Victoria Aveyard: Punainen kuningatar

Aula & Co 2016 - Risingin tietokannassa

Punainen kuningatar avaa taas yhden uuden ja hämmentävän kehutun YA-dystopiasarjan. Tällä kertaa kyse on maailmasta, joka jakautuu kahteen ihmisten veren mukaan: punaveriseen rahvaaseen ja hopeaveriseen eliittiin. Hopeiset hallitsevat ja elävät leveästi, etenkin poikkeuksellisten voimiensa ansiosta. Punaisten palvelijoiden osana on ahtautua slummeihin ja, jos huonosti käy, päätyä sotaväkeen. Kirjan teemojen seasta löytää sotaa, valtapelejä ja terrorismia; sellaisena se on hyvin ajankohtainen.

Kirjan päähenkilö, 17-vuotias Mare on taskuvaras, jonka elämä mullistuu, kun vastarintaliike Purppurakaarti hyökkää hopeisia vastaan ja Mare jää tapahtumien keskelle. Kummemmin juonta spoilaamatta voi kertoa, että Mare löytää itsestään voimia, joiden piti kuulua ainoastaan hopeisille.

Punainen kuningatar on kirja, josta ei puutu vauhtia ja juonenkäänteitä, saati romantiikkaa tai petoksia. Sellaisena se on helposti lähestyttävä ja pitää yllättävän mukavasti otteessaan. Lukija ei pääse kyllästymään. Vauhti osaltaan koituu myös kirjan kohtaloksi: juuri mitään ei avata kovin perusteellisesti. Maailmanluonti ja etenkin henkilönrakennus jäävät useilta osin pintaraapaisuiksi. Muutamissa kohtauksissa jopa joutuu kysymään, miksi ne on tungettu sekaan, jos niillä ei ole kokonaisuudessa kummempaa merkitystä, eikä niihin malteta paneutua kunnolla. Eikä minua hirveämmin säälittänyt Maren kohtalo tai kiinnostanut kehen hän päättää ihastua tai olla ihastumatta. Joka tapauksessa tyttöraukka piti pelastaa milloin mistäkin.

Punaista kuningatarta vaivaa myös vahva jo-100-kertaa-luetun tuntu. Tunnetusti kirjallisuudessa on jo kaikki tehty, mutta silti hetkittäin huomasin miettiväni, onko tätä alun perin alettu kirjoittaa parodiana kaikista YA-dystopioista. Mikään ei ollut erityisen omaperäistä tai yllättävää, ei edes lopun pakollinen Suuri Käänne.

Kirjan takakannessa mainitaan tulossa olevasta elokuvasta. Ehkä Punainen kuningatar onkin pohjimmiltaan kirjoitettu kuvattavaksi, Aveyardilla on vahva elokuvakäsikirjoittajan tausta. Hyvään elokuvaan ei välttämättä tarvita loistavaa kirjaa. Saatan lukea jatkon silkasta uteliaisuudesta, jos se joskus tielleni osuu, mutta suorastaan kiire ei ole takaisin Maren seikkailujen pariin. Jussi Korhosen käännöstä sen sijaan kehaisen: eleettömän hyvää kieltä, joka kantaa tarinan mukavasti suomenkieliselle lukijalle.

Log in to comment
Discuss this article in the forums (1 replies).
Paikalla 1 jäsen ja 38 vierailijaa:
Jussi
Uusin jäsen: Andrei Kulagin
Jäseniä yhteensä: 7153