Viides maailmanvalta

@ Viktor Pelevin
Viides maailmanvalta - Viktor Pelevin 5.34   6

Viides maailmanvalta: Yli-ihmisen tarina. Alkuteos ilmestynyt 2006. Suomentanut Arja Pikkupeura. Kansi: Timo Mänttäri. Sidottu, kansipaperi.

19-vuotias Roma asuu äitinsä kanssa, on töissä lastaajana ja miettii, mitä tehdä elämällään. Eräänä päivänä Moskovan kaduilla kuljeksiessaan hän huomaa jalkakäytävään piirretyn nuolen ja sen vieressä tekstin, joka tarjoaa mahdollisuutta päästä eliittiin. Hän lähtee seuraamaan nuolta ja herää myöhemmin puolapuihin sidottuna Brahma-nimisen vanhan vampyyrin luona. Hän tosiaan pääsee eliittiin – vampyyriksi!

Brahma siirtää Romaan vampyyrinkielen, ja nuori vampyyri nimeltä Mithra alkaa johdattaa Romaa vampyyrien maailmaan. Vampyyreilla on muinaisten jumalien nimet, ja Romakin saa uudeksi nimekseen Rama. Jehova, Baldur ja Loki opettavat hänelle vampyyritieteitä, ja hän tutustuu Heraan, jonka kanssa Raman on määrä suorittaa koulutuksen päätteeksi ”suuri syntiinlankeemus”.

Anarkistinen satiiri kritisoi herkullisesti glamourin ja mammonan palvontaa. Romaanin maailmassa ihmiset on jalostettu vampyyrien käyttöön, ja vampyyrit uuttavat elämänvoimaa keskenään kilpailevien ihmisten tuottamasta rahasta.

Viktor Pelevin kritisoi kotimaataan epäsuoremmin, älykkäämmin ja samalla rakastavammin kun monet muut ulkomailla nimeä saaneet nykyvenäläiset kaunokirjailijat.” – Otto Lappalainen, Salon seudun sanomat 7.12.2009

”– – Pelevin hoitaa homman tyylillä. Hän yhdistää trillerin saumattomasti yhteiskuntasatiiriin, mikä tekee romaanista sekä luettavan että fiksun.” – Ville Seuri, Image 2009/9

Arja Pikkupeuran suomennos tavoittaa hyvin Pelevinin tyylilajeja sekoittelevan kerronnan.” – Salla Simukka, Hämeen sanomat 13.10.2009



Arvosana kirjalle
Omassa kirjahyllyssäni


Kirja julkaistu elokuu 31, 2009 (Tammi)
Alkuperäinen nimi 'Ampir V'
Käännetty englanniksi Empire V: The Prince of Hamlet
Tietoja muokattu syyskuu 8, 2017

Keltainen kirjasto

Sarja sisältää 33 pääteosta ja yhteensä teoksia 80 kpl.

”Keltainen kirjasto syntyi vuonna 1954 Suomeen, jossa oli pulaa kaikesta – myös hyvästä käännöskirjallisuudesta. Niukkuuden ja epävarmuuden keskellä Keltainen kirjasto oli raikas tuuli, joka lennätti pölyä niin kirjahyllyistä kuin ajatuksista ja avasi ikkunoita ympäröivään maailmaan. Keltainen kirjasto on kasvanut yhdessä Suomen kanssa ja täyttänyt maailmankirjallisuuden ystävien hyllyt ja yöpöydät. Se on taistellut hyvän proosan, sanomisen vapauden ja ihmisyyden puolesta, naurattanut, itkettänyt, hämmentänyt, sivistänyt ja kansainvälistänyt ikäluokan toisensa jälkeen. Keltaisen kirjaston täyttäessä vuonna 2004 viisikymmentä vuotta, on se jo pitkään ollut Suomen kaikkien aikojen pitkäikäisin kirjasarja ja kansainvälisestikin ainutlaatuinen ilmiö. Maailma sarjan ympärillä on nyt tietenkin täysin toinen kuin sen syntyessä. Suomi on vauras ja kansainvälinen, vaikutteet ja viettelykset virtaavat vapaasti. Mutta Keltaisen kirjaston lupaus on se mikä ennenkin: tarjota suomalaisille valikoima parasta ajankohtaista maailmankirjallisuutta. Runsauden keskellä raikkaalta tuntuu, että parhaan tunnistaa helposti ja siihen on helppo tarttua.” (Tammi)

Paroni puussa (Keltainen kirjasto #29) 7.24   21
Uljas uusi maailma (Keltainen kirjasto #40) 7.44   130
Ritari joka ei ollut olemassa (Keltainen kirjasto #41) 7.58   17
Nollapiste (Keltainen kirjasto #54) 6.00   1
Koko kosmokomiikka (Keltainen kirjasto #93) 7.20   10
Halkaistu varakreivi (Keltainen kirjasto #96) 7.78   18
Teurastamo 5 (Keltainen kirjasto #98) 7.82   96
Jumala teitä siunatkoon, herra Rosewater (Keltainen kirjasto #107) 7.00   17
Mestarien aamiainen (Keltainen kirjasto #117) 8.16   12
Kissan kehto (Keltainen kirjasto #124) 7.26   30
Näkymättömät kaupungit (Keltainen kirjasto #127) 8.22   18
Äiti yö (Keltainen kirjasto #134) 7.00   23
Hui hai eli jäähyväiset yksinäisyydelle (Keltainen kirjasto #140) 6.64   19
Tämä vaikea elämä (Keltainen kirjasto #152) 9.00   3
Titanin seireenit (Keltainen kirjasto #153) 7.28   28
Sähköpiano (Keltainen kirjasto #169) 6.86   15
Jos talviyönä matkamies (Keltainen kirjasto #178) 7.38   29
Kalmasilmä (Keltainen kirjasto #180) 6.38   13
Talvinen tarina (Keltainen kirjasto #192) 7.14   15
Galápagos (Keltainen kirjasto #200) 6.38   21
Rottarouva (Keltainen kirjasto #209) 7.00   3
Minun kansani, minun rakkaani (Keltainen kirjasto #219) 8.00   7
Oscar ja Lucinda (Keltainen kirjasto #230) 7.50   18
Baltasar ja Blimunda (Keltainen kirjasto #236) 6.00   1
Hokkus pokkus (Keltainen kirjasto #244) 5.64   14
Suuri lammasseikkailu (Keltainen kirjasto #267) 7.80   35
M/T ja kertomus Metsän ihmeestä (Keltainen kirjasto #285) 7.14   7
Kuvitelma 20. vuosisadasta (Keltainen kirjasto #303) 6.50   2
Timbuktu (Keltainen kirjasto #320) 7.58   7
Kaikkien nimet (Keltainen kirjasto #325) 6.00   2
Omon Ra (Keltainen kirjasto #340) 6.34   3
Luola (Keltainen kirjasto #347) 8.00   1
Pianossa (Keltainen kirjasto #365) 5.40   5
Kivinen lautta 6.00   1
Obabakoak 7.66   3
Nainen ja apina 6.26   8
Mr Vertigo 7.84   6
Kertomus sokeudesta 8.00   20
Jeesuksen Kristuksen evankeliumi 8.40   5
Generation P 6.66   6
Piin elämä 7.60   46
Ole luonani aina 7.86   82
Lunar Park 7.22   14
Toinen minä 7.00   1
Hiljainen tyttö 6.82   11
Kertomus näkevistä 7.12   8
Oikukas kuolema 7.34   18
Kafka rannalla 8.74   63
Viides maailmanvalta 5.34   6
Pelon kasvot 5.80   5
Vieras kartanossa 6.70   26
Aika suuri hämäys 7.12   8
Kenraali kirjastossa 7.40   5
Ragnarök: Jumalten tuho 6.76   25
1Q84: Osat 1 & 2 7.50   48
Sydäntorni 7.30   13
1Q84: Osa 3 7.30   44
Susanin vaikutus 7.12   8
Maailmanloppu ja ihmemaa 7.68   29
Luoja lasta auttakoon 10.00   1
Ihmeiden tie 5.50   2
Haudattu jättiläinen 7.62   35
Miehiä ilman naisia 7.12   9
4 3 2 1 7.00   2
Nolla kelviniä 4.50   4
Kuunkajo 8.18   17
Komtuurin surma 8.50   6
Sinun silmiesi kautta 6.26   4
Tanssi tanssi tanssi 6.26   8
Päivien loppu 6.40   5
Vesitanssija 5.50   4
Pimeän jälkeen 6.94   18
Muistipoliisi 7.00   18
Vieterilintukronikka 7.50   8
Klara ja aurinko 7.32   22
Hiljaisuus 3.00   7
Asema 11 8.12   24
Ensimmäinen persoona 7.00   2
Lasihotelli 6.50   2
Piparkakkutalo 8.42   24

Kirja-arviot & arvosanat

Eija
Arvosanat 1205
Kirja-arviot 330
Viestit 1129
elokuu 5, 2018
4 / 10

Kirja on satiiri Venäjän oloista. Siinä sivalletaan elitismiä vastaan ja irvaillaan mm. muoti-ilmiöistä ja amerikkalaistumisesta. Kulttuurin alkulähdettä ei enää tunnisteta vaan asiat tunnistetaan Hollywood filmien kautta. Englannista johdettuja sanoja käytetään yhä enemmän. Kirjassa on paljon sanojen kanssa kikkailua ja itse juoni ei ole niin tärkeä.

Puolen välin kohdalla sain kirjasta jo tarpeekseni. Kirja jäi sitten vähäksi aikaa sivuun ja siihen uudelleen tarttuminen ei tehnyt lukemista yhtään helpompaa. Lopun punnersin väkipakolla läpi. Vaikka loppu oli yllättävyydessään hyvä, kokonaisuus ei ollut meikäläisen makuun.

Sovietonion
Sovietonion
Arvosanat 120
Kirja-arviot 0
Viestit 14
maaliskuu 3, 2017
Antoi 7 / 10 arvosanan kirjalle
Ari
Ari
Arvosanat 165
Kirja-arviot 0
Viestit 0
kesäkuu 27, 2014
Antoi 6 / 10 arvosanan kirjalle
elusive
elusive
Arvosanat 169
Kirja-arviot 0
Viestit 0
syyskuu 2, 2012
Antoi 6 / 10 arvosanan kirjalle