Kvanttivaras-trilogia · #1 / 3

Kvanttivaras

Hannu Rajaniemi

8.0 / 10
149 arvosanaa

Alkuteos ilmestynyt 2010. Suomentanut Antti Autio. Kannen suunnittelu: Jenni Noponen. Sidottu, kansipaperi.

Tähtivaeltaja-palkinto 2012. Kolmas sija Locus-palkintoäänestyksessä (esikoisromaanit) 2011.

Häikäisevä, monitahoinen tieteisooppera

Jean le Flambeur on mestarivaras, huijari, josta tiedetään vähän mutta jonka teoista on kuultu kaikkialla. Hän teki kuitenkin yhden virheen ja maksaa siitä nyt virtuaalisessa dilemmavankilassa, jossa vangit pelaavat loputtomia kuolettavia pelejä tuhansia itsensä kopioita vastaan. Kunnes Mieli-niminen nainen tarjoaa hänelle mahdollisuuden vapauteen. Hänen on vain vietävä loppuun yksi keikka, jossa hän ei aikanaan aivan onnistunut…

Kvanttivaras on säkenöivä romaani tulevaisuuden aurinkokunnasta, jossa Marsin kaupungit liikkuvat, muistot ovat jaettavissa ja aika on kirjaimellisesti rahaa. Se on kansainvälinen menestysteos ja tieteiskirjallisuuden tuleva klassikko.

Hannu Rajaniemi solmi kolme kirjaa kattavan kustannussopimuksen arvostetun englantilaisen Gollancz-kustantamon kanssa vain yhden kirjoittamansa luvun perusteella. Kolmen kirjan sopimus on solmittu myös Yhdysvaltoihin ja Saksaan.

"Vaikuttava esikoisromaani." – The Guardian

"Hannu Rajaniemen esikoisteos on lumoavaa, mieltä pyörittävää ja nopeatempoista kirjallisuutta." – Helsingin Sanomat

"Yksinkertaisesti loistava kirja." – Kauppalehti

"Hannu Rajaniemi on kirjoittanut ällistyttävän luistavan ja toimivan tarinan, jonka jatkoa nyt odotetaan innolla." – Portti

"Kvanttivaras on vetävä ja ihmeen tuntua pursuava teos, jota ei tahdo päästää käsistään." – Tähtivaeltaja

"Suomalaiskirjailijan kansainvälinen läpimurtoteos. Räiskyvällä mielikuvituksella maalattu huikea tieteisooppera kertoo karismaattisesta mestarivarkaasta." – Tähtivaeltaja-palkintoraati

Julkaistu
7.2.2011 (Gummerus)
Suomentanut
Antti Autio
Mistä löydät tämän kirjan
Ulkoiset linkit avaavat kirjan haun valitussa kaupassa. Saatavuus voi vaihdella.
Keskustelut (1)

Hannu Rajaniemi

Pianisti30 kirjaa · 168 viestiä

Luin loppuun Rajaniemen Causal Angelin, enkä ole varma, mitä siitä pitäisi ajatella. Ehkä osaan ilmaista mielipiteeni sitten, kun olen lukenut sarjan uudestaan viisi kertaa... Outo loppu, joka jätti liikaa selittämättä. Siltä minusta nyt tuntuu.

Onko kukaan muu vielä lukenut Causal Angelia?

Puolikuu191 kirjaa · 586 viestiä
"Kuurosokea Pianisti" post=17914

Onko kukaan muu vielä lukenut Causal Angelia?

Tämä kryptinen viestisi saa minut ihan huolestuneeksi! Olen pitänyt kahdesta aiemmasta kirjasta valtavasti enkä tahdo selittämättäjättämisloppuja. :sad:

Ajattelin lukea kirjan, kun se syksyllä ilmestyy suomeksi. Tiedän, että täällä monet lukee kirjansa englanniksi, mutta mä luen kyllä suomeksi aina kun on siihen mahdollisuus. :smile: Opiskelujen vuoksi täytyy lukea paljon englanniksi, joten tuntuu ihan hemmottelulta, kun saa lukea jotain omalla äidinkielellään.

Pianisti30 kirjaa · 168 viestiä

Kuten sanoin, mielipiteeni Rajaniemen kirjoista voivat muuttua suuresti uudelleen luettaessa. Esimerkki: Kvanttivaras 1. lukukerta, mielipide: No jaa, enpä taida vaivautua lukemaan seuraavaa osaa. 2. kerta: Tämä on parempi kuin ennen... Sitten lainasin Fraktaaliruhtinaan. 1. kerta: Vielä parempi kuin Kvanttivaras. Nerokas rakenne. 2. kerta: Ehkä Kvanttivaras sittenkin on parempi... Ja vielä Kvanttivaras 3. kerta: Tajuan taas enemmän tästä. Oikein hyvä kirja.

Joten kun Kausaalienkeli ilmestyy suomeksi, aion lukea sen ja aiemmat kirjat vähintään kerran. Englannin kieli saattoi vaikuttaa lukukokemukseen, koska kirjoista ei aina saa suomeksikaan selvää :lol: Voi olla, ettei loppu ollutkaan selittämättä jätetty, vaan se aukeaa uudelleenluettaessa.

Jussi1 236 kirjaa · 1 764 viestiä

Rajaniemeltä ilmestyy ensi toukokuussa ensimmäinen novellikokoelma Collected Fiction. Aikookohan Gummerus suomentaa tämän? Linkitetään vielä kansikuva suurempana.

Tammikuussa 2016 on sitten luvassa seuraava romaani Summerland.

An awe-inspiring SF account of the afterlife and what happens when it spills over into the world of the living.

Eija1 519 kirjaa · 1 570 viestiä

Kas, en ole mitään kirjoittanutkaan tähän ketjuun aiemmin. Joka tapauksessa Kausaalienkeli on nyt luettu. Sarjan viimeinenkin osa oli hyvä, mutta lukukokemuksena minulle se ei ollut ihan kahden edeltävän osan luokkaa. Tiedän, että olisin pitänyt kirjasta enemmän, jos olisin lukenut uudelleen pohjille edeltävät osat. Kuitenkin yksityiskohdista oli joitain asioita jo unohtunut ja luonnollisesti viimeisen osan juttujen juuret löytyvät sieltä aiemmista osista. Ennen Fraktaaliruhtinasta luin Kvanttivarkaan uudelleen ja se kannatti, mutta nyt en malttanut ottaa uusintaa edeltävistä tai edes edeltävästä osasta.

Kokonaisuudessaan sarjassa riittää ideoita ja mielikuvitusta todellakin. Tarina on myös tavallaan hauska ja sitä on helppo lukea, vaikka teknistä termistöä ja käsitteitä esiintyykin paljon. Ensiluokkaista kerrontataitoa siispä. Joku kerta, kun on aikaa, pitää lukea koko sarja uudestaan.

"Jussi" post=19320

Rajaniemeltä ilmestyy ensi toukokuussa ensimmäinen novellikokoelma Collected Fiction. Aikookohan Gummerus suomentaa tämän? Linkitetään vielä kansikuva suurempana.

Tammikuussa 2016 on sitten luvassa seuraava romaani Summerland.

Kyllähän tuo novellikokoelmakin kiinnostaa, mutta paljon enemmän kiinnostaa tuleva Summerland romaani. Hyvä, että kyseessä on stand-alone eikä sarja. Olettaisin, että Summerland nyt ainakin suomennetaan…

Pianisti30 kirjaa · 168 viestiä

Lainasin Kausaalienkelin kirjastosta silmäilläkseni sitä, jos vaikka jotkut asiat selviäisivät paremmin suomennoksesta.

Heti ymmärsin yhden asian, joka oli jäänyt vaivaamaan englanninkielisen version lukemisen jälkeen: mikä oli pellegrinin "pieni punainen mytty". Suomennoksen sanavalinnat avasivat merkityksen mainiosti.

Dragan107 kirjaa · 201 viestiä

[article]594[/article]

Jussi1 236 kirjaa · 1 764 viestiä
"Eija" post=22138

Olettaisin, että Summerland nyt ainakin suomennetaan…

Rajaniemen brittikustantajan uuden katalogin mukaan Gummerus on hankkinut suomennosoikeudet Summerlandiin. Kirja ilmestyy englanniksi huhtikuussa 2017.

https://www.orionbooks.co.uk/assets/OrionPublishingGroup/downloads/Catalogues/Orion-Rights-Guide-Frontlist-2016.pdf

Jussi1 236 kirjaa · 1 764 viestiä
"Jussi" post=45428

Rajaniemen brittikustantajan uuden katalogin mukaan Gummerus on hankkinut suomennosoikeudet Summerlandiin. Kirja ilmestyy englanniksi huhtikuussa 2017.

Gummerus on paljastanut kesän ja syksyn julkaisuohjelman, eikä Summerlandia ole mukana. Suomennoksen ilmestyminen menee siis ensi vuodelle.

Summerlandin julkaisu Britanniassa on muuten lykkääntynyt aiemmin ilmoitetusta, se tapahtuu 31. elokuuta. Vielä ei ole tietoa siitä, ilmestyykö kirja myös joltakin amerikkalaiskustantajalta, vai onko Rajaniemen ura ohi Yhdysvalloissa. Ymmärtääkseni Kvanttivaras-trilogia myi heikosti USAssa (voin olla väärässä).

EDIT: Summerlandin ilmestyminen on yllättäen siirtynyt kesäkuulle 2018!

Muokattu 13.6.2017 21:06
Jussi1 236 kirjaa · 1 764 viestiä

Nyt on selvinnyt, että Gummerus julkaisee Summerlandin suomennoksen kesäkuussa, eli samanaikaisesti alkukielisen version kanssa. Kääntäjänä toimii Tero Valkonen, ja suomennos on kovakantinen. Adlibriksesta voi tarkistaa esittelytekstin.

"Jussi" post=52025

Vielä ei ole tietoa siitä, ilmestyykö kirja myös joltakin amerikkalaiskustantajalta, vai onko Rajaniemen ura ohi Yhdysvalloissa.

Iso Tor-kustantamo julkaisee Summerlandin USAssa kesäkuussa kovakantisena.

max1 488 kirjaa · 627 viestiä

No nyt,tämähän on se ektoplasmakirja? Odotan jotain Lavie Tidharin kirjojen kaltaista vähän kevyempää lähestymistä, Rajaniemen tähänastinen tuotanto on ollut ideoiltaan niin tuhlailevaa ja toisaalta varmaan peruskirjailijataidot, siis juonenrakentelu ym. ovat kehittneet roimasti kokonaisen trilogian julkaisun myötä.

Jussi1 236 kirjaa · 1 764 viestiä

Gummerus muutti mielensä ja suomensi kirjan nimen Kesämaaksi. Käännöksen julkaisu on siirtynyt heinäkuun lopulle, eli sitä ei saadakaan yhtäaikaisesti englanninkielisen kanssa.

Kiinnostavaa, että samaa kansikuvaa käytetään niin Yhdysvalloissa, Britanniassa kuin Suomessakin.

Rajaniemen brittikustantaja Gollancz on muuten päättänyt julkaista Summerlandin suoraan pehmytkantisena trade paperbackinä. Kovakantista laitosta ei siltä ole luvassa. Mutta amerikkalaiskustantamo Tor tuo teoksen myyntiin sidottuna.

Useat kirjailijat ovat kehuneet romaania. Esimerkiksi Stephen Baxter sanoi:

Summerland: As if Alfred Hitchcock had made a movie with HP Lovecraft... A vision so original it deserves its own subgenre. And all worked out with the diamond-hard logic of a great SF writer. After Summerland, the thriller has a new geometry.

Jussi1 236 kirjaa · 1 764 viestiä

Yritin tammikuussa lukea Kesämaan, mutta luovutin siinä vaiheessa, kun ensimmäinen kolmannes oli takana. Ei yhtään tehnyt mieli jatkaa eteenpäin. Kirjan tarina ei kiinnostanut, ja henkilöhahmot olivat puisevia. Suomennoksen pituus on vain 320 sivua, mutta en silti halunnut väkisin lukea.

Olen Rajaniemen romaaneista varsinaisesti tykännyt vain Kvanttivaras-trilogian avausosasta. Kyllähän kaksi seuraavaa ihan luettavia olivat, mutta sarjan taso laski osa osalta. Enkä mitenkään ihastunut Kvanttivarkaaseen. Toisaalta en ole kokeillut miehen novellikokoelmaa Näkymättömät planeetat. Omistan Rajaniemeltä yhden kirjan, Kvanttivarkaan. Ostin sen aikoinaan Anttilan alelaarista eurolla kovakantisena. Tämän voisin kuvitella lukevani joskus uudestaan, mutta en trilogian seuraavia osia.

Kesämaa toi aihepiiriltään mieleen Peter Higginsin Susikoiran ajan, jossa ollaan stalinistista Neuvostoliittoa muistuttavassa vaihtoehtomaailmassa. Tämä kirja oli huomattavasti Rajaniemen yritelmää parempi[*], ja vieläkin harmittaa Gummeruksen päätös jättää jatkuvajuonisen trilogian suomentaminen kesken ensimmäisen osan jälkeen.

Huomasin, että Tähtivaeltaja-lehdessä Kesämaa sai melko kriittisen arvostelun. Silti kirja pääsi ehdolle Tähtivaeltaja-palkintoon. Alastair Reynoldsin Elysionin tulta hehkutettiin samassa numerossa huippukirjaksi, mutta niin se vaan jäi palkintofinalistien ulkopuolelle. Lehden arvioilla ei siis tunnu olevan korrelaatiota ehdokkuuksien kanssa...

Britti-Amazonin mukaan Rajaniemeltä ilmestyy helmikuussa 2020 uusi kirja Darkome. Tästä ei taida olla mitään tarkempaa tietoa?

[*]Koska luin vain ensimmäisen kolmanneksen, en voi oikeastaan arvioida Kesämaata.

KiLLPaTRiCK254 kirjaa · 436 viestiä

Enää Kausaalienkeli lukematta. Taistelua tulee olemaan, mutta loppuun luen trilogian ja sitten Rajaniemi saa mielestäni jäädä siihen. Enkä näytä olevan yksin mielipiteeni kanssa.

Toni54 kirjaa · 41 viestiä
"Jussi" post=59337

Huomasin, että Tähtivaeltaja-lehdessä Kesämaa sai melko kriittisen arvostelun. Silti kirja pääsi ehdolle Tähtivaeltaja-palkintoon. Alastair Reynoldsin Elysionin tulta hehkutettiin samassa numerossa huippukirjaksi, mutta niin se vaan jäi palkintofinalistien ulkopuolelle. Lehden arvioilla ei siis tunnu olevan korrelaatiota ehdokkuuksien kanssa...

Tämähän pitää tietenkin paikkansa. Jokainen arvostelija arvostelee teokset omista lähtökohdistaan, ja palkintoraati tekee puolestaan työnsä täysin itsenäisesti. Ei siis ole olemassa mitään Tähtivaeltaja-diktaattoria, joka määräisi, mitä mieltä muiden tulee olla.

Henkilökohtaisesti voin sanoa pitäväni kybällä sekä Kesämaasta että Elysionin tulesta.

KiLLPaTRiCK254 kirjaa · 436 viestiä

Kausaali oli mielestäni paras trilogiasta ehkä juuri siksi, että olin jo tottunut Rajaniemen jargoniin, kuten yksi arvostelijakin mainitsi.

Haluatko osallistua keskusteluun? Voit vastata vierailijana ilman käyttäjätiliä.