Joe Abercrombie

Joe Abercrombie

Joe Abercrombie (s. 1974) on brittiläinen fantasiakirjailija. Lancasterissa Abercrombie kävi Royal Grammar Schoolin poikakoulua, jossa vietti aikansa pelaamalla tietokonepelejä, heittämällä noppaa ja piirtämällä karttoja paikoista, joita ei ole olemassa. Opiskellessaan psykologiaa Manchesterin yliopistossa hän alkoi kirjoittaa fantasiatrilogiaa, jonka päähenkilönä on Logan Yhdeksänsormi. Abercrombie muutti Lontooseen ja sai töitä tv-tuotantoyhtiössä. Kaksi vuotta myöhemmin hän ryhtyi vapaaksi filmieditoriksi. Sen jälkeen hän on toiminut televisio- ja elokuvatuotannossa. 

Vuonna 2002 Abercrombie alkoi taas kirjoittaa Logan Yhdeksänsormen tarinaa. Ensimmäinen osa, Ase itse, valmistui 2004. Usea kirjallisuusagentti hylkäsi käsikirjoituksen, kunnes tärppäsi. Abercrombien esikoisromaani julkaistiin vuonna 2006, minkä jälkeen se on ilmestynyt ainakin kolmessatoista maassa. Ase itse oli Suomessa Tähtifantasia-palkintoehdokkaana. Ensimmäinen laki -trilogian seuraavat osat ilmestyivät 2007 ja 2008. Vuonna 2008 Joe Abercrombie oli ehdokkaana parhaan uuden kirjailijan John W. Campbell -palkinnon saajaksi. Hänen kirjojaan on myyty yli viisi miljoonaa kappaletta.

Lue lisää ...


Aiheeseen liittyviä keskusteluja
Vastannut: KiLLPaTRiCK, 09.05.2024
Sivut: 1, 2, 3, 4, 5
Kirjoita vieraana tai kirjaudu sisään.
Onko sinulla kysymyksiä kirjailijasta tai hänen teoksistaan? Jaa ajatuksesi ja liity keskusteluun!

Teoksia kirjailijalta Joe Abercrombie
★ 7.92 / 122
★ 8.48 / 66
★ 7.34 / 88
★ 7.78 / 54
★ 7.06 / 46
★ 8.42 / 39

Sarjat kirjailijalta Joe Abercrombie

Ensimmäinen laki (3 kirjaa)
Särkynyt meri (3 kirjaa)

Romaanit ja novellikokoelmat

(Ensimmäinen laki #3 / 3)
2019 | fantasia, korkea fantasia, synkkä fantasia
(Särkynyt meri #3 / 3)
2016 | fantasia, nuortenkirjallisuus
(Särkynyt meri #2 / 3)
2016 | fantasia, nuortenkirjallisuus
(Särkynyt meri #1 / 3)
2016 | fantasia, nuortenkirjallisuus, locus-palkinto
(Ensimmäinen laki #2 / 3)
2013 | fantasia, korkea fantasia, synkkä fantasia
(Ensimmäinen laki #1 / 3)
2009 | fantasia, korkea fantasia, synkkä fantasia

^ Ylös