Alkuteos ilmestynyt 2011. Suomentanut Inka Parpola. Sidottu.
Yön talon valtaavat uudet, uhkaavat voimat
Zoey on vihdoin kotona, minne hän kuuluukin, ja Stark on hänen rinnallaan. Hänen täytyy kuitenkin valmistautua kohtaamaan Neferet – kunhan Neuvosto vain tunnustaisi hänen asemansa ylipapittarena.
Salaperäinen Aurox, syntisen hyvännäköinen teinipoika, on todellisuudessa luotu salaiseksi aseeksi, mutta siitä tietää vain Neferet. Zoey aistiikin pojassa jotain tuttua...
Paljastuuko Neferetin todellinen luonne ennen kuin hän onnistuu hiljentämään vihollisensa? Pystyykö Zoey herättämään Auroxissa uinuvan ihmisen ja pelastamaan hänet?
Jaa oma kokemuksesi muiden Risingshadow-lukijoiden kanssa.
Mitä Risingshadow'n lukijat ajattelevat tästä kirjasta
Määrätty on hieman väliosan makuinen, mutta kyllä siinä asioita tapahtuukin; varsinkin kirjan loppupuolella. Mukiin menevä kirja, varsinkin Yön talo-sarjan mittapuulla.
Lue koko arvostelu täältä: https://haaveenakirjailijanura.blogspot.fi/2017/05/p-c-cast-kristin-cast-maaratty.html
Kirja piti tällä kertaa juonellaan paremmin kiinni, kuin aikaisemmat osat. Uusi vihollinen Kalonan sijaan on piristävä yllätys, varsinkin kun Neferet tulee varmasti loppujen lopuksi saamaan aseestaan omille näpeilleen. En oikein tiedä mitä ajattelisin Haethin sielun paluusta, jollain tavalla ihan kiva että sielu asustaa nyt sonnissa, mutta sitten taas, eikö nuo Zoeyn miesasiat ole käsitelty jo liiankin useaan kertaan? Kirja jäi melko jännään kohtaan: miten käy Auroxin ja onko Kalonalla ehdottelujensa takana pahat mielessä vai onko langennut soturi löytänyt Nyksin uudelleen? Teksti oli melko sujuvaa ja sitä oli ihan kiva lukea eteenpäin. Lukemisessakaan ei mennyt niin kauaa kuin kirjasarjan aiemmissa osissa, koska teksti ei ollut niin tönkköä ja täynnä teinislangia.
Ehdottomasti hyvä kirja. Alku vaikutti hieman pitkäveteiseltä, mutta kirja parani kyllä paljon loppua kohti. Suurena miinuksena kuitenkin mainittakoon se, että kirjassa oli PALJON kirjoitusvirheitä. Kannattaa lukea, jos on lukenut aiemmatkin osat.
Kuinkahan monta osaa tähän sarjaan oli alunperin tarkoitus tulla? Minusta ainakin juonta olisi voinut lyhentää oikein olan takaa, ja tehdä tästä viisi kirjaa lyhyempi. Lähdetään puimaan tämän sarjan historiaa.
Ensimmäinen kirja oli todella hyvä. Pidin tietyllä tavalla kirjoitustyylistä ja idea oli "tavallaan" uusi. Hieman asioita jäi silti pimentoon, esimerkiksi se, että miten ihmisten ja vampyyrien yhteiselo oli saanut aikansa, ja mistä nuoret tiesivät, että heidät aiotaan merkata vampyyriksi, jos joku hiljainen ja salaperäinen hyypiö tulee heidän eteensä. En ole itse asiassa vieläkään varma, onko lukijoille tätä kerrottu.
Toinenkin kirja oli vielä hyvän rajoissa. Teinikirjoille tyypillinen kolmiodraama lähti käyntiin, mutta en vielä ärsyyntynyt/suuttunut siitä. Zoey oli paljastunut erinlaiseksi ja tärkeäksi vampyyriksi tulevaisuuden kannalta (yllätys, yllätys), ja petturit alkavat näyttää kasvojaan. Sitä normaalia nuortenkirja juonta.
Kolmannen- ja neljännen kirjan taso laski vaikuttavasti. Jaksoin lukea kirjaa, vain ja ainoastaan muutamien hyvien henkilöhahmojen takia.
Viidennessä- ja kuudennessa kirjassa tapahtmat junnasivat paikoillaan ja Zoey pyöritteli kundikavereitaan, koska ei millään osannut päättää kenen sulosilmiä katselisi seuraavaksi.
Kahlittu eli seitsämäs kirja taitaa olla lempparini sillä Stevie Rae on siinä isossa osassa, ja siitä tytöstä on tullut lempparini näiden vuosien aikana. Olen itse asiassa sitä mieltä, että Zeyn voisi heittää vekeen ja ottaa Stevie Rae tilalle. Valitettavasti kirjailiat ovat kuitenkin päättäneet toisin, huoh..
Kahdeksas kirja oli myös mieleeni, koska Stevie Raen ja Refaimin tarina jatkui. Jaksoin koko kirjan läpi harppomatta, koska ajattelin koko ajan, että kyllä sieltä tulee ne kivatkin kappaleet. Zoeyn maalman pelastus rituaalit eivät voisi vähempää kiinnostaa ja tytön ajatukset alkavat taas harhailla poikakaverista toisiin miehiin.
Määrätty oli ensimmäinen kirja tästä sarjasta, jota en jaksanut lukea minkäänlaisella mielenkiinnolla. Harppasin melkeinpä, joka toisen kappaleen yli, ja lueskelin niitä harvoja Stevie Rae ja Refaim kohtauksia joita kirjassa esiintyi. Valitettavasti suurin osa juonesta rakentuikin Zoeyn ympärille. Zoeyn, joka pelastaa teiniystäviensä kanssa maailman pahalta pahikselta, joka taasen "kaveraa" härän kanssa. Minun täytyy yhtyä Kirjaneidon mielipiteeseen siitä, että kirjailioilla taitaa olla jokin pakkomielle härkiin, nimittäin ihana päähenkilömme Zoeyn mielenkiinto kääntyi härkäpoikaan ja sitten oli vielä tämä härkä, joka kaveeraa pahiksen kanssa. Ja uskokaa tai älkää niin hyvistenkin puolella on vielä härkä! Lisäksi näiden henkilöiden luonteet ja tekemiset alkavat hipoa jo häpeällistä ja lapsellista käyttäytymistä. Plussaa oli se, että tällä hetkellä sen pahan henkilön luonne paljastui, joten on vielä toivoa, että tämä tästä paranisi.
Miksi juuri Zoey on ystävineen se, joka pelastaa maailman- ja kyllä minulla on nyt jonkinlainen pakkomielle tästä- vaan miksei se voisi olla joku toinen? Koko tämä sarja olisi paljon mielenkiintoisempi, jos pelastaja olis joku muu. Tietenkin syynä voi olla ihan se, että en yksinkertaisesti voi sietää Zoeyta henkilönä. Nimittäin Harry Pottereissa ei ikinä mikään ärsyttänyt minua. Minun mielestäni Harry tosiaan oli ainut, joka pystyi kukistamaan Voldemortin. Sama juttu Varjojen kaupungit sarjassa. Jace, Clary ja kumppanit ovat ihan selkeästi ne, jotka voivat pelastaa kaiken yliluonnollisen. Uskon siihen koko sydämestäni. Yön talo sarjassa taas kaikki tuntuu isolta vitsiltä...
Onhan tässä tietenkin hyvätkin puolensa. Esimerkiksi se, että kirjojen kannet ovat kauniit, ja ostaisin kaikki osat, pelkästään kansien takia. Ne ovat kauniita ja sopivat kuvaltaan yleensä kyseiseen kirjaan. Tässä Määrätyssä esimerkiksi kannessa on poika, jonka varjo on härkä. Kuten tuossa aikaisemmin sanoinkin, niin härkiin tulette kyllä törmäämään, kun tätä kirjaa luette.
Lisäksi muutamat henkilöhahmot, kuten Stevie Rae, Refaim, Afrodite ja Kalona ovat oikeasti mieleeni. Jaksaisin lukea heistä, vaikka kuinka paljon.
En siltikään suosittele kirjaa, koska minusta se ei ole vaivan arvoista.
Luin tän just eilen loppuun ja oli kyllä hyvä , ei voi muuta sanoa. Jäin kuitenkin odottamaan jotain yllättävämpiä käänteitä, mitä tästä kirjasta ehkä hieman puuttuu. Vaikka tapahtumat hieman junnaavatkin, ei tämä kirja jätä kyllä kylmäksi, sillä taustalla lymyilee aina kysymys "mitä seuraavaksi tapahtuu?".
Tykkään tän sarjan kielestä, mut suomentajalla ja/ tai tarkistuttajalla ei ole ollut kaikki kotona. Ihan järkyttäviä kirjotusvirheitä ja yhdessä vaiheessa luki, että ",Refaim sanoi", vaikka Refaim ei ollut lähelläkään Zoeyn ja Erinin keskustelua. Sinä sitten piti tulkita että kumpi tytöistä sitten kyseisen repliikin sanoi. Tuntuu, että kirjaa ei ole edes vilautettu tarkastajalle, mikä toki voi johtua erinäisistä syistä, mutta silti.
Tiedän, etten itekää oo mikään äidinkielen priimus, mutta tän kirjan kieli on kyllä pohjanoteeraus. Voi olla, että tämä häiritsi ainoastaan minun lukemistani, mutta virheet kyllä osuvat muidenkin silmiin varmasti ellei oma kappaleeni ole jotenkin viallinen. Olen huomannut aikaisemmissakin kirjoissa paljon virheitä, mutta tässä niitä vasta olikin.
Lukukokemuksena kirja oli kyllä hyvä, lukuunottamatta noita kirjotusvirheitä ja rakastan edelleenkin tätä sarjaa!
Palan halusta saada seuraava kirja käsiini ja uppoutua Tulsan Yön talon ja sen ympärillä tapahtuviin tapahtumiin!
Mukavan pituinen kirja ilman tylsiä kohtia.
Oli osattain ihan kiva juttu, että Kaksoset erosivat, Shauneesta ainakin löytyi ihan uusia puolia. Neferetin sais kyllä jo kuopata maan alle, se kun on vaan niin ärsyttävä. Sarja etenee tuttuun tapaan.
Kalona Refaim suhde oli mielenkiintoinen, ja tykkäsin tosi paljon kun Kalona päätti lopuksi suojella ja palvella Thanatosia.
Saa nähdä miten Neferetille käy seuraavassa kirjassa.
Jälleen kerran pääsi sukeltamaan Yön talon viekoittelevaan maailmaan. Tämä sarja kyllä jakaa mielipiteitä suuntaan jos toiseen. Ehkä olen hiukan sitä mieltä, että ainakin osassa kirjoja juoni junnaa paikallaan ja varmasti tästä olisi saanut näppärän sarjan pienemmälläkin kirjamäärällä, mutta no... en valita. Vaikka näissä esiintyy joskus lapsellisuuksia niin tämä sarja on edelleen lähellä sydäntä.
Pidin tästä osasta koska tässä oli paljon mielenkiintoista tapahtumaa ja hienoja juonenkäänteitä, jotka jatkuivat aina kirjan loppumetreille saakka. Hahmojen keskenäinen naljailu sai välillä minut pyörittelemään silmiäni, mutta kyllä ne naurattivatkin useaan otteeseen. Muun muassa Kalansilmä-ämmä oli aika loistava veto omassa yhteydessään!
Sarja kiihdyttää kivasti loppua kohden ja jäin kyllä jälleen janoamaan jatkoa varsinkin lopun mielenkiintoisten tapahtumien ansiosta. Tästä saattaa tulla vielä erikoista. Seuraavaa osaa odotellen siis.
Luin tän joskus enkuks, mutta muisotaakseni tässäkään ei tapahtunut melkein mitään. Vasta ihan lopussa tapahtui jotain jota voisi edes tapahtumaksi kutsua. Mutta toivon nyt vaan kovasti että Zoey pitää ne näppinsä erossa Auroxista ja pysyy vaan siinä Starkissa.
ps. VIHAAN niitä Zoeyn jatkuvia kolmio-, neliö-, viisiö- yms. draamoja!
