Ernest Cline
Ernest Cline (s. 1972) kasvoi uskonnollisessa perheessä Keskilännen takapajuisessa pikkukaupungissa. Paikkakunnalla oli 25 kirkkoa ja yksi kirjasto. Paikkakunnan ahdasta ilmapiiriä paetakseen Ernest uppoutui elokuviin, sarjakuviin ja scifikirjoihin. Suoranainen pakkomielle hänelle tuli roolipeleistä, jotka antoivat paitsi mahdollisuuden vierailla fantasiamaailmoissa myös osallistua itse seikkailuihin. Myöhemmin intohimoksi tulivat videopelit. Cline sai kuitenkin vieroitettua itsensä, ennen kuin hänestä kertomansa mukaan olisi tullut yksi niistä joiden oikean elämän tietokonepelit ja lumetodellisuudet ovat tuhonneet.
Ernest Cline on käsikirjoittanut Tähtien sota -faneista kertovan elokuvan Fanboys (2009). Hänen esikoisromaaninsa Ready Player One (2011) ansiosta Wired-lehti valitsi Clinen vuoden 2011 sadan merkittävimmän amerikkalaisen listalle. Ready Player Onea on myyty miljoonia kappaleita, ja Steven Spielberg ohjasi siihen pohjautuvan elokuvan. Cline asuu Austinissa Teksasissa. Clinen ehdottomia suosikkikirjailijoita ovat Douglas Adams ja Kurt Vonnegut. Kaikkien aikojen paras yhtye on Rush ja hienoin televisiosarja Monty Pythonin lentävä sirkus.