Laulu kadonneesta saaresta (Mustien ruusujen maa, #2)

Kansikuva: Meri Siitonen. Kartta: Valtteri Halonen. Taitto: Erkka Leppänen. Nidottu.

”Tiedätkö sinä, kuinka syvä meri voi olla? Sen kaikkein syvimmissä, pimeimmissä rotkoissa?”

Dinja on saapunut suuren, lämpimän meren ääreen. Elämä Kesäsaarilla on mukavaa ja rauhallista, mutta eräs yöllinen kohtaaminen tekee Dinjan jälleen levottomaksi. Hän ei ole vielä saavuttanut päämääräänsä eikä saanut selville totuutta kadonneesta äidistään, ja menneisyyden kysymykset vaivaavat mieltä. On aika jatkaa matkaa.

Dinja kumppaneineen purjehtii meren yli etsimään vastauksia. Kaikki ei kuitenkaan suju suunnitelmien mukaan. Yllättäen Dinja joutuu salaiseen valtakuntaan ja saa tehtävän, jonka suorittamisesta riippuu hänen tulevaisuutensa. Apuna hänellä on vain vieraaseen kansaan kuuluva, salaperäinen Soloshi, joka suhtautuu häneen vähintäänkin epäluuloisesti.

Laulu kadonneesta saaresta on jatkoa teokselle Karnin labyrintti ja toinen osa Mustien ruusujen maa -fantasiatrilogiasta. Dinja yrittää seurata äitinsä jalanjälkiä, mutta minne hän lopulta päätyy?

”Alatalon vahvuudeksi voidaan lukea päähenkilöiden onnistunut inhimillistäminen. Liian usein sankarit ovat yksiulotteisia suorittajia, joiden ainoa tehtävä on viedä tarinaa eteenpäin. Alatalon henkilöt ovat pohdiskelevia, ristiriitaisia ja jopa raivostuttavia – sanalla sanoen inhimillisiä.” – Petja Savoila, Keskisuomalainen 21.1.2014

”Alatalolla on onnistuneen tarinankerronnan resepti hallussaan. Vaikka päähenkilö on quest-fantasioille tyypilliseen tapaan kohtalonomaisten tapahtumien keskipisteessä, juoni kulkee luontevasti ja mukana on sopivasti yllätyksellisyyttä.” – Osmo Määttä, Tähtivaeltaja 1/2014