Selaa sarjan kirjoja
Aamunkoi

Kirjasta

Alkuteos ilmestynyt 2008. Suomentanut Pirkko Biström. Sidottu.

”Älä pelkää”, kuiskasin. ”Me kuulumme yhteen.” Äkkiä minut valtasi tunne, että sanani olivat totisinta totta. Tämä hetki oli niin virheettömän oikeanlainen, ettei vähintäkään epäilyksen sijaa jäänyt. Hänen kätensä kietoutuivat ympärilleni, puristivat minut häntä vasten... Tuntui, kuin jokaista hermoani kihelmöisi. ”Ikuisesti”, hän myönsi.

Suunnaton intohimo Edwardia kohtaan ja syvä yhteys Jacobiin ovat repineet kahtia Bellaa, joka on nyt elämänsä äärimmäisessä käännekohdassa. Hänen edessä oleva valintansa joko liittyä kuolemattomien viettelevään perheeseen tai jatkaa ihmiseloa määrää kahden heimon kohtalon.

Kun Bella on tehnyt valintansa, alkaa ennennäkemätön tapahtumien vyöry, joka johtaa käsittämättömiin seurauksiin. Juuri kun Bellan elämän langat ovat kutoutumassa yhteen kuin kaunein silkki, ne uhkaavatkin tuhoutua yhdessä hetkessä ikuisiksi ajoiksi.

Hämmästyttävä, odotettu Aamunkoi on Houkutus-sarjan huikea päätösosa.

Hanki kirja Osta tai kuuntele
Linkit avaavat tämän kirjan haun valitussa kaupassa. Saatavuus voi vaihdella.
Lukijan ääni

Nostettu kirja-arvio

Kirja-arviot →
_kirjakeiju_8 / 10

“Tässä teoksessahan tapahtui vaikka ja mitä, kerrassaan koukuttavaa! Tykkäsin kirjasta paljon ja jännitys säilyi loppuun asti. Täytyy todeta, että kirjat ovat paljon parempia kuin näistä tehdyt elokuvat. Elokuvien tyyli on jotenkin liian taide-elokuvamainen, kun kirjat taas etenevät reippaasti (no päähenkilön omia päänsisäisiä jorinoita lukuunottamatta)…”

Lue kirja-arvio →
Houkutus

Kirjasarja

Kaikki sarjatiedot →
Risingshadow

Lukijoiden suosikkeja

Tutustu kirjailijaan

Stephenie Meyer

Stephenie Meyer syntyi Connecticutissa Yhdysvalloissa 1973. Perhe asettui Phoenixiin Arizonaan Stephenien ollessa nelivuotias. Stephenien nimen erikoinen kirjoitustapa oli perua hänen isänsä Stephenin nimestä. Stephenie oli kolmen siskoksen sarjasta keskimmäinen. Hän kävi lukionsa Arizonan Scottsdalessa, ”missä joka…

Tutustu kirjailijaan