Sidottu.

Esku-poika ja hänen varattomat mutta kekseliäät vanhempansa muuttavat hylättyyn huvilaan omenatarhan keskelle. Yksinäinen lapsi löytää erikoisella tavalla uusia ystäviä, mutta ei silti ole onnellinen ilman omaa siskoa tai veljeä. Halu saada pikkusisko tai -veli saa Eskun tekemään pahoja virheitä, mutta onneksi ne eivät ole korjaamattomia.

Julkaistu
1997 (Gummerus)
Mistä löydät tämän kirjan
Ulkoiset linkit avaavat kirjan haun valitussa kaupassa. Saatavuus voi vaihdella.

Kirjan lisätiedot

Kirjailija

Marja Luukkonen

Marja Luukkonen syntyi Hämeenlinnassa 1941. Helsinkiin hän muutti aloittaessaan oppikoulun. Yliopistossa Luukkonen opiskeli suomea, saksaa ja politiikan tutkimusta, mutta pian ilmestyi kuvioihin uusi valloitettava: suomalainen mainosmaailma. Välillä kului viisi vuotta Keski-Suomessa maalla vaatimattomasti eläen. Tuohon aikaan syntyi nimimerkillä ”Punaisen tuvan emäntä” pakinoita Helsingin sanomiin. Työt mainonnan parissa vetivät kuitenkin takaisin kaupunkiin. Nykyisin Luukkonen asuu Porvoon Emäsalossa, kalastaa, pilkkoo polttopuita ja kirjoittaa. Kirjallisuutta Kotimaisia tieteis- ja fantasiakirjailijoita. Toimittaneet Vesa Sisättö ja Toni…

Kustantaja

Gummerus

Risingshadow'ssa 466 julkista kirjaa tällä kustantajanimellä.

Viimeisimpiä julkaisuja