
Alkuteos ilmestynyt 2013. Suomentanut Meri Kapari. Kartta: Keith Thompson. Alkuperäinen kansi: April Ward. Sidottu.
Hengästyttävä fantasiaseikkailu ystävyydestä, lojaaliudesta, vallasta ja rakkaudesta
Alina Starkov on Ravkan ainoa auringonkutsuja, ja kaikki haluavat valjastaa hänen voimansa omaan käyttöönsä. Erityisesti Ravkan voimakkain grisha, Varjo, joka on palannut Sysikuilusta entistä voittamattomampana.
Alina ja Mal ovat paenneet Tosimeren toiselle puolelle. Siellä piilottelu ei kuitenkaan onnistu pitkään, ja Alina huomaa, että hänen ainoa vaihtoehtonsa on oppia hyväksymään voimiensa tuoma asema. Mutta mitä vahvemmaksi voimat kasvavat, sitä syvemmälle Alina vajoaa kielletyn taikuuden houkutuksiin, ja sitä kauemmaksi hän etääntyy rakastamastaan Malista. Alinan on valittava kotimaansa, voimansa ja ikuiseksi uskomansa rakkauden välillä – tai uskallettava panna ne kaikki vaakalaudalle lähestyvän myrskyn kourissa, jonka vain hän voi pysäyttää.
Saarto ja myrsky on kansainvälisen huippusuosion saavuttaneen Grishaversumi-trilogian toinen osa. Alinan tarina alkoi romaanissa Varjo ja riipus. Trilogiasta on parhaillaan tekeillä Netflix-sarja.
Arvosana kirjalle
Leigh Bardugo
Leigh Bardugo (s. 1975) on yhdysvaltalainen fantasiakirjailija, jonka teoksia on myyty yli viisi miljoonaa kappaletta. Jerusalemissa syntynyt kirjailija asuu Los Angelesissa Kaliforniassa. Hänen tunnetuimpia teoksiaan ovat Grishaversumiin sijoittuva kirjat.
Grishaversumi
Sarja sisältää 3 pääteosta ja yhteensä teoksia 3 kpl.
Trilogia kertoo nuoren orpotytön Alina Starkovin matkasta voimakkaaksi grishaksi, taikuuden käyttäjäksi joka pystyy ainoana hallitsemaan auringonvaloa ja yrittämään Ravkan mantereen halkaisevan Sysikuilun tuhoamista.
"Grishaversumi-trilogia on hyvin kerrottua, juohevaa seikkailua kiehtovassa fantasiamaailmassa." – Helsingin Sanomat
Alasarja Paluu Grishaversumiin
Kirja-arviot & arvosanat
Kirja-arviot 71
Viestit 6
Luin tämän kirjan hyvin pian aiemman osan jälkeen. Ajattelin, ettei Saarto ja myrskyt ehkä olisi yhtä koukuttava ja viihdyttävä kuin aiempi osa. Tässä olin oikeassa, sillä tämä kirja oli paljon parempi! Juoni oli kiinnostavampi ja runsaampi. Hahmoista aukesi aivan uusia ulottuvuuksia ja löysin itseni ihastumasta Varjoon. Mukaan tuli paljon uusia hahmoja, ja he saivat tarinasta täyden otteen. Kirjan aikana minulla heräsi arvaus Malista -en tosin voi paljastaa tätä arvausta, sillä sen vastaus taitaa paljastua vasta seuraavassa osassa- ja luulen tietäväni hänestä enemmän kuin kirjailija tässä vaiheessa haluaisi. Kaiken kaikkiaan tämä kirja oli mukaansatempaava ja loppu todella järisytti koko tarinaa! En vieläkään ole varma mielipiteestäni Alinasta, mutta asenteeni häntä kohtaan on jo myönteisempi.
Kirja-arviot 189
Viestit 6
Saarto ja myrsky on erinomainen jatko-osa erinomaiselle kirjasarjalle. Juoni pysyy edelleen hyvänä ja päähenkilöt ovat aika lailla samanlaisia kuin ensimmäisessä osassa. Alina on edelleen hyvä päähenkilö, mutta Varjo on yhä se koko kirjan kantava voima. Mal ei ole edelleenkään mikään suosikkihahmoni, enkä enää usko pitäväni hänestä kolmannessakaan osassa. Mutta se ei loppujen lopuksi haittaa.
Grishaversumi on upea sarja. Se on erilainen ja kirjailijalla on upea mielikuvitus. Odotan innolla sarjan kolmatta osaa.
Kirja-arviot 330
Viestit 0
Grishaversumi-trilogian toinen osa ei yllä ensimmäisen osan tasolle. Kirja on täynnä seikkailuja, epäselviä tunteita, poliittisia kuvioita ja ennen kaikkea odottamista. Vaikka tapahtuu kaikenlaista jatkuvasti, minulle jäi tunne, että kirjan pääteema on odottaminen ja valmistautuminen kolmanteen kirjaan. Tästä tuleekin voimakkaita täytekirjafiboja. Juonen tilanne vaikuttaa erittäin huonolta elämän kaikilla saroilla. Toivottavasti tähän tulee jokin valon pilkahdus (huomaa viittaus päähenkilön voimaan) sarjan viimeisessä osassa!