Merkitty

Nautin ensimmäisistä sarjan kirjoista hyvin paljon. Mielestäni tämä ensimmäinen osa, jonka sain parhaalta ystävältäni lahjaksi, oli todella hyvä. Pidän tarinan pehmeästä kulusta, koska tarina ei edennyt missään vaiheessa liian nopeasti eteenpäin (alku oli ehkä jo liiankin hitaasti kuluva). Mielestäni on ihanaa että Zoey sai heti ihastuksekseen Erikin, jnka minä tietenkin kuvailin päässäni omasta mielestäni hyvin komeana vaaleahiuksisena poikana, mutta jossain vaiheessa sarjaa Zoeyn poikahuolet menevät liiankin pitkälle. Erityisesti minua suorastaan ällötti Loren Blake, jonka kanssa Zoey teki "sen" ensimmäitstä kertaa. Koko Loren Blake- juttu sai minut yökkäämään. Minua inhotti se, kuinka Zoey "rakastui" Loreniin, eikä nähnyt hänen lävitseen.
Hyppäsin jo täysin toiseen osaan ;) Jokatapauksessa tämä kirja oli pitkäveteisen alun jälkeen hyvä ja sarja on mielestäni hyvä. Suosittelen! :)

Ihan perushyvä kirja. Koukuttava ainakin, sillä jostain syystä on pakko lukea jatko-osat. Ei mikään suosikkini kylläkään.
Yön talo-kirjat ovat mulle vähän hankalaa luettavaa, Zoeyhin (vai miten se nyt taivutetaankaan) kun en oikein osaa samaistua. Itse olen aivan Zoeyn vastakohta (mutta eipä nyt puhuta siitä).
Olen aika samoilla linjoilla kuin kaikki muutkin jotka eivät kirjaan sen koommin rakastuneet. Zoeyn poikaongelmat saavat jo aivan liian suuret mittasuhteet, sivuhahmot ovat stereotyyppisiä ja sarjaa on jatkettu hieman liian pitkälle. Jossain kohtaa alkaa jo tuntea hieman epäreiluuden tunnetta, kun kaikki spesiaali osuu Zoyeyn kohdalle: Ylipapitarjuttu ja sen sellainen.
Yksi minua suuresti häiritsevä seikka kirjassa oli tämä Nyks-juttu. Tarinassa korostettiin liikaa sitä että Nyks oli hyvä ja ainoa oikea ja blaa blaa. Sitten kun siihen vielä lisätään ne kaikki "näyt" ja "visiot" ja "ennustukset" niin en oikein tajua miten se eroaa kristinuskosta (esim. kaikissa keskiaikaisissa myyteissähän on jotain että jumala käski minua tekemään niin jne. (esim. kuningas Arthur)), jota kirjassa niin kovasti poljetaan maan tasalle. En osaa oikein kunnolla kuvailla sitä, mutta minusta on jotenkin ahdistavaa, että kirjassa korostettiin jotain usokontoa "ainoaksi oikeaksi". Ei sillä että mikään muu uskonto olisi oikeassa elämässä "se oikea". :D

Mutta kyllä kirjoista löytyy myös joitain hyviä kohtia, ainakin Stevie Raen/ Refaimin kuvakulmasta kerrottuna. Ja pidän siitä että äiti ja tytär ovat yhdessä tämän projektin takana :) Ja kyllä sitä vähän ymmärtää, miksi tämä on maailmalla niin suosittu.

Olen hieman pettynyt, sillä luulin tätä kirjaa hieman kauniimmin kirjoitetuksi (ja luulin tässä olevan vähemmän ärsyttäviä viittauksia ripuliin) ja kuvittelin sarjan olevan erilainen kuin perus vampyyri-rakkaus-paha voima- kirja jota on jo tässä nähty liiankin kanssa. Hyviä puolia kirjassa on se, että Zoey ei ole perusvampyyri eikä paha niin kuin oletin vaan aika erikoinen. Erikoisuus menee kyllä yli jossain vaiheessa kun Zoeysta tulee vampyyrien ylipapitar.
Sarja saisi olla hieman lyhempi, sillä nyt kun luen kuudetta kirjaa alkaa tuntua että tarinaa venytetään turhaan. Sarjan olisi voinut lopettaa kunnialla jo kolmannessa kirjassa mutta tarinaa venytetään niin pitkään että alkaa kyllästyttää.

Lyhyesti sanottuna olen hieman pettynyt. Sarja voisi muuttua jossain vaiheessa oikeasti kiinnostavaksikin.

Muistan kuin luin tämän kirjan ja luin sen vielä saman päivän aikana loppuun. Tarina imaisi minut heti mukaan ja heti seuraavana päivänä lainasin seuraavan osan.

Olen lukenut tähän mennessä 7 osaan ja ehkä hieman on innostukseni tähän sarjaan laantunut mutta ensimmäinen osa oli ehdottomasti hyvä.

Kun sarjaa luki enemmän alkoi minua ainakin ärsyttämään nämä Zoeyn poikahuolet. Ensin Heath, sitter Erik, sitten Loren, sitten Stark ja Kalona...

Kirjailijat eivät mielestäni saaneet tarinaa täysin hallintaansa vaan se rönsyili vähän sieltä täältä, tuntui vähän siltä että he eivät olisi tarkistaneet raapustuksiaan ollenkaan.

Mielestäni kirjan laatu ei ollut parhainta mahdollista mutta suosittelen silti, jos Castit olisivat vähän hioneet tarinaansa, olisi kirja ollut loistava.

Yön talo on ihana sarja. Mutta, kun kirjoja lukee tarpeeksi niin Zoyen poikaystävä draamat alkavat kyllästyttää. Tässä kirjassa parasta oli kaiken alkaminen. Oli kivaa lukea tämä kirja uudestaan, kun oli lukenut seitsemän osaa lisää sarjaa. Niin sain ihan uudenlaisen kuvan kaiken alkamisesta. Kuitenkin hyvä sarja :-)

Jo ensimmäiset sivut olivat tuskaa. Zoey on pesunkestävä Mary Sue, joka koettaa uskotella olevansa tuikutavallinen mutta jatkuvasti alentaa kaikki muut kanssaelävät alapuolelleen. Kirja on täynnä niin monia asioita, joita ei pitäisi julkaista nuorille luettavaksi. Uskontojen alaspolkimista (ikään kuin kultin muodostamisessa olisi sitten jotain hyveellistä), nuorten ja etenkin naisten solvaamista, (emot, gootit ja syömishäiriötä sairastavat ovat friikkejä ja tytöt jotka käyttävät meikkiä ja hameita ovat huoria), julkisuuden henkilöiden suoraa solvaamista, "lihavia ja/tai rumia" vampyyreja ei voi olla olemassakaan, vihjaus siitä että pojat aina vain käyttävät tyttöjä hyväkseen saadakseen seksiä... Puhumattakaan koko kirjan kammottavasta kirjoitustyylistä.
Zoeyn ympärille rakennettu niin kutsuttu "ystäväpiiri" koostuu ohuista hahmoista, joille on läimäisty yksi erikoispiirre joka erottaa heidät toisistaan. Yksi on maaseudulta ja luonnollisesti rakastaa kantria ja pukeutuu cowboy-bootseihin, toinen on tummaihoinen, kolmas muuten vaan mukana (tai siis toimii tummaihoisen ns. "kaksosena") ja viimeinen onkin sitten porukan ainut poika ja tottakai homo. Jolla on selkeitä ongelmia ulkonäkönsä kanssa. (haluaa rinnat?) Itse asiassa kaikille hahmoille on läiskäisty leima otsaan missä lukee tietty luokitelma kullekin. On myös "ämmämäinen bestis" ja "juoppo melkein-exä". Enkä edes halua aloittaa kertomaan niin sanotusta "pahiksesta" ja tämän omasta ystäväpiiristä.

Juoni on niin paperinohut, että teki mieli itkeä. Zoey merkitään (otsaan tulee tosi tyylikäs kuunsirppi, kyllä vaan) ja kaikki muuttuu superoudoksi ja ilkeä uskovainen stepdaddy on kietonut äidin sormensa ympäri ja kutsuu rukouspiirin auttamaan Zoeyta ja sen takia Zoey pakenee mumminsa luokse ja yhtäkkiä tapahtuu maaginen ruumiista irtautuminen ja Zoey saa Nyksin, vampyyrien jumalattaren kosketuksen ja hänestä tulee koko maailmanhistorian spesiaalein lapsi ikinä. Hänet heitetään Yön taloon, maagiseen sisäoppilaitokseen joka estää tulokasvampyyreitä yskimästä itseään kuoliaiksi. Koulun suosituin tyttö on tietenkin nimeltään Afrodite ja kaikki palvoo tätä ja hänellä on oma kultti koko vampyyrikultin sisällä ja Zoey kutsutaan bileisiin mukaan koska on niin spessu, vaikka oikeasti Afrodite vihaa tätä ja haluaa pilata tämän elämän, tuosta vaan, hohhoijaa. Oltuaan kampuksella sen... mitä, viikon? Zoey keksii että hänen tehtävänsä on syrjäyttää Afrodite ja koko jengi tarttuu tuumasta toimeen ja hopsistaheijaa se onkin helppo homma kun on Afron ex-poikkis ja paikallinen hottis toisessa käsivarressa ja lauma "uskollisia ystäviä" toisessa. Ja lopussa törmäämmekin tuttuun "pahis-vannoo-kostoa"-teemaan.

Okei, juoni vielä menisi naurujen vuoksi, mutta kun siihen yhdistetään ensimmäisen kappaleen ikävyydet, jotka ovat aika moraalittomia näin 2010-luvulla (sentään Zoeylla ei ollut mitään homoja vastaan), sekä täysin kypsymätön kirjoitustyyli, on katastrofi sivujen muodossa valmis. En vieläkään voi käsittää, kuinka kirjalla on kaksi -kaksi- kirjailijaa, ja silti yhtä surkeaa tekstin tasoa en ole nähnyt sitten... No, en oikein tiedä mihin verrata koska Punaiset tulppaanit oli aika hyvä kirja tähän verrattuna. Ja se on jo jotain.
Castien tapa kirjoittaa Zoeya minämuodossa on kuin keskenkasvuinen, kaikkitietäväinen ja todella röyhkeä lapsi puhuisi lukijalle taukoamatta. Kyllä Zoey, olen varma että unohdat ikävän välikohtauksen sitä paremmin, mitä enemmän vakuutat meille lukijoille unohtavasi sen. Hyvin sujuu.
Teksti on hyvin kypsymätöntä ja Castit olisivat voineet useampaakin kohtaa miettyä aika paljonkin, ennen kuin kirjoittivat sen. "[...] oli yhtä tekopirteä ja kylmä kuin Pamela Andersonin valtavat rinnat". Oikeasti? Tämä ei ole humoristista, vaan pelkästään kömpelöä ja harkitsematonta.

En ymmärrä miten tämä kirja koskaan saatiin julkaistua, tai miten se on voinut voittaa jonkinlaisia palkintoja. Tämä oli ensimmäinen kirja ikinä, jonka olisin tosissani halunnut repiä palasiksi, talloa pilalle ja polttaa nuotiossa. En alunperinkään odottanut paljoa, mutta jopa ne väihisimmät toiveeni murskautuivat jo ensimmäisten kymmenen sivun sisällä.
Olen pahoillani, jokaisella on oikeus mielipiteeseen, mutta jos aidosti pidit tästä kirjasta ja se on mielestäsi hyvä, tuomitsen sinut niin pahasti.
Puoli tähteä pelkästä yrityksestä.