Vain suru liikkuu vapaasti rajojen yli

[b]Vain suru liikkuu vapaasti rajojen yli[/b]   Emigrantin laulu, "Mä elän vieläkin" toistan mantraa ja selviän sekunnin, toisen kohta kolmannenki.   En viistotaivalta puuskuttaessani uskonut palavani. Saati palaavani. "Haavat" huudettiin kentän laidalta, ne märkivät, jos ei niitä puhdista.   Mutta jos puhdistus ei tuokaan oksasmaista kunniaa, vaan puhumattomuutta, väistettyjä katseita, "yleistä tervehtimistä" vailla sydäntä ja mieltä, olisiko parempi antaa tulehtua?   Tusinan ajastaikoja, tuhannen tuntia rupattelun mattoja, luotilangan koettelua toisen tuskan tutimessa olemassaolon ydinnesteessä.   Aromaattinen aromanttinen esanssienkelin luomusko? Ei voine enää tietää, yyteeneuvoteltiin tietäjä työttömäksi sydämenluovutuksen yhteydessä yskättävä kadotti uskonsa.   Potensointi tuottaa hopeavettä väittävät vaan jos kyyneleen laimentaa ja ravistaa riittävän monta kertaa poistuuko punaväri?

Vahvaa kerrontaa. Runo, joka vaati useamman lukukerran, jotta siihen pääsi sisälle. Ehkä itselleni se oli hieman kryptinen aluksi, mutta jos on pähkinää purtavaksi, on se vain hyvä asia. Kaksi viimeistä säettä olivat ehdottomasti omia lemppareitani. En osaa kyllä sitä kunnolla analysoida miksi, mutta ne jotenkin kulkivat omaan silmääni sopivassa rytmissä sanojen merkityksen suhteen.   Ei tästä nyt kummoistakaan palautetta tullut, mutta halusin kuitenkin sanoa sanasen, koska pidin runosta (ja runoista yleensäkin).

Kiitos palautteesta! Kyllä siitä olennaisesti sen irti sai, minkä voikin: että vaikka tämä runo, kuten mun runot nykyään valitettavasti useimmiten, on osin omaelämäkerrallinen ja sellaisena ei tietenkään avaudu mua tuntemattomille sellaisenaan kuten sen itse koen, ei runo silti ole ehkä vain sitä - vaan jos se saa ajattelemaan ja herättää fiiliksiä, se toimii jossain määrin sellaisenaankin. Kiitokset siis.