Lux perpetua 1 (Hussilaistrilogia #3) - Andrzej Sapkowski 8.34   3

Alkuteos ilmestynyt 2006. Sisältää alkuteoksen sivut 1‒283. Suomentanut Tapani Kärkkäinen. Päällyksen kuvitus: Alejandro Colucci. Sidottu, kansipaperi.

»Piru vie, nyt ei ole hyvin asiat.»

Breslaun piispa julistaa Reynevanin kirkonkiroukseen, koska »hän on tehnyt syntiä herjauksella, pyhäinhäväistyksellä, noituudella, uskosta luopumisella ja päälle päätteeksi aivan tavallisilla rikoksilla». Nuori lääkärimme ei kuitenkaan menetä rohkeuttaan arkkivihollisensa edessä, vaan etsii yhä sinnikkäästi elämänsä naista, jonka inkvisitio on siepannut. Etsinnät kuljettavat häntä vaaran paikasta toiseen pitkin poikin Sleesiaa, Böömiä ja Määriä, joilla verinen uskonsota raivoaa...

Lux perpetua on Hussilaistrilogian kolmas kirja. Nykyisten Puolan ja Tšekin värikkäälle ja sotaisalle 1400-luvulle sijoittuva teos ilmestyy kahdessa osassa, joista tämä on ensimmäinen.

»Kiertelyn ja kaartelun takaa pilkistää kuitenkin aina totuus, pilkistää niin kuin perse nokkospöheiköstä.»

”Sapkowskin romaanit ovat kuin monimutkainen loitsu, varsinainen fantasian, älyllisen keskustelun ja kuivan huumorin sekametelisoppa. Vahva suositus.” – Time




Arvosana kirjalle
Omassa kirjahyllyssäni


Kirja julkaistu heinäkuu 1, 2022 (WSOY)
Alkuperäinen nimi 'Lux perpetua'
Käännetty englanniksi Light Perpetual
Tietoja muokattu heinäkuu 1, 2022

Hussilaistrilogia

Sarja sisältää 3 pääteosta ja yhteensä teoksia 6 kpl.

”Hussilaistrilogia on Noituri-sarjan veroista fantasiaa.” – Vesa Sisättö, Helsingin Sanomat.

Trilogia julkaistaan suomeksi kuuteen osaan jaettuna.

Sarja on Sapkowskin kuvia kumartelematonta, pistävän hauskaa ja railakasta kerrontaa parhaimmillaan. Se sukeltaa syvälle keskiaikaan, kirjailijan kotiseudun Sleesian ja sen lähialueiden vaiheikkaiseen historiaan 600 vuotta sitten, kun Rooman kirkko inkvisitioineen pyrki keinoja kaihtamatta nujertamaan böömiläisen uskonpuhdistaja Jan Husin kannattajien levittämät vaaralliset harhaopit.

Narrenturm 1 (Hussilaistrilogia #1) 6.96   25
Narrenturm 2 (Hussilaistrilogia #1.5) 7.50   18
Herran soturit 1 (Hussilaistrilogia #2) 7.70   10
Herran soturit 2 (Hussilaistrilogia #2.5) 8.00   6
Lux perpetua 1 (Hussilaistrilogia #3) 8.34   3
Lux perpetua 2 (Hussilaistrilogia #3.5) 7.00   1

Kirja-arviot & arvosanat

karivaan
karivaan
Arvosanat 150
Kirja-arviot 16
Viestit 5
syyskuu 10, 2022
Antoi 9 / 10 arvosanan kirjalle
Jouni
Jouni
Arvosanat 294
Kirja-arviot 2
Viestit 26
heinäkuu 17, 2022
Antoi 8 / 10 arvosanan kirjalle