Joe Hill: Sarvet
Tammi 2011 - Risingin tietokannassa
Joe Hill on monelle suomalaiselle tuntemattomampi kauhukirjailija. Maailmalla hän on menestynyt mm. voittamalla Bram Stoker -palkinnon kolmesti. Joe Hill on myös kauhukirjallisuuden mestarina pidetyn Stephen Kingin poika. Tämä on asia, josta kirjailija tuntuu koittavan vaieta, koska itse kirjassa ei mainita halaistua sanaa kuuluisasta isästä. Joe Hilliltä on aikaisemmin julkaistu romaani Sydämen muotoinen rasia ja novellikokoelma Bobby Conroy palaa kuolleista.
Vuosi ennen kirjan alkua Ignatius "Iggy" Perrishin tyttöystävä Merrin raiskataan ja murhataan. Iggyä epäillään murhasta, mutta todisteiden tuhoutuessa epäilyttävässä tulipalossa hän jää vapaaksi. Iggy kuuluu varsin menestyneeseen sukuun. Hänen isänsä on muusikko ja veljensä Terry talkshow-juontaja. Pikkukaupungin asukkaat yhdistävätkin mielessään Iggyn vapauden perheen rikkauteen.
Murhan vuosipäivänä Iggy huomaa, että hänen päähänsä on kasvanut sarvet. Sarvien myötä tulee myös voima lukea ihmisten synkimmät ajatukset. Pala palalta Iggy saa selville lähipiirinsä mietteet hänestä: tuntuu kuin Iggyn lähipiiri inhoisi tätä totaalisesti aina vanhempiaankin myöten. Tämä vieraannuttaa Iggyä entisestään maailmasta. Iggy kuitenkin vahvistuu vaikeuksien myötä ja hahmo kasvaa tarinan edetessä.
Kirjan keskipisteenä on Iggyn tragedia, joka keskittyy kertomaan siitä, miten Merrinin kuolema on sotkenut Iggyn elämän. Tätä huomiota laajennetaan antamalla synkkä näkemys ihmisluonnosta ja pikkukaupungin pinnallisuudesta.
Vaikka kirja on lähtökohdiltaan kiinnostava, se ei oikein osaa päättää mihin suuntaan kulkisi. Ehkäpä Joe Hillin olisi pitänyt kirjoittaa kaksi kirjaa, jossa toisessa käsittelisi sarvia ja toisessa tragediaa, koska palaset eivät sovi täysin sulavasti yhteen.
Kirjan tehokeinot ovat elokuvamaisia. Väläykset menneisyydestä välittävät hyvin tunnelmaa Iggyn hajanaisesta elämästä. Paikoitellen Iggy tuntuu olevan katsoja teatteriesityksessä, jossa läpikäydään Iggyn lähipiirin tekopyhyyttä ja raadollisuutta. Tämä onkin ehkä Joe Hillin näkemys todellisesta kauhusta: hirveätä ei ole yliluonnolliset sarvet, vaan asiat, joita ihmiset eivät sano toisilleen.
Joe Hillin Sarvet on kirja, jossa on mielenkiintoiset lähtökohdat. Se on myös viihdyttävä eikä vaadi lukijaltaan liikoja. Itse suosittelisin sitä hyväksi matkakirjaksi, koska juonessa pysyy helposti kärryillä lyhyilläkin lukuhetkillä.
Kirjaa on myös vaikea olla vertaamatta Hillin isän tuotantoon, koska yhtymäkohtia on paljon. Jos olisin juoniselostuksen lukenut tietämättä kirjailijan nimeä, olisin arvannut sen olevan Kingin tuotantoa. Samankaltaisuutta löytyy myös kerronnassa, dialogissa ja juonenkuljetuksessa. Koska samankaltaisuuksia on niin paljon, kirja miellyttää varmasti myös Stephen Kingin kirjallisuudesta pitäviä.