Sandman: Kerratut elämät

@ Neil Gaiman
Sandman: Kerratut elämät (Sandman deluxe #7) - Neil Gaiman 7.96   24

Ilmestynyt alun perin 1992–1993, kokoomateos 1994. Käsikirjoitus: Neil Gaiman. Suomentanut Petri Silas. Sidottu.

”...yksin JÄIN JÄLJELLE kertomaan tästä...”

Ihaillut Coraline, Neverwhere, Mirrormask ja Unohdetut jumalat olisivat kenties riittäneet nostamaan Neil Gaimanin (s. 1960) yhdeksi vuosituhannen taitteen fantasian suurista äänistä. Merkitystä olisi korostanut, että aidon renessanssimiehen tavoin hän iskee tarinaa moneen mediaan painetusta sanasta kuunnelmien kautta elokuviin.

Gaiman oli kuitenkin ehtinyt jo 1980-luvun lopulla elvyttää DC Comicsin Sandman-hahmon. Myytit ja arkkityypit omaleimaisille oivalluksilleen naittamalla hän lunasti paikan samassa jatkumossa Homeroksen, Tolkienin ja ystävänsä Alan Mooren kanssa.

Sandman kulkee eri kulttuureissa eri nimillä kuten Morpheus ja Nukkumatti, mutta Gaimanin neronleimaus oli uudistaa koko viitekehys. Syntyi kollektiivisen alitajunnan läpitunkema Unten Valtakunta ja mystisten, jumaliakin vanhempien Ikuisten suku.

Tähän omalakiseen maisemaan ja persoonalliseen hahmogalleriaan saattelee alkuperäisen Sandman-lehden numerot 41–49 kokoava Kerratut elämät, jonka johtoaiheita ovat muutos, kuolevaisuus ja aloitettujen asioiden loppuun saattaminen. Jopa kirjan jääräpää keskushenkilö nöyrtyy myöntämään oppineensa jotain, kun Kuumeen kanssa tehty matka päättyy.



Keskustelu: Neil Gaiman (21 viestiä)

Arvosana kirjalle
Omassa kirjahyllyssäni


Kirja julkaistu maaliskuu 7, 2018 (RW)
Alkuperäinen nimi The Sandman: Brief Lives
Tietoja muokattu lokakuu 20, 2018

Sandman deluxe

Sarja sisältää 9 pääteosta ja yhteensä teoksia 9 kpl.

Pääsarja Sandman

Sandman: Yösävelmiä ja alkusoittoja (Sandman deluxe #1) 8.14   60
Sandman: Nukkekoti (Sandman deluxe #2) 8.26   41
Sandman: Unten ihmemaa (Sandman deluxe #3) 8.34   44
Sandman: Utujen vuodenaika (Sandman deluxe #4) 8.30   44
Sandman: Persoonapeli (Sandman deluxe #5) 8.54   32
Sandman: Sepitteitä ja kajastusta (Sandman deluxe #6) 8.40   23
Sandman: Kerratut elämät (Sandman deluxe #7) 7.96   24
Sandman: Maailmainloppu (Sandman deluxe #8) 7.86   20
Sandman: Hyväntahtoiset (Sandman deluxe #9) 8.56   18

Kirja-arviot & arvosanat

鬼
Arvosanat 114
Kirja-arviot 0
Viestit 2
elokuu 30, 2021
Antoi 6 / 10 arvosanan kirjalle
Serafia Alho
Serafia Alho
Arvosanat 63
Kirja-arviot 0
Viestit 0
heinäkuu 19, 2019
Antoi 9 / 10 arvosanan kirjalle
Salka
Salka
Arvosanat 684
Kirja-arviot 0
Viestit 1
huhtikuu 2, 2019
Antoi 6 / 10 arvosanan kirjalle
Jussi
Jussi
Arvosanat 1130
Kirja-arviot 109
Viestit 1679
lokakuu 7, 2018
Antoi 8 / 10 arvosanan kirjalle
muse
muse
Arvosanat 9
Kirja-arviot 2
Viestit 1
elokuu 20, 2018
Antoi 9 / 10 arvosanan kirjalle
sterle
sterle
Arvosanat 1591
Kirja-arviot 2
Viestit 11
kesäkuu 28, 2018
Antoi 7 / 10 arvosanan kirjalle
Lis
Lis
Arvosanat 1236
Kirja-arviot 1
Viestit 38
huhtikuu 22, 2018
Antoi 9 / 10 arvosanan kirjalle
Stanulia
Stanulia
Arvosanat 141
Kirja-arviot 0
Viestit 0
maaliskuu 29, 2018
Antoi 8 / 10 arvosanan kirjalle
Kaamos
Kaamos
Arvosanat 200
Kirja-arviot 0
Viestit 0
maaliskuu 7, 2018
Antoi 7 / 10 arvosanan kirjalle