Novelli: Elämä jatkoajalla (uusi versio)

[b]Elämä jatkoajalla[/b]   1.   Ihmisten maailma oli muuttunut autioksi hautausmaaksi. Ydinsota, luonnonkatastrofit, maanjäristykset ja muut onnettomuudet olivat tehneet julman tehtävänsä ja melkein koko ihmiskunta oli pyyhkiytynyt pois maapallolta. Ainakin muutamia pieniä siirtokuntia ja sitkeitä ihmisjoukkoja lukuunottamatta.   Maailmassa ei ollut enää eläimiä, ei kunnollisia sade - tai muitakaan metsiä, vesistöt olivat kuivuneet ja täynnä kemikaaleja ja myrkkyjä ja kaupunkit, niin pienet kuin suuret, olivat elinkelvottomia.   Mutta, vaikka kaikki näytti hyvin lohduttomalta – ainakin ihmisten kohdalta – niin silti toivoakin oli. Näissä pienissä siirtokunnissa oli ihmissuvun valon säilymisen viimeinen toivo, ja muutamat rohkeat yksilöt tekivät parhaansa löytääkseen ihmiskunnalle uuden kodin. Ehkä jollain kaukaisella ja maankaltaisella planeetalla, paikassa jossa oli vielä vihreää ruohoa ja puita, vettä juotavaksi ja ilmaa hengitettäväksi. Selvityneiden keskuudessa sitä kutsuttiin Uudeksi maaksi. Tai Uudeksi mahdollisuudeksi.   2.   Kapteeni Anakin Kiour seisoi avaruusalus Tuulenlennon parvekkeella ja katsoi syvälle menneisyyteen. Poispäin suunnasta jonne alus matkasi.   Hän tuumi kaikenlaista, retkikuntansa selviytymistä, elinkelvollisen planeetan löytymistä, ja omaa elämäänsä. Ja kaikkea muuta. Ja, vaikka hän oli tehnyt uskomattoman epäitsekkäitä tekoja muiden ihmisten, planeetan ja koko ihmiskunnan puolesta, niin silti hän tunsi itsensä epäonnistuneeksi ja petturiksi. Ainakin epäonniseksi mieheksi jonka hartioilla lepäsi melkein yksin koko ihmiskunnan kohtalo.   Mies huokaisi syvään ja kuunteli musiikkia joka täytti huoneen. Kyseessä oli Mahlerin kolmas sinfonia, kapteenin lempikappale.   [i]Mitä minun pitäisi tehdä, hän tuumi. Mihin suuntaan lähteä ja mihin uskoa ja luottaa? Intuitioon? Kuinka ihmeessä tällaisia tehtäviä ratkaistaan pelkän intuition turvin? Eikö ole mitään parempaa keinoa, eikö ole mitään Jumalaa mihin luottaa ja turvata? Tuskin, ja jos jonkinlainen korkeampi voima onkin olemassa, niin sitä ei taida oikein kiinnostaa pätkääkään meidän epätoivoiset yritykset jatkaa ihmissuvun elämää ja hyvinvointia. Paskat, en voi luottaa tässä asiassa muuhun kuin itseeni. Ja ehkä miehistööni, miehistöön joka on ollut jo vuosia tukenani ainakin tähän asti, ainakin tähän asti… [/i] Nämä ajatukset hän kirjasi lokiinsa. Sen jälkeen hän meni pitkälleen sänkyyn ja nukahti levottomiin uniin ja painajaisiin. Vain herätäkseen uudelleen samanlaiseen lohduttomaan päivään.   3.   [b]Kapteenin loki 1.2 vuonna 2247 kello 8.00[/b]   Huomenta hyvä päiväkirja,   Heräsin taas äsken kello 8.00 niin kuin teen joka päivä. Yhtä pientä poikkeusta lukuunotta, päivä näyttää samanlaiselta hedelmättömältä päivältä kuin kaikki edellisetkin. Miehistö yrittää sinnitellä ja purra hammasta, mutta silti pystyn aistimaan heidän turhautumisen ja epätoivon. Jopa vihan jota he tuntevat. No, ei auta muuta kuin yrittää pitää liekkiä yllä ja samalla yrittää itse olla heille esimerkkinä uskosta ja toivosta.   Ja, mitä tulee muihin tämän päivän tapahtumiin, niin sain juuri äsken tiedon, että Tuulenlennon automaattiset skannerit ovat taas löytäneet meille yhden mahdollisen planeetan. Emme tosin tiedä vielä paljoakaan kyseisestä planeetasta, mutta – kuten käytäntö on näyttänyt ja opettanut- en uskalla elätellä suurtakaan toivetta. Usein tai toisin sanottuna aina tähän mennessä skannatut planeetat ovat poikkeuksetta olleet turhia hälyytyksiä ja muutenkin pettymyksiä. Ja, juuri siihen myös miehistö on hyvin pettynyt, sen pystyn tosiaan helposti aistimaan. No, teille jotka luette tätä lokia maapallolla keskusjohdossa, minä toivotan hyvää päivää ja me täällä Tuulenlennolla jatkamme ristiretkeämme ja tutkimuksia niin kuin tähänkin asti olemme tehneet.   Loppu.   Kapteeni hengäisi syvään. Sitten hän sytytti sikarin. Ja lähti kohti kokoushuonetta.   Saavuttuaan paikalle kapteeni totesi, että koko miehistö oli paikalla ja istui ja odotti, että kokous alkaisi. Viimein kapteeni puhui.   ”Hyvä Tuulenlennon miehistö! Tänään on taas uusi päivä ja aika jatkaa toivon liekin ylläpitoa. Ja, minä tiedän, se ei ole helppoa, mutta silti meidän täytyy yrittää, koska muutakaan meillä ei ole. Joten – jos mahdollista, niin koitetaan toimia mahdollisimman hyvin, reippaasti ja hyvässä hengessä. Kiitos!”   Miehistö murahteli hyväksyvästi vaikkakin hieman levottomasti ja kapteeni jatkoi. ”Mutta, takaisin tämän päivän ohjelmaan. Olemme saaneet taas tänään automaattisilta skannereiltamme havainnon uudesta mahdollisesta planeetasta. Se ei ole mikään suuri toivo, mutta toivo kuitenkin. Voisitko sinä Kinkaid vähän valaista asiaa meille kaikille? Kiitos!”   Yksi mies – Kinkaid – nousi seisomaan miehistön joukosta ja ryki hetken kurkkuaan ja puhui sitten:   ”Hyvä kapteeni Kiour, se mitä sanoitte, pitää hyvin paikkansa. Automattiset skannerit ovat tosiaankin löytäneet uuden – mahdollisesti – asumiskelvoisen planeetan jos hyvin käy. Emme vielä tiedä siitä juuri mitään, mutta sen kuitenkin tiedämme, että meillä ei ole sinne enää kuin muutaman päivän, korkeintaan kolmen tai neljän päivän matka. Sen jälkeen olemme viisaampia ja nyt emme voi tehdä muuta kuin odottaa, oli se sitten kuinka tahansa tuskallista. Siinäpä kaikki oli, kapteeni. Kiitos!”   ”Kiitos Kinkaid.”   4.   Illan tulleen Kapteeni istui taas huoneessaan. Tällä kertaa hän kuunteli Vivaldin Neljää vuoden aikaa ja mietti kuinka ironisen osuva kappaleen teema ja nimi oikein olivat.   [i]Vivaldi, kuinka sinä suuri nero ja mestarisäveltäjä ajattelisit jos olisit minun tilanteessa, tilanteessa jossa joudut olemaan vastuussa koko maailman kohtalosta ja hyvinvoinnista, hän tuumi. Mikä olisi oikeanlaista musiikkia tällaisessa tilanteessa? Olisiko se rauhallista sinfoniaa vaiko yksinäisen pianon lohdutonta soittoa? Ehkä Mozartin hilpeitä legattoja sillä aikaa kun me ajaudumme kohti tuhoa? Oli miten oli, niin – kaikella kunnioituksella – en usko, että sinä tai ketään muukaan osaisit minun tilanteessa toimia sen paremmin kuin minäkään. Helvetti, minähän olen toiminut hyvin jos otetaan olosuhteet mukaan, minä olen melkein yksin pelastanut tähän asti koko ihmisten suvun, jospa vai tietäisitte, mitä olen joutunut kokemaan ja kärsimään, jospa vain tietäsitte niin arvostaisitte minua ja panostani kaikkien hyväksi, omasta mieletäni olen tehnyt parhaani, olen todellakin tehnyt parhaani, sitä ei voi kukaan kiistää, ei kukaan![/i]   Näihin sekaviin ajatuksiin hän nukahti. Ja näki taas samat painajaiset kuin edellisenä yönä. Ja kaikkina öinä sitä ennen.   5.   Aamulla kapteeni heräsi taas tasan kello 8.00. Hän avasi lokin ja valmistautui juuri kirjoittamaan siihen, mutta sitä ennen hänen tietokone hälyytti. Sillä oli jotain tärkeää kerrottavaa kapteenille, ja lokin kirjoittaminen sai odottaa hetken. Se mitä tietokone kertoi kapteenille mullistaisi koko kapteenin ja miehistön elämän. Ja siispä niin kapteeni kirjoitti päiväkirjaansa uuden tiedon vallassa.   [b]Kapteenin loki 2.2 vuonna 2247 kello 8.23[/b]   Huomenta hyvä päiväkirja!   Pahoittelen, että aloitan raporttini myöhässä, mutta olen juuri saanut tietooni jotain hämmästyttävää. Kerrassaan upeaa! Henkilökohtainen tietokoneeni ilmoitti juuri minulle uusia tietoja koskien planeettaa jonka automaattiset skannerit löysivät toissapäivänä. Ja se mitä skannerit löysivät – uskallan sanoa – antaa minulle – jopa minulle – toivoa! Skannereiden mukaan planeetalla on jonkinlaisia suuria jokia ja vesistöjä, vakaa gravitaatio-kenttä, suuria metsäalueita, puhdas ja ehkä jopa hengitettävä ilmakehä ja muita elämän kannalta tärkeitä elementtejä. En kuitenkaan uskalla nuolasta ennen kuin tipahtaa, mutta silti lasken tämän tiedon arvokkaaksi, ja totta tosiaankin toivoa antavaksi. No, muutaman päivän päästä saamme nähdä miten käy. Nyt lopetan raporttini ja ilmoitan löydöistämme lopulle miehistölle ja tutkin planeettaa lisää.   Loppu.   Tämän jälkeen kapteeni tutki lisää skannereiden löydöksiä ja tietoja ja totesi vielä kerran ihmeekseen, että hänen aikaisemmin saamansa tiedot pitivät vieläkin paikkaansa. Edessä oleva planeetta näytti tällä hetkellä suurimmalta mahdolliselta ihmeeltä, siltä mitä kapteeni ja koko miehistö oli odottanut koko 6-vuotisen matkansa aikana.   Ja, taas kerran kapteeni sytytti sikarin ja suuntasi kohti kokoushuonetta. Tällä kertaa hänellä oli jotain hyvää – kerrassaan loistavaa – kerrottavaa miehistölleen.   Kun kapteeni astui huoneeseen hän huomasi, että skannereiden kertomat tiedot olivat jo vuotaneet miehistölle. Se ei haitannut häntä, ja niinpä hän puhui:   ”Huomenta hyvä miehistö vai pitäisikö minun sanoa erittäin hyvää huomenta! Näen teistä, että tiedätte jo sen mitä aion sanoa. Mutta, ei se mitään, se on vain hyvä, että tiedätte jo asiani. Joten, siis kerratkaamme asia vielä yhdessä.”   Tässä välissä koko miehistö puhkesi hurraa-huutoihin ja taputti käsiään ja osoitti muin keinoin intoansa asian johdosta. Kapteeni jatkoi puhettaan:   ”Siispä, automaattiset skannerit kertoivat minulle jokin aika sitten tämän: ne olivat löytäneet planeetan joka – saattaa – hyvinkin olla asuinkelvollinen.” Miehet hurrasivat lisää ja kapteeni jatkoi: ”Okei, okei, koitetaampa hieman rauhoittua, hyvät miehet. Onko kenelläkään mitään kysyttävää? Nyt on kysymysten aika jos jotain vaivaa tämä asia.”   Silloin miehistöstä nousi seiomaan yksi mies. Hänen nimensä oli John Who. Ja hänellä oli pessimistisempi näkemys asiasta kuin useimmilla miehistöstä.   ”Kaikella kunnioituksella, kapteeni, mutta mitä me oikein vielä tiedämme tästä mysteeri planeetasta? Sen, että siellä on jokia ja puita, vesistöjä ja ehkä suuria mantereitakin? Niin paljon kuin minä pystyn asiaa tajuamaan, niin koko planeetta saattaa olla pelkkä suuri hologrammi vain meidän kiusaksi! Tai sitten se voi olla yksi suuri aikapommi joka tikittää ja räjähtää heti kun me laskeudumme planeetalle! Mitä sinä kapteeni sanot tähän? Sen minä haluaisin tietää ja uskon, että puhun myös osan miehistön suulla!”   Ja, näiden sanojen jälkeen koko miehistö puhkesi taas ääneen. Joku jopa nousi ylös ja tönäisi tai potkaisi tuolin seinään ja muutenkin miehistön kesken näytti, että mielipiteet vaihtelivat laidasta toiseen. Viimein kapteeni yritti rauhoitella miehiään.   ”Hyvät miehet!” hän melkein huusi. ”Koitetaan olla nyt järkeviä! Rauhoitutaan hieman! Hyvä, noin. Ja, nyt koitan vastata John Whoolle parhani mukaan, sopiiko se teille?”   Nyt miehistö rauhoittui ja kapteeni puhui.   ”Hyvä, John Who. Minulla ei ole tähän asiaan sen enempää lopullisia vastauksia kuin kenelläkään teistä muistakaan. Mutta, sen tiedän mitä olen sanonut aikaisemminkin: tämän tilanteen kaltaiset mahdollisuudet ovat ainut asia mitä meillä on. Ei meillä ole muuta kuin tämä toivo ja toisemme. Hitto, minun näkökulmasta meidän kannattaa varjella kaikkea idealismia mitä vaan voi olla olemassa, olkoon se sitten naiviia uskoa maailman kaikkeuden perimmäiseen hyvään tai muuta rakentavaa myönteistä toimintaa ja uskomuksia. Siinä sanottavani on, koitetaan vielä nytkin edes pitää sitä kulissia, että uskomme siihen, että jonain päivänä rukouksiimme vastataan. Ja, parhaassa tapauksessa jo lähiaikoina.” Miehistö hiljeni ja kapteeni aisti taas, että oli voittanut heidät puolelleen. Ainakin hetkeksi ja se riitti hänelle.   ”Kokous on päättynyt.” hän sanoi.   6.   Seuraavat päivät olivat kiireisiä niin kapteenille kuin muullekin miehistölle. Kapteeni ja miehistön asiantuntijat ja teknikot tutkivat skannereiden löytämiä tietoja, analysoivat kaikkea ja tutustuivat mysteeri planeettaan jonka he olivat jo nimenneet Uudeksi maaksi. Kaikki, koko miehistö ja kapteeni olivat innoissaan uudesta löydöstä, saattoihan se parhaimmillaan merkitä koko ihmiskunnan selviytymistä ja jatkumista. Planeetta tosiaankin näytti hyvin toiverikkaalta.   Sitten kapteeni ja koko miehistö teki vieläkin hämmästyttävämmän löydön. Nyt kun he olivat jo lähempänä planeettaa, Tuulenlennon automaattiset skannerit kertoivat vielä tarkempaa tietoa siitä: näytti siltä, että planeetalla oli jopa jonkinlasia asutuksia. Ihmisiä tai muita elollisia olentoja skannerit eivät tosin ainakaan vielä havinneet, mutta jonkinlaisia korkeita rakennuksien tapaisia kylläkin. Avaruudesta ja aluksesta käsin näytti siltä, että suuria alueita planeetasta oli täynnä näitä hyvinkin korkeita rakennuksia joita skannerit eivät osanneet täysin analysoida. Kapteeni ja muu miehistö olivat hämmentyneitä eivätkä oikein tienneet mitä ajatella tai miten suhtautua asiaan. Ja, niinpä taas illan suussa – päivää ennen aluksen saapumista päämääräänsä – kapteeni ja koko miehistö vaipui levottomiin uniin.   Viimein koitti tärkeä päivä. Kapteeni ja muu miehistö oli nukkunut yön levottomasti ja jännittyneenä, mutta olivat silti hyvin pirteitä. Ja toivorikkaita.   Avaruusalus Tuulenlento lähestyi hiljalleen planeettaa.   7.   ”Ota suunta tuonne.” Kapteeni määräsi puhuessaan yhdelle aluksen monista teknikoista. ”Käännä automaattiset skannrit tuonne, tuo mantere näyttää kiinnostavalta. Saatko lähikuvan siitä?”   ”Eiköhän se onnistu, kapteeni.” teknikko vastasi.   ”Tämä on aivan uskomatonta mitä me näemme. Näetkö tuon korkean alueen tuolla oikealla?”   ”Näen kyllä.”   ”Sehän muistuttaa minua jostain. Se on aivan kielenpäällä, mutta en saa sitä mieleeni. Se on kuitenkin jotain hyvin tuttua minulle. Jotain hyvin tuttua meille kaikille, niin luulen...”   ”Tiedän mitä tarkoitat. Minulla on samanlainen tunne.” Tekniikko vahvisti.   8. Viimein Tuulenlento oli valmis laskeutumaan planeetalle. Kapteeni puhui miehistölle kaiuttimien välityksellä.   ”No niin. Tämä saattaa olla se päivä jota olemme odottaneet viimeiset kuusi vuotta. Ja, minulla ainakin on sellainen tunne, että jos ei muuta, niin ainakin tämä löytö vie meitä eteenpäin, jos tämä planeetta on edes lähes asumiskelpoinen niin ainakin saamme siitä toivoa, että jossain on planeetta joka on Jumalallisessa suunnitelmassa varattu meille, ihmiskunnan viimeiselle toivolle. Ja, nyt meidän ei auta muu kuin laittaa Tuulenlento laskeutumiskuntoon ja laskeutua planeetalle jota jo nyt kutsumme Uudeksi maaksi, tai Uudeksi mahdollisuudeksi. Hyvää lykkyä teille miehistö ja minulle, tästä saattaa tulla kerrasaan upea päivä!”   Nyt Tuulenlento oli jo niin lähellä planeettaa, että kapteeni ja miehistö sattoivat tehdä tarkempia havaintoja siitä. Kapteeni katsoi tarkemmin planeetan pinnanmuotoja, maita ja mantereita, meriä, metsiä ja muita alueita. Ja, hän olisi voinut vannoa, että hänen näkemänsä asiat, itse planeetta, muistuttivat häntä jostain. Jostain läheisestä ja tärkeästä.Taas se oli melkein hänen kielenpäällään, taas hän pystyi melkein näkmään sen sielunsa silmillä.     Tuulenlento laskeutui planeetalle.   9.   Aamulla, sen jälkeen kun Tuulenlento oli yöllä laskeutunut planeetalle, kapteeni kirjoitti taas lokiinsa.   [b]Kapteenin loki 5.2 vuonna 2247 kello 8.00[/b]   Hyvää huomenta päiväkirja!   Kuten lähes kaikkina muinakin aamuina olen tänään herännyt tasan kello 8.00. kirjoittamaan teille maapallon keskusjohdolle. Ja, toivon mukaan, tänään minulla on suuria ja eritttäin hyviä uutisia kerrottavanani. Saattaa olla, että olemme viimein löytäneet elinkelvollisen planeetan! Tämä planeetta – jota jo innokkasti kutsumme Uudeksi maaksi, tai Uudeksi mahdollisuudeksi, näyttää todellakin olevan mahdollinen uusi koti ihmiskunnalle. Planeetalla näyttäisi olevan toimiva gravitaatio-kenttä, ainakin jonkin asteisesti puhtaita metsiä, järviä ja meriä, puhdasta llmaa ja kaikki näyttää tosiaan olevan hyvällä mallilla. Ja, lisäksi olemme yöllä lasketuneet Uuden maan pinnalle ja tänään olemme aikeissa tehdä ns. ensikohtaamienen planeetan kanssa. Mikä taas tarkoittaa sitä, että alamme tänään tutkia planeettaa tarkemmin ja saamme siitä teille siis ensikäden tietoa. Tämä päivä ei olisi voinut alkaa enää paremmin, vai mitä mieltä te olette!   Loppu   Ja, kellon ollessa hieman yli kahdeksan aamulla, planeetan aurinko nousi viimein ja kapteeni ja miehistö valmistatuivat tutkimaan sitä.   Aluksi kapteeni määräsi aluksen tutkijat ottamaan selkoa veden juomakelpoisuudesta. Sitten hän määräsi joukon tutkimaan laitteillaan planeetan ilmakehää ja muita pitoisuuksia ja arvoja. Viimein, kuin jäljellä oli enää muutama tutkija ja kourallinen sotilaita, kapteeni päätti astua ulos Tuulenlennosta, ja lähteä tutkimaan lähialueita. Niinpä hetken päästä Tuulenlennon ovet aukenivat ja miehistökapteeneineen astui ulos. Se mitä he näkivät auringonnousussa oli salvata heidän hengityksensa: he seisoivat keskellä mahtavaa puistoaluetta jossa oli asvalttisia ja hiekkaisia kävelyteitä ja juoksuteitä. Silloin kapteenin mielessä alkoi raksuttaa. Ja, kun mies näki puiston vieressä olevat suuret pilvenpiirtäjät, niin hänen muistinsa sai kun saikin lopullisen varmistuksen: tämä puisto jossa kapteeni miehineen seisoi oli kuin olikin New Yorkin Central Park. Siitä ei ollut epäilystäkään, kapteeni ja miehet tunnistuvat sen täydellisen varmasti.   ”Minä tarvitsen yhden rauhottavan tupakan.” oli ainut mitä kapteeni sai sanottua seistessään keskellä Central Parkia.   10.   Viimein tuli ilta ja kapteeni istui taas yksin huoneessaan. Hän kirjoitti hiljaisuuden vallitessa raporttia maan keskusjohdolle.   [b]Kapteenin loki 5.2 vuonna 2247 kello 22.03[/b]   Iltaa päiväkirja ja loki,   Minä kirjoitan nyt teille maapallon keskusjohto. Ja se mitä kirjoitan tulee häikäisemään ja lumoamaan teidät lopullisesti. Näyttää siltä, että me tosiaankin löysimme uuden kodin ihmiskunnalle, se on hyvä asia. Mutta, ennen kuin kerron teille lisää, tahdon huomauttaa, että seuraavat tiedot voivat järkyttää teitä: löytämämme planeetta vaikuttaa tutkimamme jälkeen täysin maapallon kopiolta. Siellä näyttää olevan ainakin kopio koko maapallon New Yorkista, sen Central Parkista, pilvenpiirtäjistä ja muista kaupunginoista. Mitä tämä kaikki on ja miksi kohtaamme avaruudessa kuuden vuoden matkan jälkeen maapallon kopion, sitä voimme vain spekuloida. Miksi jotkut ovat rakentaneet sen ja nähneet niin paljon vaivaa? Mitä näillä maailman rakentajilla on mielessä? Ainut mitä me voimme varmaksi todeta on yhden meidän Tuulenlennon tutkijamme löytämät oivallukset: tämä tutkija oli saanut selville tämän varman tiedon: tämän kopio maapallon kokonaisvaltainen tila ja olosuhteet ovat lähes identtiset verrattuna oikean maapallon tilaan itse maapallon ja sen ihmisten tuhoutumis hetkeen. Ja, siitä voimme taas vetää kaikenlaisia lisäjohtopäätöksiä. Kuten sen, että tämä uusi planeetta on meille tarkoitttu uusi ja loistava mahdollisuus aloittaa alusta, puhtaalta pöydältä. Mutta, se mitä mitä minulle tulee lopuksi mieleen on se, että jos me – ihmiskunta – töppäämme tämän uuden mahdollisuutemme, niin aivan varmasti tämä Uusi maa jää meidän viimeiseksi kodiksemme maailmankaikkeudessa!   Loppu

Hio tätä tarinaa, tiivistä, korjaa kirjoitus- yms. virheitä. Mielestäni repliikit voi ilmaista puhekielin, jopa huolimattomin puhekielin, mutta kerronnassa on hyvä panostaa oikeakielisyyteen - tietysti kulloisestakin kirjoitustyylistä riippuen.   Minua jäi kutkuttamaan: oliso se maapallon kopio todellinen ja ihmiskunta sai uuden tilaisuuden - kuten sadussa - vai paljastuiko sekin lopulta huijaukseksi.

[quote="Piru Naiseksi" post=50912]Minua jäi kutkuttamaan: oliso se maapallon kopio todellinen ja ihmiskunta sai uuden tilaisuuden - kuten sadussa - vai paljastuiko sekin lopulta huijaukseksi.[/quote]   Se on jätetty osittain (aika suureltakin osin) lukijan päätettäväksi ja pohdittavaksi eli avoimeksi lopuksi, mutta kyllähän tässä on sellainen tunnelma ja tuntuma, että kyllä ihmiskunta sai uuden mahdollisuuden. Vaikkakin enää vain tämän yhden kerran ja, että toista kertaa ei enää jatkossa tulisikaan jos ihmiskunta sössisi tämänkin mahdollisuuden. Se riippuu tosin lukijasta, ainakin suurelta osin.   Kiitokset taas kerran terävistä kommenteista, Piru Naiseksi.