Ei ole Puh Nallea.

Viimeinen yksisarvinen?

^ Ei tällä kertaa.

3.
- Te kaikki tiedätte yhtä hyvin kuin minäkin, että jos ikinä ihmisten pitäisi valita joko heidän tai meidän olemassaolon välillä, yksikään heistä ei empisi sekunnin vertaa, jatkoi [***].
--
- Toivotaan sentään niin ihmisten vuoksi kuin meidänkin, ettei moista tilannetta koskaan syntyisi, sanoi [**].

Asimov Robotit

^ Ei Asimovia. Lähimmäksi on tainnut osua Dyn.

4.
- Minun unelmani taas on loikkia joka taholle perheeni kanssa, sanoi [4*].
- Ja nakerrella kaikenlaista jouten ollessa, sanoi puolestaan [5*].
- Ja uida milloin mieli tekee, huusi [6*].
- Ja etsiä ruokaa kuun paisteessa, sanoi [7*].
- Ja olla vapaana ilman ikuisia piiloon juoksemisia, sanoi [8*].
- Ja etsiä kaikessa rauhassa makeimmat marjat, piipitti [9*].
- Ja parhaat siemenet, lisäsi [10*].
- Ja kohdata oma sukulainen, huokaisi [11*]. - Se ... se vasta olisi jännittävää.
[Kaikki] katsoivat [*]:a. - Entä sinä?
[*] vilkaisi hellästi hymyillen [**]:taan. - Hän on minun vastaukseni.

Näemmä Kaukametsän pakolaiset on myös kirja, joten arvataan se.

No sanotaas Kaukametsän pakolaiset.

Muoks: Enpä sitten ehtinytkään.

Kyllä! Kaukametsän pakolaiset. [*] on tietenkin Kettu, [**] Naaras ja [***] aina yhtä symppis Kyy. Ym.

Vuoro Dynille!

Jee jee. Nyt meni kyllä ihan arvauksena tuosta Hiistun lisävihjeestä, kirjaa en ole lukenut vaikka tv-sarja onkin ikisuosikki.

Seuraava saman tien:

Mies oli kokonaan ja todella mies vain silloin kun oli juuri omistanut naisen tai tappanut toisen miehen, se oli totuus ja sillä siisti. Ajatus ei ollut hänen omansa vaan jostakin vanhasta kirjasta. Mutta totta se oli. Siksi hänestä oli mukava kuvitella tuontapaisia asioita.

Le Guin: Maailma, vihreä metsä ?

Haha, taisi olla liian helppo. Ekalla yrityksellä oikein. :)

Jes! Yleensä muistan lukemani kirjat yksityiskohtien tasolla aika huonosti, mutta Davidsonin kärjistetty maailmankuva on kyllä jäänyt mieleen.

Tässä seuraava, joka sekin saattaa helppo, mutta arvuuteltavaa on käsillä varsin vähän.

1. vihje:
On päiviä jolloin kaikki mitä näen tuntuu olevan täynnä merkityksiä: ilmoituksia joita minun olisi vaikea välittää muille, määritellä, kääntää sanoiksi, mutta jotka juuri sen takia tuntuvat minusta ratkaisevilta. Ne ovat ilmoituksia tai enteitä jotka koskevat minua ja maailmaa yhdessä: ei ulkoisia tapahtumiani vaan niitä jotka tapahtuvat sisällä, pohjalla, eikä mistään maailman erityisestä seikasta vaan olemisen tavasta yleensä. Ymmärtänette varmaan kuinka vaikea minun on puhua siitä muutoin kuin merkein.

En löydä nyt kirjaa, jotta tarkistaisin, joten tää voi mennä pahastikin hakoteille... mutta arvataan Pat Cadiganin Mielenpeli.

Sinänsä hyvä arvaus, mutta taitaa mennä vähän sinne hakoteiden puolelle. Laitan seuraavan vihjeen jo nyt, sillä en tiedä ehtisinkö illalla.

2. vihje:
Kun korppikotkat nousevat lentoon, se on merkki siitä että yö on päättynyt, isä oli sanonut minulle. Ja minä kuulin raskaiden siipien havinan pimeällä taivaalla ja näin niiden varjojen pimentävän vihreät tähdet. Se oli raskasta lentoa, ne viivyttelivät nousuaan aivan kuin vain lentäessään ne tuntisivat omistavansa sulat eikä vain piikkisiä lehtiä. Kun petolinnut olivat lentäneet pois, tähdet ilmestyivät harmaina ja taivas vihreänä. Oli aamunkoitto ja minä ratsastin autiota tietä [X]:n kylän suuntaan.

"[Y]", isä oli sanonut, "heti kun minä olen kuollut, ota minun hevoseni, karbiinini, ruokaa kolmeksi päiväksi ja nouse kuivunutta virranuomaa [Z]:n vuorelle kunnes näet savun kohoavan [X]:n terasseilta."

Tuli mieleen Moira Youngin Julma maa, mutta ei todennäköisesti ole se. Kokeillaan kuitenkin.

Eipä ole Julma maa.

vihje 3.0:
Niin ahdistunut kuin olinkin näistä olosuhteista onnistuin keskittymään ja jakamaan yleistunteen elimestäni, jota rouva [M]:n elin puristi, osittaisiin tunteisiin eri kohdissa minua ja häntä sitä mukaa kun ne joutuivat liukuvan liikkeeni ja hänen kouristustensa valtaan. Tämä sovellutus auttoi sitä paitsi pidentämään välttämätöntä tarkkailutilaa hidastaen lopullisen kriisin syöksyä tuoden mukanaan turtumuksen tai osittaisen herkkyyden hetkiä jotka vuorostaan saivat aikaan äkillisiä hekuman hetkiä ja jotka jakaantuivat odottamattomalla tavalla tilassa ja ajassa. "[N]! [N]!" valitin rouva [M]:n korvaan liittäen kouristuksenomaisesti nämä yliherkkyyden hetket hänen tyttärensä kuvaan ja tunneasteikkoon jonka kuvittelin hänen voivan herättää minussa täysin erilaisena.

Ilmeisesti tämä sitten on vaikea. Huomenna alan laittaa helpompia vihjeitä.

vihje 3.5 (välitöntä jatkoa edelliseen):
Ja pitääkseni yllä, pystyäkseni kontrolloimaan reaktioitani ajattelin kuvausta jonka esittäisin samana iltana herra [O]:lle: ginkgon lehtien sadetta luonnehtii se seikka että joka hetki jokainen putoamassa oleva lehti on eri korkeudella mistä syystä tyhjä ja turta tila johon näköaistimukset sijoittuvat voidaan jakaa jatkuviin tasoihin joista jokaisessa leijuu yksi ja vain yksi lehti.

Calvino Jos talviyönä matkamies

Sehän se! Vuoro maahiselle.

Minä tiesin kyllä ihan tarkkaan mitä isä sanoisi. Hän kertoisi olleensa aina luokkansa priimus ja että hänen oma isänsä oli ollut hänestä hyvin ylpeä ja kuinka mahdottomasti hän toi koulusta kunniakirjoja ja palkintoristejä jotka hän mielellään näyttäisi minulle, muttei voinut koska oli kadottanut ne muutossa naimisiin mennessään.

Miten tuli mieleen niin vahvasti Sempé - Goscinny Pikku Nikke

Koska tyyli on unohtumaton? Oikein!

Se oli kyllä totta. X raotti verhoja nähdäkseen ulos ja säikähti kuollakseen, sillä toinen miehistä seisoi ikkunan takana tuijottamassa ilmeettömänä sisään. X:ltä pääsi tahaton vingahdus ja hän melkein kompastui jalkoihinsa peruuttaesaan ikkunan luota.
-Ole nyt hiljaa, Y supisi. -Jos me olemme aivan hiljaa, ne ehkä luulevat, että täällä ei ole ketään.
-Enpä usko, sanoi X osoittaen sormellaan ikkunaa. Nyt se oli kuitenkin tyhjä. Sen sijaan ovelta kuului koputus.
-Paetaan takakautta, Y kuiskasi.
Juuri silloin takaoveenkin koputettiin.

Saisiko uutta vihjettä?

Kuulostaa tutulta mutta ei kuitenkaan.