Spekulatiivisen fiktion kuukausikatsaus uutuuksiin ja tuleviin kirjoihin
Elena Mady: VaihdokasWSOY 2015 - Risingin tietokannassaElena Mady on Elina Virtavuoren taiteilijanimi. Mady on taustaltaan muusikko, joka on asunut Yhdysvalloissa. Hän on aikaisemmin kirjoittanut lasten fantasiaksi lukeutuvan Ella Aura -trilogian. Vaihdokas on hänen tuore nuortenkirjansa, joka aloittaa The Body Jumper -trilogian. Vaihdokkaan idea pohjaa Madyn kirjoittamaan lauluun. Päähenkilönä seurataan hyppääjää, liian varhain kuolleen nuoren - paremman sanan puutteessa - ... [lue lisää]

Legendojen mystinen jäälohikäärme herätti pelkoa, sillä kukaan ei ollut milloinkaan kesyttänyt sellaista. Yli lentävä jäälohikäärme jätti jälkeensä lohduttoman kylmän ja jäisen maan. Mutta Adaraa ei pelottanut – hän oli talvilapsi, syntynyt ankarimpien kenenkään muistamien pakkasten aikaan. Adara ei muistanut ensimmäistä kertaa, jolloin oli nähnyt jäälohikäärmeen. Tuntui kuin se olisi aina ollut osa hänen elämäänsä, kuin hän olisi aina nähnyt sen vilaukselta ... [lue lisää]
FantasiaNuortenkirjallisuusKorkea fantasiaLohikäärmeet

(Kummalinnun munia #2)
Pimeää pimeämpi - Kummalinnun munia 2 -antologia kokoaa yhteen vuonna 2015 sähköisessä tilaajapalvelussa julkaistut sadan sanan tarinat. Antologia kutsuu lukijan pimeyden sydämeen, huumoria unohtamatta! Kirjoittajat: Maria Carole, Maija Haavisto, Magdalena Hai, Janos Honkonen, Jussi Katajala, Anu Korpinen, Taru Kumara-Moisio, Mixu Lauronen, Erkka Leppänen, Olli Lönnberg, J.S. Meresmaa, Hanna Morre, Anni Nupponen, Tarja Sipiläinen, Shimo Suntila, Christine Thorel ja Kari Välimäki. [lue lisää]
FantasiaKotimainenScifiAntologia

(Star Wars)
Galaktisen Imperiumin kaikkien aikojen suurin joukkotuhoase, Kuolemantähti, on valmistumassa, ja kapinallisten ainoa toivo on prinsessan, lurjuksen ja maalaispojan käsissä. Tämä kiehtova romaani kertoo alkuperäisen Star Wars -trilogian ensimmäisen elokuvan tarinan kolmen päähenkilön – prinsessa Leian, Han Solon ja Luke Skywalkerin – näkökulmasta. Alkuperäisen Star Wars -trilogian ensimmäisen osan tarina Mukaansatempaavaa kerrontaa Noin 250 sivua [lue lisää]
ScifiNuortenkirjallisuusElokuvaAvaruusoopperaStar Wars

(Keltainen kirjasto)
Morrisonin uutuus tutkii lapsuutta. Nobelistin niukka, terävä ja paljastava romaani äidin ja tyttären suhteesta, lapsuuden merkityksestä ja syyllisyyden taakasta. Kun Bride syntyy, hän on ”sinimusta, sudaninmusta”. Vaaleammalle Sweetness-äidille tyttären ihonväri on katastrofi, ja siitä aukeaa kuilu heidän välilleen. Niin syvä kuilu, että Bride tekee pahan virheen ja tuhoaa viattoman ihmisen elämän saadakseen äidiltään huomiota. Aikuisena hän on kääntänyt ... [lue lisää]
MainstreamMaaginen realismi

(Saga #3)
Sankaripariskunnan pakomatka päättyy! Kuka jää henkiin? Tähtienvälisen sodan eri osapuolia edustavat rakastavaiset Alana ja Marko ovat löytäneet turvapaikan Quietus-planeetalta. Pariskuntaa jahtaavat palkkionmetsästäjät lähestyvät kuitenkin uhkaavasti, ja lopullinen välienselvittely koittaa viimein. Luvassa on piinaavaa jännitystä ja hillitöntä huumoria. Vaughanin kehutussa ja koukuttavassa tarinassa poliittiset, moraaliset ja romanttiset juoniainekset nivoutuvat saumattomasti ... [lue lisää]
ScifiSarjakuvaAvaruusooppera

Anton havahtuu Kalevankankaan taisteluiden keskellä ja joutuu mukaan salaperäisen veljeskunnan ikiaikaisiin juonitteluihin. Sotien laineet pyyhkivät yli Suomen. Anton yrittää pysyä hengissä ja ymmärtää, kuka käskee ketä. Löytyykö vastaus ikiaikaisesta Metsästä vai joutuuko Anton metsänpeittoon? Samuli Antila on historiallisen kuvauksen mestari. 1900-luvun alkuvuosikymmenten Tampere herää romaanissa eloon ja tunkee lukijan tajuntaan kaikkien aistien kautta. [lue lisää]
FantasiaKotimainenHistoria

(Prinsessa & Pahikset #1)
Kaikki tuntevat tarinan Lumikista ja seitsemästä kääpiöstä, mutta tämä kiehtova romaani kertoo, kuinka kerran niin kauniista ja herttaisesta äitipuolesta sukeutui kateellinen ja pahansuopa kuningatar. Kirja aloittaa uuden sarjan, jossa valokeilaan pääsevät prinsessasatujen pahikset. [lue lisää]
FantasiaNuortenkirjallisuusSatufantasiaSadut

(Wayward Pines #3)
Makea valhe vai katkera totuus?Mystisen pikkukaupungin aika on kulumassa loppuun. Aitoamerikkalaisen herttaisessa Wayward Pinesissa on vain yksi vika: sieltä ei voi lähteä pois. Kaupunkia ympäröi sähköaita, ja pakoyrityksestä saa maksaa hengellään. Mistä oikein on kyse – sen tietää vain kaupungin perustaja, mielipuoli miljonääri David Pilcher. Kunnes salaisen palvelun agentti Ethan Burke saapuu kaupunkiin. Edessä on katkera taistelu Wayward Pinesista, viimeisestä kaupungista. "Painajainen, josta et pääse eroon." – Mysterious Reviews [lue lisää]
ScifiJännitysTV-sarjaMysteeri

(Uuden auringon kirja #4)
”Sarjan kirjat ovat kuin aarrearkkuja, täynnä mielikuvia kuin jalokiviä; sanoja, joista lukija voi humaltua; ihmisiä ja tapahtumia, jotka muistaa vielä kauan lukemansa jälkeen.” – George R. R. Martin Uuden auringon kirja -sarjan päätösosassa Severian joutuu mukaan suureen taisteluun matkalla pohjoiseen. Sairastuttuaan hän on toipilaana peleriinien hoidossa. Kun Severian joutuu jättämään peleriinit hetkeksi, hän piilottaa Sovinnontekijän kynnen alttarin alle. Peleriinien ... [lue lisää]
FantasiaScifiTieteisfantasiaPrix Apollo -palkinto

Toisinaan vähäpätöisimmät hahmot tekevät sankarillisimmat matkat Tähkä on kana joka ei enää käskemällä muni. Yli vuosi sitten se oli pantu häkkiin, ja siitä lähtien se ei ollut tehnyt mitään muuta kuin muninut. Se ei ollut voinut tepastella ympäriinsä tai räpytellä siipiään, saatikka hautoa muniaan. Koskaan se ei ollut astunut häkin ulkopuolelle. Mutta joka aamu se katselee maatilan muiden eläinten elämää navetan ovenraosta. Siellä ne kuljeskelevat vapaana, toiset ... [lue lisää]
FantasiaElokuvaEläinfantasia

Armoton ja koskettava kertomus 1600-luvun Suomesta, missä taikausko hallitsee. Itäsuomalaisessa sysimetsässä elää ihmissusi, josta metsästäjät ovat saaneet merkkejä ja lopulta nähneet tuon otuksen, ikävin seurauksin: koko seuraavan talven ajan ankarat rokot ja ruttotaudit riehuvat Savitaipaleella. Talvella 1616 englantilainen Henry Buddel ja hollantilainen Andries van Wouw saavat tehtäväksi viedä kirjeen kuningas Kustaa II Adolfille Turkuun. Matkan varrella läpi eteläisen ... [lue lisää]
KotimainenMainstreamHistoriaMaaginen realismi

(Keskilinnan ritarit)
Omalakiseen fantasiamaailmaan sijoittuva pienoisromaanitrilogia yhdistelee niin dekkaria, seikkailua kuin BDSM-henkistä erotiikkaa. Keskilinna. Kaupunki, jonka kuningas hallitsee alusmaita hovijuonten puristuksessa. Kaupunki, jossa ritarin ovela mieli on hänen paras aseensa – ja toisinaan hänen tuhonsa. Nuori ja tunnollinen Konno Nasovalainen on valmistumaisillaan aseenkantajain killasta ja kypsä astumaan ritari Jehrem Kovdasin palvelukseen. Kun Jehrem yllättäen kieltäytyykin ... [lue lisää]
FantasiaKotimainenKokoelmaErotiikka

(Ada Gootti #2)
Kalmatollon kartanossa valmistaudutaan viettämään Täysikuukestejä. Paikalle saapuu taiteilija- ja kirjailijavieraiden lisäksi kuuluisia kokkeja osallistumaan Kalmatollon suuriin leipojaisiin. Ada Gootti aavistelee kuitenkin, että Nurjamaa juonii jotain... Katalan sisäriistanvartijan metkujen selvittämisen lisäksi Adan täytyy auttaa raivaamaan esteet tosirakkauden tieltä: hänen kamaripalvelijaansa Marylebonea on kosittu kirjeitse, mutta tämä on liian ujo poistumaan Adan ... [lue lisää]
FantasiaLastenkirjallisuus

(Praedor)
Sisällys: Legendojen hautausmaa Rajamaan musiikkia Sinimetsän kuningas Sagashin hirviö Kirsikkametsän luostari Warthin kauppias Valkoisen vuoren vanki Velhon tytär, 2014 [antologia Kirotun maan kulkijat] Velhontappaja Borvarian lautturit Kerettiläisten kirja Panssaroitu sydän Jäätyneen tulen kartano ”Sanoit, että haluat päästä Artanten paratiisiin, mutta se tie on praedoreilta suljettu. Praedorit ovat ensimmäisinä jonossa helvetin porteilla. Et voi pitää sieluasi puhtaana, ... [lue lisää]
FantasiaKotimainenNovellikokoelmaMiekka ja magia

(Särkynyt meri #1)
Locus-palkinto (paras nuortenkirja) 2015. David Gemmell Legend Award -ehdokas 2015. »Vannoin, että kostan isäni murhaajille. Saatan olla vain puoliksi mies, mutta vannoin täyden valan.» Prinssi Yarvi on vannonut voittavansa takaisin valtaistuimen, jolle hän ei koskaan halunnut nousta. Sitä ennen hänen on kuitenkin kestettävä julmuuksia, kahleita ja Särkyneen meren purevia vesiä. Ja hänen on tehtävä se kaikki yhdellä kädellä. Raajarikkona syntynyt, pelätyn kuningasisänsä ... [lue lisää]
FantasiaNuortenkirjallisuusLocus-palkinto

(The Walking Dead: Kuvernööri-sarja #3)
Suosittu Walking Dead –sarja saa jatkoa! Kuvernöörin tuhon ensimmäisessä osassa Kuvernöörin valta rapisee, kun televisiosta tutut sankarit saapuvat Woodburyyn. Kuvernöörin todellinen luonto alkaa paljastua. The Walking Dead -televisiosarjasta ja sarjakuvasta tutut Rick, Michonne ja Glenn joutuvat keskelle painajaista saapuessaan Woodburyyn. Kuvernööri kaitsee laumaansa pelolla ja kauhulla, mutta kaikki eivät suostu peloteltaviksi. Ihmisyyden nurjat puolet tulevat esiin ja välienselvittelyä on luvassa, kun kaunat kiehuvat yli äyräiden. On tullut aika valita puolensa. [lue lisää]
KauhuTV-sarjaZombit

(Maze Runner #3)
Maze Runner -trilogian kolmannessa osassa Thomaksen henkeäsalpaava tarina jatkuu. Poltetun maan ylityksen jälkeen Thomas joutuu uuteen karmivaan ihmiskokeeseen. Hänen aivojaan on käsitelty niin, että PAHA-organisaation edustaja voi kontrolloida häntä. Thomas onnistuu saamaan osan pois pyyhityistä muistoistaan takaisin, mutta ne ovat liian piinaavia. Muistojensa rippeiden voimalla hän pakenee uhkarohkeiden ystäviensä kanssa ja yrittää pelastaa sen, minkä vielä voi. Maze Runner ... [lue lisää]
ScifiNuortenkirjallisuusElokuvaDystopiaPost-apokalyptinen

Keplerin uusi aluevaltaus! Mihin joudumme kun kuolemme? Yliluonnollinen trilleri vie tuonpuoleiseen, jossa pelataan julmaa peliä siitä, kuka saa palata elämään. Jasmin Pascal-Anderson haavoittuu kuolettavasti ja huomaa päätyneensä outoon satamakaupunkiin, jossa vainajat odottavat tuonen laivaa tai paluuta elämään. Jokin on kuitenkin pahasti vialla. Sairaalassa henkiin virkoava Jasmin ei koskaan toivu kokemastaan. Kaikkea varjostaa tieto, että tuonpuoleisesta on tullut röyhkeyden ... [lue lisää]
FantasiaJännitys

Filosofinen fantasiaseikkailu Lain ja Järjestyksen kuningas lähettää neljä ruhtinasta valloittamaan Yshaloonin saaren. Jättiläishämähäkkejä vastaan käydyn verisen taistelun jälkeen yksi ruhtinaista, nuori Ymarrak, päättääkin jäädä saarelle ja asettua asumaan saaren ruhtinaan tyttären kanssa. Kekseliäs Ymarrak suostuttelee kalastajakansan käyttämään uutta kalalajia ravinnokseen ja rakentamaan isompia aluksia. Hyvinvoinnin lisääntyessä hän nauttii saarelaisten ... [lue lisää]
FantasiaKotimainen

Kirja, jota kukaan ei koskaan lukenut tempaa mukaansa kirjojen maailmaan. Teos kulkee omia polkujaan Walter Moersin Uinuvien kirjojen kaupungin ja Marcus Zusakin Kirjavarkaan välimaastossa. Mila etsii täydellistä kirjaa. Hän asuu antikvariaateissa, kantaa omaisuuttaan olkalaukussaan ja hengittää kirjapölyä. Kun kaupunkiin avataan uusi kirjakauppa, Mila löytää läheisyyttä ja ymmärrystä tarinoiden lisäksi myös ihmisistä. Herra H:n omalaatuinen kauppa vetää Milaa puoleensa ... [lue lisää]
FantasiaKotimainen