Kaksi hautaa (Pendergast #10) - Douglas Preston, Lincoln Child 7.00   15

Alkuteos ilmestynyt 2012. Suomentanut Pekka Marjamäki. Kansi: Perttu Lämsä. Sidottu, kansipaperi.

”Kun lähdet koston tielle, kaiva ensin kaksi hautaa.” – Konfutse

Helenin sieppausta seuranneiden 91 tunnin aikana FBI-agentti Pendergast tekee kaikkensa löytääkseen hänet ja päätyy Meksikoon. Asiat menevät kuitenkin traagisella tavalla pieleen, musertunut Pendergast palaa kotiin New Yorkiin ja vetäytyy piiloon ulkomaailmalta.

Kun manhattanilaishotelleissa tapahtuu sarja erikoisia murhia, Pendergastia anellaan apuun. Pian hän oivaltaa, että murhat ovat viesti Helenin kidnappaajilta. Sieppaajia jäljittäessään kostonhimoisen raivon sokaisema Pendergast joutuu lopulta katsomaan pahan voimia silmästä silmään.

Kaksi hautaa on koukuttavan jännittävä seikkailu ja viimeinen osa Pendergast-sarjan sisäisessä Helen-trilogiassa.


Luokitus: Jännitys

Arvosana kirjalle
Omassa kirjahyllyssäni


Kirja julkaistu huhtikuu 5, 2019 (Gummerus)
Alkuperäinen nimi Two Graves
Tietoja muokattu huhtikuu 5, 2019

Pendergast

Sarja sisältää 15 pääteosta ja yhteensä teoksia 15 kpl.

Pendergast esiintyi aluksi sivuhenkilönä suomentamattomissa romaaneissa Relic (1995) ja Reliquary (1997), ennen kuin hänet nostettiin päähenkilöksi Ihmeiden kabinetissa.

Ihmeiden kabinetti (Pendergast #1) 7.62   48
Kuoleman asetelma (Pendergast #2) 8.00   36
Tulikivi (Pendergast #3) 8.08   35
Veljensä vartija (Pendergast #4) 7.70   24
Kuolleiden kirja (Pendergast #5) 7.72   22
Pimeyden pyörä (Pendergast #6) 6.94   19
Kuoleman naamio (Pendergast #7) 6.94   15
Houreuni (Pendergast #8) 7.46   15
Koston kehä (Pendergast #9) 7.22   14
Kaksi hautaa (Pendergast #10) 7.00   15
Valkoinen tuli (Pendergast #11) 7.58   12
Sininen labyrintti (Pendergast #12) 7.86   14
Purppurarannikko (Pendergast #13) 7.72   11
Laavalasikammio (Pendergast #14) 6.66   6
Loputtoman yön kaupunki (Pendergast #15) 8.00   1

Kirja-arviot & arvosanat

samuel
samuel
Arvosanat 842
Kirja-arviot 6
Viestit 1
heinäkuu 17, 2023
Antoi 7 / 10 arvosanan kirjalle
Amondae
Amondae
Arvosanat 238
Kirja-arviot 0
Viestit 15
kesäkuu 2, 2023
Antoi 8 / 10 arvosanan kirjalle
ArskaShe
ArskaShe
Arvosanat 243
Kirja-arviot 1
Viestit 0
syyskuu 5, 2022
Antoi 6 / 10 arvosanan kirjalle
Henri Linkinen
Henri Linkinen
Arvosanat 177
Kirja-arviot 0
Viestit 0
huhtikuu 26, 2022
Antoi 8 / 10 arvosanan kirjalle
Markku
Markku
Arvosanat 7
Kirja-arviot 0
Viestit
toukokuu 1, 2021
Antoi 10 / 10 arvosanan kirjalle
KiLLPaTRiCK
KiLLPaTRiCK
Arvosanat 246
Kirja-arviot 2
Viestit 370
lokakuu 12, 2020
Antoi 7 / 10 arvosanan kirjalle
Sri
Sri
Arvosanat 548
Kirja-arviot 0
Viestit 0
syyskuu 3, 2020
Antoi 5 / 10 arvosanan kirjalle
Toni
Toni
Arvosanat 352
Kirja-arviot 0
Viestit 0
tammikuu 10, 2020
Antoi 7 / 10 arvosanan kirjalle
Joonas
Joonas
Arvosanat 452
Kirja-arviot 10
Viestit 15
lokakuu 11, 2019
Antoi 8 / 10 arvosanan kirjalle