Ursula K. Le Guin: Maanpakolaisten planeetta
Avain 2011 - Risingin tietokannassa
Suomentaja Jyrki Iivonen on viime vuosina ilahduttanut Le Guin -faneja saattamalla loputkin hainilaisen maailmankaikkeuden kirjat saataville suomeksi. Rocannonin maailma (Avain 2010), Maanpakolaisten planeetta (2011) ja Harhakaupunki (2012) ovat kaikki lyhyitä, Le Guinin jo 60-luvulla kirjoittamia romaaneja, jotka edelsivät kuuluisammaksi nousseita Hain-kirjoja, kuten Pimeyden vasen käsi (alkup. 1969, suom. 1976). Hainin saaga näyttäisi nyt olevan suomennettu melkein kokonaan; enää neljästä novellista koostuva Four Ways to Forgiveness puuttuu.
Hainilainen maailmankaikkeus on todellisuus, johon myös meidän maailmamme Terra kuuluu. Kaikkien Hainin maailmojen ihmisten geneettinen tausta on samanlainen – siitäkin huolimatta, että välissä on käsittämättömien etäisyyksien avaruus. Maanpakolaisten planeetta (alkup. Planet of Exile) sijoittuu Eltanin-tähteä kiertävälle, Werel-nimiselle kaksoisplaneetalle. Kuusisataa standardivuotta aiemmin Maailmojen Liiton alus on laskeutunut planeetalle ja jättänyt jälkeensä siirtokunnan. Sukupolvien kuluessa siirtokunnan ihmisten väkimäärä on kutistunut vähiin, ja paikalliset humanoidit pitävät heitä epäluotettavina velhoina.
Paikallisiin tevarilaisiin kuuluva nuori nainen Rolery ja Liiton siirtokunnan johtaja Jakob Agat törmäävät vahingossa, löytävät yhteisen aallonpituuden ja rakastuvat. Pelkästään epäpyhässä liitossa ei ole tarpeeksi järkytystä kahdelle rinnakkain elävälle, mutta toisiaan pelkäävälle kansalle, sillä pohjoisesta uhkaa uusia vaaroja. Werelin vuosi on kuudenkymmenen standardivuoden pituinen, ja nyt on edessä viidentoista standardivuoden mittainen ankara talvi. Talvea pakoon muuttavat pohjoisen ihmisheimot tuovat tullessaan sodan. Tevarilaisten ja ”kaukana syntyneiden” Liiton jälkeläisten on yhdistettävä voimansa, jotta hyökkääjät saadaan torjuttua.
Maanpakolaisten planeetta sijoittuu näihin muutamaan päivään, joina niin talvi kuin miehittäjätkin käyvät päähenkilöiden kimppuun. Epätoivoinen rakkaustarina on söpö toisinto klassisesta draamasta. Le Guin kirjoittaa elämän kamppailusta ja sopeutuvuudesta, siitä miten luonto ja mikroevoluutio löytävät keinonsa olosuhteissa missä tahansa, hinnalla millä hyvänsä. Lyhyt, koskettava tarina on helppo lukea yhdeltä istumalta.
Kirjan henki tuo mieleen Rocannonin maailman ja Pimeyden vasemman käden. Kerronta on rauhallista ja realistista, yksityiskohdille annetaan aikaa. Näissä maailmoissa ei ole mitään mystistä tai yliluonnollista: tämä olisi aivan hyvin voinut tapahtua oikeasti, tuolla jossain maailmojen takana. Maailmojen Liiton edistynyt teknologia loistaa tosin poissaolollaan, onhan siirtokunta ollut jo kuusisataa vuotta ilman kontaktia muuhun ”sivistykseen”. Tämänkin takia kirja kertoo paljon ihmisyydestä: ihmisen arvo tai kulttuurin merkitys ei ole kiinni siitä, käytetäänkö viestintään ansiibeliä, telepatiaa vai hikistä juoksijaa.
Le Guin on keskittynyt scifikirjoissaan aiemminkin antropologiaan ja ihmisyyden filosofisiin kysymyksiin, mutta harvemmin planeettojen luonnonoloihin. Jos ihmisiän vaativa vuodenaikojen vaihtelu jäi kiinnostamaan, kannattaa tutustua myös Brian Aldissin 80-luvulla kirjoittamaan Helliconia-trilogiaan, jossa aihepiiri tosin on viety omalla tavallaan äärimmäisyyksiin.
Le Guinin tuotannosta voi keskustella Lukusalissa.