Arvostelu: Tuomo Jäntti: Verso

Julkaissut / Kirja-arvostelut

Gummerus 2017 - Risingin tietokannassa


Verso on Tuomo Jäntin toinen romaani. Hänen esikoisensa Talven hallava hevonen ilmestyi 2015. Verso on hitaasti avautuva kuvaus maailmasta, jossa ihmiset ovat jääneet kahden voiman väliin: toinen on tauti nimeltä verso ja toinen kuolemaa kylvävä tuhoaalto Gowiwa. Kingimäiseksi jännitykseksikin kuvattu teos muistuttaa monia viime vuosien katastrofileffoja esimerkiksi stereotyyppisen päähenkilön, hitaasti paljastuvien faktojen ja monitulkintaisen lopun osalta.

Versottuneet ihmiset alkavat kasvaa heinää, lehtiä ja kukkia ja tauti kuluttaa ihmisen loppuun pyyhkien pala palalta kaikki inhimilliset piirteet kunnes jäljellä on vain kasa orgaanista massaa. Gowiwa muuttaa nielemänsä maan, rakennukset ja ihmiset mustaksi ja hauraaksi pitsiksi. Se on käsittämätön uhka, jota ei voi pysäyttää.

Teos sijoittuu meidän maailmamme kaltaiseen todellisuuteen. Gowiwan syötyä ensimmäisenä valtakunnan pääkaupungin, loput isot kaupungit nimettiin numeroilla sen mukaan, missä järjestyksessä Gowiwa mahdollisesti tulisi leviämään ja tuhoamaan nekin. Rannikolla sijaitseva uusi pääkaupunki, jonne lähes kaikki loput ihmiset on evakuoitu, on nimeltään Viides. Sieltä lähetetään teoksen keskushenkilö Alis Ismantik tutkimaan Neljännessä sijaitsevaa versottuneiden hoitolaitosta, jossa kaikki ei ole mennyt aivan oikein.

Teoksen hahmot edustavat hyvin monia kansallisuuksia. Kolkamo-nimisen laitoksen johdossa ovat Morio Koyama, Oscar Fahnsten, Louis Cauguet ja vaimonsa Emily sekä Shikeo Norimasu. Jäntti on kirjoittanut teokseensa myös sateenkaarevia hahmoja. Alisin lisäksi lukija pääsee kurkistamaan muidenkin hahmojen pään sisälle, jotta maailmasta saisi hieman täyteläisemmän kuvan. Hahmot jäävät kuitenkin hyvin pinnallisiksi, sillä tarinan keskiössä on enemmänkin ihmisen voimattomuus suurten ongelmien edessä kuin henkilökemiat.

Romaanin maailma natisee liitoksissaan. Jo vuosikymmeniä aikaisemmin alkanut eläinten massasukupuutto on nyt lähes täydellisesti pyyhkäissyt faunan maan pinnalta ja flora seuraa nopeasti perässä. Vihreä on luonnossa epätodellinen väri, koska puut ovat kuolleet pystyyn ja aavikko leviää kaupunkien kaduille vain muutamien vahvimpien ruohotupsujen jaksaessa sinnitellä ankarassa kuivuudessa.

Gowiwan leviäminen on muutamassa vuodessa pienentänyt ihmisten elinalueen lähes olemattomiin ja on vain ajan kysymys, milloin se saavuttaa viimeiset turvasatamatkin. Sääntöjen noudattamista ei juurikaan enää valvota, vaikka sivistyksen rippeistä pidetäänkin näennäisesti kiinni. Kamppailu eloonjäämisestä luhistuvassa maailmassa on kuitenkin pian suistamassa väliaikaisen hallituksen luotsaaman maan lopulliseen kaaokseen huolimatta armeijan panoksesta taistelussa Gowiwaa vastaan.

Luonnosta vieraantuminen sekä ihmisten suhde toiseuteen ja sairastuneisiin ovat teoksen ajatuksia herättävimpiä puolia. Versoa on helppo verrata muiden muassa Jeff VanderMeerin Eteläraja-trilogiaan, Han Kangin Vegetaristiin ja M. R. Careyn Maailman lahjakkaimpaan tyttöön. Se on muutamista rosoistaan huolimatta kansainvälisen tason katastrofiromaani, joka toimisi isommitta ongelmitta käännettynäkin.


Aiheeseen liittyviä keskusteluja
Aloita uusi keskustelu (Ei rekisteröitymistä - Vieraat tervetulleita)
Takaisin ylös