Hemmo Murto-Unkila
Hemmo Murto-Unkila on vuonna 1967 syntynyt esikoiskirjailija Kotkasta.
Alakoulussa Murto-Unkila sai ainekirjoituksesta usein joko hylättyjä tai kiitettäviä. Joskus opettaja ei edes lukenut hänen aineitaan loppuun, koska ne olivat hänen mielestään liian yliampuvia. Murto-Unkila voitti kuitenkin koulujen välisen kirjoituskilpailun ja kirjoitti sketsiesityksiä koulussa esitettäviksi. Lukiossa hän sai ehdot ainekirjoituksesta.
Varhaisia innoittajia olivat Spede ja Apinoiden planeetta -lehdet. Vanhempiensa siirtolapuutarhamökin yläkerrassa Murto-Unkila luki ahnaasti myös kauhunovelleja. Suosikkikirjailijoita ovat Donald E. Westlake, Stephen King ja Graham Greene.
Murto-Unkila valmistui baarimestariksi ja teki alan töitä parikymmentä vuotta, kunnes opiskeli medianomiksi yhteisöviestinnän linjalta. Murto-Unkila on tehnyt työkseen graafista suunnittelua ja sisällöntuotantoa. Hän on toimittanut yhden tietokirjan, mutta on nyt siirtynyt kaunokirjallisuuden puolelle.