Iivari ☆624 kirjaa, 1 kirja-arvio, 985 viestiä
Taverna on paikka vakavammalle keskustelulle. Ideana on se, että keskustelu olisi selkeää ja mielenkiintoista. Tutustua ja rupatella voi Satamassa ja pohtimiset, tuumailut ja monisyisemmät aiheet keskustella Tavernassa. Tavoitteena on keskustella sivistyneesti ja mielipiteensä perustellen.
Tavernassa keskustelun aloitus on tärkeä. Jotta keskustelu pyörähtäisi käyntiin, tulisi keskustelunavauksen olla selkeä ja lähtöajatuksia riittävästi sisältävä. Pituus ei ole itseisarvo, mutta harva kirjoittaja voi kirjoittaa kahden lauseen viestin, joka olisi toimiva keskustelunavaus. Muutama virke kappaleeseen, pari kolme kappaletta, siinä oikein hyvä viesti Tavernaan - olettaen, että sisällössä on ajatus tai pari.
Fleimausta, selkeää provosointiin tähtäävää provosoimista, henkilökohtaisuuksilla loukkaamista, karkeaa kielenkäyttöä tai negatiivista kuittailua ei hyväksytä. Jos jotain tällaista esiintyy, ja koet kokeneesi vääryyttä, ota yhteyttä ylläpitäjään.
Terveisin Tavernan moderaattorit Iivari ja Sarantha

Muokannut Iivari (02.10.2013)