Mitä kaipaat ja odotat luettavaksi?
21.02.2020
Mitä haluaisit lukea?
Tällä kysymyksellä en tarkoita sitä mitä Etsi kirjaa, löydä luettavaa -ketjussa, eli tässä ei etsitä kirjavinkkauksia. Toki jos joku osaa vinkata jotain jonkun toiveita ja mieltymyksiä vastaavaa, se on ihan poppen.
Vinkkien kyselyn sijaan tämä ketju on omistettu toiveille ja odotuksille. Keltä kirjailijalta odotat jotain uutta kuin kuuta nousevaa? Odotatko johonkin sarjaan tai kirjaan jatko-osaa, oli sellaista sitten luvattu tai ei? Luvassa olevaa suomennosta, tai jonkin sellaisen suomentamista, mistä ei ole suomennospäätöstä vielä tehty?
Entä onko jotain, mitä toivoisit julkaistavan? Haluatko tietynlaisia tarinoita, kuten tietyn spesifin alagenren edustajia tai tarinoita sijoittuen tiettyyn paikkaan tai kertoen tietynlaisesta fantasia- tai alienlajista? Toivotko lukemiltasi kirjoilta erityisiä juonenkäänteitä, joita niissä ei ole tavannut olla?
Tähän ketjuun käyvät kaikki pienet ja isot kaipauksenkohteet koskien aiheita, teemoja, juonta, miljöötä, hahmoja, aikakautta ja niin edelleen. Myös vaikkapa kirjailijoita koskien voi toivoa asioita, jos esimerkiksi haluaisi luettavakseen tietyssä maailmankolkassa kirjoitettuja kirjoja tai jonkin erityisryhmän edustajan omakohtaisia kokemuksia. Tietokirjallisuuttakin koskevia toiveita voi esittää.
(Huom. jos toivot jollekin sarjalle tai kirjalle jatko-osaa, sitä koskevia isompia spekulointeja ja aiempia osia koskevia spoilereita ei tähän ketjuun, kiitos. Ne voi osoittaa kirjan/sarjan/kirjailijan omaan ketjuun, jollaisen voi myös perustaa, jos sitä ei ole. Osittaisena poikkeuksena ehkä sellaiset kirjat/sarjat, jotka eivät ole spefiä, eli niitä voi pohtia tässä ketjussa mutta tarvittaessa spoilerien takana.)

Tällä kysymyksellä en tarkoita sitä mitä [url=https://www.risingshadow.fi/forum/lukusali/872-etsi-kirjaa-loyda-luettavaa]Etsi kirjaa, löydä luettavaa[/url] -ketjussa, eli tässä ei etsitä kirjavinkkauksia. Toki jos joku osaa vinkata jotain jonkun toiveita ja mieltymyksiä vastaavaa, se on ihan poppen.
 
Vinkkien kyselyn sijaan tämä ketju on omistettu toiveille ja odotuksille. Keltä kirjailijalta odotat jotain uutta kuin kuuta nousevaa? Odotatko johonkin sarjaan tai kirjaan jatko-osaa, oli sellaista sitten luvattu tai ei? Luvassa olevaa suomennosta, tai jonkin sellaisen suomentamista, mistä ei ole suomennospäätöstä vielä tehty?
 
Entä onko jotain, mitä toivoisit julkaistavan? Haluatko tietynlaisia tarinoita, kuten tietyn spesifin alagenren edustajia tai tarinoita sijoittuen tiettyyn paikkaan tai kertoen tietynlaisesta fantasia- tai alienlajista? Toivotko lukemiltasi kirjoilta erityisiä juonenkäänteitä, joita niissä ei ole tavannut olla?
 
Tähän ketjuun käyvät kaikki pienet ja isot kaipauksenkohteet koskien aiheita, teemoja, juonta, miljöötä, hahmoja, aikakautta ja niin edelleen. Myös vaikkapa kirjailijoita koskien voi toivoa asioita, jos esimerkiksi haluaisi luettavakseen tietyssä maailmankolkassa kirjoitettuja kirjoja tai jonkin erityisryhmän edustajan omakohtaisia kokemuksia. Tietokirjallisuuttakin koskevia toiveita voi esittää.
 
(Huom. jos toivot jollekin sarjalle tai kirjalle jatko-osaa, sitä koskevia isompia spekulointeja ja aiempia osia koskevia spoilereita ei tähän ketjuun, kiitos. Ne voi osoittaa kirjan/sarjan/kirjailijan omaan ketjuun, jollaisen voi myös perustaa, jos sitä ei ole. Osittaisena poikkeuksena ehkä sellaiset kirjat/sarjat, jotka eivät ole spefiä, eli niitä voi pohtia tässä ketjussa mutta tarvittaessa spoilerien takana.)
21.02.2020
Minä odotan erityisesti (mikä ei varmaan ole jäänyt epäselväksi tuolla toisessa ketjussa...) Hobbilta luvattua The Liveship Traders -trilogian suomennosta, jonka ekan osan on kerrottu tulevan syksyllä. Sitä olenkin odottanut jo lähemmäs seitsemäntoista vuotta.
Lisäksi haluaisin luettavakseni pitkiä sarjoja, joissa pysyvät suunnilleen samat henkilöhahmot. Minulla on muutama luottokirjailija, jotka harrastavat juuri tällaisia ja julkaisevatkin ystävällisesti joka vuosi 1-3 kirjaa niihin sarjoihin, mutta muutaman kuukauden sisään keltään heistä ei ole tullut mitään. Kannattaisi etsiä varmaan jotain uutta, mutta kun lukemisissani on taas ollut pitkä väli niin on vaikea tarttua ihan uusiin juttuihin. Ehkä pitäisi ottaa uusintalukuun jotain vanhaa hyvää tässä välissä ja katsoa, auttaisiko se irrottamaan henkisen lukemisblokin ja innostuisin kokeilemaan jotain uuttakin taas.

Minä odotan erityisesti (mikä ei varmaan ole jäänyt epäselväksi tuolla toisessa ketjussa...) Hobbilta luvattua [i]The Liveship Traders[/i] -trilogian suomennosta, jonka ekan osan on kerrottu tulevan syksyllä. Sitä olenkin odottanut jo lähemmäs seitsemäntoista vuotta.
 
Lisäksi haluaisin luettavakseni pitkiä sarjoja, joissa pysyvät suunnilleen samat henkilöhahmot. Minulla on muutama luottokirjailija, jotka harrastavat juuri tällaisia ja julkaisevatkin ystävällisesti joka vuosi 1-3 kirjaa niihin sarjoihin, mutta muutaman kuukauden sisään keltään heistä ei ole tullut mitään. Kannattaisi etsiä varmaan jotain uutta, mutta kun lukemisissani on taas ollut pitkä väli niin on vaikea tarttua ihan uusiin juttuihin. Ehkä pitäisi ottaa uusintalukuun jotain vanhaa hyvää tässä välissä ja katsoa, auttaisiko se irrottamaan henkisen lukemisblokin ja innostuisin kokeilemaan jotain uuttakin taas.
21.02.2020
Pisania
1198 kirjaa, 1846 viestiä
Olen jäänyt kaipaamaan ainakin 10+ vuoden takaa jatkoa Dale Peckin Talo ulapalla -kirjoille. Niitä on kaksi ja tykkäsin niistä hirveän paljon, mutta valitettavasti Peck ei ole kirjoittanut jatkoa. Lisäksi suorastaan janoan lisää teoksia Ysabeau S. Wilceltä, joka ei ole julkaisut mitään v. 2014 jälkeen. Mieluiten jatkoa Flora-sarjalle (joka kulkee nimellä Flora trilogy mutta mielestäni se jäi kyllä kesken) mutta muukin otettaisiin riemulla vastaan.
Tällä hetkellä minua innostaisi lukea tietokirjallisuutta mutten oikein itsekään tiedä mistä aiheesta. Kunhan se olisi jotain ällistyttävän mielenkiintoista. Kun joitain vuosia sitten luin David Grannin Z - Amazonin kadonnut kaupunki, kiinnostuin kadonneista kaupungeista, kulttuureista, aarteista ja niiden etsinnästä sekä esikolumbiaanisesta Amerikasta, mutta ei ole valitettavasti tullut vastaan kirjoja, jotka olisivat olleet yhtä kiinnostavia.

Olen jäänyt kaipaamaan ainakin 10+ vuoden takaa jatkoa Dale Peckin [i]Talo ulapalla[/i] -kirjoille. Niitä on kaksi ja tykkäsin niistä hirveän paljon, mutta valitettavasti Peck ei ole kirjoittanut jatkoa. Lisäksi suorastaan janoan lisää teoksia Ysabeau S. Wilceltä, joka ei ole julkaisut mitään v. 2014 jälkeen. Mieluiten jatkoa [i]Flora[/i]-sarjalle (joka kulkee nimellä [i]Flora trilogy[/i] mutta mielestäni se jäi kyllä kesken) mutta muukin otettaisiin riemulla vastaan.
 
Tällä hetkellä minua innostaisi lukea tietokirjallisuutta mutten oikein itsekään tiedä mistä aiheesta. Kunhan se olisi jotain ällistyttävän mielenkiintoista. Kun joitain vuosia sitten luin David Grannin [i]Z - Amazonin kadonnut kaupunki[/i], kiinnostuin kadonneista kaupungeista, kulttuureista, aarteista ja niiden etsinnästä sekä esikolumbiaanisesta Amerikasta, mutta ei ole valitettavasti tullut vastaan kirjoja, jotka olisivat olleet yhtä kiinnostavia.
23.02.2020
LongWalk
43 kirjaa, 35 kirja-arviota, 47 viestiä
Olisin halunnut Kingiltä jatkoa Mersumies-sarjaan. Tai ylipäätään että Bill Hodgesin tarinat olisivat jatkuneet, mutta se juna on jo mennyt. Ainakin ajan loppupäästä.
Toivoisin Kingiltä lisää keskipitkiä kirjasarjoja. Mitään Mustan Tornin mittaista en itse toivo, mutta 3-5 teoksen mittaiset kauhupainotteiset sarjat ovat jotain mitä Toivon ja nimen omaan Kingiltä.

24.02.2020
HourglassEyes
508 kirjaa, 58 kirja-arviota, 2776 viestiä
Olen jo parisen vuotta odotellut Melinda Snodgrassin julkaisevan jatkoa The Imperials Sagaan, sarjassa on ilmestynyt tähän mennessä kolme kirjaa ja tavatessani Snodgrassin kirjamessuilla jokunen vuosi sitten hän kertoi kaavailleensa sarjasta ainakin viisiosaista. Snodgrass tekee myös käsikirjoitushommia, joten lieneekö viime ajat menneet sen parissa...?
Kolmas osa vain jäi hyvin mielenkiintoiseen asetelmaan, joten kiinnostus olisi suuri jatkoon tämän avaruusoopperan osalta. Mutta täytynee vain tyytyä odottelemaan

Olen jo parisen vuotta odotellut Melinda Snodgrassin julkaisevan jatkoa [url=https://www.risingshadow.net/library/series/7670-the-imperials-saga][b]The Imperials Sagaan[/b][/url], sarjassa on ilmestynyt tähän mennessä kolme kirjaa ja tavatessani Snodgrassin kirjamessuilla jokunen vuosi sitten hän kertoi kaavailleensa sarjasta ainakin viisiosaista. Snodgrass tekee myös käsikirjoitushommia, joten lieneekö viime ajat menneet sen parissa...?
Kolmas osa vain jäi hyvin mielenkiintoiseen asetelmaan, joten kiinnostus olisi suuri jatkoon tämän avaruusoopperan osalta. Mutta täytynee vain tyytyä odottelemaan :sad:
24.02.2020
Mustelmann
64 kirjaa, 7 kirja-arviota, 1303 viestiä
En odota mitään keneltäkään. Jo ilmestyneissä kirjoissa riittää lukemista loppuelämäni ajaksi.

25.02.2020
AstoretheinEn odota mitään keneltäkään. Jo ilmestyneissä kirjoissa riittää lukemista loppuelämäni ajaksi.
[quote="Astorethein" post=61305]En odota mitään keneltäkään. Jo ilmestyneissä kirjoissa riittää lukemista loppuelämäni ajaksi.[/quote]
:grin: Sori, mutta tämä on vähän vastaavanlainen vastaus kuin jos kirjoittaisi "Mitä olet viimeksi lukenut" tai "Mitä kirjoja kesken" -ketjuihin tyylillä "En ole lukenut mitään, en koe tarpeelliseksi". Varmasti siis ihan todenmukainen toteamus, mutta ei ketjun pointin kannalta kaikkein hedelmällisin.
29.02.2020
haplotus
360 kirjaa, 11 kirja-arviota, 636 viestiä
Helppo vastaus tähän ketjuun on tietysti George Martinin The Winds of Winter nyt kun minäkin olen sarjan lukenut niin pitkälle kuin mahdollista.
Mutta jos mietitään tätä ketjun toista pointtia ja tietynlaisen fiiliksen tarjoavaa kirjaa, niin luultavasti laittaisin saman tien luettavaksi kirjan, joka tarjoaisi saman olotilan kuin Sheri Tepperin Ruohojen maa aikanaan. Siinä jotenkin uuden maailman tutkimus onnistuttiin kirjoittamaan niin elävästi ja samalla salaisuudet säilyttäen, että en ole usein törmännyt. Joku Le Guinin novelli on päässyt lähelle sitä tunnetta, mutta en tarkemmin muista mikä. Ehkä myös Tepperin tapa kuvata hahmonaan auttaa tässä, sillä toki scifi on täynnä salaperäisiä maailmoja, mutta ei suurin osa kirjoista ole tuntunut samalta.
Voi tietenkin olla, että monikin kirja periaatteessa tarjoaisi tämän saman fiiliksen, mutta lukijana en vain lukuhetkellä pysty siihen tarttumaan.

Helppo vastaus tähän ketjuun on tietysti George Martinin [i]The Winds of Winter[/i] nyt kun minäkin olen sarjan lukenut niin pitkälle kuin mahdollista.
 
Mutta jos mietitään tätä ketjun toista pointtia ja tietynlaisen fiiliksen tarjoavaa kirjaa, niin luultavasti laittaisin saman tien luettavaksi kirjan, joka tarjoaisi saman olotilan kuin Sheri Tepperin [i]Ruohojen maa[/i] aikanaan. Siinä jotenkin uuden maailman tutkimus onnistuttiin kirjoittamaan niin elävästi ja samalla salaisuudet säilyttäen, että en ole usein törmännyt. Joku Le Guinin novelli on päässyt lähelle sitä tunnetta, mutta en tarkemmin muista mikä. Ehkä myös Tepperin tapa kuvata hahmonaan auttaa tässä, sillä toki scifi on täynnä salaperäisiä maailmoja, mutta ei suurin osa kirjoista ole tuntunut samalta.
 
Voi tietenkin olla, että monikin kirja periaatteessa tarjoaisi tämän saman fiiliksen, mutta lukijana en vain lukuhetkellä pysty siihen tarttumaan.
02.03.2020
Mallaspappi
120 kirjaa, 118 kirja-arviota, 232 viestiä
Andy Warholilta on julkaistu vuonna 1967 Index Book -niminen kirja. En tiedä, onko sitä sen koommin painettu uudelleen, mutta todennäköisesti ei, koska nykyään ko. kirjaa myydään 300-500 dollarin kappalehintaan. Warhol on minulle sen verran rakas, että olisi ihanaa jonain päivänä nähdä kaikki hänen kirjansa omassa hyllyssä, kunniapaikalla luonnollisesti. Eli uusintapainos siitä olisi aivan mahtava, vaikka jäänee pelkäksi utopiaksi. Ehkä jonain päivänä voisi säästää sen verran että voisi sellaisen ostaa.
Kävin lomalla Lontoon Modern Tatessa, ja siellä oli myynnissä useampaakin Warholin kirjaa. Jokaista ostin yhden. Onnellinen olo.

07.12.2020
sinidean
12 kirjaa, 2 kirja-arviota, 130 viestiä
Jään varmasti ikuisesti kaipaamaan Sue Harrisonin upeita paleofiktiokirjoja ja harmittelemaan, että hänen tuotantonsa jäi vain kahden trilogian mittaiseksi. Erityisesti Ensimmäiset ihmiset -trilogia teki nuoreen minuun aikanaan suuren vaikutuksen ja ihmetyksen, että tällaistakin kirjallisuutta voi olla. Muistaakseni Harrison jossain haastattelussa kertoi kirjoittamisen loppumisen syyksi terveysasiat ja toki tällöin tilanne on täysin ymmärrettävä, mutta ei se silti poista harmitustani siitä kuinka lupaavan kirjailijan alun maailma hänessä menettikään. Kaikesta huolimatta pidän varmasti aina yllä toivoa, että hän vielä joskus palaisi kirjoittamisen pariin.
Lisäksi yhdeltä suosikkikirjailijoistani, Helena Warikselta, odotan jatkuvasti paluuta siihen mistä hän aloitti eli johonkin muinaiseen fantasiamaailmaan kuten upea Uniin piirretty polku oli.

Jään varmasti ikuisesti kaipaamaan [b]Sue Harrisonin[/b] upeita paleofiktiokirjoja ja harmittelemaan, että hänen tuotantonsa jäi vain kahden trilogian mittaiseksi. Erityisesti [i]Ensimmäiset ihmiset[/i] -trilogia teki nuoreen minuun aikanaan suuren vaikutuksen ja ihmetyksen, että tällaistakin kirjallisuutta voi olla. Muistaakseni Harrison jossain haastattelussa kertoi kirjoittamisen loppumisen syyksi terveysasiat ja toki tällöin tilanne on täysin ymmärrettävä, mutta ei se silti poista harmitustani siitä kuinka lupaavan kirjailijan alun maailma hänessä menettikään. Kaikesta huolimatta pidän varmasti aina yllä toivoa, että hän vielä joskus palaisi kirjoittamisen pariin.
 
Lisäksi yhdeltä suosikkikirjailijoistani, [b]Helena Warikselta[/b], odotan jatkuvasti paluuta siihen mistä hän aloitti eli johonkin muinaiseen fantasiamaailmaan kuten upea [i]Uniin piirretty polku oli[/i].
13.04.2024
Ageha
400 kirjaa, 4 kirja-arviota, 661 viestiä
Käännöskirjallisuutta. Haluaisin ihan hirvesti lukea esimerkiksi Diane Duanen Velhonuoret-sarjaa suomeksi, nuorena luin ne kolme mitä siitä suomeksi on käännetty, ja yritin takellella sarjan neljättä osaa enkuksi. Nykyäänhän osaisin lukea englantia ihan sujuvasti, mutta silti kaipaan päästä sisälle tähän tarinaan nimen omaan suomen kielellä. Olen kyllä DD:n kirjojen kanssa luopunut jo toivosta, joten odottamisesta ei voi puhua.
Kaipuu näihin kirjoihin suomen kielellä on silti yhä olemassa...
Käännöskirjallisuutta. Haluaisin ihan hirvesti lukea esimerkiksi Diane Duanen Velhonuoret-sarjaa suomeksi, nuorena luin ne kolme mitä siitä suomeksi on käännetty, ja yritin takellella sarjan neljättä osaa enkuksi. Nykyäänhän osaisin lukea englantia ihan sujuvasti, mutta silti kaipaan päästä sisälle tähän tarinaan nimen omaan suomen kielellä. Olen kyllä DD:n kirjojen kanssa luopunut jo toivosta, joten odottamisesta ei voi puhua. [img]/media/kunena/emoticons/rs_tongue.png[/img] Kaipuu näihin kirjoihin suomen kielellä on silti yhä olemassa...
10.07.2024
Hiistu
685 kirjaa, 12 kirja-arviota, 3865 viestiä
Nyt on niinkin spesifi kaipaus, että tahtoisin lukea Theodore Sturgeonin alkujaan vuonna 1961 ilmestyneen lyhyehkön vampyyriromaanin Some of Your Blood, painettuna versiona. Luin Outoja tarinoita -kauhuantologiasarjan ensimmäistä osaa, jossa Sturgeonilta yksi novelli ja esipuheessa maininta hänen tuosta teoksestaan. Googlailun perusteella voisin tykätä, psykiatriset potilaat ja vampyyrit ovat kai lähellä sydäntä.
Ehkä joskus ilmestyy uusi painos tai tulee jokin vanha pokkari vastaan.
Jeff VanderMeerin Eteläraja-trilogiaan on syksyllä ilmestymässä uusi osa, Absolution. Sitä odotan. Alkuperäisen trilogian lukemisesta on jo aikaa, ensimmäisen kirjan luin silloin englanniksi ennen suomennosten ilmestymistä. Luultavasti olen joka tapauksessa pihalla, mikä tarinassa tarkoitti mitäkin.

Nyt on niinkin spesifi kaipaus, että tahtoisin lukea [b]Theodore Sturgeonin [/b]alkujaan vuonna 1961 ilmestyneen lyhyehkön vampyyriromaanin [i]Some of Your Blood, [/i]painettuna versiona. Luin [i]Outoja tarinoita [/i]-kauhuantologiasarjan ensimmäistä osaa, jossa Sturgeonilta yksi novelli ja esipuheessa maininta hänen tuosta teoksestaan. Googlailun perusteella voisin tykätä, psykiatriset potilaat ja vampyyrit ovat kai lähellä sydäntä. [img]/media/kunena/emoticons/rs_rolleyes.png[/img] Ehkä joskus ilmestyy uusi painos tai tulee jokin vanha pokkari vastaan.
 
[b]Jeff VanderMeerin[/b] [url=https://www.risingshadow.fi/library/series/1087-etelaraja-trilogia][i]Eteläraja[/i][/url]-trilogiaan on syksyllä ilmestymässä uusi osa, [i]Absolution. [/i]Sitä odotan. Alkuperäisen trilogian lukemisesta on jo aikaa, ensimmäisen kirjan luin silloin englanniksi ennen suomennosten ilmestymistä. Luultavasti olen joka tapauksessa pihalla, mikä tarinassa tarkoitti mitäkin.
11.07.2024
OS
141 kirjaa, 1 kirja-arvio, 16 viestiä
"Hiistu post=68179"Nyt on niinkin spesifi kaipaus, että tahtoisin lukea Theodore Sturgeonin alkujaan vuonna 1961 ilmestyneen lyhyehkön vampyyriromaanin Some of Your Blood, painettuna versiona. Luin Outoja tarinoita -kauhuantologiasarjan ensimmäistä osaa, jossa Sturgeonilta yksi novelli ja esipuheessa maininta hänen tuosta teoksestaan. Googlailun perusteella voisin tykätä, psykiatriset potilaat ja vampyyrit ovat kai lähellä sydäntä.Tämä tuli hankittua omaan hyllyyn ihan muutama viikko sitten. Stephen Jonesin / Kim Newmanin toimittamassa Horror: Another 100 Best Books (2005) jatko-osassa oli Sturgeonin kirjasta lyhyt essee. Kehuva (luonnollisesti), ja mainittiin mm. "an almost unacknowlegded masterpiece", joten kiinnosti sen verran että ostoskoriin meni. Vielä toistaiseksi lukematta niin en voi suositella.Ehkä joskus ilmestyy uusi painos tai tulee jokin vanha pokkari vastaan.
Suomessa tuota ei taida hirveästi liikkua, en muista koskaan nähneeni. Korkeintaan jonkun vanhemman scifi-harrastajan kuolinpesästä voisi tärpätä jos tulisi myyntiin.
[quote="Hiistu post=68179"]Nyt on niinkin spesifi kaipaus, että tahtoisin lukea [b]Theodore Sturgeonin [/b]alkujaan vuonna 1961 ilmestyneen lyhyehkön vampyyriromaanin [i]Some of Your Blood, [/i]painettuna versiona. Luin [i]Outoja tarinoita [/i]-kauhuantologiasarjan ensimmäistä osaa, jossa Sturgeonilta yksi novelli ja esipuheessa maininta hänen tuosta teoksestaan. Googlailun perusteella voisin tykätä, psykiatriset potilaat ja vampyyrit ovat kai lähellä sydäntä. [img]/media/kunena/emoticons/rs_rolleyes.png[/img] Ehkä joskus ilmestyy uusi painos tai tulee jokin vanha pokkari vastaan.
 
[/quote]
 
Tämä tuli hankittua omaan hyllyyn ihan muutama viikko sitten. Stephen Jonesin / Kim Newmanin toimittamassa Horror: Another 100 Best Books (2005) jatko-osassa oli Sturgeonin kirjasta lyhyt essee. Kehuva (luonnollisesti), ja mainittiin mm. "an almost unacknowlegded masterpiece", joten kiinnosti sen verran että ostoskoriin meni. Vielä toistaiseksi lukematta niin en voi suositella.
 
Suomessa tuota ei taida hirveästi liikkua, en muista koskaan nähneeni. Korkeintaan jonkun vanhemman scifi-harrastajan kuolinpesästä voisi tärpätä jos tulisi myyntiin.
12.07.2024
Hiistu
685 kirjaa, 12 kirja-arviota, 3865 viestiä
Joskus onneksi tärppää vanhojenkin kirjojen kanssa, Alkuvuodesta törmäsin kirpputorilla huomattavan suureen määrään 60- ja 70-lukujen englanninkielistä scifiä, sellaisia oikein sympaattisia luettuja pokkareita euron ja parin kappalehintaan. Arvelin, että saattoi olla jonkun jäämistöstä. Ei ole sellaista harrastuneisuutta, että olisin enemmän alkanut kirppishyllyä tyhjentää, mutta silmät kiiluen poimin itselleni tuttujen/mieluisten tekijöiden kirjat: Philip K. Dickin A Maze of Death sekä Zelaznylta Lord of Light ja The Dream Master, lisäksi kokoelman The Best of Fritz Leiber. (Sattui vieläpä niin hauskasti, että edellisenä päivänä oli ollut syntymäpäiväni ja kirppikselle mennessä mietin, että olisi kiva löytää itselleen jokin ikään kuin syntymäpäivälahja. Eli oli ihan täsmätoimitus, Dickin heti juhlan kunniaksi luinkin.)
Joten toivossa on hyvä elää, vaikka toki toivonkin kaikille vanhoille scifi-harrastajille terveyttä ja pitkää ikää.

Joskus onneksi tärppää vanhojenkin kirjojen kanssa, Alkuvuodesta törmäsin kirpputorilla huomattavan suureen määrään 60- ja 70-lukujen englanninkielistä scifiä, sellaisia oikein sympaattisia luettuja pokkareita euron ja parin kappalehintaan. Arvelin, että saattoi olla jonkun jäämistöstä. Ei ole sellaista harrastuneisuutta, että olisin enemmän alkanut kirppishyllyä tyhjentää, mutta silmät kiiluen poimin itselleni tuttujen/mieluisten tekijöiden kirjat: Philip K. Dickin [i]A Maze of Death[/i] sekä Zelaznylta [i]Lord of Light [/i]ja [i]The Dream Master,[/i] lisäksi kokoelman [i]The Best of Fritz Leiber[/i]. (Sattui vieläpä niin hauskasti, että edellisenä päivänä oli ollut syntymäpäiväni ja kirppikselle mennessä mietin, että olisi kiva löytää itselleen jokin ikään kuin syntymäpäivälahja. Eli oli ihan täsmätoimitus, Dickin heti juhlan kunniaksi luinkin.)
 
Joten toivossa on hyvä elää, vaikka toki toivonkin kaikille vanhoille scifi-harrastajille terveyttä ja pitkää ikää. [img]/media/kunena/emoticons/rs_wink.gif[/img]