Minkä elokuvan katsoit viimeksi?

Hateful Eight

Tarantinon kahdeksas elokuva (tai yhdeksäs, jos tekee kuten minä, ja pitää Kill Bill -leffoja erillisinä kokonaisuuksina), mikä on aika köyhä tekosyy nimeen liittyvälle leikille, mutta kun se oikein leffan alussa julistettiin...

Taattua Tarantinoa, tällä kertaa western-versiona kymmenestä pienestä afrikkalaispojasta. Tai jotain.

Se, että sanoo taattua Tarantinoa, tarkoittaa jatkuvaa soljuvaa dialogia, graafista väkivaltaa ja paljon, paljon vanhojen leffamestareiden lainailua. Valitettavasti se tarkoittaa myös runsasta soljuvaa dialogia, ja sen graafisen väkivallan odottelua. Nyt mopo tuntui mieheltä karanneen pahasti käsistä, ja kahden ja puolen tunnin pituudesta olisi ihan hyvin voinut leikata tunnin verran pois (pelkästään alun vaunumatka vei puoli tuntia pelkkänä puheena!). Tämän venytyksen takia luultavasti miehen huonoin elokuva heti Death Proofin jälkeen.

X-Men: Apocalypse

Olipa säälittävä leffa. Huono, onneton juoni; myötähäpeää aiheuttavaa mahtipontisuutta ja parin tunnin edestä tylsyyttä.

Aloitus oli kuin Muumio-leffasta, hetken jo kuvittelin menneeni väärään saliin. Kyllä se leffa lopulta pääsi omiin uomiinsa, mutta ei säväyttänyt. Ongelma ei ollut näytelijöissä. James McAvoysta ja Jennifer Lawrencesta huomasi, että he osaavat näytellä, mutta rooleissa olisi ollut toivomisen varaa. Sophie Turner (Sansa!) oli myös "ihan ok" Jean Grey -hahmona. Muut olivat aika meh. En kyllä osaa sanoa mitään hyvää tästä elokuvasta, harmi että menin katsomaan.

Big Short

Finanssikriisistä kertovat elokuvat alkavat muodostamaan jo oman lajityyppinsä, vaikka tällasten talouselokuvien historia yltääkin vähän kauemmas (esim. 80-luvulle Wall Streettiin). Yhteistä niille on se, että katsoja on enemmän tai vähemmän pihalla missä mennään, minkä tämä elokuva on ratkaissut laittamalla väliin täysin irrallisia kohtauksia jossa joku julkkis vääntää hankalammat käsitteet rautalangasta esimerkkien kautta. Ihan toimiva ratkaisu, vaikka termi "infodumppi" tuleekin mieleen.

Itse pidin, koska talous- ja yhteiskuntatieteet nyt sattuvat kiinnostamaan, mutta en menisi ihan suosittelemaan elokuvaa muille kuin samanmielisille.

Btw. Päällimmäiseksi jäi mieleen, että "Amerikan korttitalosta" jaksettiin meilläkin saarnata pari vuotta ennen homman laukeamista käsiin, joten tuskin pankit ihan niin tietämättömiä olivat tilanteesta Jenkkilän puolella. On vain niin, että elokuva, joka kuvaa todellisia henkilöitä ja organisaatioita todellisissa tapahtumissa, ei saa esittää syytöksiä joita ei voi todistaa - joten ei vihjaustakaan siitä, että pankkijohto olisi ollut mitään muuta kuin pihalla tilanteesta.


Revenant

Leonardo DiCaprio oscarin veroisesti erämaassa kuolemankielissä, välttelemässä verenhimoisia intiaaneja ja yrittämässä selviytyä ihmisten ilmoille kostamaan hänet hylänneelle petturille ja puoliverisen poikansa murhaajalle.

Oli hyvä ja toimiva elokuva, ja kuvaus oli, jumalauta, kaunista. Näin suomalaisena sykähdyttää nähdä oikeata pakkaslunta suihkutetun rekvisiitan sijaan. Monta kertaa leffassa näkee, että lumi maassa ja puissa on ihan erityyppistä kuin mitä ilma antaa olettaa.

Btw. Internetissä vähän aikaa heitettiin paljon bullshittiä siitä, että elokuvassa karhu raiskaisi DiCaprion. Kun kohtauksen näki, niin täytyy myöntää että vähän epäilyttävän vaikutelman kohtaus ja siinä käytetyt kuvakulmat jättivät

Tuli vähän kulutettua aikaa Batman-piirrettyjen parissa. Klassikko Mask of Phantasm vielä odottaa katsomistaan, mutta listataan nyt nämä jo katsotut...

Batman - Assault on Arkham

90-luvun piirretty synkeän hieno Batman Animated Series oli todella loistavaa kamaa. Huonoimmillaan tarinat olivat keskinkertaista huttua, parhaimmillaan huolella mietittyjä ja käsikirjoitettuja tunnelmapaloja. Kyseinen sarja myös loi Harley Quinnin ikimuistoisen hahmon. Nämä 2000-luvun piirretyt ovat sitten tyypillisesti ihan eri maata: paljon vauhtia, toimintaa ja käänteitä ilman järjen häivääkään. Sama ongelma Assault on Arkhamissa. Koko lähtökohta ei käy järkeen: Miksi koota Suicide Squad hakemaan Arvuuttajan keppiä Arkhamin mielisairaalasta, kun Amanda Walker valtion virkamiehenä voisi vain pyytää sen tai koko miehen luovuttamista? Vaikka animaatio oli ihan sujuvaa tavaraa muuten, tuollaiset loogiset ongelmat aiheuttivat mulle varmaan aivosyövän. No ainakin saatiin Harley, Jokeri ja Deadshot... Jumalauta, jos tuleva Suicide Squad -leffa onkin tämän tarinan uusinta


Batman - Under the Red Hood

Yhdistelmä Death in the family ja Red Hood -tarinaa, pääpaino kai Red Hoodissa. En tiedä, kun en ole kumpaakaan lukenut. Tarina perustuu kuukausittaisen kaanonijulkaisun juttuihin, joten ei ole ihan yhtä hyvää kamaa kuin Mooren ja Millerin yksittäiset tarinat. Mutta kyllähän tätä katsoi mieluummin kuin Assault on Arkhamia. Tarina on sitä synkempää linjaa, käsitellessään toisen Robinin kuolemaa, siitä seuraavaa syyllisyyttä, ja moraalista ongelmaa Batmanin periaatteiden ja Jokerin kaltaisen massamurhaajapsykopaatin murhaamisen yleishyödyllisyyden välillä.


Batman - Year One

Huomattavasti parempi kuin edelliset - etenkin Arkham - mutta nythän perustutaankin Frank Millerin sarjikseen. Alan Moore, Frank Miller ja Tim Burton olivat juuri ne tekijät, jotka tekivät musta Batman-fanin. En oikein muista sarjista, mutta tarina toimii. Alussa on turhan mekaaninen ja tunteeton kerronnassaan, mutta kyllä se siitä käynnistyy kunnolla. Tuntia ja neljää minuuttia pidempi pituus ja maltillisempi kertojaäänten käyttö olisi auttanut. Kuulemma Nolanin Batman Beginsin piti perustua tähän tarinaan, mutta homma lähti omille urilleen - hyvä niin, sillä Nolan päätyi sentään tekemään Suurta Taidetta.


Batman - Dark Knight Returns Part 1 ja 2

Lisää Frank Milleriä. Vanha eläköitynyt Batman palaa vielä kerran pelastamaan Gothamia uusilta vaaroilta. Idealistinen "ei saa tappaa" -asenne on vain vaihtunut vanhuksen kyynistyttyä hieman brutaaleimpiin otteisiin. Kahteen osaan lohkotusta kokonaisuudesta ensimmäinen osa on mielestäni se parempi (kuten sarjiksissakin). Jokin Batmanin ja Mutantti-jengin yhteenotossa vain tenhoaa enemmän kuin kakkososan Jokerin listiäiset ja apokalyptiset ydinsotapelot. Molemmat osat ovat Year Onen ohella parhaimpia Batman-elokuvia.


Deadpool

Ja sitten ei-piirrettyjä ja ei-DC:tä... Deadpool oli aikamoinen kokemus. Näin härskiä huumoria ei olekaan tullut vähään aikaan katsottua (vältän American Pie yms. elokuvia aktiivisesti). Väkivaltakin oli juuri niin hurttia kuin pitääkin olla. Tajuan nyt, mitä esim. Episodi-lehti tarkoitti kuvatessaan Deadpoolia elokuvaksi joka yrittää parhaansa mukaan saada ihmiset inhoamaan itseään (siis leffaa). Resepti toimii, ja leffa on todellakin yksi parhaimmista supersankaripätkistä ikinä. Kick-Assin tyylistä menoa, vaikkakin Kick-Ass on melko sisäsiisti elokuva tähän verrattuna.

Viidakkokirja

Ihan huvittava ja viihdyttävä leffa. Näyttävä myös, kun suurin osa elokuvasta oli erikoistehosteita. Mowglin näyttelijä Neel Sethi oli ihan mahdotoman söpö ja ihastuttavan ilmeikäs, pidin. Tarinan juonihan oli aika suoraviivainen, mutta eipä sen muuta tarvinnut ollakaan. Hiukan myötähäpeää se välillä aiheutti, eli ehkä en ollut ihan elokuvan kohdeyleisöä.

HourglassEyes kirjoitti: WoWia tuli aikanaan tahkottua monta vuotta, mutta mielenkiinto alkoi hiipua sitä mukaa kun Blizzard alkoi helpottamaan peliä naurettavuuksiin

Heh. WoW:sta en tiedä, mutta itse olen nyt tahkonnut nelisen vuotta Path of Exileä ja otan helpotukset siihen itse asiassa avosylin vastaan. Se oli turhauttava peli silloin aikoinaan open beta -vaiheessa. Nyt tuntuu, että pelaajalle annetaan edes mahdollisuus ilman jumalaista varusteistoa ja virheetöntä taitopuuta.




Sucker Punch

Tylsää palata samaan elokuvaan toistamiseen vain siksi, että se tuli uusintana televisiosta, mutta kun koin niin sanotun Fridge Brilliance -elämyksen. Pidin aikaisemmin elokuvasta lähinnä sen videopelimäisen kuvaston takia, mutta minua häiritsi kovasti se, että juonivetoinen tarina ja tehosteaction tuntuivat kahdelta täysin erilliseltä elokuvalta - ne eivät sopineet yhteen ja tukeneet toisiaan. Nyt sen sijaan oivalsin, että tarinahan ei itseasiassa kertonut mielisairaalaan vääryydellä toimitetusta Baby Dollista, vaan mielisairaalassa ihan hyvästä syystä olevasta X:stä (ikinä muista sivuhenkilöiden nimiä). Hän kertoo tarinan ja luo sen harhaiset vaihtoehtotodellisuudet. Viimeistään loppukohtaus, jossa esiintyy vain hän viimeisenä selviytyjänä, paljastaa tämän. Kaikki muut tapahtumat ovat nimenomaan hänen harhaisesta näkökulmastaan. Emme tietenkään voi tietää, miten mielisairaalasta pako oikeasti sujui, koska kaikki ratkaisevat hetket on korvattu joko harhoilla bordellista, tai voimafantasiatoimintakohtauksilla. Vielä parempi: Emme voi olla täysin varmoja, oliko edes Baby Doll ja hänen surkea salaliittoilukohtalonsa todellista, sillä kertoja on, kuten sanoin, harhainen ja sekaisin kuin käkikello. Yllättäen elokuva alkaa tuntua yhä vain paremmalta ja paremmalta mindfuck-tempaukselta, ja ansaitsee enemmän arvostusta kuin se on kriitikoilta tähän mennessä saanut (mitä tahansa yhdestä neljään tähteen).


Batman - Mask of Phantasm

Niin. Mä katoin sitten tänkin, kuten aikaisemmin uhkasin. Ihan hyvä leffa. Suoraan 90-luvun piirretyn erinomaisen Batman-sarjan jakso elokuvamitassa. Salaperäinen Haamu teilaa epämääräisiä rikollisia, joita kaikkia yhdistää yhteinen business-projekti, johon on sekaantunut myös Bruce Waynen entisen heilan isäpappa, hyvä mies jonka epäonniset liikesuhteet ovat johtaneet onnettomuuteen. Ja tietenkin myös Jokerilla on osansa tapahtumissa. Aikaisemmin kommentoimiani piirrettyjä sisäsiistimpi ja lapsiystävällisempi, ja tv-sarjan tavoin rauhallisemmin ottava erittäin juonivetoinen kertomus (huomaa aikojen muuttuneen parissakymmenessä vuodessa). Ehdottomasti katsomisen arvoinen.

Näin koulutat lohikäärmeesi

Olihan tämä hauska leffa edelleen, paljon soljuvampi tarinallisesti kuin muistinkaan. Hyvännäköistä animointia, hauskaa dialogia ja toimiva juoni. Toothless on vaan ihan ylisöpö kaikkine kissamaisine piirteineen. Tv-sarja löytyy Netflixistä, mutta kakkososa ei taida siellä olla, täytynee se etsiä jostain.

Vietin vapaaehtoisesti Adam Sandler-viikonlopun. Perusteluja ette saa.

The Ridiculous 6

Kaikkien rakastama ja vihaama komediakyky teki joskus neljän leffan mittaisen sopimuksen Netflixin kanssa ja ensimmäisenä syntyi tämä ison budjetin länkkärisekoilu, jossa kuusi hulvatonta veljestä lähtee etsimään isäänsä ja yrittää samalla saada kasaan omaisuuden verran rahaa. Sandler esittää intiaanien parissa kasvanutta valkonaamaa, joka tajuaa isänsä olleen lännen kovin panomies, sillä kaikilla hänen veljillään on eri äiti. Sandler on oppinut intiaaneilta yliluonnollisia supersankarikikkoja, sillä ovathan intiaanit aina hallinneet luonnon mystiset voimat. Juoni kuljettaa sekalaista seuruetta halki hienojen maisemien sketsimäisestä kohtauksesta toiseen. Yhdessä aasi paskantaa kuravellit seinälle, yhdessä pahikselta lyödään pää irti pesismailalla jne. Leffa on taattua Sandler-laatua, joskin mies itse tuntuu normaaliakin väsyneemmältä. Kaikilla muilla näyttää kuitenkin olleen hauskaa ja lämmintä kaverihenkeä leffa sisältääkin ihan kivasti. Plussaa Taylor Lautnerista, joka vetää roolinsa tukevasti full retard-moodissa.

The Do-Over

Tässäpä toinen Sandlerin Netflix-leffoista. Sama meno jatkuu, eli lajityyppi on edelleen perseilykomedia. Alussa Sandler saapuu tapaamaan vanhaa koulukaveriaan (David Spade) ja lavastaa molempien kuoleman, jotta he voisivat aloittaa uuden, paremman elämän. Mikäpä siinä, koska kummallakaan ei mene kovin hyvin, minkä lisäksi Sandlerilla on vähän isompikin taka-ajatus taustalla muhimassa. Uudet identiteetit löytyvät kätevästi ruumishuoneelta, mutta ruumiit olisi voinut valita paremminkin, kuten seuraavat käänteet osoittavat. Tapahtuu sarja randomeja tilanteita, joissa esim. pahoinpidellään toistuvasti vakuutusyhtiön edustajaa ja heitetään väsynyttä homoläppää (jolle silti naureskelin kuin vammainen). Toistuvasta penetraatiolla uhkailusta huolimatta mieleeni jäi parhaiten Paula Pattonin jatkuvasti kameran välittömässä läheisyydessä heiluva tissivako, mikä kertoo tuotteesta tärkeimmän.

The Cobbler

Sandler-pläjäyksen perheystävällisin ja kenties myös paras elokuva. Päähenkilö on elämäänsä kyllästynyt suutari, joka isänsä jalanjäljissä korjaa ihmisten kenkiä päivästä toiseen. Miehen arki piristyy, kun kellarista löytyvä maaginen ompelukone antaa hänelle kyvyn asettua kirjaimellisesti toisten ihmisten kenkiin. Ensin Sandler kikkailee varomatta ja aiheuttaa ongelmia itselleen ja asiakkailleen, mutta tajuaa tietenkin lopulta käyttää kykyään myös hyvään. Leffan rautalankainen opetus on, että katsomalla asioita muiden näkökulmasta voi oppia jotain heistä ja itsestään ja sehän on oikein mukavaa se. Elokuva on yllättävän harmiton Sandler-komedia, sillä ääliöhuumoria ei juurikaan viljellä. Keskivaiheilla tapahtuva tappo korkokenkää käyttäen kuitenkin rikkoo ikävästi sympaattisen kokonaisuuden. Leffa kuuluu ilmeisesti Sandlerin pahimpiin floppeihin, mutta mielestäni se poikkeaa piristävästi näyttelijän liiankin tutusta peruskaavasta ja on siksi myös hänen onnistuneimpia tekeleitään.

The Expendables

Olipa jäätävää kuraa. Koko leffassa taisi olla kaksi oikeasti hauskaa juttua, jotka irrottivat naurut, mutta muuten olikin sitten totista menoa. Ja roppakaupalla myötähäpeähetkiä. Olihan se hyvin leikattu leffa (jos nyt jotain hyvää hakee), mutta kauhean pitkä ja tylsä. Mutta ilmeisesti jokin näissä leffoissa puree ihmisiin, sillä tästä on kuitenkin jo kaksi jatko-osaa ja kolmas tulossa ensi vuonna. Ehkä minä en ollut sitten vaan kohdeyleisöä...

Emelie kirjoitti: Olihan se hyvin leikattu leffa (jos nyt jotain hyvää hakee), mutta kauhean pitkä ja tylsä. Mutta ilmeisesti jokin näissä leffoissa puree ihmisiin, sillä tästä on kuitenkin jo kaksi jatko-osaa ja kolmas tulossa ensi vuonna.

Leikkaushan on nimenomaan leffan heikoin lenkki. Kun toiminta pätkitään murto-osasekunnin mittaisiin välähdyksiin ja kameraa heilutetaan holtittomasti, mistään ei saa mitään selvää. Kakkonen parantaa toiminnassa ja kaikessa muussakin huomattavasti ja muistuttaa enemmän niitä eeppisiä kasarileffoja, joille Expendablesit ovat tekevinään kunniaa. Kolmosta en ole vielä nähnytkään.

Swamp Thing

Vittu mitä paskaa, parhaimmillaan kaljakolpakon kanssa (jälkeen sen tyhjentämisen).

Hienosta sarjiksesta (okei, lähinnä Alan Mooren aikaan hienosta sarjiksesta) on Wes Craven (tiedättehän, Hills Have Eyes ja Painajainen Elm Streetillä) tehnyt b-luokan halpispätkän, jossa Rämeen Otus on kivuliaan ilmiselvässä yksinkertaistetussa (missä köynnökset ja lehdet?) kumiasussa heiluva näyttelijä. Tämä siis ennen ohjaajan läpimurtoa Freddy Krugerilla.

Ei suurinta osaa tämän tyyppisistä elokuvista turhaan kuvata yön pimeydessä, se on armeliaampaa erikoistehosteille kun rahaa on ollut vähän.

Pahiksen päämuskelia esittävä tyyppi toi jostain syystä sinnikkäästi mieleen jonnekin kadonneen Brendan Fraserin.

Niin siis juoni... Alec Holland (Ray Wise: Twin Peaks, Robocopissa yksi pahiksen kätyreistä, ja Paholainen valitettavan lyhyeksi jääneestä Pirunkaupat-sarjasta) on suoeliöiden hybridejä kehittelevä tiedemies, jonka työn tuloksia havittelevan Arcanen miehet onnistuvat tappamaan melko Darkman-tyylisellä touhulla (labra räjäytetään ja sankari syttyy tuleen, juoksee jorpakkoon, jossa syntyy uudestaan mutantoituneena muotopuolena), Darkman-leffan tyyliin ei kuitenkaan päästä sisään sankarin muodonmuutoksen ahdistukseen (sarjiksessa miehelle selvisi, ettei hän ole edes mutantti, vaan pelkkä halpa kopio ihmisestä), vaan keskitytään koko leffan ajan lähinnä pelastamaan tyttöä (80-luvun b-leffojen kovan mimmin näyttelijä, Adrienne Barbeau, tuttu lähinnä Usva ja Pako New Yorkista leffoista) pulasta.


Batman - The Killing Joke

Nuo aikaisemmat klassikkosarjiksiin perustuneet tulkinnat olivat ihan mukiinmeneviä, mutta tää ei oikein toiminut.

Tarinaan oli keksitty ihan tarpeettomasti puolituntinen johdanto, jossa ilmeisestikin pyrittiin syventämään Lepakkotytön henkilökuvaa, jotta katsoja välittäisi vähän enemmän hänen kohtalostaan myöhemminkin. Ei toiminut, sillä koko johdanto oli niin irrallaan koko muusta elokuvasta kuin vain voi olla. Sen olemassaolon todennäköisin syy lieneekin, että ensin oli tehty uskollinen sarjisadaptaatio ja todettu, että käsissähän on vain vajaa tunti materiaalia, jota sitten jatkettiin hatusta vedetyllä aloituksella.

Myönnän, että en ihan ostanut Jokerin sekoamisesta kertovaa alkutarinaa sarjiksessakaan, mutta leffassa se tuntui vieläkin epäilyttävämmältä tapahtumaketjulta. Olisi varmaan auttanut, jos Jokeri olisi jorpakosta esiin kömpiessään vähän houraillut ilmaisten, että kemikaalitkin olivat osasyynä mielenterveyden menetykseen. Jotenkin on muistikuva, että sarjiksessa tähän suuntaan vihjailtiin voimakkaammin. En tiedä. Pitäisi lukea sarjis uudestaan ja vertailla.

Kuvittelenko vain, vai päästettiinkö komissaario Gordon aika vähällä henkisellä kidutuksella?

Kyllähän Alan Mooren alkuperäinen tarina oli elokuvassa, mutta aika hengettömästi toteutettuna.


Haihurrikaani 4

Sanon jotain, mitä en usein sano, mutta jokainen jatko-osa on alkanut olla edellistä parempi ja laadukkaampi, ja se on huono juttu se tässä tapauksessa.

Lemmikkien salainen elämä

Tämä leffa oli ihan hauska, vaikka juoni ei nyt ollutkaan mitenkään hämmästyttävä eikä oikeastaan edes kiinnostava. Parasta elokuvassa olivat ne pienet kohtaukset ja yksityiskohdat, jotka loivat leffaan sen huumorin. Enpä muista koska olisin viimeksi nauranut niin paljon leffassa. Tässä oli osattu käyttää hyvin hyödyksi lemmikkien tyypillisiä piirteitä. Elokuvassa oli myös paljon hyvää ääninäyttelijätyötä.

Emelie, katsoitteko originaaliäänillä vai dubatun version? Ollaan varmaan menossa katsomaan tuo leffa myös...

^ Orginaaliäänillä.