Tuulenkukka

Kirjallisilta ansioiltaan Uusikuu on samaa tasoa kuin muutkin sarjan osat: juonta saa hakea kissojen ja koirien kanssa, ja hahmot ovat syvyydeltään lähinnä tapetti-osastoa. Meyerin kirjoitustyyli (tai muukaan tyyli) ei muutu, mikä sinänsä on plussaa, koska lukija saa varmasti sitä mitä tilaa. Omiin silmiini ottaa kielen rönsyilevyys ja sellainen tietty liika kaunopuheisuus, mikä oikeasti jo hankaloittaa lukemista ja koko kirjan nautittavuutta.

Juoni on aika yksinkertainen, ellei nyt ihan olematon. Kuten koko kirjasarja, keskittyy myös Uusikuu enemmän Bellaan ja hänen henkilösuhteisiinsa kuin juoneen tai tapahtumiin. Toisin kuin muissa sarjan osissa, Uusikuussa Bella ei kyhnää suurinta osaa ajasta Edwardin kanssa. Koska itse inhoan Edwardin hahmoa ja pidän hänen vampyyriperhettäänkin parhaillaan lähinnä mielenkiinnottomina, on Edwardin ja vampyyrien poissaolo minulle iso plussa. Bella sen sijaan angstaa heidän poissaolostaan melkein joka sivulla, mikä koettelee hermoja. Jacob on mukavaa vaihtelua Edwardiin, ja hän on sellainen "suloinen pentu" -hahmo, josta on helppo pitää. Hän ja muut ihmissudet ovat myös ihan mielenkiintoisia, tai ainakin mielenkiintoisempia kuin sarjan vampyyrit.

Uusikuu on suosikkini sarjan kirjoista, suurelta osin sen takia, että Edward esiintyy siinä niin vähän. Ei se mikään suuri kirjallinen ansio tai lukunautinto silti ole. Kolme tähteä on ehkä hieman liioiteltu tai liian positiivinen arvio: kirjan tasoa vastaisi paremmin ehkä vahva kaksi plus tai heikko kolme miinus.

Aamunkoi on mielestäni sarjan heikoin kirja. Vaikka en pidä muitakaan sarjan osia erityisen hyvinä, olivat ne kuitenkin sen verran mielenkiintoisia ja koukuttavia että kirjoja oli vaikea laskea käsistä. Aamunkoin suurin vika (muuhun sarjaan verrattuna) on sen tylsyys. Alku on varsin jännityksen täyteinen kun Bella ja Edward saavat toisensa ihan papin aamenella ja kakkososassa oli mukavaa vaihtaa näkökulmaa Jacobiin. Suurin pettymys on kirjan kolmas osa, jossa Bella muuttuu vampyyriksi ja Renesmee syntyy. Kolmannen osan luulisi olevan kaikista kiinnostavin, sillä oikeastaan vasta tässä osassa juoni kunnolla käynnistyy: sitä se ei ole. Sain kahlata päästäkseni kolmannen osan läpi. Jännitystä yritetään kasata, mutta loppuratkaisu on antiklimaattinen ja tunnelma lässähtää.

Kirjaa vaivaavat myös samat asiat kuin aikaisemmissa osissa. Bella on yhä aika onneton pelastettava neito pulassa (kolmanteen osaan asti), Edward ylidramaattinen, mustasukkainen ja tukahduttava. Meyerin käyttämä kirjoitustyyli on rönsyilevää ja "painavaa" purple prosea, josta itse en ainakaan oikein perusta. Juoni on samaa tasoa kuin aikaisemmissa osissa: paino on Bellan ihmissuhteilla, ja juoni jää toissijaiseksi.

Sarjan fanit varmaan löytävät tästäkin kirjasta jotain pidettävää, mutta tuskin tällä kirjalla Meyer ainakaan monta uutta fania saa. Suosittelen minäkin aloittamaan sarjan ihan alusta, ei vain ymmärtämisen kannalta, vaan myös siksi että Houkutus on varmaankin sarjan paras osa.