Pat Cadigan: Mielenpeli
Avain 2010 - Risingin tietokannassa
Finnconit tuovat Suomeen kirjailijoita, mutta tuovatko ne Suomeen myös näiden kirjailijoiden kirjoja? Läheskään jokainen kutsuttu kunniavieras ei pääse conissa puhumaan monipuolisesta suomennetusta tuotannostaa. Välillä käännöksiä ei ole ollut yhtäkään: Pat Cadigan viime vuoden Jyväskylän Finnconissa olisi voinut olla tästä elävä esimerkki. Onneksi näin ei kuitenkaan käynyt.
Matti Rosvallin suomennos Pat Cadiganin esikoisromaaniin Mielenpeli ehti lojua pöytälaatikossa toista vuosikymmentä, ennen kuin se Finnconin kynnyksellä saatiin sieltä pelastettua, ja teokselle löytyi vielä halukas kustantajakin. Vielä kerran: onneksi. Tämä on nimittäin hieno kirja.
Olisi jännittävää tietää, kuinka paljon käännöstä "nykyaikaistettiin": Rosvallin käännös herättää sujuvalla suomenkielellä henkiin tulevaisuuden maailman, jossa ihmisen psyykensisäinen, mentaalinen todellisuus on yhtä lailla saavutettavissa kuin Internet meille. Termit vilisevät silmissä kuin hurjimmassakin tieteisfantasiaeepoksessa: Mielenpeli on silti ihailtavan lyhyt, nopeatempoinen, jopa intiimi. Lukija imaistaan mukaan maailmaan aivan huomaamattaan: eikä paljon hengähdystaukoja suoda jatkossakaan, sekä hyvässä että pahassa. Kirjan ahmaisee kerralla, mutta lukukokemus jää samalla hätiköidyksi. Täytyy tosin muistaa, että kyseessä on esikoisromaani: cyberpunkin tuleva kuningatar vasta harjoitteli siipiään tämän tarinan kanssa.
Mielenpelin päähenkilö Allie jää kiinni laittoman kahjohatun käytöstä. Nuori ja ensikertalainen kun on, tuomiosta selvitään pahinta mahdollista paljon lievemmän kaavan mukaan: Allie lähetetään eräänlaiseen oppilaitokseen koulutettavaksi mentaalitodellisuuden ammattilaiseksi. Ensin tosin on käytävä kuivapesulla, jotta viimeinenkin psykoosi saadaa pois hurjastelleen neidin aivoista.
Allien tuleva työnkuva on osa suuria psyykkisiä markkinoita, joissa jokainen, jolla on rahaa voi hankkia aivoihinsa aivan mitä vain. Valittavana on niin uusia persoonallisuuksia (tietysti mitä erityisimmällä valikoimalla), hulluutta, erilaisia aistikokemuksia ja parhaiten valikoitua, skitsofreenisia harhoja. Ammattilaisia tarvitaan paitsi luomaan ja yllyttämään näitä mielen markkinoiden tuotteita, myös palauttamaan ihmisten todellisuudentaju ennen seuraavaa trippiä.
Mielenpeli on tämä elämäntapa ja kulttuuri, jossa nämä ihmiset elävät. Parhaimmillaan se on vapaiden, itsenäisten ihmisten leikittelyä toistensa tajunnalla. Pahimmillaan se on kierre, jossa ihminen janoaa lisää ja lisää osaamatta lopettaa. Toisin kuin scifissä ehkä enemmän on totuttu, tämä peli sinällään ei suoraan ylläpidä yhteiskunnan normeja kontrolloimalla ja pakottamalla, vaan pikemminkin määrittää yhteiskunnan jäsenten sosiaalista kanssakäymistä ja vuorovaikutusta. Ilman mielenpeliä olet outolintu: yhteiskunnan ulkopuolella asuvia kohdellaan kuin alkukantaisia villejä. Peliä kyllä rajoitetaan ja normitetaan lainsäädännöllä ja poliisivoimilla. Tokihan yhteiskunnan valvoma trippi - ja totta, tämä on hyvinkin eräänlainen tapa valvoa aistiharhoissaan sekoilevia kansalaisia - on parempi kuin laiton trippi. Verorahat ja niin pois päin. Valtion kontrolli on tiukka silloin, kun markkinatalouden rattaisiin asetetaan esteitä.
Ollakseen kirjoitettu jo vuonna 1987 kirjan teemat tuntuvat hyvin läheisiltä ja ajankohtaisilta. Emme onneksi vielä pääse sisälle toistemme psyykeen, mutta yhtä kaikki yksilön oikeudet ja velvollisuudet ovat hyvin ajankohtaisia nykypäivänä. Allien maailma kuvataan vähän hupaisana, touhukkaana ja hulluna, ja silti samanaikaisesti se on ehdottoman vaarallinen, oikukas ja kontrolloitu. Tämä kirja on huumoristaan huolimatta äärimmäisen vakava. Pienikin rikos mielentasolla on elinikäinen leima, eikä touhu suinkaan ole ilmaista. Psyyken taso on parhaimmillaan ehtymätön luovuuden ja yhteisen kokemuksen lähde. Kolikon kääntöpuolelta löytyy riippuvuutta, velkakierteitä ja parantumattomia traumoja. Pääkoppansa sisältöä liikaa sörkkineet ihmiset eivät suinkaan ole selvinneet leikeistään ilmaiseksi, ja tämä huomataan monta kertaa tarinan aikana. Ja kun ihminen kuolee, hänen psyykkensä perintöä ei valvo kukaan, vaan mieli jää ryöstelevien omiasten kaatopaikaksi.
Syvemmällä tasolla Mielenpeli puhuu myös ihmisyydestä, itsenäisyyden määrittelystä ja minuuden rajoista. Muut muokkaavat meitä, eikä toisen kohtaamisen jättämästä jäljestä välttämättä koskaan pääse eroon. Mielenpelissä muiden kosketus konkretisoituu ja paisuu, mutta samaan tapaan me vaikutamme toisiimme ihan todellisessa arkielämässäkin. Ihmismieli on monimutkainen, kompleksinen ja alati muuttuva kokonaisuus. Tämä vain korostuu, kun annetaan pääsy itse kunkin aivokuorelle: sieltä löytyvät asiat eivät ole selkeitä yksilölle itselleen, puhumattakaan kaikille lainailijoille, loisijoille, lauhduntajille ja luoville avustajille.