Kirsti Ellilä: Eksyneet näkevät unia
Karisto 2011 - Risingin tietokannassa
Eksyneet näkevät unia on Kirsti Ellilän viehättävä sadunomainen tarina oman kodin ja identiteetin etsimisestä. Oli mukavaa löytää kirja, joka hyödyntää näin taitavasti suomalaista maisemaa ja luontosuhdetta. Lukisin tarinan mielelläni esiteini-ikäisille sisaruksilleni.
Nimetön eksyi vuosia sitten Varjojen maahan. Hän on unohtanut kaiken menneisyydestään, mutta unet ja oudot silmistä valuvat suolaiset pisarat erottavat Nimettömän Varjojen maan vakituisista asukkaista, maahisista. Eräänä päivänä Nimetön saa johtolangan menneisyydestään, ja siitä alkaa seikkailuntäyteinen matka kohti kaukaista Orientiaa.
Nimettömän tarina pitää lukijan otteessaan. Matka on täynnä taitavasti kerrottua jännitystä, mielenkiintoisia henkilöitä ja viehättäviä satuolentoja. Naurettavat maapulliaiset piristävät yrmeimmänkin lukijan mielialaa, kun taas kirottu Orientia on ihmisen ahneuden ja epätoivon tyyssija. Kaupungin kadut ovat yllättävän synkkää, mutta osuvaa kuvausta köyhyydestä ja välinpitämättömyydestä.
”Minun vain täytyy saada tietää kuka olen.” - Nimetön
Epätietoisuus omasta identiteetistä ajaa Nimetöntä eteenpäin. Elämä Varjojen maassa on varsin mukavaa, mutta se ei ole hänen kotinsa. Unet muistuttavat jostain kadotetusta ja selittämätön ikävä kaihertaa rintaa. Mutta onko oman nimen löytäminen avain onneen?
”Nimi tuntui oikealta, se tuntui minun nimeltäni. Mutta suru ei silti kokonaan väistynyt minusta.” - Nimetön
Kirjan kerronta on mukava yhdistelmä omaperäisyyttä ja helppolukuisuutta. Siellä täällä turvaudutaan fantasiakirjallisuudesta hyvinkin tuttuihin ratkaisuihin, mutten uskoisi tämän häiritsevän kirjan nuorempia lukijoita. Ellilän käyttämä kieli on hyvin kaunista: siinä vuorottelevat lapsenomainen keveys ja tummat sävyt. Kuvailu on taitavaa, mutta vieraskieliset nimet pistävät silmään suomalaisessa mielenmaisemassa. Olisin toivonut, että kirjailija olisi malttanut pysyä piristävän kotimaisessa tunnelmassa loppuun asti.
”En minäkään tiedä kuka minä olen. Minua sanotaan Emerentsia Hämäläiseksi, mutta onko se minun oikea nimeni? En minä vaan tiedä.” - Emerentsia Hämäläinen, kaikkitietäjä
Nimettömän koti-ikävä koskettaa ja tasapainoilee uskottavasti oman onnen etsimisen kanssa. Lukijalleen kirja jättää paljon pohdittavaa: unia näkevät eksyneet haluavat luonnollisesti palata kotiinsa, mutta missä on ihmisen koti?