Kirjailija: George R. R. Martin
donroitteri | Lukusali | 746 viestiä | 06.10.2013
Viimeisin Jukuke | 08.10.2024
Mustelmann | Teatteri | 856 viestiä | 09.10.2013
Viimeisin Mustelmann | 07.10.2024
Kirjoista luopuminen
23.05.2014
Olen kirjahamstraaja. Tunnustan. Myös rakas aviomieheni on sellainen, joten tilanne on nyt se, että meille on viimeisten vuosien saatossa kertynyt enemmän luettavaa kuin mitä varmaan koskaan tulemme lukeneeksi. Mutta entä, jos sittenkin, vielä joku päivä? Nyt muuton ja muutenkin tämän maallisen omaisuuden uudelleenjärjestelyn alla haluaisin luopua turhasta kirjallisuudesta. Koriin on jo päätynyt dekkareita ja joitakin nuortenkirjoja, mutta monen muun niteen kohdalla on pahempi paikka. Haluanko lukea vielä joskus tämän? Tavallaan, mutta jos en sittenkään?
Oletteko te yrittäneet harventaa kirjahyllyänne, ja millaisia (jos minkäänlaisia) tunteita se on herättänyt?

Ansa
69 kirjaa, 3 kirja-arviota, 1001 viestiä
Kirjahyllyä siivotessa karsin ne, jotka vähiten nostivat kiinnostusta itse kirjaa kohtaan, sekä ne, joiden olemassaolo lähinnä häiritsee. Viimeksi mainittuja on muun muassa synttärilahjat, jotka on vastaanottanut hieman vaivaantuneena.
Tuo tekee karsimisesta jossain määrin helppoa: jos kirja ei herätä minkäänlaisia tunteita, niin sen voi laittaa sivuun ja jossain vaiheessa myydä jopa eteenpäin.
Jos sitten tuntee jotain vetoa kirjaan, joka löytyy hyllystä, mutta sitä ei ole vielä luettu, niin se sitten jää odottamaan sitä hetkeä, jolloin se luetaan. Tällaisia kirjoja, tai siis kirjasarjoja, löytyy muutamia, mutta ne eivät paljoa tilaa vie. Suurin osa hyllystä löytyvistä kirjoista on kuitenkin sellaisia, jotka olen jo lukenut ja joista olen pitänyt.

Bensku
225 kirjaa, 13 kirja-arviota, 221 viestiä
Itse suosin kirjastoa juuri sen takia, etten luopuisi kirjoista, jos ostaisin ne. Hyllyssä on kuitenkin vain rajallisesti tilaa, ja kirjaston kirjst eivät jää sinne pitkäksi aikaa pölyttymään... ainakaan useimmten.
Ylipäätään, itse yritän välttää jokaisen vastaantulevan kirjan ostamista, koska on paljon vaikeampi luopua kirjasta kuin olla ostamatta sitä. Lahjat ovat tietenkin asia erikseen, mutta itse en kehtaa niitäkään ainakaan heti pois heittää/myydä.

24.05.2014
Moonlord
1006 kirjaa, 2038 viestiä
Minullakin on satoja kirjoja joista voisin luopua, ja pitäisi luopua tilanpuutteen takia. Sarjakuviakin olisi satoja, ellei peräti tuhansia, mitä en enää kaipaisi. Ja mitä teen enää vanhalla roolipelimateriaalillani kun ei ole peliseuraa ollut enää 20 vuoteen.
Mutta olen laiska aloittamaan myyntiurakkaa. Sen verran ahne, etten aivan ilmaiseksi viitsisi luopua. Huuto.net olisi hyvä myyntipaikka, sieltä löytäisi ne toiset keräilijät ja voisi saada jopa omansa takaisin, mutta kun se olisi juuri se työläin myyntipaikka ilmoitusten jättämisineen ja postittaminiseen. Kirpparitkin ovat monesti jotain diakoniatyötä tukevia tai vastaavia, joita en pakanana periaatteesta halua tukea. Ja nuo kirpparit jotka myyvät myyntitilaa, ovat turhan ahneita nekin. Kätevin myyntitapa olisi varmaankin jokin peräkonttikirppis, joita järjestetään muutaman kerran kesässä. Tai sitten laittaa tänne kirjalistausta myytävistä.

Nyt sain järjestettyä kaksi matkalaukullista kirjoja, joista aion hankkiutua eroon. Lähdemme myymään niitä Tikkurilan kirjaston siivouspäivän kirppikselle, jos osut liikkumaan niillä kulmin tänään, niin saa tulla moikkaamaan (ja hakemaan kirjoja)! :smile:
Toivottavasti pääsen näistä nyt eroon; kun kerran on ajatellut luopuvansa, niin hyvä jos jonnekin myös menevät. Jos ei Tiksissä nappaa, varmaan ilmestyy myynti-ilmoitusta tänne nettiinkin.

Karu todellisuushan on se, että kämpästä alkaa tila loppua satojen kirjojen kanssa, mutta sen sijaan, että myisin jotain pois etsin uusia hyllyjen sijoittamismalleja. Olen pohtinut jopa olohuoneen jakamista kahtia selät vastakkain laitettavilla hyllypätkillä, mutta valo tuottaa ongelman; niin erakoitunut kun en sentään ole, että haluaisn peittää puolet huoneesta luonnonvalolta. :huh:
Joskus leikittelen ajatuksella, että jos veisi jotakin ihan oikeasti divariin. Mutta viimeisen yrityksen jälkeen (n. 500:sta kirjasta, vain parista pystyin lopulta edes kuvittelevani luopuvani...) olen tullut siihen tulokseen, että pysytään 'lisää hyllyjä' -linjalla. Ja yritän ostaa kirjoja vähän maltillisemmin kuin viime vuosien aikana. Muuhun en tällä hetkellä kykene... :tongue:

17.06.2014
Emelie
729 kirjaa, 100 kirja-arviota, 2743 viestiä
Jotenkin kuvittelin, että en ikinä koskaan luovu ensimmäisestäkään kirjasta, mutta viime muuton yhteydessä oli vain pakko todeta, että hyllystä löytyy sellaisia kirjoja, joita en koskaan tule lukemaan ja jotka vain vievät tilaa. Suurimmaksi osaksi ne olivat klassikkoteosten englanninkielisiä pokkariversioita eli eivät niin tärkeitä minulle. Vein ne kirjat sitten lähikirjastoni kirjojen vaihtopisteelle, josta ne hävisivät nopeasti toisten ihmisen mukaan. Siitä tuli lähinnä vain hyvä mieli, pääsin eroon itselleni turhista ja joillekin muille mahdollisesti mielenkiintoisista teoksista. Oli kyllä yllättävän helppoa luopua itselle tarpeettomista kirjoista.
Jos minulla on pienikään ajatus siitä, että haluan lukea hyllystäni löytyvän kirjan tai muuten vain säilyttää sen, en voisi edes kuvitella luopuvani siitä. Välillä kuitenkin saan lahjaksi kirjoja, joista tiedän aika pian, että ne eivät ole minua varten. Tein muuton yhteydessä sen päätöksen (kirjalaatikoita kantaessa), että vältän turhien kirjojen ostamista ja lahjakirjat säilytän hetken aikaa, jos vaikka kiinnostus syttyisikin. Mutta jos parissa vuodessa en lahjakirjaa ole lukenut, laitan sen kiertoon.

21.06.2014
EmelieVein ne kirjat sitten lähikirjastoni kirjojen vaihtopisteelle, josta ne hävisivät nopeasti toisten ihmisen mukaan.Minäkin vein jo muutaman, joista kukaan tuskin mitään maksaa, ja varmaan vien vielä muutaman lisää ihan lähiaikoina. Nämä kierrätyspisteet ovat oikein hyvä keksintö, olen muutaman löydön tehnyt niistä itsekin. :)
[quote=Emelie]Vein ne kirjat sitten lähikirjastoni kirjojen vaihtopisteelle, josta ne hävisivät nopeasti toisten ihmisen mukaan.[/quote]
 
Minäkin vein jo muutaman, joista kukaan tuskin mitään maksaa, ja varmaan vien vielä muutaman lisää ihan lähiaikoina. Nämä kierrätyspisteet ovat oikein hyvä keksintö, olen muutaman löydön tehnyt niistä itsekin. :)
21.06.2014
Aiemmin hankin lukemiani ja tykkäämiäni kirjoja sillä ajatuksella, että ehkä haluan lukea ne joskus uudelleen. Nykyisin olen tunnustanut, etten todennäköisesti tule koskaan lukemaan suurintakaan osaa omistamistani kirjakappaleista ainakaan kokonaan (pieniä pätkiä kyllä välillä lueskelen), vaan minusta on vain mukavaa omistaa ja säilyttää omassa hyllyssäni kirjoja ja juurikin niitä eniten tykkäämiäni.
Ansa jos kirja ei herätä minkäänlaisia tunteita, niin sen voi laittaa sivuun ja jossain vaiheessa myydä jopa eteenpäin.Tätä olen pyrkinyt noudattamaan, jottei olisi kaapit täynnä "ihan kivoja" kirjoja. Etenkin täysistä sarjoista luopuminen on kuitenkin vaikeaa... Onhan se kuitenkin jonkinlainen saavutus, että on saanut kaikki kirjat kasaan, ja kaipa vähän pelkään, josko sitä sittenkin tekisi vielä joskus mieli omistaa kyseinen sarja. :roll:
DynMinäkin olen vienyt kirjoja lähikirjaston poistohyllyyn. Sillä tavoin kirjoista luopuminen on helpompaa, kun kuvittelen, kuinka paljon joku kirjan hyllystä löytävä ilahtuu. Paljon enemmän kuin mitä kirjoista olisi minulle iloa kaapeissa lojuessaan. Tietenkin joku voi rohmuta niistä hyllyistä kirjoja myyntiin tai muutoin vain hylättäviksi omiin kaappeihinsa... mutta enhän minä tietty sellaista tapausta koskaan kuvittele, vaan minun kuvitelmissani löytäjä aina ilahtuu ikihyviksi ja vaalii kirjaa suurena aarteenaan tai antaa syntymäpäivälahjaksi lapselleen tai jotain muuta herttaista.EmelieVein ne kirjat sitten lähikirjastoni kirjojen vaihtopisteelle, josta ne hävisivät nopeasti toisten ihmisen mukaan.Minäkin vein jo muutaman, joista kukaan tuskin mitään maksaa, ja varmaan vien vielä muutaman lisää ihan lähiaikoina. Nämä kierrätyspisteet ovat oikein hyvä keksintö, olen muutaman löydön tehnyt niistä itsekin. :)
MoonlordTai sitten laittaa tänne kirjalistausta myytävistä.Kannatan! :wink:
Aiemmin hankin lukemiani ja tykkäämiäni kirjoja sillä ajatuksella, että ehkä haluan lukea ne joskus uudelleen. Nykyisin olen tunnustanut, etten todennäköisesti tule koskaan lukemaan suurintakaan osaa omistamistani kirjakappaleista ainakaan kokonaan (pieniä pätkiä kyllä välillä lueskelen), vaan minusta on vain mukavaa omistaa ja säilyttää omassa hyllyssäni kirjoja ja juurikin niitä eniten tykkäämiäni.
 
[quote=Ansa] jos kirja ei herätä minkäänlaisia tunteita, niin sen voi laittaa sivuun ja jossain vaiheessa myydä jopa eteenpäin.[/quote] Tätä olen pyrkinyt noudattamaan, jottei olisi kaapit täynnä "ihan kivoja" kirjoja. Etenkin täysistä sarjoista luopuminen on kuitenkin vaikeaa... Onhan se kuitenkin jonkinlainen saavutus, että on saanut kaikki kirjat kasaan, ja kaipa vähän pelkään, josko sitä sittenkin tekisi vielä joskus mieli omistaa kyseinen sarja. :roll:
 
[quote=Dyn][quote=Emelie]Vein ne kirjat sitten lähikirjastoni kirjojen vaihtopisteelle, josta ne hävisivät nopeasti toisten ihmisen mukaan.[/quote]Minäkin vein jo muutaman, joista kukaan tuskin mitään maksaa, ja varmaan vien vielä muutaman lisää ihan lähiaikoina. Nämä kierrätyspisteet ovat oikein hyvä keksintö, olen muutaman löydön tehnyt niistä itsekin. :) [/quote]
Minäkin olen vienyt kirjoja lähikirjaston poistohyllyyn. Sillä tavoin kirjoista luopuminen on helpompaa, kun kuvittelen, kuinka paljon joku kirjan hyllystä löytävä ilahtuu. Paljon enemmän kuin mitä kirjoista olisi minulle iloa kaapeissa lojuessaan. Tietenkin joku voi rohmuta niistä hyllyistä kirjoja myyntiin tai muutoin vain hylättäviksi omiin kaappeihinsa... mutta enhän minä tietty sellaista tapausta koskaan kuvittele, vaan minun kuvitelmissani löytäjä aina ilahtuu ikihyviksi ja vaalii kirjaa suurena aarteenaan tai antaa syntymäpäivälahjaksi lapselleen tai jotain muuta herttaista.
 
[quote=Moonlord]Tai sitten laittaa tänne kirjalistausta myytävistä.[/quote] Kannatan! :wink:
04.10.2014
kharje
10 kirjaa, 83 viestiä
Viime talvena lukutauon päätyttyä hain varastoon viemäni kirjat, jotka eivät olleen ns. tärkeitä ja rankalla kädellä napsin pois kirjoja, joita en halunnut enää hyllyihini. Osan vein divariin, osan möin ja muutamat annoin pois. Nyt tilalle on tullut itselle merkityksellisempiä kirjoja, ja ei harmita yhtään "roskakirjojen" poisto hyllyistä.

Kultasuu
273 viestiä
Mun mielestä kirjojen keräily on aika turhaa hommaa. Ja samoin on muunkin omaisuuden kanssa mikä ei ole aktiivisessa käytössä, koska kuitenkin - niin ikävää kuin se onkin - tämä elämä päättyy jonain päivänä ja silloin ei kyllä - ainakaan minun tietääkseni - saa mitään omaisuuttaa "rajan toiselle puolelle" mukaan vaikka kuinka haluaisi. Ja joo, tiedän kyllä, että tämä ajatus kuulostaa älyttömältä, mutta niin minä vaan ajattelen asiasta. :roll:

13.07.2024
Ageha
348 kirjaa, 4 kirja-arviota, 550 viestiä
Mun mielestä kotiin kerta kaikkiaan kuuluu iso kirjahylly – koti ei vain ole koti, jos siellä ei ole kirjahyllyä täynnä elämän varrelta karttuneita kirjoja. Silti olen viime aikoina havahtunut siihen, miten monta kirjaa mulla on hyllyssä jotka eivät ihan oikeasti kiinnosta. Toisaalta myös sellaisia, jotka olivat ihan hyviä kerran luettaessa, mutta eivät niin rakkaita että kannattaisi hyllytilaa tuhlata niihin. Olen siis nyt itsekin siinä pisteessä, että mietin, miten näistä pääsee eroon.
Divariin olen jo vuosia uhonnut viedä edelleen ullakkokomerossa olevan kassillisen kirjoja, eli pitäisi ehkä keksiä joku parempi keino... Olen tosi tietoinen siitä, että kirjat ovat ihan rahanarvoista tavaraa, etenkin uudet ja hyväkuntoiset, niin vähävaraisena ihmisenä tuntuisi typerältä laittaa aivan kaikkea myymättä kiertoon. Toisaalta mulla on myös monenlaisia kirjoja jotka voisin laittaa kiertoon ilman taloudellisia omantunnontuskia, ja olenkin ajatellut vieväni lähistöllä olevaan kirjanvaihtohyllyyn näistä muutaman. Uudehkoista ja hyväkuntoisista kirjoista mietin edelleen, että tarjotako jollekulle divarimyyjälle vai pitäisikö yrittää jotain nettikaupustelua – mutta rehellisesti vihaan nettikirppistelyä niin myyjä- kuin ostajapuolellakin ollessa.
Hauskalla tavalla tuntuu kyllä ihan kevyeltä, kun on tehnyt sen päätöksen ettei kirjoihin tarvitse takertua pelkistä periaatesyistä, vaan vuosikymmenen lukematta ollut kirja voi aivan hyvin lähteä etsimään kotia, jossa sitä kenties arvostettaisiin enemmän. ...sitten kun saisi vielä tehtyä ne konkreettiset askeleet että nämä tällaiset kirjat pääsisivät eteenpäin kierrossaan.

Mun mielestä kotiin kerta kaikkiaan kuuluu iso kirjahylly – koti ei vain ole koti, jos siellä ei ole kirjahyllyä täynnä elämän varrelta karttuneita kirjoja. Silti olen viime aikoina havahtunut siihen, miten monta kirjaa mulla on hyllyssä jotka eivät ihan oikeasti [i]kiinnosta.[/i] Toisaalta myös sellaisia, jotka olivat ihan hyviä kerran luettaessa, mutta eivät niin rakkaita että kannattaisi hyllytilaa tuhlata niihin. Olen siis nyt itsekin siinä pisteessä, että mietin, miten näistä pääsee eroon.
 
Divariin olen jo vuosia uhonnut viedä edelleen ullakkokomerossa olevan kassillisen kirjoja, eli pitäisi ehkä keksiä joku parempi keino... Olen tosi tietoinen siitä, että kirjat ovat ihan rahanarvoista tavaraa, etenkin uudet ja hyväkuntoiset, niin vähävaraisena ihmisenä tuntuisi typerältä laittaa [i]aivan kaikkea [/i]myymättä kiertoon. Toisaalta mulla on myös monenlaisia kirjoja jotka voisin laittaa kiertoon ilman taloudellisia omantunnontuskia, ja olenkin ajatellut vieväni lähistöllä olevaan kirjanvaihtohyllyyn näistä muutaman. Uudehkoista ja hyväkuntoisista kirjoista mietin edelleen, että tarjotako jollekulle divarimyyjälle vai pitäisikö yrittää jotain nettikaupustelua – mutta rehellisesti vihaan nettikirppistelyä niin myyjä- kuin ostajapuolellakin ollessa. [img]/media/kunena/emoticons/rs_tongue.png[/img]
 
Hauskalla tavalla tuntuu kyllä ihan kevyeltä, kun on tehnyt sen päätöksen ettei kirjoihin tarvitse takertua pelkistä periaatesyistä, vaan vuosikymmenen lukematta ollut kirja voi aivan hyvin lähteä etsimään kotia, jossa sitä kenties arvostettaisiin enemmän. ...sitten kun saisi vielä tehtyä ne konkreettiset askeleet että nämä tällaiset kirjat pääsisivät eteenpäin kierrossaan. [img]/media/kunena/emoticons/rs_rolleyes.png[/img]
16.07.2024
Aulis
60 kirjaa, 11 kirja-arviota, 37 viestiä
Nettikirppistely on kyllä syvältä. Meillä olisi lähinnä lautapelejä, jotka joutaisi kiertoon. Mutta ei vain jaksaisi vaivautua...
Kirjojen suhteen on otettu se linja tilan- ja rahanpuutteen vuoksi, että ei haalita kuin sellaisia kirjoja, joille on varmasti käyttöä. Kirjahylly koostuukin lähinnä tietokirjoista: puolisolla käsityökirjoista ja itsellä erilaisista biologiaan liittyvistä lajioppaista jne. Kaunokirjallisuudessa ei ole paljon sellaisia, joita lukisi monesti uudestaan. Tolkien on oikeastaan ainoa. Jos GRRM saa joskus saagansa valmiiksi niin sen ostan.
Poikkeus sääntöön on Anna Karenina, jonka sain lukion päättäjäisissä stipendin yhteydessä saatesanoilla "Äidinkielen kirjoituksissa hyvin menestyneelle". Tästä on yli 15 vuotta aikaa enkä ole vieläkään sitä lukenut. Mutta eihän sitä nyt voi hävittääkään, harvoja tunnustuksia siitä, että joskus on jossain onnistunut.

Poikkeus sääntöön on Anna Karenina, jonka sain lukion päättäjäisissä stipendin yhteydessä saatesanoilla "Äidinkielen kirjoituksissa hyvin menestyneelle". Tästä on yli 15 vuotta aikaa enkä ole vieläkään sitä lukenut. Mutta eihän sitä nyt voi hävittääkään, harvoja tunnustuksia siitä, että joskus on jossain onnistunut. [img]/media/kunena/emoticons/rs_grin.png[/img]
17.07.2024
kyty
32 kirjaa, 7 kirja-arviota, 1026 viestiä
Vähän samoja fiiliksiä. Kotona on aina ollut kirjahyllyjä ja en voi kuvitella kotia ilman niitä, mutta olen huomannut etten ole itse samanlainen keräilijäluonne kuin aiemmat sukupolvet jotka halusivat omistaa kaiken mahdollisen ja mahdottoman, vaikka eivät tekisi niillä muuta kuin säilöisi hyllyssä. Toki tilanpuute olisi yksi konkreettinen ongelma, mutta ilman sitäkin olen alkanut silmäillä hyllyä että onko siellä sellaisia kirjoja joista voisi luopua... Onhan siellä sellaisia kirjoja joita tuskin luen enää uudestaan, ja onko siinä järkeä että ne istuvat hyllyssä loputtomiin vaikka niitä ei itse käytä? Harmittaako joskus jos on luopunut kirjasta joka yhtäkkiä alkaakin kiinnostaa uudestaan? Pitääkö kirjoja säilöä kotikirjastossa vain siksi että ehkä joskus teoriassa joku tai itse etsii tiettyä kirjaa, joka sitten löytyy sieltä? Mitäs jos tulevaisuudessa ei enää ole internetiä tai jos tiettyjä kirjoja ei vain muuten vain saa enää mistään, edes netistä, ja kaikki ovat poistaneet ne kokoelmistaan?
Sitten taas toisaalta hyllyssä on kirjoja, jotka on joskus hankkinut mutta jotka eivät kiinnosta enää eikä niihin liity tunnearvoakaan.
En kuitenkaan oikein osaa viedä kirjoja kierrätyshyllyyn koska on tunne että niitä raijataan sieltä tasaisin väliajoin kaatopaikalle koska tehdään tilaa uusille kirjoille. Kirjat ovat monessa paikassa jo jonkinlaista ongelmajätettä, ja tuntuu pahalta että kirja tuhotaan.

18.07.2024
KiLLPaTRiCK
251 kirjaa, 2 kirja-arviota, 403 viestiä
Hautaan otan mukaan tai myyköön perikunta. Vaikka aivan varmasti tietäisin, että en enää lue jotain, niin pelkkä tieto siitä, että tuokin löytyy hyllystä, lisää omaa onnellisuutta.
Esim. välillä tulee seurailtua netti antikoita, jos vaikka löytyisi jotain, millä ruokkia lukuintoa. Niin Alastair Reynoldsin Lunastuksen arkki on myynnissä 170€ hintaan. Oikeasti? No hyllyssä löytyy täydellinen kokoelma Reynoldsin tuotantoa. Käytännössä kaikki ostettu julkaisupäivämääränä.

- Risingshadow
- Keskustelut
- Satama
- Kirjoista luopuminen