Solomon Kane on englantilainen puritaani ja miekkamies, joka maailmalla kulkiessaan taistelee kohtaamiaan vääryyksiä vastaan. Matkallaan hän kohtaa mitä uskomattomimpia seikkailuja ja yliluonnollisia vaaroja. Yksin hän ei aina pärjää vaan tarvitsee ystäviä ja liittolaisia sekä joskus jopa taikuutta voittaakseen vastukset.
Solomon Kanen tarinoissa yhdistyvät kauhun ja fantasian elementit herkullisella tavalla. Kane oli miekan ja magian ensimmäisiä edustajia ja Robert E. Howardin tunnetuimman hahmon Conanin edelläkävijä. Alkuperäiset tarinat ovat spekulatiivisen fiktion klassikoita, joiden pohjalta on tehty elokuva, sarjakuvia ja pelejä sekä useita muiden kirjailijoiden laatimia romaaneja.
Solomon Kane: kootut kertomukset ja runot sisältää ensimmäistä kertaa suomenkielisinä kaikki Howardin kirjoittamat Solomon Kanesta kertovat tarinat ja runot. Mukaan on otettu myös kirjailijalta kesken jääneet tarinat. Kokoelman on suomentanut Howardin tyyliä kunnioittaen Markus Harju.
”Kun kirja on lukijansa kerran koukuttanut, ei Howard päästä enää otteestaan. [– –] Nysalorin Solomon Kane -kokoelma on pakkohankinta kaikille Howardin faneille sekä miekka ja magia -fantasian harrastajille.” – Tomi Tuppurainen, Tähtivaeltaja 4/2022
Huomasin, että Conan Barbaarin luoneelle Robert E. Howardille ei ollut omaa ketjua, joten perustin sellaisen. Täällä voi keskustella kirjailijan tuotannosta.
Minulle selvisi eilen, että Howardin suomentaminen jatkuu! Oppian-kustantamo julkaisee helmikuussa kokoelman Conan ja merirosvot. Kääntäjä on Tuomas Kilpi ja kirja pehmytkantinen.
Barbaarisoturi Conan on fantasiakirjallisuuden tunnetuimpia hahmoja, jonka vaiheita on seurattu myös elokuvissa ja sarjakuvissa. Robert E. Howardin luoma Conan on uljas miekkasankari, joka nujertaa niin yliluonnolliset hirviöt kuin kierot ihmisetkin. Conan ja merirosvot sisältää Howardin aiemmin suomentamattomia tarinoita, joissa pohjoisen perukoilta kotoisin oleva Conan seikkailee aivan uusissa maisemissa.
Olisi kiva saada sisällysluettelo, sillä tietääkseni vain yksi Howardin Conan-novelli on suomentamatta: The God in the Bowl. Howardilta toki julkaistiin 60-luvulla neljä keskeneräiseksi jäänyttä Conan-kertomusta plus keskeneräinen Wolves Beyond the Border, joka sijoittuu Conanin maailmaan, vaikka kimmerialainen ei tarinassa esiinny. Näitä ei ole suomennettu. Novellit kirjoittivat valmiiksi L. Sprague de Camp ja Lin Carter. Myöhemmin kertomukset on julkaistu myös alkuperäisessä, keskeneräisessä muodossa.
Ehkä Conan ja merirosvot -kokoelmassa nähdään (The God in the Bowlin ohella) nämä viisi novellia muiden kirjailijoiden viimeisteleminä. Vaikea uskoa, että keskeneräisten tarinoiden julkaisu olisi taloudellisesti järkevää. Ainoastaan Howardin fanit olisivat tyytyväisiä tällaiseen ratkaisuun. Wikipedian perusteella yksi viidestä on pelkkä juonirunko. Minä kyllä ottaisin mieluummin puhtaasti Howardin kynästä olevat versiot. Olen yhden lukenut, Wolves Beyond the Borderin.
Yksi mahdollinen novelli kokoelmaan on Rautapaholainen (The Devil in Iron). Tämä Howardin Conan-tarina on kyllä suomennettu, mutta se on julkaistu ainoastaan Tähtivaeltaja-lehdessä 4/1991. Ei siis koskaan kirjamuodossa.
Howard oli yksi ensimmäisistä fantasiakirjailijoista, joihin tutustuin teini-ikäisenä, jolloin luin tietenkin myös Dragonlancea, Forgotten Realmsia ja David Eddingsiä. Näihin verrattuna Howardin barbaaritarinat olivat paljon karumpaa luettavaa ja Hyborian väkivaltainen maailma tekikin nuoreen mieheen suuren vaikutuksen. Conan on edelleen yksi suosikkihahmojani kirjallisuudessa (kuten myös sarjakuvissa ja elokuvissa), onhan pohjoisen synkkä soturi miehisten ihanteiden esikuva: vahva ja itsenäinen seikkailija, joka saa urotöistään palkkioksi yleensä naisen ja tynnyrillisen viiniä.
Ainoa hyllystäni löytyvä Conan-kirja on Mustan rannikon kuningatar, joka sisältää yhdeksän novellia. Muut barbaariaiheiset suomennokset pitänee metsästää divareista, ovathan edelliset kokoelmat peräisin jostain 90-luvun alusta. Tämä uusi kirja on oikein hyvä uutinen, taidan ostaa sen heti tuoreeltaan.
Olen lukenut Howardilta kauhunovellin nimeltä Kyyhkyt helvetistä, mutta muuten hänen Conaniin liittymätön tuotantonsa on minulle tuntematonta. Solomon Kane on kirjailijan toinen tunnettu hahmo, mutta hänen tarinoitaan ei tietääkseni ole suomennettu.
Ainoa hyllystäni löytyvä Conan-kirja on Mustan rannikon kuningatar, joka sisältää yhdeksän novellia. Muut barbaariaiheiset suomennokset pitänee metsästää divareista, ovathan edelliset kokoelmat peräisin jostain 90-luvun alusta.
Mustan rannikon kuningatar ja muita Conan-kertomuksia -kokoelman julkaisu kahdeksan vuotta sitten oli hieno teko Jalavalta. Mutta minua häiritsee kovasti se, että teoksen väitetään sisältävän Howardin parhaat Conan-tarinat, vaikka siitä puuttuu Mustan joen tuolla puolen. Tämä kun on mielestäni Conan-kertomuksista se kaikkein paras. Tarkka järjestys on tietenkin makuasia, mutta Musta joki nostetaan aina viiden parhaan joukkoon. Kaiken lisäksi Mustan rannikon kuningattareen valittiin heikompia ja vähemmän tunnettuja novelleja kuten Varkaita talossa.
"Astorethein" post=59099
Olen lukenut Howardilta kauhunovellin nimeltä Kyyhkyt helvetistä, mutta muuten hänen Conaniin liittymätön tuotantonsa on minulle tuntematonta. Solomon Kane on kirjailijan toinen tunnettu hahmo, mutta hänen tarinoitaan ei tietääkseni ole suomennettu.
Suosittelen vahvasti kahden FreakyMiken linkittämän kokoelman lukemista, tai ainakin Solomon Kaneen tutustumista. Joidenkin mielestä hän on vielä Conania parempi hahmo. Kane-novelleista erityisesti Yön siivet on jäänyt mieleen. Pidän myös kuningas Kallista ja Bran Mak Mornista, jälkimmäisestä kertova Maan madot teki aikoinaan vaikutuksen. Howardilla on monia onnistuneita kauhu/fantasia/seikkailutarinoita, joissa ei ole tunnetuimpia päähenkilöitä. Mainitaan vaikka Musta kivi (samannimisessä antologiassa), Musta Canaan (Outoja tarinoita 4) ja Madon laakso (Portti 1/1990).
Ensin ajattelin kauhuissani, että minulta on jäänyt joku suomennettu Conan kirja hankkimatta, mutta onko siis niin, että kaikki tuon kokoelman tarinat on julkaistu noissa aikaisemmissa kokoelmissa, jotka minulla kyllä on vuosilta nakki ja sota?
Conan ja merirosvot ilmestyi perjantaina, esimerkiksi Adlibris toimittaa. Kirjan sisällysluettelo paljastettiin:
Rautapaholainen (The Devil in Iron) Hämärän Xuthal (Xuthal of the Dusk) Jumala maljassa (The God in the Bowl) Pimeän kärsä (The Snout in the Dark) Tombalkun rummut (Drums of Tombalku)
Aavistelin sisältöä oikein. Pimeän kärsä ja Tombalkun rummut jäivät Howardilta kesken. Kustantamon sivustolla ei kerrota, onko kyseessä muiden kirjailijoiden viimeistelemät versiot, vai alkuperäiset keskeneräiset tarinat. Jää nähtäväksi...
EDIT: Huomasin, että Hämärän Xuthal on itse asiassa sama tarina kuin kokoelmasta Conan Cimmerialainen tuttu Saalistava varjo (The Slithering Shadow). Kertomus tunnetaan myös tällä vaihtoehtoisella nimellä.
Vajaa neljäkymppiä 221-sivuisesta, pehmeäkantisesta kirjasta tuntuu melko kalliilta, mutta kyllä tuo taitaa kuitenkin olla pakkohankinta. Jumala maljassa on minulle tuttu ainakin kahtena sarjakuvaversiona, joten kiinnostaa tietää, millainen alkuperäinen tarina on.
Noudin tänään Conanin ja merirosvot kirjastosta. Myönteisenä yllätyksenä Pimeän kärsä ja Tombalkun rummut ovat fragmentteja eli Howardin alkuperäisiä tekstejä. Olin melko varma siitä, että kokoelmassa nähdään toisten kirjailijoiden valmiiksi tekemät versiot.
Luin Conan ja merirosvot pari päivää sitten loppuun.
Kokonaisuutena hyviä tarinoita mutta pari ärsyttävää puutetta:
1. Fragmenteissa ei ole mitään toimittajan kommentteja ja ne jäävät täysin kesken. Kaipaisin niiden oheen lyhyen kuvauksen miten tarinan on tarkoitus jatkua Howardin muistiinpanojen/ kirjoitusten perusteella.
2. Yksi tarinoista lähtee mysteeristä liikkeelle ja aluksi näyttää lupaavalta mutta loppuratkaisu on saman kaavan mukainen kuin muissakin tarinoissa. Jäin ihmettelemään miksi Howard ei tämän tarinan kohdalla yrittänyt omaperäisempää loppuratkaisua?
Yleisemmällä tasolla Howardin tarinoiden heikoin puoli on kaavamaisuus, Conan ratkaisee melkein kaikki ongelmat kirveella/ miekalla / muulla aseella jopa silloin kuin siihen ei ole mitään loogista perustetta. Toisin sanoen muutaman tarinan luettuaan kaikki seuraavat Conan tarinat ovat enemmän tai vähemmän toistoa mikä on harmillista koska hän ei missään tapauksessa ole pelkkä kirvesmurhaaja!
Yleisemmällä tasolla Howardin tarinoiden heikoin puoli on kaavamaisuus, Conan ratkaisee melkein kaikki ongelmat kirveella/ miekalla / muulla aseella jopa silloin kuin siihen ei ole mitään loogista perustetta. Toisin sanoen muutaman tarinan luettuaan kaikki seuraavat Conan tarinat ovat enemmän tai vähemmän toistoa mikä on harmillista koska hän ei missään tapauksessa ole pelkkä kirvesmurhaaja!
Conanin väkivaltaisuus johtuu tietenkin siitä, että hän on barbaari. Rauhanomainen ongelmanratkaisu sopii sivistyneelle diplomaatille, mutta ei alkukantaiselle berserkille. Conan ei ole tyhmä tai kunniaton paskiainen, mutta kirvesmurhaaja kuvaa hahmon luonnetta oikein hyvin. Siinä olet oikeassa, että Conan-tarinat ovat hyvin kaavamaisia ja sen takia ne toimivatkin parhaiten harvakseltaan luettuna.
Ajattelisi, että pelkistä kirvesmurhaajista koostuva yhteiskunta ei ole kovin vakaa tai pitkäikäinen. Luulisi siis, että Conanin maailmassa olisi myös barbaareja, jotka eivät ratkaise kaikkia ongelmia kirveellä. (Ehkä siksi Conan-tarinoissa ei seikkaillakaan Kimmeriassa eikä edes juuri kuvailla sitä.)
En oikein näe Conania mitenkään psykologisesti tai antropologisesti tarkkana kuvana "barbaari"kulttuurin edustajasta, vaan lähinnä Conan on cowboy barbaarin vaatteissa. (Eikä varmaan myöskään psykologisesti autenttinen lehmipoika, vaan enenmmänkin lännentarinoiden arkkityyppi.) Uransa loppua kohtihan Howard alkoi siirtyä weird tale -genrestä enemmän historialliseen seikkailuun ja lännentarinoihin, mikä alkoi näkyä viimeisissä Conan-tarinoissakin.
Siitä kun viimeksi olen lukenut Conan tarinoita, on kulunut aikaa jo 17 vuotta. Lukematta on jäänyt aiemmin suomentamaton The God in the Bowl, mutta nyt sekin tulee luetuksi Conan ja merirosvot kokoelmasta niin kuin myös kaksi fragmenttia, joita myöskään en ole lukenut. Kokoelmaa tuskin aion hankkia ainakaan ovh hintaan näiden takia, mutta onneksi on olemassa kirjasto.
Henkilökohtaisesti pidän yleisesti ottaen enemmän muista Howardin hahmoista ja tarinoista – kauhuun kallellaan olevista eritoten. Pitäisikin ottaa projektiksi lukea joitain niistä uudestaan ja samalla täydentää puuttuvilla, joita en ole lukenut.
Vanhalla foorumilla kymmenen vuotta sitten kirjoitin Howard ketjussa: (Huomasin, että ei ole enää missään linkkiä vanhoihin arkistoihin Löytyyköhän ne vielä jostain? Joitain omia kirjoituksia olin ottanut talteen erikseen)
Aloitin lukemaan tämän topicin innoittamana loppuja Howardin suomennoksia, joita en ollut vielä lukenut. Luin kokoelmat Kadotuksen kuilu ja Yön kuninkaat ja ihmettelen itseäni, että näinkin pitkään on mennyt, että niihin ”ehdin” tarttua. Olen iloinen, että nyt sain ne viimeinkin luettua. Aikaisemmin olin lukenut eri antologioissa ja lehdissä julkaistut REHin novellit 90 luvun aikana ja Conan tarinat luin 8 vuotta sitten. Luin Conanit kronologisessa järjestyksessä, jotta sain kuvan henkilön kehityksestä. 21stä tarinasta yksi on lukematta, se suomentamaton The God in the Bowl. Osa tarinoista on oikein hyviä, mutta joukossa on keskivertojakin. Pidin eniten seuraavista kertomuksista: Rosvoja talossa, Mustan rannikon kuningatar, Noita on syntyvä, Zamboulan varjot ja Tulipunainen linnoitus.
Kaikki lukemani Solomon Kane tarinat on erittäin hyviä, mutta mainittakoon erikseen Pääkallokuu, joka on kielellisesti värikäs ja tarina on mukaansatempaava ja siinä on REHille tyypillinen hyvä tunnelma. Yön siivet on myös huikea. Kane on heltymätön pahuuden vihaaja, raivostuu silmittömästi vääryydestä ja jahtaa periksiantamattomasti väärämielisiä ja taistelee pimeyden voimia vastaan. Persoonallisuus ei ole kuitenkaan niin yksiselitteinen. Hän on niin helläsydäminen, että pahoittelee jopa listimiensä pahiksien kohtaloa ja huolimatta pahan vihasta hän myöntyy poppamiehen apuun, jonka taiat on ”itse Saatanasta”. Kane tarinoissa on vahva tunnelma, mustan viidakon rumpujen kuminan ja nuotion rätinän miltei kuulee lukiessa näitä tarinoita.
Kuningas Kall on inhimmillinen ja lempeä ja tylsistynyt valtansa tuomiin velvollisuuksiin - politikointiin ja kaipaa nuoruuden aikaista toimintaa. Vähän höpsönkin kuvan olen hänestä saanut. Conanissa ja Kallissa on paljon samoja piirteitä, mutta eroavaisuuksiakin on. Conan on naisten mies siinä missä Kall ei ole ja Conan on käytökseltään karskimpi kuin Kall. Taustat herroilla on samankaltaiset – ainakin kumpikin taisi olla merirosvo, rosvojoukon päällikkö ja kuningas.
Paras suomennetuista Kall tarinoista mielestäni on Varjojen valtakunta. Siinä esiintyy REHin taruston käärmeihmiset, joilla on oma historia ja tarinoita käärmekansasta on monia eri aikakausilta. Erityisesti minua kiehtoo juuri tuo tarusto. Loistavia on muun muassa Maan madot Bram Mak Mornin ajalta ja villinlännen maisemissa tapahtuva kauhutarina Kadotettujen laakso, jonka kuvittelisin olevan viimeinen käärmekansasta kertova tarina kronologisessa järjestyksessä. Aiheeseen liittyvät Madon laakso ja Musta kivi pitää vielä lukea uudelleen, koska viime kerrasta on jo yli 10 vuotta. Locecraft on saanut idean Cthulhu taruston käärmeihmisiin juuri noista REHin käärmeihmisistä.
HPL on lyönyt myös leimansa moniin REHin tarinoihin. HPL:n vaikutus näkyy hyvässä tarinassa Hiljaisuuden kallo. Siinä Kuningas Kall karkoittaa ”Kirkuvan hiljaisuuden ultrakosmiseen kadotuksen kuiluun". Fraasi on aikatavalla lovecraftimainen ja lisäksi tarinassa esiintyy mies nimeltä Kuthulos. Solomon Kane tarinassa Askeleita hautaholvissa on myös Lovecraftin henkeä.
Tämän jälkeen olen lukenut englanniksi loput Solomon Kane tarinat ja Zambebwein kuu kokoelman, josta pidin paljon. Zambebwein kuusta olin myös jotain raapustanut vanhalle foorumille. Voisin sen näin 9 vuoden jälkeen tallettaa Kirja arvioihin
Oppian-kustantamon seuraava Howard-suomennos on Almuric, joka ilmestyy pehmytkantisena lokakuussa. En ole itse tätä scifiromaania lukenenut, Wikipediassa siitä sanotaan näin:
The novel shares similar elements with the John Carter of Mars series by Edgar Rice Burroughs.
Ajattelisi, että pelkistä kirvesmurhaajista koostuva yhteiskunta ei ole kovin vakaa tai pitkäikäinen. Luulisi siis, että Conanin maailmassa olisi myös barbaareja, jotka eivät ratkaise kaikkia ongelmia kirveellä. (Ehkä siksi Conan-tarinoissa ei seikkaillakaan Kimmeriassa eikä edes juuri kuvailla sitä.)
Todellisuudessahan on ollut erilaisia soturiyhteiskuntia, joissa jopa "mieheksi tulon" edellytys saattoi olla jonkinlainen uroteko jotain vihollisryhmittymää vastaan. Ryhmän sisäisesti tietenkin täytyy olla jonkinlainen koodeksi, jolla yhteenotot vältetään - tai vihollisryhmä hoitelee varsin pian hengiltä moisen yhteistyöhön kykenemättömän ryhmän. (Jos teillä ei ole muutakaan tekemistä, voitte kuunnella tunnin kun Lindybeige-setä jorisee tunnettuun, hieman epäkoherenttiin tapaansa tuon tyyppisestä elämästä tuon tyyppisessä yhteisössä: The White Headhunter)
En oikein näe Conania mitenkään psykologisesti tai antropologisesti tarkkana kuvana "barbaari"kulttuurin edustajasta, vaan lähinnä Conan on cowboy barbaarin vaatteissa. (Eikä varmaan myöskään psykologisesti autenttinen lehmipoika, vaan enenmmänkin lännentarinoiden arkkityyppi.) Uransa loppua kohtihan Howard alkoi siirtyä weird tale -genrestä enemmän historialliseen seikkailuun ja lännentarinoihin, mikä alkoi näkyä viimeisissä Conan-tarinoissakin.
Olenkin jo pitempään väittänyt, että DC:n tallissa asustava lehmipoika Jonah Hex (joka ei kumminkaan ainakaan noissa klassikkotarinoissaan mitä lepakkomiehiä tapaa, tietysti jo aikakausisyistäkin) on selvä Conanin sukulainen, lyhyissä pulppitarinoissa vaeltava yksinäinen susi, jonka kumppaneille käy usein hullusti.
Mikä tekee noista uusista suomennoksista niin kalliita? Kyseessä kuitenkin pehmeäkantiset kirjat ja tuo Almuric näyttäisi maksavan lähes 35 euroa ja merirosvotarinakin yli 37 adlibriksen mukaan.
Sama kustantaja näytti julkaisseen aikaisemmin pääasiassa sanakirjoja, runoutta ja muuta ihan eri tyyppistä kirjallisuutta.
Oppian taitaa olla ihan tosissaan Howardin suomentamisen kanssa, sillä tammikuussa kustantamolta ilmestyy Kultaisen kallon kirous. Teos on kahden edellisen julkaisun tapaan pehmeäkantinen – kääntäjäksi on vaihtunut Pekka Salonen.
Robert E. Howard tunnetaan parhaiten barbaarisoturi Conanin luojana, mutta hänen tuotantoonsa kuuluu paljon muutakin vahvaa fantasiaa. Kultaisen kallon kirous sisältää aiemmin suomentamattomia Howardin novelleja, joissa seikkailee Valusian kuningas Kall. Hurjat hirviöt ja yliluonnolliset viholliset uhkaavat kuningasta, joka ratsastaa taisteluun miekka heiluen ja punaiset tappajat vierellään.
Nyt toinen kustantamo, Nysalor, kääntää Howardia suomeksi. Pehmeäkantinen kauhunovellikokoelma Pedon varjo julkaistaan virallisesti ylihuomenna.
Kokoelma sisältää tarinat Kadonnut rotu, Hyeena, Kuoleman kammottava kosketus, Olento katolla, Mies maassa, Vainoava sormus, Kuolleet muistavat, Asshurbanipalin liekki, Kelly Manaajamies, Dermodin surma, Unen kobra, Rauhattomat vedet, Sorkkajalkainen olento, Casonetton viimeinen laulu ja Pedon varjo. Lisäksi mukana on toimittajan esipuhe ja kauhukirjailija H. P. Lovecraftin muistokirjoitus ystävästään Robert E. Howardista.
Edellisen viestin kirjoittamisen jälkeen olen lukenut Almuricin ja Kultaisen kallon kirouksen. Pidin molemmista, ja annoin kirjoille tietokannassa arvosanaksi kolme ja puoli tähteä. Huomasin, että kaikilla kolmella Oppianin Howard-suomennoksilla on melko alhainen keskiarvo. Eivät ole iskeneet Risingin käyttäjiin? Kultaisen kallon kirous jää heikoimpana kahteen ja puoleen tähteen.
Oppianin julkaisuista olen lukenut toistaiseksi vain viimeisimmän Kultaisen kallon kirouksen. Lukukokemusta häiritsi mielestäni huono suomennos, tosin eivät tarinatkaan olleet Howardia parhaimmasta päästä. Almuric sekä Conan ja merirosvot odottavat vielä lukuvuoroaan. Mikään näistä ei ole ollut sellainen pakkohankinta, jotta maksaisin pyydetyn hinnan. Sensijaan Pedon varjon tilasinkin hetimiten, koska kauhupainotteinen sisältö kiinnostaa. Kiitos Jussi tiedosta.
Luin kokoelman Solomon Kane: kootut kertomukset ja runot. Olen saattanut lukea joskus Howardin jonkin Conan-tarinan, mutta muutoin en ole hänen tuotantoaan lukenut. Annoin tälle kirjalle arvosanaksi 9/10. Oma arvosteluasteikkoni kärsii ehkä inflaatiosta, koska yleensä tykkään lukemistani kirjoista, mutta tässä tapauksessa yksi lisätähti tuli ihan julkaisumuodosta. Kaikkien Kanen seikkailujen kokoaminen yksiin kansiin oli näille kertomuksille eduksi. Solomon Kanen hahmo ei ollut minulle ennestään tuttu, ei edes leffan kautta, joten yksittäinen tarina jossain antologiassa olisi ollut helppo ohittaa lievällä ihmetyksellä, että mikähän ihme hiippari se tuokin oli. Nyt kävi selväksi, että kyseessä on ihan ns. ajatuksen kanssa luotu henkilöhahmo seikkailuineen.
Koska kokoelman kukin tarina on myös itsenäinen tuotos, samat kuvailut Solomon Kanen ulkoisesta olemuksesta, luonteenlaadusta ja taistelutaidoista toistuvat tarinasta toiseen, mikä oli paikoin vähän puisevaa. Ja olihan se hiukka koomistakin. Esimerkiksi maininta, kuinka sankarimme “kulki varjoisalla polulla kuin tumma haamu” (yhdistettynä kaikkeen muuhun kuvailuun...), sai minut ajattelemaan, ettei tarvittaisiin kuin sininen (tai purppuranpunainen) kalsaripuku ja Kane olisi ihan Mustanaamio. .
Eija kirjoitti: Kane tarinoissa on vahva tunnelma, mustan viidakon rumpujen kuminan ja nuotion rätinän miltei kuulee lukiessa näitä tarinoita.
Yleisesti pidin Howardin kuvailevasta kirjoitustyylistä, oli tosiaan hyvin elämyksellistä luettavaa. Kirjailija tuntui tehneen parhaansa, että sai kuvailtua kaiken Kanen seikkailullaan kohtaaman kurjuuden, synkkyyden ja väkivallan mahdollisimman perusteellisesti. Välillä tapahtumia pysähdyttiin kauhistelemaan oikein antaumuksella silloinkin, kun asia olisi ollut lukijalle jo vähemmästäkin selvä. (Mutta mieluummin överit kuin vajarit, lienee Howard ajatellut…) Esimerkiksi taistelukohtauksia kuvaillaan parhaimmillaan paneutuneesti, kuten Kanen taistellessa vampyyrejä vastaan niin että kuului “heiluvan musketinperän rytinä ja luiden pirstoutuminen”. .
Eija kirjoitti: Kaikki lukemani Solomon Kane tarinat on erittäin hyviä, mutta mainittakoon erikseen Pääkallokuu, joka on kielellisesti värikäs ja tarina on mukaansatempaava ja siinä on REHille tyypillinen hyvä tunnelma. Yön siivet on myös huikea.
Minun suosikkini oli juurikin tuo “Siivet yössä.” Siinä oli jännittävä ja yllättävä juoni ja sitä vaikuttavaa kuvausta kuten “tähdistä tippuva verisade”. Kanen hetkellisen mielipuolisuuden puuskaa kuvailevassa kohtauksessa mielestäni myös hienosti sekoittui, puhuiko teksti enää ulkoisen tarinamaailman kauheuksista vaiko ihmismielen sisäisistä hirviöistä ja ahdingosta: Olin yllättynyt, että useat tarinoista sijoittuivat Afrikkaan. Tai oikeastaan kirjailijan luomaan mielikuvitus-Afrikkaan, jonne oli sepittänyt sisältöä kulloisenkin tarinansa tarpeisiin: “Afrikka, musta manner, varjojen ja kauhujen, noituuden ja taikuuden maa, jonne kaikki pahat olennot oli karkotettu läntisen maailman kasvavan valon tieltä!” Nykylukijana sain myös jonkin verran naureskella omalle vaivaantuneisuudelleni, kun epäkorrekti Kane seikkaili tuossa pimeyden voimien hallitsemassa ja verenhimoisten asukkien kansoittamassa paikassa. (Oli helpotus, kun Solomon-setä saatiin pois Afrikasta, jottei laukonut enää enempää asiattomia kommentteja paikallisista. … mutta sitten hän meni sinne takaisin! Viidakko kutsuu, orjarannikolta itään, töttöröö! Voi hyvä tavaton. ) En lukiessa osannut sanoa, missä määrin kyse oli Howardin ja aikalaistensa käsityksistä ja missä määrin Solomon Kanen aikalaisten oletetuista asenteista eli henkilöhahmon rakentamisesta. .
Eija kirjoitti: Kane on heltymätön pahuuden vihaaja, raivostuu silmittömästi vääryydestä ja jahtaa periksiantamattomasti väärämielisiä ja taistelee pimeyden voimia vastaan. Persoonallisuus ei ole kuitenkaan niin yksiselitteinen.
Vaikka tarinoissa päästiin tutustumaan kaikenlaisiin tämän maailman ja kenties toistenkin ulottuvuuksien mysteereihin, pidin siitä, että tarinat toimivat samalla tutustumisena Kanen erikoislaatuiseen mielenmaisemaan. Pidin siitä, että tarinoissa myös kyseenalaistettiin sankarin tarkoitusperiä, joista hän itsekään ei tuntunut olevan aina kovin hyvin perillä. Ajaako häntä eteenpäin jonkin korkeamman voiman ylevä johdatus vaiko sittenkin jokin muinainen, alkukantainen vaisto tai vietti: “Seikkailu! Elämänsä vaarantamisen ja taistelun himo! Hengästyttävien, tiukkojen tilanteiden tuottama jännitys!” Ja kyllä, tunnistin myös itseni kyseisen kirjan lukijana tuosta.
Olisi ollut mukava lukea monipuolisemminkin Kanen seikkailuja. Tarinoissa viitataan aiempiin seikkailuihin, joista suuresta osasta ei silti ole kirjoitettu omaa kertomusta. Pelkiksi maininnoiksi jäävät esimerkiksi Kanen seikkailut merillä, kaleeriorjaksi joutuminen ja aika inkvisition vankina. Ei myöskään tarkemmin avattu, mitä olivat ne harharetket ja “kunniattomat polut”, joiden vuoksi Kane nyt koki jonkinlaista synnillisyyttä ja vaaroja uhmaamalla etsi pelastusta sielulleen. Kokoelman keskeneräiset tarinat muistuttavat mieleen, että Howardin elämä ja siten kirjallinen ura päättyi nuorella iällä. Ei voi tietenkään olettaa, että fiktiivinen henkilöhahmo muistuttaisi luojaansa, mutta tulin silti lukiessa miettineeksi, että jos olettaisi Kanen kuvastaneen kirjailijaa itseään, olisiko jotenkin voinut aavistella sellaisen henkilön olevan vaarassa tappaa itsensä, jos kohtaa kyllin suuria vastoinkäymisiä. (Tällainen, rentouttava lukuharrastus... )
Tässä kohdin ehkä aiheellista mainita, että jos joku painiskelee synkkien ajatusten kanssa, on niihin saatavissa apua. Esimerkiksi MIELI ry:n kriisipuhelin päivystää 24/7 numerossa 09 2525 0111. Muita netissä ja puhelimitse tukea antavia tahoja löytyy esimerkiksi tuon sivun kautta: https://www.tuntuu.fi/apua . Toisaalta olisi ehkä mielekkäämpää miettiä, mikä saa Solomon Kanen jaksamaan ja jatkamaan seikkailusta toiseen. Kane esimerkiksi kokee pystyvänsä auttamaan muita, vaikkei siinä toki aina onnistu. Hän myös uskoo elämällään olevan jotain merkitystä ja tarkoitus silloinkin, kun se on hänelle itselleen epäselvä. Jos ei muuta, niin fyysinen tekeminen ja vaikkapa nyt pitkien matkojen käveleminen voivat myös auttaa. Ja tiukan paikan tullen mahtava juju-ystävä, johon voi jollain maagisella keinolla ottaa yhteyttä pitkänkin matkan päästä.
Minulla on omassa hyllyssä Mustan rannikon kuningatar ja muita Conan-kertomuksia sekä tämän vuoden kirjamessuilta ostettu Pedon varjo. Kanen seikkailut tuntuivat pituudeltaan mukavan mittaisilta lukea, vaikken novelleja kovin useasti luekaan (tai ehkä juuri siksi, vaihtelua), joten tulee ehkä noihin muihinkin joskus talven mittaan tartuttua. Myös Solomon Kane -elokuva kiinnostaisi nähdä.
Olin yllättynyt, että useat tarinoista sijoittuivat Afrikkaan. Tai oikeastaan kirjailijan luomaan mielikuvitus-Afrikkaan, jonne oli sepittänyt sisältöä kulloisenkin tarinansa tarpeisiin: “Afrikka, musta manner, varjojen ja kauhujen, noituuden ja taikuuden maa, jonne kaikki pahat olennot oli karkotettu läntisen maailman kasvavan valon tieltä!” Nykylukijana sain myös jonkin verran naureskella omalle vaivaantuneisuudelleni, kun epäkorrekti Kane seikkaili tuossa pimeyden voimien hallitsemassa ja verenhimoisten asukkien kansoittamassa paikassa. (Oli helpotus, kun Solomon-setä saatiin pois Afrikasta, jottei laukonut enää enempää asiattomia kommentteja paikallisista. … mutta sitten hän meni sinne takaisin! Viidakko kutsuu, orjarannikolta itään, töttöröö! Voi hyvä tavaton. ) En lukiessa osannut sanoa, missä määrin kyse oli Howardin ja aikalaistensa käsityksistä ja missä määrin Solomon Kanen aikalaisten oletetuista asenteista eli henkilöhahmon rakentamisesta.
Howard ei itse tainnut ainakaan olla mikään uskonkiihkoilija, joten siltä osin kyse on henkilöhahmon rakentamisesta. Myöskään Howardin elinaikana Amerikassa Afrikkaan ei taidettu myöskään enää suhtautua ihan kuvatulla tavalla, vaan Kanen näkemykset vastaavat paremminkin Afrikan valloituksen ajan käsityksiä Afrikasta "pimeänä maanosana", jonne eurooppalaisten lähetyssaarnaajien ja kolonialistien on tuotava sivistyksen valo. (Mikä itse asiassa saattaa tehdä näistä ajatuksista Kane-tarinoissa hieman anakronistisia, koska Kane seikkaili Afrikassa pari-kolmesataa vuotta ennen kiivainta siirtomaa-aikaa...)
Tokihan rasistiset käsitykset afrikkalaisista olivat Howardin aikanakin yleisiä ja ne vähän särähtävät nykylukijan korvaan joissakin Conan-tarinoissakin. Mutta tulkitsisin, että Kane-tarinoissa kyse on enemmänkin ajankuvan rakentamisesta.
Olisi ollut mukava lukea monipuolisemminkin Kanen seikkailuja. Tarinoissa viitataan aiempiin seikkailuihin, joista suuresta osasta ei silti ole kirjoitettu omaa kertomusta. Pelkiksi maininnoiksi jäävät esimerkiksi Kanen seikkailut merillä, kaleeriorjaksi joutuminen ja aika inkvisition vankina. Ei myöskään tarkemmin avattu, mitä olivat ne harharetket ja “kunniattomat polut”, joiden vuoksi Kane nyt koki jonkinlaista synnillisyyttä ja vaaroja uhmaamalla etsi pelastusta sielulleen. Kokoelman keskeneräiset tarinat muistuttavat mieleen, että Howardin elämä ja siten kirjallinen ura päättyi nuorella iällä. Ei voi tietenkään olettaa, että fiktiivinen henkilöhahmo muistuttaisi luojaansa, mutta tulin silti lukiessa miettineeksi, että jos olettaisi Kanen kuvastaneen kirjailijaa itseään, olisiko jotenkin voinut aavistella sellaisen henkilön olevan vaarassa tappaa itsensä, jos kohtaa kyllin suuria vastoinkäymisiä. (Tällainen, rentouttava lukuharrastus... )
Howardin tunnetuimpien hahmojen mielenmaisemassa on jonkinlainen synkkämielisyyden pohjavire (eikä aina niin pohjallakaan). Tästä tietysti voisi vetää yhtäläisyyksiä Howardin omaan elämään ja sen päättymiseen. Minusta ei vaikuta siltä, että Howard olisi tarkoituksella tehnyt hahmojaan omiksi kuvikseen, mutta jotain kirjailijan ajatusmaailmasta niihin lienee välittynyt.
Toisaalta olisi ehkä mielekkäämpää miettiä, mikä saa Solomon Kanen jaksamaan ja jatkamaan seikkailusta toiseen. Kane esimerkiksi kokee pystyvänsä auttamaan muita, vaikkei siinä toki aina onnistu. Hän myös uskoo elämällään olevan jotain merkitystä ja tarkoitus silloinkin, kun se on hänelle itselleen epäselvä. Jos ei muuta, niin fyysinen tekeminen ja vaikkapa nyt pitkien matkojen käveleminen voivat myös auttaa. Ja tiukan paikan tullen mahtava juju-ystävä, johon voi jollain maagisella keinolla ottaa yhteyttä pitkänkin matkan päästä.
Howardin hahmoilla on tässä suhteessa erilaiset toimintamallit: Conan lähtee ryyppäämään ja ryöstelemään, Kane ristiretkelle pahuuden voimia vastaan ja Kall pakenee puuduttavia valtiollisia velvollisuuksiaan taistelun ja muinaisten mysteerien pyörteisiin. Kallilla ja Kanella on yhteistä se, että molemmilla on useammassa tarinassa esiintyviä ystäviä tai liittolaisia apunaan, Conan on enemmäkin yksinäinen susi. Mutta kaikille kolmelle toiminta on tapa käsitellä eksistentiaalista ahdistusta. Conanilla synkät mietteet ovat lähinnä taustalla, Kanen ja Kallin tapauksissa enemmän pinnalla ja hahmoja määrittäviä.
Haluatko osallistua keskusteluun? Voit vastata vierailijana ilman käyttäjätiliä.
Sivustomme käyttää evästeitä takaaksemme parhaimman käyttökokemuksen.
Löytyyköhän ne vielä jostain? Joitain omia kirjoituksia olin ottanut talteen erikseen)
) En lukiessa osannut sanoa, missä määrin kyse oli Howardin ja aikalaistensa käsityksistä ja missä määrin Solomon Kanen aikalaisten oletetuista asenteista eli henkilöhahmon rakentamisesta. 
) 