Kirjailija ja käsikirjoittaja Neil Gaiman on syntynyt vuonna 1960 Englannissa. Hän on kirjoittanut novelleja, romaaneja, sarjakuvia, kuunnelmia sekä televisio- ja elokuvakäsikirjoituksia. Hän on saanut töistään lukuisia palkintoja, kuten 19 Eisner-sarjakuvapalkintoa, fantasiakirjallisuuden Hugo-, Nebula-, Locus-, Mythopoeic,- Bram Stoker- sekä British Fantasy -palkinnot sekä lastenkirjallisuuden Carnegie- ja Newbery-mitalit. Suomessa Gaiman on vieraillut neljästi.
Gaiman oppi lukemaan nelivuotiaana ja varttui lukien C. S. Lewisin ja J. R. R. Tolkienin kirjoja. Hänen suuri suosikkinsa oli Lewis Carrollin Alicen seikkailut ihmemaassa. Nuorena hän innostui tieteiskirjallisuudesta ja luki muun muassa Roger Zelaznya, ... (lisää)
Gene Wolfea, Ursula K. Le Guinia ja Michael Moorcockia. Koulukirjastossa oli paljon vanhoja kirjoja, joten Gaiman sai tutustua Edgar Allan Poen, G. K. Chestertonin ja lordi Dunsanyn kirjoihin.
Lapsena Gaiman luki paljon myös sarjakuvia kuten Batmania. Sitten hänestä alkoi vaikuttaa, että sarjakuvien mahdollisuudet ovat loppuun käytetyt, mutta sarjakuvaromaanien nousu 1970-luvulla sai hänet jälleen innostumaan. Päästyään koulusta 16-vuotiaana Gaimanin tavoitteena oli ryhtyä sarjakuvakäsikirjoittajaksi. Hän muutti vuonna 1981 Lontooseen ja alkoi työskennellä toimittajana, jotta oppisi tuntemaan kustannusalaa.
Gaiman tutustui sarjakuvakäsikirjoittaja Alan Mooreen, jonka tuotanto oli tehnyt häneen vaikutuksen. Myöhemmin hän ystävystyi kuvataiteilija Dave McKeanin kanssa. Gaiman pääsi käsikirjoittamaan ensimmäisen sarjakuvaromaaninsa vuonna 1987 McKeanin toimiessa kuvittajana. DC Comicsin toimitus huomasi Gaimanin kyvyt ja palkkasi hänet kirjoittamaan sarjakuvaa unohdetusta 1930-luvun sarjakuvahahmosta nimeltä Sandman. Gaiman sai vapaat kädet ja hän loi hahmon kokonaan uudelleen, menneestä jäi muistoksi vain Sandmanin varusteisiin kuuluva unikypärä.
Vuosina 1988–1996 ilmestynyt Sandman-sarjakuva oli Gaimanin läpimurto. Sarjan päähenkilöt ovat unen henkilöitymä Sandman eli Uni sekä hänen kuusi sisarustaan, tunnetuimpana Kuolema. Sarja on koottu kymmeneen albumiin. Sarjan kannet teki Dave McKean ja piirrostyön Sam Kieth, Mike Dringenberg, and Malcolm Jones III.
Myöhemmin Gaiman on kirjoittanut muutaman itsenäisen Sandmanin maailmaan sijoittuvan julkaisun. Vuonna 1999 ilmestyi kuvitettu kertomus, jonka P. Craig Russell sovitti vuonna 2008 sarjakuvaksi Sandman: Unten metsästäjät. Vuonna 2003 ilmestynyt albumi Ikuiset yöt sisältää seitsemän tarinaa Sandmanista ja tämän perheestä. Kuvittajina ovat useat kuuluisat piirtäjät kuten Milo Manara ja Miquelanxo Prado.
Romaanikirjailijana Gaiman teki ensiesiintymisen vuonna 1990, jolloin ilmestyi hänen yhdessä Terry Pratchettin kanssa kirjoittamansa humoristinen maailmanloppuromaani Hyviä enteitä. Kirja oli myyntimenestys sekä Britanniassa että kansainvälisesti. Teos oli myös Locus- ja World Fantasy -palkintojen ehdokkaana.
Monen mielestä kaunokirjailija Gaiman on parhaimmillaan novellistina. Häntä onkin kutsuttu sukupolvensa Ray Bradburyksi. ”Lumesta, lasista, omenoista” (1994) tarkastelee Lumikkia äitipuolen näkökulmasta. ”Ajattelin, että satu tavallaan herää kuolleista ja tarttuu ihmisiä nilkasta.” Sysäyksen novellin kirjoittamiseen Gaiman sai herättyään pohtimaan sadun lasiarkussa makaavaa prinsessaa. ”Aloin miettiä, minkälainen ihminen makaa arkussa kuolleena – mutta paranee. Ja minkälainen prinssi katselee kuollutta naista ja ajattelee: Hitsi, vienpä hänet linnaani.” Historian kirjoittavat ne, jotka selviytyvät. Monta versiota jää kokonaan kertomatta, Gaiman muistuttaa.
Gaimanin esikoisromaani Neverwhere – Maanalainen Lontoo (1996) kertoo Lontoon alla elävistä ihmisistä, joiden joukkoon päähenkilö vahingossa joutuu. Alun perin teos on tv-sarjan käsikirjoitus, joka on muokattu romaaniksi kustantajan pyynnöstä.
Gaimanin kirjoilla on hänen päässään sukupuoli. ”Newerwhere on poikien seikkailu, jossa on jokamies sankarina ja jonka naisilla on taipumus olla valmiissa roolissa, kuten kauhea tyttöystävä, prinsessa hädässä, naissoturi, viettelevä vamppi. Jokaista roolia on toivoakseni käännetty 45 prosenttia mutkalle, mutta hahmot ovat silti varastosta poimittuja.” Myöhemmät Tähtisumua ja Coraline ovat taas tyttöjen kirjoja.
Tähtisumua (1999) on kirjoitettu aikuisten saturomaaniksi. Alkuperäiseen isokokoiseen kirjaan kuuluu Charles Vessin kuvitus, joka on jätetty suomennoksesta pois. Teos sai Mythopoeic-palkinnon ja siihen perustuva samanniminen romanttinen elokuva ilmestyi vuonna 2007.
Tähtisumua-kirjalla Gaiman halusi tehdä fantasiakirjan ihmisille, jotka eivät pidä oman aikansa fantasiasta. Tähtisumua on muun muassa kunnianosoitus lordi Dunsanylle ja tämän teokselle Haltiamaan kuninkaantytär. Gaiman on sanonut, että J. R. R. Tolkienin oli loistava kirjailija, mutta Taru sormusten herrasta synnytti tuhansien huonojen jäljitelmien tulvan. ”Tilkka Tarua, hyppysellinen Conania ja mitä sitten muistuukaan mieleen viime Dungeons and Dragons -pelistä. Pyrin sivuuttamaan koko tämän ilmiön, yritin ennemminkin kytkeä tarinan siihen kirjalliseen perinteeseen, joka jatkui aina 1930-luvulle asti. Aikaan, jolloin fantasia ei ollut oma kaupallinen lajityyppinsä, vaan osa koko kirjallista kenttää, jolloin kirjailija saattoi kirjoittaa taikuudesta ja haltioista aivan kuin mistä muusta aiheesta tahansa”, Gaiman sanoi Tähtivaeltaja-lehden haastattelussa.
1920-luvulla kirjoitetun tarinan tyyliin Gaiman kirjoitti teoksensa vanhanaikaisella mustekynällä kovakantisiin vihkoihin. Gaimanin mukaan tietokoneella kirjoittaminen saa nykyajan tarinat paisumaan liian pitkiksi. ”Teos on 60 000 sanan pituinen, kuten kirjojen oli aiemmin tapana olla. Kirjalla on tietysti huonot puolensa. Sitä ei voi käyttää oven pidättimenä. Sillä ei luultavasti voi vakavasti vahingoittaa rosvoa, eikä kaatuvien Tähtisumujen pino tapa ketään.”
Unohdetut jumalat (2001) on nykyajan Yhdysvaltoihin sijoittuva laaja romaani, joka kertoo tavallisesta miehestä jumalten välisessä taistelussa. Teos nosti Gaimanin menestyskirjailijoiden joukkoon ja voitti sekä Hugo-, Nebula-, Locus- että Bram Stoker -palkinnot.
Coraline varjojen talossa (2002) on lasten ja kaikenikäisten kauhuromaani. Kirjassa näkyy jälleen Gaimanin rakkaus kissoihin. Teos sai parhaan nuortenkirjan Bram Stoker -palkinnon sekä parhaan pienoisromaanin Hugo-palkinnon. Alkuteoksessa on Dave McKeanin kuvitus, joka on jätetty pois suomenkielisestä laitoksesta. Kirjasta tehtiin nukkeanimaatio Coraline ja toinen todellisuus vuonna 2009.
Hämähäkkijumala (2005) sijoittui Unohdettujen jumalien maailmaan. Romaani sai British Fantasy-, Mythopoeic- ja Locus-palkinnot.
Aarteita ja muistoesineitä (2006) on suomennettu valikoimana alkuteoksen novelleja. ”Soraa muistojen tieltä” on kirjoitettu alun perin tosielämän kummitustarinoiden valikoimaan, ”Aarteita ja muistoesineitä” noir-henkisen sarjakuvan käsikirjoitukseksi ja ”Vihreiden kirjainten arvoitus” Sherlock Holmes -pastissiksi. Viimeksi mainittu kertomus sai Hugo-palkinnon. C. S. Lewisin Narnia-tarinoita pohtiva ”Susanin ongelma” on Gaimanin mukaan ärsyttävä tarina, jonka on tarkoitus puhua myös lastenkirjallisuuden voimasta.
Lasten kauhufantasia Hautausmaan poika (2008) sai Yhdysvalloissa lastenkirjallisuuden Newbery-mitalin ja Britanniassa Carnegie-mitalin. Se oli ensimmäinen teos, joka sai molemmat palkinnot. Kirja myös äänestettiin Hugo-voittajaksi.
Gaiman on toiminut sarjakuvien sensuuria vastustavan Comic Book Legal Defense Fundin hyväksi ja saanut säätiön sananvapauspalkinnon vuonna 1997. Gaiman pitää aktiivisesti verkkopäiväkirjaa ja hänen kotisivuillaan on käynyt yli miljoona vierailijaa joka kuukausi.
Gaiman on asunut vuodesta 1992 Minnesotassa Yhdysvalloissa. Britannian kansalaisuuden Gaiman on säilyttänyt. Hänellä on kolme lasta ensimmäisen vaimonsa kanssa. Nykyisin Gaiman on naimisissa laulaja-lauluntekijä Amanda Palmerin kanssa. Gaimanin kotina on vanha Addams Family -tyylinen puinen kartano, jonka asukkaisiin kuuluu viisi kissaa, koira sekä viisituhatta kirjaa. Gaiman keräilee kirjoja, mustia nahkatakkeja ja mustia t-paitoja.
Otava lopetti Gaimanin suomentamisen vuonna 2009 Hautausmaan poikaan.
Suomennetut kirjat
Hyviä enteitä (1990, yhdessä Terry Pratchettin kanssa)
Neverwhere – Maanalainen Lontoo (1996)
Tähtisumua (1998)
Unohdetut jumalat (2001)
Coraline varjojen talossa (2002)
Hämähäkkijumala (2005)
Aarteita ja muistoesineitä (2006)
Hautausmaan poika (2008)
Suomennetut sarjakuva-albumit
Sandman: Yösävelmiä ja alkusoittoja (1988–89)
Sandman: Nukketalo 1 (1989)
Sandman: Nukketalo 2 (1989)
Sandman: Unien maa (1990)
Sandman: Usvien aika 1 (1991)
Sandman: Ikuiset yöt (2003)
Neil Gaimanin Neverwhere (2006, sovittanut Mike Carey)
Ikuiset (2007)
Coraline (2008, sovittanut P. Craig Russell)
Unten metsästäjät (2009, sovittanut P. Craig Russell)
Mitä tapahtui viittaritarille? (2009)
Suomennettuja novelleja
”Murhamysteerit” (1992). Tähtivaeltaja 4/1993.
”Eräs elämä, varhaisen Moorcockin sävyissä” (1994). Tähtivaeltaja 2/1998.
”Lumesta, lasista ja omenoista” (1994). Tähtivaeltaja 1/1999.
”Lokakuu tuolissa” (2002). Tähtivaeltaja 1/2004.
Lähteitä
Toni Jerrman: ”Tarinankertoja Neil Gaiman”. Tähtivaeltaja 1/1999.
Marianna Leikomaa: ”Neil Gaiman – tarinoiden kertoja”. Legolas 2/2003.
Ulkomaisia fantasiakirjailijoita. Toimittanut Vesa Sisättö. BTJ Kirjastopalvelu, 2003.
Jussi Ahlroth & Toni Jerrman: ”Neil Gaiman – Varjojen talossa”. Tähtivaeltaja 1/2004.
Linkkejä
Jussi Ahlroth: Mies myyttien ja satujen sydämessä. Helsingin sanomat 6.10.2003.
Johanna Sinisalo: Hyviä enteitä. Aikakone 3/1992.
M. G. Soikkeli: Tähtisumua. Aikakone 8.5.2000.
Sari Peltoniemi: Tähtisumua. Kalaksikukko 25.5.2000.
Kimmo Rantanen: Coraline varjojen talossa. Turun sanomat 11.9.2003.
Vesa Sisättö: Coraline varjojen talossa. Helsingin sanomat 6.10.2003.
Sari Peltoniemi: Coraline varjojen talossa. Kalaksikukko 12.2.2004.
Jussi Ahlroth: Aarteita ja muistoesineitä. Helsingin sanomat 10.12.2007.
Sarjakuvat:
Vesa Vitikainen: Hellblazer – savua ja tulta. Kvaak.fi 26.8.2005.
Tatu Junni: Ikuiset. Plaza.fi 20.11.2007.
Jarkko Sikiö: Ikuiset. Kvaak.fi 23.10.2007.
Jussi Ahlroth: Ikuiset. Helsingin sanomat 21.12.2007.
Jarkko Sikiö: Neil Gaimanin Neverwhere. Kvaak.fi 23.1.2008.
Otto Sinisalo: Neil Gaimanin Neverwhere. Lumo 29.1.2008.
Jussi Ahlroth: Neil Gaimanin Neverwhere. Helsingin sanomat 2.4.2008.
Kari Salminen: Coraline. Turun sanomat 12.3.2009.
Manu Pärssinen: Coraline. V2.fi 26.4.2009.
Petri Hannini: Coraline. Keskisuomalainen 5.5.2009.
Ari Tiippana: Coraline. Kansan uutiset 20.5.2009.
Tero Mielonen: Mitä tapahtui viittaritarille? Kvaak.fi 11.5.2010.
Jokke Saharinen: Mitä tapahtui viittaritarille? Savon sanomat 11.6.2010.
Kuva: Petri Puromies, Otava.
