Legenda nimeltä J. R. R. Tolkien
Alkuteos ilmestynyt 2012. Suomentanut Jere Saarainen. Sidottu.
Kaikki tuntevat J. R. R. Tolkienin tarinat, mutta millainen olikaan mies, joka kirjoitti Taru sormusten herrasta -trilogian, sen historian, maantieteen ja jopa kielet (haltiakielessä on vaikutteita suomenkin kielestä). Oxfordin yliopiston muinais- ja keskiajan englannin professorina toiminut Tolkien loi kokonaisen legendojen maailman, johon sukupolvi toisensa jälkeen on ihastunut.
John Ronald Reuel Tolkien syntyi vuonna 1892 Etelä-Afrikassa. Isän kuoltua äkillisesti vuonna 1896 Ronald ja hänen pikkuveljensä palasivat äitinsä kanssa Englantiin. Elanto oli niukkaa, ja köyhien poikien elämä muuttui entistä vaikeammaksi, kun äitikin vuonna 1904 kuoli. 12-vuotias Ronald määrättiin katolisen papin Isä Francis Morganin huostaan.
Tolkienin fantasiamaailman symboleilla, hahmoilla ja ilmiöillä on usein esikuvansa tosielämässä. Ei ole sattumaa, että hyvän ja pahan välinen taistelu on ankaraa Sormusten herrassa; saihan Tolkien itse kokea ensimmäisen maailmansodankauhut länsirintamalla. Siellä hän näki ensimmäistä kertaa myös panssarivaunun, joka muuntui Sarumanin sotakoneiksi Rautapihalla. Tolkien ihannoi maaseudun arkista elämää ja rauhaa; tällainen idylli löytyy hobittien Konnusta.
Colin Duriez
Colin Duriez on fantasiakirjallisuuteen erikoistunut toimittaja ja tietokirjailija.