Certtu

Kävin katsomassa elokuvan ensin, johon rakastuttuani kiirehdin varaamaan kirjan kirjastosta. Odotukset olivat korkealla ja voin jo heti alkuunsa sanoa, että en joutunut pettymään. Luin kirjan yhdessä hujauksessa ja sitä oli vaikea laskea kädestään. Tunnelmaa ei pilannut sekään, että tiesin tapahtumat jo etukäteen. Suuri plussa oli se, että elokuvan tapahtumat noudattivat hyvin pitkälle kirjan tapahtumia.

Kirjan juoni oli mahtava. Sitä on monesti verrattu Nälkäpeliin, mutta Outolintu on sitäkin parempi, eikä edes kovin samankaltainen. Juoni kulki sujuvasti eikä jäänyt missään vaiheessa paikalleen. Tekstiin ei päässyt siis kyllästymään missään vaiheessa. Nopeatempoisuudestaan huolimatta teksti ei kiirehtinyt ja tapahtumiin pääsi helposti sisälle ja ne pystyi kuvittelemaan hyvinkin elävinä mielessään.

Pidin myös hahmoista: helposti samaistuttavia, upeita kaikkine virheineen. He eivät ole liian täydellisiä.

Luin kirjan ensimmäisen kerran ala-asteella. Nyt päätin lukea sen uudelleen tajutessani, etten muistanut siitä mitään.

Ilki ihana on koukuttava niin tarinaltaan, hahmoiltaan ja mieleenpainuvalta kirjoitusasultaan. Ala-asteikäisenä en varmaankaan päässyt kirjaan sisälle, mutta nyt kaikki oli kuin elokuvaa.

Hieno kirja sujuvalla, mieleenpainuvalla kuvailulla ja mielenkiintoisella juonella. Ilki ihanassa on jotain elokuvallista. Suositteluni! :)

Yhdyn useimpien mielipiteisiin siinä, että Atlantiskompleksi oli ehkä tylsin Artemis Fowl tähän mennessä. Jossain kohdissa kirja tuntui jotenkin raskaalta lukea, toisin kuin aiemmat Fowlit. Siitä johtuen kirja vei minulta vähän tavallista enemmän aikaa.

Huumori kirjassa tuntui olevan tavattoman tiukassa. Oli kuitenkin parikin kohtaa, jossa naurahdin ihan ääneenkin. Huono kirja ei siis missään nimessä ollut. Varsinkin loppua kohti mielenkiinto kasvoi.

Periaatteessa kirjan juoni oli hyvä ja Colferin tavoin kekselijäskin. Mutta jokin sen toteutuksessa ei kai sitten napannut niin lujaa kuin olisi voinut. Artemiksen sivupersoona oli kuitenkin mahtava, vaikka tavallaan jäinkin kaipaamaan normaalia viileää Artya.

Ihan luettavan arvoinen kirja, mutta jätti vain jotenkin ristiriitaiset fiilikset. Voin kuitenkin sanoa suosittelevani sitä ihan yhtä lailla kuin kaikkia muitakin Fowleja. Tai ehkä sanon, että Fowlit kannattaa lukea, eikä Atlantiskompleksista lannistua!

Abarat vei minut mukanaan jo ensimmäisessä osassa.Toisessa osassa toivoin, ettei kirja loppuisi koskaan ja tämä kolmas sai minut jopa kyyneliin. Clive Barker on nero, ajatus pyörii päässäni jatkuvasti. Abarat on yksi ehdottomasti mielenkiintoisimmista fantasiamaailmoista. Kirjan hahmot ovat erilaisia ja mielikuvituksellisia ja kuvitus... Barkerin maalaukset ovat suuri osa kirjaa. Niiden ansiota Abarat tuntuu olevan enemmän kuin vain kirja.

Kirja on ehkä raskas kantaa ja kiiltäväpintaiset sivut osaavat olla rasittavia valoisassa huoneessa, mutta tarina, jota ne sivut kantavat on henkeäsalpaava. Abarat yllättää, koukuttaa ja saa haluamaa lisää.

Jään odottamaan kahta seuraavaa osaa innolla, jospa nekin vielä joskud valmistuisivat

Matkijanärhi oli minulle suuri pettymys. Kaksi ensimmäistä osaa luin nopeasti, haltioissani tarinasta ja Collinsin kirjoittamisesta yleensäkin. Tarina tuntui kiehtovalta, hahmot olivat ihania ja kirjat pysyivät käsissäni tiukasti.
Mutta tämä kirja ei.

Ensiksi minua alkoi ärsyttää Kattniss. Hahmo tuntui niin masentuneelta ja jotenkin ilkeältä, kylmemmältä ihmiseltä kuin aiemmissa osissa.

Sen lisäksi en pysynyt mukana kirjan tapahtumissa. Ne heittivät minut matkastaan jo melkein heti alussa. Tietyt kohtaukset olisivat tarvinneet vähän lisää. Itse asiassa paljonkin. Jotkin tapahtumat valkenivat minulle vasta jälkeen päin. Jouduin useampaan kertaan selaamaan kirjan sivuja taaksepäin pysyäkseni mukana.

Kirja ei kuitenkaan täysin toivoton ollut. Loppua kohden mielenkiinto heräsi. Ei turhan voimakkaana, mutta jaksoin sentään lukea kirjan loppuun.

Matkijanärhi oli hieman kehno lopetus loistavalle sarjalle. Minulla oli ehkä hieman turhan suuret odotukset kirjan suhteen. Suosittelen kuitenkin kaikkia kaksi ensimmäistä osaa lukeneita lukemaan viimeisenkin. On myös hyvin mahdollista, että jollekin toiselle Matkijanärhi antaa enemmän kuin minulle.