Mies nimeltä kasvot
Pitkin kyliä ja maita kulki tarinoita miehestä nimeltä kasvot. Mitä kummallisimpia kertomuksia tästä kuvankauniista miehestä, naisten sydänten murtajasta, rakkaudenlähettiläästä joka oli saapunut kylmään maailmaan. Miehen lihallinen ulkomuoto josta puhuttiin oli kasvanut myytiksi, melkeinpä suureksi jumaltaruksi kasvoista joihin jokainen ne nähnyt rakastui, miehet ja lapset mukaan lukien. Siispä tämä tarinamme kertoo hänestä joka lopuksi jäi muukalaiseksi maailmaan jota hän aina niin kovasti rakasti.
1.
Hän oli äidin ja isän silmäterä, kukkanuppu joka oli juuri avannut lehtensä, pienoinen ja suloinen lapsi suuressa maailmassa, maailmassa jota hän jo pienenä rakasti enemmän kuin itseään, enemmän kuin elämänjanoisaa sieluaan. Ja jo pojan ensimmäiset askeleet kertoivat rakkaudesta kaikkea kohtaan, kun poika pienin ja epävarmoin askelin juoksi pitkin kasteista aamunurmikkoa, myöhemmin suuria metsäpolkuja, joiden vieressä virtasi pieniä ja suuria puroja, sellaisia joita poika kuunteli hiljaa nautinnon tunne sielussaan, keskellä rintakehää, sädehtivänä tunteena.
Nuoruudessa poika kokeili monia harrasteita ja asioita, pojan vanhemmat tukivat kultahippuaan kaikessa mitä poika päähän sai. Talvisin poika harrasti kovasti rakastamaansa hiihtoa pitkin lumisia metsiä, juoksi pitkin metsiä lumen pöllytessä ympärillään, kesäisin hän ui uimisesta päästyään, kokeli kaikenlaista, harrasti monia hyviä harrastuksia ja elämäntapoja, kirjoitti pitkiä ja taiturimaisia runoja, luki ahkerana paksuja kirjoja kannesta kanteen.
Ja, näin kului tarinamme kultapojan lapsuus, ja vaihtui pikku hiljaa nuoruudeksi, ajaksi joka koetteli vanhempia jotka poikaa niin kovin rakastivat ja hellivät. Poika nimittäin halusi sotaan, ottaa osaa ja mitellä voimiaan oikeiden asoiden puolesta, puolustaa aatteitaan ja olla pelastamassa maataan pahoilta ja hirmuisilta hyökkääjiltä. Isä ja äiti molemmat painoivat päästä murheessa ja niin poika - joka vasta juuri äsken oli ollut niin ihana pieni lapsi - katosi maailmalle, seikkaili ja tutustui maailmaan ja sen nautintoihin, oppi elämän tavoille, niin hyvässä kuin pahassa, koki kaiken koettavan.
2.
Nyt hän oli jo mies, komea ja pitkä vaaleakutri, näyttävä ja kuuluisa rakastajan taidoistaan. Kokenut ja varma itsestään, suuri soturi joka oli haavoittanut ja tappanut, taistellut suurissa sodissa ja pienemmissäkin, valloittajan tavoin. Ja, vaikka hänellä oli kaikki kunnia ja maallinen loisto, maine taianomaisena miehenä, niin jotain puuttui. Jotain suurta. Hän tunsi kuin olisi menettänyt sisimmässään jotain tärkeää, jotain niin syvää ja rakasta, ettei sille ollut vertoja maallisessa maailmassa, se oli jokin epämääräinen tunne, kokemus omasta syvimmästä itsestään joka oli kadonnut miehen sielusta.
Niinpä mies tarttui jälleen kirjoihin ja kirjoitti runoja, oli onnellinen kun löysi - vaikkakin kovasti haparoiden - takasin sellaisten asioiden pariin mitä oli poikana ja nuorukaisena erittäin suuresti rakastanut. Lisäksi mies kiersi maailmaa tutkien uskontoja, mielen ja hengen tasapainoa, uppoutui alkemiaan, yritti muuttaa sielunsa kullaksi vailla rajoja. Viimein, vaikkei vielä tiennytkään elämän suurimpia saloja, niin hän koki kuitenkin oppineensa elämästä riittävästi, tunsi tuntevan sen mitä oli etsinyt ja päätti palata maailmalta kotiin, mennä katsomaan jo vanhoiksi ja vaivaisiksi käyneitä vanhempiaan, rakasta isäänsä ja äitiään.
3.
Seilattuaan suurien merien poikki, ratsatettuaan suurten metsien poikki ja kaupunkien ja linnojen läpi mies saapui viimein rakkaaseen kotipihaansa ja näki heti mielessään muistoja noista lapsuuden kultaisista ajoista, talon ympärillä oli samat metsät ja polut jotka hän oli aikoinaan jättänyt taakseen.
Mies astui sisälle taloon.
Siellä talon sisällä oli kuin kuollutta. Joka puolella oli pölyä ja tunkkaista hajua, likaisia mattoja, vanhoja tuoleja ja pahinta oli se, että isää ja äitiä ei näkynyt missään, poika joutui taas kokemaan pettymyksen, syvän sellaisen, tajutessaan ettei enää koskaan näkisi rakkaita vanhempiaan, niitä jotka olivat luovuttaneet hänelle elämän, elämän joka tuntui muuttuvan kiroukseksi, joksikin mitä mies alkoi inhota, joksikin mistä pitäisi päästä pois, ulos vankilasta.
Vähän sen jälkeen, mies koki lisää pettymyksiä kun hänen niin suuresti rakastamansa itse äitiluontokin kääntyi häntä vastaan.
Se, pahin tapahtui eräänä sateisena päivänä kun ukkonen piiskasi maailmaa, kun mies toimitti tavalliseen tapaansa asioita, silloin taivas välähti ja suuri ukkonne heitti salamansa alas maailmaan ja se osui keskelle miehen kasvoja, niin että mies sokeutui samantien ja kasvot sulivat ja muuttuivat rumiksi, kaikki kauneus katosi silmänräpäyksessä, tuho oli viimein tehty.
4.
Nyt, tarinamme loppupuolella, mies oli tullut vanhaksi ja oli asunut sisällä kodissaan piilossa muilta siitä lähtien kun salama niin pahasti varasti miehen ulkonäön, kaiken kauneuden hänen kasvoistaan. Mies pohti sokeana pitkin päivää ja oli jo aikoja sitten menettänyt ajantajunsa, uskonsa elämään, uskon kaikkeen kauniiseen ja pyhään. Ja sitten tapahtui, että eräänä kylmänä talvisena iltana mies puki rievun päälleen ja lähti kohti erästä hänelle rakasta siltaa joka oli vähän matkan päässä metsässä, kohti pienen pientä puroa, joka jaksoi liplattaa lumesta ja jäästä huolimatta. Ja, siellä, pienen metsäsillan alla, mies kyykistyi korva melkien purossa kiinni ja näki sielunsasilmillä koko elämänsä, kaiken - aivan kaiken mitä oli elämässään kokenut, kaikki lapsuuden suloiset ilot, kaikki nuoruuden kamppailut, kaiken sotimisen, kaiken voitetun ja hävityn. Ja, viimein kun mies teki kuolemaa, hänet valtasi uskomaton tunne ja kokemus: hän tunsi olvansa yhteydessä kaikkeen, hän jotenkin kuin suli koko ympäröivään maisemaan, tuli yhdeksi kaiken kanssa ja tunsi niin suuren ilon ja autuuden löytäessään viimein oman todellisen itsensä, oman salatun minänsä, sille ei vetänyt mikään vertoja.
5.
Kun tarinamme mies oli jo kauan ollut haudassa, kotipihassa oli jo uusi kesä ja uudet kukat kasvoivat ja rehottivat joka puolella ja niiden keskellä leikki uusi poika, poika joka oli myös vanhepien silmäterä ja aukevan kukkanuppu ja joka myös tulisi elmämään ja kokemaan kaiken, rakkauden täyttämästä aluksta tuntemattomaan loppuun asti.
