Ihmemaa

Cecelia Ahern

6.5 / 10
45 arvosanaa

Alkuteos ilmestynyt 2006. Suomentanut Terhi Leskinen. Sidottu.

Mihin kaikki katoaa?

Mihin päätyvät kaikki ne ihmiset, jotka katoavat kuin tuhka tuuleen? Asia on kalvanut 34-vuotiasta Sandy Shorttia siitä lähtien kun hän oli lapsi ja naapurintyttö Jenny-May katosi jälkiä jättämättä.

Samaan aikaan toisella puolen Irlantia Jack Ruttle on epätoivoinen. Hänen nuorempi veljensä Donal on ollut kateissa jo vuoden, eikä poliisista ole apua. Bongatessaan lehdestä Sandyn etsivätoimiston ilmoituksen Donal on varma, että hänen rukouksiinsa on vastattu.

Sandyn myöhästyttyä sovitusta tapaamisesta Donal kuitenkin huomaa etsivänsä mystisesti kadonnutta naisetsivää, jonka oli määrä jäljittää hänen veljensä. Ja kadoksissa Sandy Shortt totisesti on. Hän on harhautunut juoksulenkillään kylään, josta ei ole minkäänlaista ulospääsyä. Kaiken lisäksi eräs kylän asukkaista on kukapa muukaan kuin Jenny-May Butler.

Vaikka salaperäinen kylä tarjoaa avaimen katoamisen arvoitukseen, Sandy huomaa kaipaavansa takaisin kotiin. Mutta onko Sandy piilottanut itsensä tällä kertaa liian hyvin?

Ihmemaa on lämmin, satumainen tarina yksinäisyydestä, etsimisestä ja löytämisestä.

”Loistava... kaunis ja katkeransuloinen.” – Heat

Julkaistu
25.1.2008 (Gummerus)
Alkuperäinen nimi
A Place Called Here
Mistä löydät tämän kirjan
Ulkoiset linkit avaavat kirjan haun valitussa kaupassa. Saatavuus voi vaihdella.
Risingshadow

Kirjan tapahtumat

  1. 2Face
    antoi kirjalle arvosanan 6/10
  2. Sendy
    antoi kirjalle arvosanan 8/10
  3. Jussi
    lisäsi kirjan tietokantaan
  4. lukutoukka83
    lisäsi kirjan suosikkeihin
  5. lukutoukka83
    lisäsi kirjan lukulistalle
  6. fanpire
    lisäsi kirjan omistettuihin
  7. Ninatar
    lisäsi kirjan omistettuihin
  8. Darknikato
    lisäsi kirjan lukulistalle
  9. AnniinaV
    lisäsi kirjan omistettuihin
  10. von cairus
    lisäsi kirjan omistettuihin
  11. Dyn
    lisäsi kirjan omistettuihin
  12. Iivari
    lisäsi kirjan omistettuihin