Komisaario Parkkinen ja kinkkinen juttu Pielavedellä

[b]Komissaario Parkkinen ja kinkkinen juttu Pielavedellä [/b] [b]Esipuhe[/b]   Oli sateinen päivä kun parkkeerasin Pielavedellä olevan maantievarsi motellin pihaan. Ja kun koko paska alkoi sataa taivaalta niskaani. Kuinka juuri minulle, etsivä Parkkoselle, tapahtuu aina tällaista, Jumala valitsee minut aina temppujensa uhriksi ja todistajaksi. Minä nimittäin olin – tai ainakin kovasti yritin – olla lomalla ja viettää yksikseni hyvää aikaa kiertelemällä ympäri suomea autollani. Mustangillani. Sitten tosiaan parkkeerasin epäonnekseni Pielavedellä tuon kurjan motellin pihaan. Siitä se sitten lähti. Koko tämä tarina jonka nyt aion kertoa. [b] 1. Luku[/b]   Oli siis keskikesän kauniimpia päiviä ja olin ajellut jo jonkin matkaa pohjoiseen lähdettyäni reissuun Helsingistä. Ajoin autollani ikkuna auki ja radio soitti rakasta Bob Dylanin kokoelma-cd:ni. Ja mieleni oli muutenkin aika hiton hyvä, olin juuri saanut Helsingissä muutama kinkkisen jutun loppuun ja jopa pienen palkan korotuksen vaivoistani. Se johtui kuulemma siitä koska olin kuulemma tehnyt viimeisen vuoden ajan niin hyvää työtä ja pidättänyt ja laittanut niin paljon konnia kaltereiden taakse ja vastuuseen teoistaan. Minulla oli oikeasti ollut jo pitkään hyvä voittoputki päällä ja sitä samaa linjaa aioin jatkaa jatkossakin. Sillä hetkellä elämä hymyili minulle todella paljon ja jos olisin tiennyt mitä tästä kaikesta seuraa, en olisi nuolaissut ennen kuin tipahtaa.   Niinpä saavuin lopulta Pielavedelle ja astuin ulos autostani. Parkkipaikka oli melkein tyhjä, sillä ei ollut muuta kuin minun silmäteräni Mustangini ja joku toinen auto. Muistaakseni joku uudempi Toyota. Tai joku vastaava. Ja kaikki oli muutenkin niin kuin pitikin, linnut lauloivat puissa, lempeä ja virvoittava tuuli hyväili kasvojani ja aurinko paistoi maltillisesti mutta kauniina ja kirkkaana lähes pilvettömällä taivaalla.   Astuin maantievarsimotellin ovesta sisään. Paikan nimi oli ”Tyyni Jokeri” ja se ei oikein sanonut minulle mitään. Ainut mitä nimestä tuli minulle mieleen, oli, että nimen keksijällä oli hyvä mielikuvitus. Ja rutkasti kielellistä lahjakkuutta.   Sisältä paikka oli niin kuin kaikki muutkin maailman paikat ja ravintolat. Siisti, asiallinen ja rento, sellainen paikka jossa asiakkaille tulee turvallinen ja hyvä mieli koska kaikki on niin kuin pitääkin. Ruoka on hyvää, pöydät siistejä, huoneissa on TV ja kunnon ilmastointi ja muutenkin ympäristö on kaikin puolin viihtyisä ja sopivan rauhallinen. Näine ajatuksineni astuin peremmälle ja menin tiskille.   Tiskillä kohtasin suuren silmänilon. Ja nainen joka ilmeisesti pyöritti koko paikkaa kysyi minulta mitä saisi olla. Haluaisinko vain syödä vaiko olisinko paikalla pidempää ja ottaisin huoneen itselleni. Selitin tälle kaunottarelle, että haluaisin molemmat. Sekä syödä, että olla yhden, ehkä kaksikin yötä täällä. Nainen otti hymyillen samalla koko ajan tarvittavat tietoni ylös ja antoi minulle lopulta avaimen ja pyysi minua menemään istumaan pöytääni. Hän toisi ruokalistan minulle hetken päästä.   Silloin näin heidät ensimmäistä kertaa.   Ja, sitä en unohda koskaan. He tulivat sisälle ja istuivat pöytään kuin ketkä vaan. Heissä ei ollut silmissäni silloin mitään erikoista, korkeintaan sitä lukuun ottamatta, että se olivat hieman sotkuisen näköisiä. Nyt, myöhemmin kuin koko tämä tapahtumaketju tai sarja on minulle tuttu, sanoisin, että heidän silmissään oli jo silloin jonkinlainen häiriintynyt katse. Sitähän sanotaan, että silmät ovat sielun peili ja jos se on totta niin heidän sielunsa olivat mustaakin mustemmat.   No, seuraavaksi tuo kuvan kaunis nainen toi minulle ruokalistan. Kiitin häntä ja selailin listaa läpi. Välillä kuulin noiden kahden ihmisenkuvatuksen nauravan häijyn kuuloista naurua ja kolistelleen pullojaan. Sitten huikkasin taas tarjoilijalle ja tilasin häneltä nauravat nakit. Aikuisten version siitä joka tapauksessa.   [b]2. Luku[/b]   Illalla istuin huoneessani ja hikoilin ja yritin katsoa TV:tä. Siitä ei tullut yhtään mitään, koska minua houkutti lähteä ottamaan muutama – sanoin itselleni vain muutama – drinkki motellin baariin. Ja, niin paljon kun yritinkin vakuutella itselleni, ettei ei muutama drinkki merkitse mitään, niin tiesin sen olevan paskapuhetta. Minulla oli nyt takanani kolmen kuukauden pituinen raitis jakso ja olin jopa käynyt kaksi tai kolme kertaa viikossa AA:ssa.   Seuraavaksi puin siistimmät vaatteeni päälle, laitoin hihattoman kauluspaidan päälleni, siistit mustat suorat housut jalkaan ja viimeisen päälle loistavat kengät. Sitten laitoin Camel-askin ja sytyttimen paitani etutaskuun ja astui ulos huoneestani.   Ei mennyt aikaakaan, kun istuin jo motellin baarissa olutlasi kädessäni.   Siellä meno oli yllättävän kovaa vaikka ei se mikään ihme ollut. Tänään oli perjantai ja ihmiset rentoutuivat ja tulivat paikan päälle tanssimaan ja juomaan ja seurustelemaan. Toki, ei tämä mikään helsinkiläinen suurdisco ollut, mutta meno oli kuitenkin letkeää ja mukavaa. Paikalla oli jopa bändi jotka soittivat kappaleita aina rautalangasta Beatlesiin. Ja, jos olen rehellinen, niin bändi soitti yllättävän hyvin minun makuun. Tosin voi olla, että alkoholi vaikutti arvostelukykyyni.   Ja, minulla kesti pitkän tovin ennen kuin tapasin hänet.   Tuon hieman päästään höyrähtäneen naisen. Naisen joka tuli jossain vaiheessa iltaa juttelemaan kanssani. Hänen nimi oli Nea Rantala.   ”Saanko istua seuraasi?” Nainen tuli vihoin luokseni baaritiskille ja jatkoi. ”En ole nähnyt sinua aikaisemmin täällä, joten olet varmaankin ulkopaikkakuntalainen. Mutta, istuisin tosiaan mielelläni seuraasi. Minä olen aika yksinäinen. Kukaan täällä ei oikein tykkää minusta. Ehkä sinä tykkäät minusta.”   ”Istu alas vaan.” minä sanoin.”Haluatko jotain juotavaa? Minä voin tarjota.”   Otimme molemmat yhdet pienet viski-paukut ja juttelimme. Juttelimme paljon. Ja, naisen puheista pystyi heti päättelemään, että hän ei ollut aivan täysin sielunvoimissaan ja realiteeteissa, mutta hän vaikutti muuten rauhalliselta ja harmittomalta, ehkä tosiaan hieman yksinäiseltä ihmiseltä.   Nainen kertoi minulle, kuinka oli päässyt kolme viikkoa sitten pois mielisairaalasta, jossa hän oli tällä kertaa ollut kahdeksan kuukautta ja kaksi viikkoa ja kolme päivää. Ja hän toivoi, että tämä viime kerta jäisi tosiaan viimeiseksi. Tai, muuten hän tappaisi itsensä, niin hän sanoi. Ehkä hirttäytymällä, ehkä lääkkeillä, hän ei ollut varma. Minä tietenkin yritin parhaani mukaan rauhoitella naista, mutta hän jatkoi outojen juttujensa kertomista. Pielaveden kylillä kuulemma tapahtui öisin outoja juttuja, lapsia katosi kun savuna ilmaan, ilman, että ketään kiinnosti, oli outoja auto-onnettomuuksia ja väkivaltaisia sattumia, öisellä taivailla näkyi outoja ja kirkkaita valoja kuin toisista maailmoista ja ulottuvuuksista. Ja, kaikkea muuta samanlaista ikävää. Tämän kaiken nainen sanoi tietävänsä koska hänellä oli selvänäkijän lahja. Ja koska hän oli yhteydessä henkimaailmaan. Hän kertoi ylpeästi olevansa henkimaailman suuri tulkitsija ja tulkki ja, että hän oli henkimaailman sisäisessä hierarkiassa korkealla ja lisäksi arvostettu ja kaunis sielu.   Minä kuuntelin naista koko illan ja lopulta toivotimme toisillemme hyvää yötä ja minä poistuin hieman hoiperrelleen huoneeseeni. Seuraavan yön nukuin yhteen putkeen aamuun asti viattomasti kuin pieni lapsi.   Se oli vasta aamulla kun koin suuren järkytyksen. Ja, siitä kerron seuraavaksi. [b] 3. Luku [/b]   Herättyäni aamulla, menin suoraan vessaan. Istuin aikani helpotuksen hotellissa ja mietin edellistä iltaa. Ja Nea Rantalaa.   Minua nauratti hieman naisen edellisillan jutut ja sytytin tupakan ja vedin siitä keuhkoihini kunnon savut. Mutta, kun nousin pytyltä ja olin huuhtelemaisillani kasvojani samalla hymyillen itsekseni koin erittäin ilkeän yllätyksen.   WC:n lavuaarissa oli sormi. Ensin en uskonut näkemääni, mutta totta se oli. Lavuaarissa oli jonkun irronnut tai irrotettu sormi.   Pyyhkäisin kasvojani pyyhkeeseen ja tuijotin uudelleen ilkeännäköistä löytöäni. Näin selvästi, että sormessa oli sormus jonka keskellä loisti vihreä timantti. Lisäksi minusta näytti, että irronnut sormi oli pikkurilli ja vasemmasta kädestä lähtöisin. Viimein, kun en päässyt ajatuksissani mihinkään sen suurempaan ratkaisuun, otin ison tukon wc-paperia ja kiedoin sormen huolellisesti siihen.   Tukko kädessäni poistuin wc:stä ja lähdin sekavissa ajatuksissa motellin ravintolaan aamupalalle.   Vaikka olen tottunut työssäni näkemään kaikenlaisia kuvottavia asioita, niin en silti koskaan totu niihin. Ja, eräs psykiati jonka luona kävin muutama vuosi sitten, sanoi minulle, että se oli hyvä asia, että oli hyvä, että pystyin tuntemaan inhimillisiä tunteitä, empatiaa, sääliä ja myötätuntoa toisiin ihmisiin. Tosin itse päättelen, että en ole loppupeleissä niin kovin empaattinen ja myötätuntoinen muita ihmisiä kohtaan kuin voisi luulla. Olen pikemminkin huolissani siitä, ettei kukaan tule katkaisemaan minulta sormea. Siitä minä ensiksi huolestun ja vasta myöhemmin ajattelen muiden ihmisten sormia. No, se siitä.   Viimein astelin motellin ala-aulan poikki ja tulin ravintolan puolelle. Istuuduin alas ja jäin odottelemaan tarjoilijaa. [i]Kuinka vituillaan tämä maailma oikein onkaan,[/i] tuumin poltellessa tupakkaa keltaisilla sormillani. [i]Irronneita sormia, mielisairaaloita, etsiviä joilla on peruuttamaton eksistentiaalinen vitutus, vittuja, kyrpiä ja takatalvia, en osaa oikein tänään juhlia ja iloita elämästä vaikka haulikolla pakotettaisiin hymyilemään, mikä vitun maailma tämä tosiaan onkaan! [/i] Tarjoilija tuli viimein luokseni. Ja, koska olen niin hyvä lukemaan ihmisten ruumiin ja elekieltä, niin pystyin päättelemään heti että tämä nainen naureskeli ja virnuili minulle, siitä en voinut erehtyä ja seuraavaksi muisin, että tämä samainen nainen oli ollut töissä myös eilen ollessani ravintolassa ja muistan, että jossain vaiheessa oli saattanut ehkä ehdotella naiselle jotain sopimatonta. No, siitä huolimatta tai juuri sen takia tilasin naiselta kahvia ja hieman aamupalaa.   To be Continued...