Rubiiniritari
Alkuteos ilmestynyt 1990. Suomentanut Pasi Punnonen. Päällyksen kuva: Keith Parkinson.
1. painos: Karisto, 1996. Sidottu.
2. painos: Karisto, 2000. Nidottu.
Mahtavan fantasiasarjan toinen osa: Eleniumin taru on huikea kertomus ritarista keskellä ikiaikaista hyvän ja pahan taistelua.
Vain ammoin kadonnut Bhelliomin jalokivi saattoi taikavoimillaan elvyttää Elenian kuningattaren, joka oli väkevin loitsuin suljettu kristallikammioon, Sen sisällä nuori kuningatar kamppaili elämästään ja sinne hän oli menehtyvä, ellei jalokiveä löydettäisi ennen kahdentoista kuunkierron täyttymistä.
Ritari Sparhawk, Kuningattaren Puolustaja ja Pandionin ritari, lähti kumppaneineen vaarojen täytteiselle retkelle jäljittämään jalokiveä, joka satoja vuosia sitten oli kadonnut maanpiiristä. Mutta tarunomaista kiveä havitteli myös mahtava vastustaja yliluonnollisine voimineen.
DAVID EDDINGS
FANTASIAN YKKÖSNIMI
David Eddings
David Eddings (1931–2009) oli yhdysvaltalainen kirjailija, joka kirjoitti useita suosittuja fantasiakirjoja. Hänen teoksiaan on myyty yli 18 miljoonaa kappaleita ja niitä on käännetty 27 kielelle.
Eddings syntyi Spokanessa Washingtonin osavaltiossa ja kasvoi Seattlen seudulla. Hän opiskeli collegessa kirjallisuutta ja teatteri ja palveli Yhdysvaltain armeijassa. Eddings suoritti loppututkinnon Washingtonin yliopistosta 1961. Seuraavana vuonna David Eddings avioitui Leigh Schallin kanssa. Työkseen Eddings oli kaupan myyjänä Seattlessa, toimi ostajana Boeing-yhtiön palveluksessa New Orleansissa ja opetti äidinkieltä collegessa Keskilännessä. Eddings eli säästöillään vuoden ajan ja kirjoitti esikoisteoksensa, jännitysromaanin. Teos ilmestyi vuonna 1973 mutta jäi melko vähälle huomiolle, koska julkaisu sattui samaan aikaan kilpailevien teosten kanssa.
Eleniumin taru
"Eleniumin taru on huikea kertomus ritarista keskellä ikiaikaista hyvän ja pahan taistelua."
Eleniumin taru sisältää 3 kirjaa — sarja on kokonaan valmis.
Alasarja Tamulin taru