Laila Kohonen

Laila Kohonen

Laila Kohonen (s. 1934) on historiallisten nuortenkirjojen tekijä. Hänen kirjojensa päähenkilöt ovat yleensä iältään kymmenen vuoden molemmin puolin, ja saman ikäisille hän sanoo kirjoittavansakin. Osa hänen historiallisten romaanien henkilöistä on elänyt todellisuudessakin.

Kohosen esikoisteos Ystävämme Ebe-setä, kummitus ilmestyi 1980. Kohosen mukaan kirjassa on paljon aineksia hänen omasta perheestään. Hänen oppilaansa halusivat lukea lisää, ja kirjan perheestä kerrotaan myös samana vuonna ilmestyneessä kirjassa Suotorpan noita. Kohonen sai Arvid Lydecken -palkinnon vuoden 1982 kirjastaan Hakkapeliitan aarre.

Kohonen
on koulutukseltaan luokanopettaja. Hän toimi luokanopettajana vuoteen 1993 asti. Kohonen on myös kirjoittanut lehtiin ja tehnyt näytelmiä koulun käyttöön. Kohosen piirroksia, grafiikkaa ja veistoksia on ollut esillä yksityis- ja yhteisnäyttelyissä.

Kohosella on kolme aikuista tytärtä. Hän asuu miehensä kanssa Tammelassa. Harrastuksikseen kirjailija mainitsee kirjat, käsityöt, kasvit, metsissä vaeltamisen ja matkustamisen. Hän pitää myös tietojen etsimisestä: jos ei olisi kirjailija, Kohonen voisi kuvitella olevansa tutkimusmatkailija.

Sarjat kirjailijalta Laila Kohonen
Tam tam -kirjat (11 kirjaa)

Teoksia kirjailijalta Laila Kohonen
Suotorpan noita 5.34   3
Ystävämme Ebe-setä, kummitus 6.66   3

Romaanit ja novellikokoelmat (2 kpl)
(Tam tam -kirjat)
1980 | fantasia, nuoret
(Tam tam -kirjat)
1980 | fantasia, nuoret