Särkynyt meri · #3 / 3

Puolikas sotaa

Joe Abercrombie

7.2 / 10
56 arvosanaa

Alkuteos ilmestynyt 2015. Suomentanut Mika Kivimäki. Kartta ja Bailinniemen pohjakaava: Nicolette Caven. Kannen kuva: Mike Bryan. Sidottu.

British Fantasy -palkintoehdokas 2016, toinen sija Locus-palkintoäänestyksessä (nuortenkirjat) 2016.

»Pelkonsa voi voitaa vain kohtaamalla ne. Jos niiltä piiloutuu, ne voittavat.»

Throvenlannin prinsessa Skara on nähnyt kaiken hänelle tärkeän muuttuvan vereksi ja tomuksi. Ottaakseen paikkansa kuningattarena hänen on löydettävä rohkeutta ja oikeat sanat – sanat, jotka toimivat aseiden tavoin.

Juonikkaan isä Yarvin kokoama liittokunta yhdistää voimansa suurkuningasta vastaan. Osa Yarvin väestä kääntyisi mieluiten valoon sodan julmuuksien ääreltä, kun taas toiset on luotu taistelemaan pimeydessä. Vain puolikas sotaa kuitenkin käydään miekoin. Äiti Sota lyö siipensä kaikkien ylle, eikä yksikään Särkyneen meren asukkaista voi välttää hänen kosketustaan. Kuinka olla paras mahdollinen ihminen, kun koko maailmanjärjestys murtuu ympärillä?

Puolikas sotaa on Särkynyt meri -trilogian päätösosa. Sarjassa ovat aiemmin ilmestyneet kirjat Vain puoliksi kuningas ja Halki puolen maailman.

Julkaistu
27.10.2016 (Jalava)
Mistä löydät tämän kirjan
Ulkoiset linkit avaavat kirjan haun valitussa kaupassa. Saatavuus voi vaihdella.

Keskustelut (1)

KirjailijaJoe Abercrombie
KiLLPaTRiCK
119 viestiä44957 katselua
Selaa kaikkia Lukusalin keskusteluja