Kategoria: Leirinuotio | 29 viestiä | 366 lukukertaa
Vastannut: kirill potemkin, 29.04.2026
Yleisötapahtumat ja terroriuhka
27.02.2016
Tämä aihe nousi mieleeni, kun kirjoitin tulevista keikoista, joille olen menossa. Varmaan voisi saada enemmänkin keskustelua aikaiseksi.
Eli arveluttaako teitä nykyään lähteä keikoille/muihin yleisötapahtumiin, kun on näitä terroriuhkia, viimeisimpänä Pariisin tapaus? Olen perheeni kanssa lähdössä kesällä Tukholmaan Coldplayn keikalle. Liput tulivat myyntiin vajaa kuukausi Pariisin tapahtumien jälkeen, joten kyllä siinä muutama viikko mietittiin uskalletaanko lähteä, kannattaako ottaa riski. Liput tuli lopulta ostettua, mutta edelleen asia välillä vaivaa. Keikka suurella stadionilla on loppuunmyyty ja Rihannalla on keikka Tukholmassa seuraavana päivänä, joten kaupunki on täynnä ihmisiä. Täydellinen kohde siis jos miettii terrorismin kannalta.
Me päätimme ostaa liput ja kokea keikan, pitäähän sitä elää. Ja jos nyt jotain sattuu, niin ainakin pääsin näkemään oman suosikkibändini livenä enkä antanut pelon estää tätä kokemusta. En silti kiellä sitä, että keikalle lähteminen mietityttää.

02.03.2016
Emelie
729 kirjaa, 100 kirja-arviota, 2743 viestiä
DiaraKeikka suurella stadionilla on loppuunmyyty ja Rihannalla on keikka Tukholmassa seuraavana päivänä, joten kaupunki on täynnä ihmisiä. Täydellinen kohde siis jos miettii terrorismin kannalta.Mä haluaisin ajatella, että tuollaisessa Rihannan kaltaisessa tapauksessa turvatoimet ovat äärettömän tiukat. Pariisin isku taisi kuitenkin olla sellaiselle keikalle, jota ei nyt oikein missään mielessä voida ajatella olevan maailman luokan staran konsertti, ei ainakaan samassa mittakaavassa kuin Rihanna (tai Coldplay).
Mä itse vältän yleensä ajattelemasta tätä asiaa. Alan vaan turhaan stressaamaan. En tietenkään voi kieltää, etteikö se kävisi mielessä aika ajoin, mutta yritän tosiaan välttää ajattelemasta, koska...
DiaraMe päätimme ostaa liput ja kokea keikan, pitäähän sitä elää.... mietin asiaa myös näin. Ei siitä tule mitään, jos kauhuissaan ulkomaailman asioista ei uskalla tehdä mitään. Ja sitä paitsi, vaikka olisi riski joutua terrori-iskun kohteeksi, yhtä hyvin voi tapahtua tapaturma kotona.
[quote=Diara]Keikka suurella stadionilla on loppuunmyyty ja Rihannalla on keikka Tukholmassa seuraavana päivänä, joten kaupunki on täynnä ihmisiä. Täydellinen kohde siis jos miettii terrorismin kannalta.[/quote]
 
Mä haluaisin ajatella, että tuollaisessa Rihannan kaltaisessa tapauksessa turvatoimet ovat äärettömän tiukat. Pariisin isku taisi kuitenkin olla sellaiselle keikalle, jota ei nyt oikein missään mielessä voida ajatella olevan maailman luokan staran konsertti, ei ainakaan samassa mittakaavassa kuin Rihanna (tai Coldplay).
 
Mä itse vältän yleensä ajattelemasta tätä asiaa. Alan vaan turhaan stressaamaan. En tietenkään voi kieltää, etteikö se kävisi mielessä aika ajoin, mutta yritän tosiaan välttää ajattelemasta, koska...
 
[quote=Diara]Me päätimme ostaa liput ja kokea keikan, pitäähän sitä elää. [/quote]
 
... mietin asiaa myös näin. Ei siitä tule mitään, jos kauhuissaan ulkomaailman asioista ei uskalla tehdä mitään. Ja sitä paitsi, vaikka olisi riski joutua terrori-iskun kohteeksi, yhtä hyvin voi tapahtua tapaturma kotona.
02.03.2016
Dyn
542 kirjaa, 51 kirja-arviota, 3978 viestiä
Myös lentokoneet ja suurkaupunkien metrot ovat tasaisesti tarkkailussa terroriuhan takia, ja käytän molempia säännöllisesti. En oikein jaksa stressata asiasta; jos jotain tapahtuu, on tapahtuakseen, ja kuolla voi yllättäen myös omassa kodissa vaikkapa tulipaloon.

maahinen
320 kirjaa, 1199 viestiä
En ole varma, miten maailmanlaajuisia nämä luvut ovat, mutta eivätköhän ne suuntaa anna, todennäköisyyksiä mihin kuolla ja vertailuksi muutama epätodennäköinen tapaus elämästä
• Dying from a Heart Disease: 1 in 5
• Dying from a Cancer: 1 in 7
• Dying from a Stroke: 1 in 23
• Dying from any kind of Injury: 1 in 1,820
• Dying from Electrocution: 1 in 5,000
• Dying in a Road Accident: 1 in 8,000
• Dying from intentional Self-harm: 1 in 9,380
• Dying from an Assault: 1 in 16,421
• Being Murdered: 1 in 18,000
• Dying from any kind of Fall: 1 in 20,666
• Dying from Accident at Work: 1 in 43,500
• Dying from Accidental Drowning: 1 in 79,065
• Dying from Exposure to Smoke, Fire, and Flames: 1 in 81,524
• Bee, Snake Venomous Sting: 1 in 100,000
• Dying from Forces of Nature (earthquake, heat, cold, lightning, flood): 1 in 225,107
• Dying from Choking on Food: 1 in 370,035
• Being Struck by Lightning: 1 in 576,000
• Drowning in a Bathtub: 1 in 685,000
• Dying from a Dog Bite: 1 in 700,000
• Fatally Slipping during a Shower: 1 in 812,232
• Dying form unintentional Alcohol Poisoning: 1 in 820,217
• Dying in a Fireworks Accident: 1 in 1,000,000
• Dying from Falling off a Ladder: 1 in 2,300,000
• Dying from Food Poisoning: 1 in 3,000,000
• Scalded by Hot Tap Water: 1 in 5,000,000
• Dying in any kind of terrorist attack worldwide: 1 in 9,300,000
• Dying in a terrorist attack while on-board: 1 in 25,000,000
• By Falling Coconut: 1 in 250,000,000
• By a Shark Attack: 1 in 300,000,000
• Odds of dating a Supermodel: 1 in 88,000
• Odds of winning an Olympic Gold Medal: 1 in 662,000
• Odds of sighting a UFO: 1 in 3,000,000
• Odds of becoming a President: 1 in 10,000,000
• Odds of being an astronaut: 1 in 13,200,000

Skie
463 kirjaa, 951 viestiä
DynMyös lentokoneet ja suurkaupunkien metrot ovat tasaisesti tarkkailussa terroriuhan takia, ja käytän molempia säännöllisesti. En oikein jaksa stressata asiasta; jos jotain tapahtuu, on tapahtuakseen, ja kuolla voi yllättäen myös omassa kodissa vaikkapa tulipaloon.Samat ajatukset. Lontoon pommi-iskujen aikaan vuonna 2005 olin kielikurssiporukan kanssa Pariisin keskustassa, kun tieto Lontoon iskuista tuli. Ilmeisesti sen pelossa, että iskuja olisi tulossa muihinkin suurkaupunkeihin, meidän liikkuminen pitkin kaupunkia rajattiin sitten kokonaan ja hengailtiin sitten aika pienellä alueella tuo aika. Samalla reissulla piti myös lähteä ostosreissulle Lontooseen, mutta jälki-iskun/iskujen tapahduttua päivää ennen, matkakohde muuttui Oxfordiksi.
Ylipäätään olen sitä mieltä, ettei turhien pelkojen vuoksi kannata jättää asioita tekemättä, jos jotain siis tosiaan haluaa tehdä.
[quote="Dyn" post=43962]Myös lentokoneet ja suurkaupunkien metrot ovat tasaisesti tarkkailussa terroriuhan takia, ja käytän molempia säännöllisesti. En oikein jaksa stressata asiasta; jos jotain tapahtuu, on tapahtuakseen, ja kuolla voi yllättäen myös omassa kodissa vaikkapa tulipaloon.[/quote]
 
Samat ajatukset. Lontoon pommi-iskujen aikaan vuonna 2005 olin kielikurssiporukan kanssa Pariisin keskustassa, kun tieto Lontoon iskuista tuli. Ilmeisesti sen pelossa, että iskuja olisi tulossa muihinkin suurkaupunkeihin, meidän liikkuminen pitkin kaupunkia rajattiin sitten kokonaan ja hengailtiin sitten aika pienellä alueella tuo aika. Samalla reissulla piti myös lähteä ostosreissulle Lontooseen, mutta jälki-iskun/iskujen tapahduttua päivää ennen, matkakohde muuttui Oxfordiksi.
 
Ylipäätään olen sitä mieltä, ettei turhien pelkojen vuoksi kannata jättää asioita tekemättä, jos jotain siis tosiaan haluaa tehdä.
06.03.2016
Rasimus
1 kirja, 890 viestiä
Pariisin rock-konsertin terrori-isku oli harvinaisen onnistunut isku. Silti todennäköisyys päästä hengessään sielläkin oli aika matala: Tämän artikkelin mukaan konserttiin osallistui ainakin 800 ihmistä alun alkaenkin, luultavasti enemmänkin (nämä eivät vain tulleet ottamaan revanssia). Saman artikkelin mukaan lopullinen kuolinsaldo oli "vain" 89 (enemmän haavoittuneita).
Pariisin rock-konsertin terrori-isku oli harvinaisen onnistunut isku. Silti todennäköisyys päästä hengessään sielläkin oli aika matala: [url=http://www.france24.com/en/20160217-terror-survivors-rock-eagles-death-metal-return-paris]Tämän artikkelin[/url] mukaan konserttiin osallistui ainakin 800 ihmistä alun alkaenkin, luultavasti enemmänkin (nämä eivät vain tulleet ottamaan revanssia). Saman artikkelin mukaan lopullinen kuolinsaldo oli "vain" 89 (enemmän haavoittuneita).
06.03.2016
Dyn
542 kirjaa, 51 kirja-arviota, 3978 viestiä
Lontoon metrossa on huomattava määrä kyllä erilaisia turvatoimia nykyään, kamerat kaikkialla ja ihmisiä muistutetaan raportoimaan yksinäisistä laukuista ja muusta epäilyttävästä.

Piru Naiseksi
1064 viestiä
Tietoisuus uhkista ja itse uhkat - joskus jopa toteutuneet kauhukuvat - ovat hiipineet tänne Suomeenkin.
Muistan odottaneeni innoissani yleisurheilun MM-kisoja Helsingissä vuonna 2005. Kun puhuin asiasta satunnaisesti kohtaamilleni ihmisille, niin yleinen reaktio oli: "Kunpa mitään ei sattuisi...", ja sitten sanojan suu meni viivaksi. He todella osasivat terrorisoida iloani! Samoihin aikoihin kuulin linjurissa muutaman poikasen keskutelua. He katselivat tienvarsimainoksia, ja eräs heistä hihkui: "Olympialaiset alkaa!" Toinen: "Kohta putoo pommi." Niinpä niin.
Nykyään yleisötapahtumissa on tiukat turvatoimet, ja se kismittää: syntyy jonoja katsomoihin, tulijan tulee ottaa selvää siitä, millaisia tavaroita hän voi ottaa mukaansa vaikkapa evääkseen. Kyllä ennenkin meukattiin asiattomasti ja pulloja tms. heiteltiin vaarallisesti, mutta mitään tällaista ei edes ajateltu Suomessa tapahtuvan. Jossain muualla, metropoleissa, voi niin käydä - ei täällä. Turvatoimet ovat sinänsä mitä positiivisin asia mutta niiden tarve tällaisena ei sitä ole, vaan kertoo murheellista kieltään H.sapiens -lajista.

Piru NaiseksiJossain muualla, metropoleissa, voi niin käydä - ei täällä. Turvatoimet ovat sinänsä mitä positiivisin asia mutta niiden tarve tällaisena ei sitä ole, vaan kertoo murheellista kieltään H.sapiens -lajista.Minusta on ihan hyvä tiedostaa, että asioita voi tapahtua, ja turvatoimet eivät ole turhanpäiväisiä, vaikka voivat keskellä arkea tuntuakin liioitelluilta. Sitten jos jotain pääsee tapahtumaan, mikään ei korvaa menetettyjä ihmishenkiä - sen sijaan turvaohjeisiin voi tutusta, valita eväät sen mukaan, ja ottaa huomioon mahdolliset jonot omalla paremmalla asenteellaa. Kukaan ei kuitenkaan kuole näihin asioihin.
[quote=Piru Naiseksi]Jossain muualla, metropoleissa, voi niin käydä - ei täällä. Turvatoimet ovat sinänsä mitä positiivisin asia mutta niiden tarve tällaisena ei sitä ole, vaan kertoo murheellista kieltään H.sapiens -lajista. [/quote]
 
Minusta on ihan hyvä tiedostaa, että asioita voi tapahtua, ja turvatoimet eivät ole turhanpäiväisiä, vaikka voivat keskellä arkea tuntuakin liioitelluilta. Sitten jos jotain pääsee tapahtumaan, mikään ei korvaa menetettyjä ihmishenkiä - sen sijaan turvaohjeisiin voi tutusta, valita eväät sen mukaan, ja ottaa huomioon mahdolliset jonot omalla paremmalla asenteellaa. Kukaan ei kuitenkaan kuole näihin asioihin.
07.03.2016
Piru Naiseksi Nykyään yleisötapahtumissa on tiukat turvatoimet, ja se kismittää: syntyy jonoja katsomoihin, tulijan tulee ottaa selvää siitä, millaisia tavaroita hän voi ottaa mukaansa vaikkapa evääkseen.Minua ei turvatoimet haittaa, päinvastoin ne lisäävät omaa turvallisuudentuntua. Mielummin jonotan hetken pidempään kuin mietin, kenellä on ihan vaan vaikka puukko taskussa. Mielestäni turvatarkastuksia saisi olla jopa enemmän, useimmissa paikoissa. Esimerkiksi yksi kaverini ei enää ole Pariisin jälkeen uskaltanut mennä elokuviin, siellähän ei kukaan valvo jos joku tuo sinne saliin vaikka käsiaseen. Eräällä yliopiston massaluennolla takanani istui pari tyttöä, jotka keskustelivat, miten salista pääsee nopeasti pois jos joku tulee sinne aseen kanssa heilumaan. Melkein 400 henkilön luentosali voi olla aika pelottava paikka, eikä yliopistolla mitenkään päiväsaikaan valvota, ketkä tulee sisään ja mitä heillä on mukanaan. Suurimpaan osaan luentosaleistakin pääsee sisään kuka tahansa, vain tietokoneluokat ovat lukossa. Turvallisuudentuntua yliopistolla lisäisi jo vaikka se, että ovista pääsisi aina sisään vain kulkukortilla, ei pelkästään iltaisin.
Itse en ymmärrä tuota kaveriani, joka ei enää voi käydä elokuvissa. Aika paljon todennäköisempää on jäädä auton alle tai liukastua pihalla ja murtaa kallo kuin että joku pyssymies tulee heilumaan elokuviin. Mutta toisaalta ei tuota pelkoa tyhjästä ole keksitty, onhan meillä ammuttu kouluissa ja jenkeissä on ammuttu elokuvissakin. Elämistä ei kuitenkaan pidä lopettaa vain sen takia, että jotain ikävää voi sattua.
EmelieMä haluaisin ajatella, että tuollaisessa Rihannan kaltaisessa tapauksessa turvatoimet ovat äärettömän tiukat. Pariisin isku taisi kuitenkin olla sellaiselle keikalle, jota ei nyt oikein missään mielessä voida ajatella olevan maailman luokan staran konsertti, ei ainakaan samassa mittakaavassa kuin Rihanna (tai Coldplay).Kyllä minäkin uskon, että turvatoimet ovat aika huipussaan, mutta ei se silti taitavaa ihmistä estä. Lisäksi kun ei ne keikkapaikat ole ainoita potentiaalisia hyökkäyspaikkoja, kun Tukholma on täynnä ihmisiä. Enemmän ehkä mietityttääkin ne muut ei-valvotut paikat, joissa iskun voisi tehdä, ihan vaan kadulla tai metrossa. Toki tämäkin kuuluu sarjaan, voin myös ihan hyvin jäädä auton alle, mutta silti tahallisesti aiheutettu isku vaivaa päätä enemmän kuin se, että ajaako joku ylitseni koulumatkalla.
[quote="Piru Naiseksi" post=44087] Nykyään yleisötapahtumissa on tiukat turvatoimet, ja se kismittää: syntyy jonoja katsomoihin, tulijan tulee ottaa selvää siitä, millaisia tavaroita hän voi ottaa mukaansa vaikkapa evääkseen.[/quote]
 
Minua ei turvatoimet haittaa, päinvastoin ne lisäävät omaa turvallisuudentuntua. Mielummin jonotan hetken pidempään kuin mietin, kenellä on ihan vaan vaikka puukko taskussa. Mielestäni turvatarkastuksia saisi olla jopa enemmän, useimmissa paikoissa. Esimerkiksi yksi kaverini ei enää ole Pariisin jälkeen uskaltanut mennä elokuviin, siellähän ei kukaan valvo jos joku tuo sinne saliin vaikka käsiaseen. Eräällä yliopiston massaluennolla takanani istui pari tyttöä, jotka keskustelivat, miten salista pääsee nopeasti pois jos joku tulee sinne aseen kanssa heilumaan. Melkein 400 henkilön luentosali voi olla aika pelottava paikka, eikä yliopistolla mitenkään päiväsaikaan valvota, ketkä tulee sisään ja mitä heillä on mukanaan. Suurimpaan osaan luentosaleistakin pääsee sisään kuka tahansa, vain tietokoneluokat ovat lukossa. Turvallisuudentuntua yliopistolla lisäisi jo vaikka se, että ovista pääsisi aina sisään vain kulkukortilla, ei pelkästään iltaisin.
 
Itse en ymmärrä tuota kaveriani, joka ei enää voi käydä elokuvissa. Aika paljon todennäköisempää on jäädä auton alle tai liukastua pihalla ja murtaa kallo kuin että joku pyssymies tulee heilumaan elokuviin. Mutta toisaalta ei tuota pelkoa tyhjästä ole keksitty, onhan meillä ammuttu kouluissa ja jenkeissä on ammuttu elokuvissakin. Elämistä ei kuitenkaan pidä lopettaa vain sen takia, että jotain ikävää voi sattua.
 
[quote="Emelie" post=43961]Mä haluaisin ajatella, että tuollaisessa Rihannan kaltaisessa tapauksessa turvatoimet ovat äärettömän tiukat. Pariisin isku taisi kuitenkin olla sellaiselle keikalle, jota ei nyt oikein missään mielessä voida ajatella olevan maailman luokan staran konsertti, ei ainakaan samassa mittakaavassa kuin Rihanna (tai Coldplay). [/quote]
 
Kyllä minäkin uskon, että turvatoimet ovat aika huipussaan, mutta ei se silti taitavaa ihmistä estä. Lisäksi kun ei ne keikkapaikat ole ainoita potentiaalisia hyökkäyspaikkoja, kun Tukholma on täynnä ihmisiä. Enemmän ehkä mietityttääkin ne muut ei-valvotut paikat, joissa iskun voisi tehdä, ihan vaan kadulla tai metrossa. Toki tämäkin kuuluu sarjaan, voin myös ihan hyvin jäädä auton alle, mutta silti tahallisesti aiheutettu isku vaivaa päätä enemmän kuin se, että ajaako joku ylitseni koulumatkalla.
07.03.2016
Dyn
542 kirjaa, 51 kirja-arviota, 3978 viestiä
Erilaisia (lieviäkin) pelkotiloja voi käsittääkseni hoitaa ihan hyvin vaikkapa juttelemalla psykologin tai psykiatrisen hoitajan kanssa, jos ne tuntuvat häiritsevän liikaa arkielämää. On ihan ok olla huolissaan ja varmistaa asioita mm. turvallisuuteen liittyen, mutta jos ne pilaavat keikan tai leffakäynnin, ongelma alkaa ulottua jo häiritsevälle tasolle ainakin, jos tällaisissa tilaisuuksissa kuitenkin haluaisi käydä.
Mitä tulee vielä Tukholmaan, ainakin mun mielestä se tuntuu samaan tapaan pieneltä paikalta kuin vaikkapa Helsinki. Ei nyt ole mitään faktaa tämän pohjaksi, mutta vaikea kuvitella, että Tukholman metrossa tapahtuu mitään sen todennäköisemmin kuin Helsinginkään metrossa. Missä sielläkin on ainakin kerran yksi ihminen heilutellut kirveellä toisen matkustajan hengiltä.