Määrätty

Kirja piti tällä kertaa juonellaan paremmin kiinni, kuin aikaisemmat osat. Uusi vihollinen Kalonan sijaan on piristävä yllätys, varsinkin kun Neferet tulee varmasti loppujen lopuksi saamaan aseestaan omille näpeilleen. En oikein tiedä mitä ajattelisin Haethin sielun paluusta, jollain tavalla ihan kiva että sielu asustaa nyt sonnissa, mutta sitten taas, eikö nuo Zoeyn miesasiat ole käsitelty jo liiankin useaan kertaan? Kirja jäi melko jännään kohtaan: miten käy Auroxin ja onko Kalonalla ehdottelujensa takana pahat mielessä vai onko langennut soturi löytänyt Nyksin uudelleen? Teksti oli melko sujuvaa ja sitä oli ihan kiva lukea eteenpäin. Lukemisessakaan ei mennyt niin kauaa kuin kirjasarjan aiemmissa osissa, koska teksti ei ollut niin tönkköä ja täynnä teinislangia.

Kuinkahan monta osaa tähän sarjaan oli alunperin tarkoitus tulla? Minusta ainakin juonta olisi voinut lyhentää oikein olan takaa, ja tehdä tästä viisi kirjaa lyhyempi. Lähdetään puimaan tämän sarjan historiaa. Ensimmäinen kirja oli todella hyvä. Pidin tietyllä tavalla kirjoitustyylistä ja idea oli "tavallaan" uusi. Hieman asioita jäi silti pimentoon, esimerkiksi se, että miten ihmisten ja vampyyrien yhteiselo oli saanut aikansa, ja mistä nuoret tiesivät, että heidät aiotaan merkata vampyyriksi, jos joku hiljainen ja salaperäinen hyypiö tulee heidän eteensä. En ole itse asiassa vieläkään varma, onko lukijoille tätä kerrottu. Toinenkin kirja oli vielä hyvän rajoissa. Teinikirjoille tyypillinen kolmiodraama lähti käyntiin, mutta en vielä ärsyyntynyt/suuttunut siitä. Zoey oli paljastunut erinlaiseksi ja tärkeäksi vampyyriksi tulevaisuuden kannalta (yllätys, yllätys), ja petturit alkavat näyttää kasvojaan. Sitä normaalia nuortenkirja juonta. Kolmannen- ja neljännen kirjan taso laski vaikuttavasti. Jaksoin lukea kirjaa, vain ja ainoastaan muutamien hyvien henkilöhahmojen takia. Viidennessä- ja kuudennessa kirjassa tapahtmat junnasivat paikoillaan ja Zoey pyöritteli kundikavereitaan, koska ei millään osannut päättää kenen sulosilmiä katselisi seuraavaksi. Kahlittu eli seitsämäs kirja taitaa olla lempparini sillä Stevie Rae on siinä isossa osassa, ja siitä tytöstä on tullut lempparini näiden vuosien aikana. Olen itse asiassa sitä mieltä, että Zeyn voisi heittää vekeen ja ottaa Stevie Rae tilalle. Valitettavasti kirjailiat ovat kuitenkin päättäneet toisin, huoh.. Kahdeksas kirja oli myös mieleeni, koska Stevie Raen ja Refaimin tarina jatkui. Jaksoin koko kirjan läpi harppomatta, koska ajattelin koko ajan, että kyllä sieltä tulee ne kivatkin kappaleet. Zoeyn maalman pelastus rituaalit eivät voisi vähempää kiinnostaa ja tytön ajatukset alkavat taas harhailla poikakaverista toisiin miehiin. Määrätty oli ensimmäinen kirja tästä sarjasta, jota en jaksanut lukea minkäänlaisella mielenkiinnolla. Harppasin melkeinpä, joka toisen kappaleen yli, ja lueskelin niitä harvoja Stevie Rae ja Refaim kohtauksia joita kirjassa esiintyi. Valitettavasti suurin osa juonesta rakentuikin Zoeyn ympärille. Zoeyn, joka pelastaa teiniystäviensä kanssa maailman pahalta pahikselta, joka taasen "kaveraa" härän kanssa. Minun täytyy yhtyä Kirjaneidon mielipiteeseen siitä, että kirjailioilla taitaa olla jokin pakkomielle härkiin, nimittäin ihana päähenkilömme Zoeyn mielenkiinto kääntyi härkäpoikaan ja sitten oli vielä tämä härkä, joka kaveeraa pahiksen kanssa. Ja uskokaa tai älkää niin hyvistenkin puolella on vielä härkä! Lisäksi näiden henkilöiden luonteet ja tekemiset alkavat hipoa jo häpeällistä ja lapsellista käyttäytymistä. Plussaa oli se, että tällä hetkellä sen pahan henkilön luonne paljastui, joten on vielä toivoa, että tämä tästä paranisi. Miksi juuri Zoey on ystävineen se, joka pelastaa maailman- ja kyllä minulla on nyt jonkinlainen pakkomielle tästä- vaan miksei se voisi olla joku toinen? Koko tämä sarja olisi paljon mielenkiintoisempi, jos pelastaja olis joku muu. Tietenkin syynä voi olla ihan se, että en yksinkertaisesti voi sietää Zoeyta henkilönä. Nimittäin Harry Pottereissa ei ikinä mikään ärsyttänyt minua. Minun mielestäni Harry tosiaan oli ainut, joka pystyi kukistamaan Voldemortin. Sama juttu Varjojen kaupungit sarjassa. Jace, Clary ja kumppanit ovat ihan selkeästi ne, jotka voivat pelastaa kaiken yliluonnollisen. Uskon siihen koko sydämestäni. Yön talo sarjassa taas kaikki tuntuu isolta vitsiltä... Onhan tässä tietenkin hyvätkin puolensa. Esimerkiksi se, että kirjojen kannet ovat kauniit, ja ostaisin kaikki osat, pelkästään kansien takia. Ne ovat kauniita ja sopivat kuvaltaan yleensä kyseiseen kirjaan. Tässä Määrätyssä esimerkiksi kannessa on poika, jonka varjo on härkä. Kuten tuossa aikaisemmin sanoinkin, niin härkiin tulette kyllä törmäämään, kun tätä kirjaa luette. Lisäksi muutamat henkilöhahmot, kuten Stevie Rae, Refaim, Afrodite ja Kalona ovat oikeasti mieleeni. Jaksaisin lukea heistä, vaikka kuinka paljon. En siltikään suosittele kirjaa, koska minusta se ei ole vaivan arvoista.