan sarjan neljäs osa, nimeltään Kalaharin konekirjoituskoulu miehille (Otava). Sen jälkeen on jonossa Robert Harrisin romaani Pompeji (Otava), joka tapahtuu Vesuviuksen purkauksen aikana vuonna 79.
J. Pekka: Ainakin yksi PKD on vielä tulossa, se ilmestynee kevään mittaan. Kääntäjän hommissa ei välttämättä edes kovin pitkälle tiedä, mitä kirjoja eteen tulee. Asiat riippuvat niin monesta asiasta. Joskus seuraava hanke on selvinnyt vasta suunnilleen siinä vaiheessa kun työhön pitää jo käydä käsiksi.
Toinen oma romaanini, työnimeltään "Alshain", on parhaillaan suunnitteluvaiheessa. Arvelen pääseväni joskus kevään korvalla kirjoittamaan. Tavoitteena olisi saada opus julkaistua kevään 2006 tietämissä.
Sadulta on lähiaikoina ilmestymässä George R.R. Martinin Tulen ja Jään laulun toinen osa Kuninkaiden koitos.
Kiitos haastateltaville ja erikois sellaiset myös Sinille tämän urakan aloittamisesta.