Ensilumi
Alkuteos ilmestynyt 2006. Suomentanut Marja Kyrö. Kuvittanut Kristiina Louhi. Sidottu.
Heitä ei ollut monta. Jokainen asui omassa majassaan. He olivat pieniä, tuskin kookkaampia kuin aikaihmisen jalka, tai sanotaan aikamiehen jalka. Kaikki olennoissa oli pientä, silmät ja korvat ja kädet ja jalat, ja vaatteet, jotka he olivat punoneet kaislasta, niittyvillasta ja suurista lehdistä.
Johan Bargunin Ensilumi on maaginen, hauska ja kimmeltävän kaunis tarina. Se kertoo pienistä olennoista pienellä saarella kaukana merellä: Danielista ja hänen siskostaan Dittanista, Charliesta, Fridasta, Blombergista ja Pomosta.
Saarella tapahtuu kaikenlaista kummallista ja salaperäistä, tavaroita katoaa ja ilmestyy ja joskus Musta varjo hiipii yllättäen paikalle. Keskellä saarta on pieni vuori, jolla tulee olemaan suuri merkitys Kaukokansan elämässä. Mutta muuten jokainen puuhailee omiaan, kerää sieniä, kalastaa, rakentaa lauttaa. Ja ihmettelee mitä mahtaa olla meren toisella puolella ja mitä tapahtuu kun ensilumi sataa maahan.
Kirjan tapahtumat
- antoi kirjalle arvosanan 7/10
- lisäsi kirjan lukulistalle
- muokkasi kirjan tietoja
- antoi kirjalle arvosanan 6/10
- lisäsi kirjan omistettuihin
- antoi kirjalle arvosanan 10/10
- antoi kirjalle arvosanan 10/10
- antoi kirjalle arvosanan 6/10
- lisäsi kirjan tietokantaan
- lisäsi kirjan omistettuihin
- lisäsi kirjan omistettuihin
- lisäsi kirjan omistettuihin
