Lauren Beukes: Säkenöivät tytöt
Schildts & Söderströms 2013 - Risingin tietokannassaLauren Beukes on noussut kuuluisuuteen ulkomailla jo kahdella ensimmäisellä teoksellaan, Moxylandilla ja Zoo Cityllä, joista jälkimmäinen voitti arvostetun Arthur C. Clarke -scifipalkinnon. Nyt hänen kolmas teoksensa, Säkenöivät tytöt, on päätynyt pikavauhtia myös suomalaisten luettavaksi.
Harper Curtis saa käsiinsä avaimen hylättyyn taloon Chicagossa vuonna 1931. Ulkoapäin ränsistynyt talo näyttää sisältä täysin erilaiselta, mutta mikä erikoisinta, talolla voi matkata eri aikoihin 1900-luvulla. Yhdestä talon erikoisista huoneista Harper löytää muistoesineitä, joiden viereen on hänen käsialallaan kirjoitettu tyttöjen nimiä. Harper tajuaa näiden olevan hänen säkenöivät tyttönsä, jotka hänen on murhattava. Yksi näistä tytöistä, Kirby Mazrachi, kuitenkin selviää ja selvittää omassa ajassaan, kuka hänet yritti tappaa.
Säkenöivät tytöt etenee hurjaa vauhtia eteenpäin. Beukes vaatii lukijaansa keskittymään pysyäkseen kärryillä kaikesta, mitä tapahtuu. Luvut ovat lyhyitä, vain muutaman aukeaman pituisia, ja sivut viuhahtavat nopeasti ohi. Luvut on pakattu täyteen tavaraa, joten taukoja ei tunnu pahemmin olevan. Vielä, kun tapahtumien kronologinen järjestys on eri kuin se, jossa tarinaa kerrotaan, ja vuodet vaihtuvat aikamatkustuksen takia jatkuvasti, on toisinaan mietittävä hetki, mitä oikein tapahtuu ja missä ollaan.
Tämän kaiken keskellä on brutaali tarina sarjamurhaajasta ja tytöstä, joka yrittää löytää murhaajansa ja ymmärtää, miksi hänet yritettiin tappaa. Tarina on paikoittain hyvin raaka, ja iso osa tarinasta on kerrottu sarjamurhaajan näkökulmasta. Kirbyn ja hänen läheistensä näkökulmasta kerrotut osat ovat huomattavasti inhimillisempiä, joskin Kirbyllä on jo suoranainen pakkomielle selvittää murhaajansa.
Tarinan kantava voima on Beukesin kirjoitustyyli. Hän osaa luoda eläviä kuvauksia hahmoista ja tapahtumapaikoista: Chicago 1900-luvun eri vuosikymmeninä vaikuttaa realistiselta ja vuosien vaihtumisen todella tuntee lukiessa. Vaikka tarina eteneekin nopeasti ja hahmoista tuntuu saavan vain hämärän otteen, kirjaa on miellyttävä lukea. Ne hahmot, joista Beukes ehtii kirjoittaa kunnolla, ovat mielenkiintoisia kukin tavallaan.
Säkenöivät tytöt on toiminnallinen ja jännittävä tarina, mutta se jää monella tapaa ontoksi. Kirja tuntuu sekavalta, jättää liikaa kysymyksiä ja pyrkii vääntämään aikamatkustusta siten, että vihjaa itsekin olevansa paradoksi. Lukijalle jää käteen raakaa toimintaa ja kysymyksiä, mutta ei paljoa niiden lisäksi. Edes vastausta siihen, miksi Harper surmaa näitä naisia ja mikä Talo on, ei kunnolla käydä läpi. Tarina on mystinen, mutta jättää lopulta kylmäksi.